Ulkomaalainen halusi tietää Suomesta, joten kerroin viinan juonnista, mutta myös siitä, että Suomi on hyvin uskonnollista kansaa. Miljoona suomalaista kuuluu tiukkasääntöisiin herätysliikkeisiin. Usein unohdamme miksi uskonnollisuus on näin vahvaa Suomessa, eli taustalla vakuuttaneen kylmän sodan ja Neuvostoliiton kommunismin uhan. Suomen herätysliikkeet ja lahkot pidettiin tarkoituksella hengissä ja niitä tuettiin koko itsenäisyytemme ajan, aina Neuvostoliiton luhistumiseen asti.
Uskovaiselle ihmiselle ateistinen kommunismi oli kauhistus ja ilmestyskirjan peto, ja tämän takia Suomen sotilaalliselle asemalle herätysliikkeet olivat tärkeä ase korpikommunismia vastaan etenkin strategisesti tärkeässä Lapissa ja harvaan asutuilla rajaseuduilla. Eliitti suojeli ja rajoitti aktiivisesti uskonnollisia ryhmiä, ja pumppasi rahaa esimerkiksi lapsilisiin kymmenlapsisille suurperheille. Tärkeää oli myös pitää koko Suomi asuttuna.
Enää näille ryhmille ei ole tarvetta, mutta niiden vaikutus tuntuu vielä voimakkaana. Kun miljoona ihmistä tunnustaa taleban-tyyppisiä moraalikäsityksiä elämässään, nämä käsitykset leviävät myös valtaväestön pariin, ja vaikuttavat elämäämme rajoittavaksi. Etenkin seksin alueella nyt vallitsee tilanne, jossa lahkot syöttävät lauseita keskusteluun, josta feministit poimivat ne omaan käyttönsä ja näin jatkavat tiukkaa moralismia.
Protestanttisten ääriliikkeiden diskurssit: meikki, piikkikorot, naisellinen pukeutuminen, ym. on syntiä muuttuu feministiseksi retoriikaksi ja käytännöksi. ”On syntiä” korvataan vain ”on naista alistavaa”. Tällä ei sinänsä olisi paljon väliä, mutta tutkimuksissa on selvästi osoitettu, että uskonnollinen ahdasmielisyys lisää mahdollisuutta seksuaaliseen haluttomuuteen ja muihin seksielämän ongelmiin.
Olet yhteiskunnan jäsen ja yhteiskunta vaikuttaa sinunkin sisäiseen elämääsi. On hyvä tuntea oman yhteiskuntasi historia ja ominaispiirteet. Jos sinulla on seksiongelmia, muista, että ne voivat olla yhteiskunnallista perua. Älä syytä itseäsi, älä syytä kumppaniasi, syytä Max Jacobsonia.
Kylmän sodan kylmät naiset
8
472
Vastaukset
- Colli.
Feministit elävät arvotyhjiössä. Älkää vahingossakaan luulko, että feministit olisivat huolissaan naisten asemasta muslimimaissa. He mieluummin korostavat sitä, että mies hallitsijana on mielivaltainen, heikompia alistava tai jopa patriarkaalinen. Feministit kiittävät salaa muslimimaita "koraanista" ja naisten aseman heikkoudesta. Yhtäkaikki, feministit pyrkivät tekemään miehestä homon tai tyrannin, vähentääkseen miehen arvoa miehenä, tullakseen itse arvostetuiksi...miehen asein. He eivät huomaa, että samalla naiseus menettää merkitystään. No joo, syvempiinkin analyyseihin pystyisin, ellen tietäisi sen olevan turhaa. Todellisuudessa feministit juoksevat miesten perässä. Ja nyt baanalle!
- Ammatinvalinnaohjaaja
Monissa käytännön ammateissa on pulaa osaajista. Ajattelu ei ehkä ole sinulle hyväksi.
- Colli.
Ammatinvalinnaohjaaja kirjoitti:
Monissa käytännön ammateissa on pulaa osaajista. Ajattelu ei ehkä ole sinulle hyväksi.
Tulipahan nyt ajateltua tuolla tavalla, Mutta myönteinen piirre oli se, että en pannut kokoaivovoluumiani liikkeelle, koska silloin olisi koko ihmiskunta joutunut kärsimään.
- faktat tiskiin
"Yhtäkaikki, feministit pyrkivät tekemään miehestä homon tai tyrannin, vähentääkseen miehen arvoa miehenä--"
Homousko vähentää miehen arvoa? Päinvastoin, feministit hyväksyvät ja tukevat homoseksuaaleja, jotka ovat myös olleet pitkän aikaa länsimaissa, lähinnä kristinuskon vaikutuksesta, patriarkaatin alistamia.
Käsitys, jonka ilmaiset on sovinistinen ja niin kauan kun tällaista asennetta esiintyy feministejä tarvitaan.
"Älkää vahingossakaan luulko, että feministit olisivat huolissaan naisten asemasta muslimimaissa."
Ilman feministejä miesvallanpitäjät eivät olisi kiinnittäneet mitään huomiota naisten asemaan sotien jälkeisissä Afganistanissa ja Irakissa. Valitettavasti sekin jäi pintapuoliseksi ja feministit pyrkivät jatkuvasti tuomaan esille naisten huonoa asemaa ylipäätään kolmansissa maissa ja vaativat parannuksia.
"He mieluummin korostavat sitä, että mies hallitsijana on mielivaltainen, heikompia alistava tai jopa patriarkaalinen."
Sitähän patriarkaatit ovat. Irakissakin kivitetään farkkuja käyttäviä naisia ja kivittäjinä toimivat muslimimiehet.
"tutkimuksissa on selvästi osoitettu, että uskonnollinen ahdasmielisyys lisää mahdollisuutta seksuaaliseen haluttomuuteen ja muihin seksielämän ongelmiin."
Pistäpä tulemaan muutama tällainen tutkimusviite, niin päästään tarkistamaan, miten siinä uskonnollisuus, ahdasmielisyys ja uskonnollinen ahdasmielisyys on määritelty ja kuka ne on määritellyt. Ja miten seksielämän ongelmat on määritelty. Ongelmiahan ei tässä ruveta suvaitsemaan!
Yksi ahdasmielisyyden muoto tuokin, että kaikki mikä ei omasta mielestä ole tarpeeksi liberaalia ja rajojarikkovaa, on automaattisesti ahdasmielistä.
Vapaamielisten olisi jo aika avartua ja ruveta suvaitsemaan.EsierkkiMies kirjoitti:
No, ei nyt ihan niin, että vaikka tuosta.
"tutkimuksissa on selvästi osoitettu, että uskonnollinen ahdasmielisyys lisää mahdollisuutta seksuaaliseen haluttomuuteen ja muihin seksielämän ongelmiin." Tämä oli siis se väite johon evidenssiä kaivattiin.
Katsotaanpa nyt, mitä tutkielmalinkistäsi saadaan irti. Sen aiheena on "Guyanassa 1978 joukkoitsemurhan tehneen yhdysvaltalaisen Kansantemppelin leimaantuminen poikkeavaksi ryhmäksi ideologisen konfliktin seurauksena".
Uskonnollista ahdasmielisyyttä ei juuri sivuta, saati että se käsitteenä määriteltäisiin.
Seksuaalista haluttomuutta ei nähdäkseni mainita kertaakaan. Seksuaalisista ongelmista ei puhuta eikä niitä määritellä.
Seksuaalisuutta käsitellään ohimennen seuraavasti:
”Seksuaaliseen käyttäytymiseen ei juuri puututtu, ellei siihen liittynyt ryhmään kuulumattomia.48
Muutoin seksuaalisuutta pyrittiin kylläkin säätelemään. Monien muiden yhteisöllisten ryhmien tavoin Kansantemppeli pyrki murentamaan parisuhdeuskollisuutta ja biologisia perhesiteitä, joiden uskottiin vähentävän ryhmän sisäistä solidaarisuutta. Näiden asemesta kannustettiin sitoutumaan yhteisöön ja pitämään sitä kokonaisuudessaan perheenä. Tähän saatettiin pyrkiä ainakin näennäisesti ristiriitaisin keinoin. Toisaalta aviossakin eläviä jäseniä kehoitettiin pitäytymään selibaatissa ja hankkimaan lapsia adoptoimalla, toisaalta suositeltiin vapaita sukupuolisuhteita. Muitakin ohjeita annettiin, mutta todellisuudessa suurin osa jäsenistä ei juurikaan piitannut niistä ja vietti pitkälti samanlaista sukupuolielämää kuin ennenkin.49”
”Jim Jonesin omista seksuaalisista mielipiteistä ja edesottamuksista on kirjoitettu paljon. Nämä kuvaukset ovat kuitenkin luonteeltaan erityisen ongelmallisia, sillä ne perustuvat lähes yksinomaan hänen vastustajiensa kertomuksiin, jotka tuntuvat usein tarkoituksellisen mustamaalaavilta. Jeannie Mills kertoo Jonesin julistaneen kaikkien muiden olevan todellisuudessa homoseksuaaleja ja että vain hän itse on aidosti heteroseksuaali. Niin ikään Jones olisi väittänyt, että ainoastaan hän pystyisi tyydyttämään naisen seksuaalisesti ja leuhkinut usein omaavansa maailman suurimman peniksen”. (Poikkeaako tämä jotenkin normaalin heteromiehen käytöksestä?) ”Temppelin jäseniä painostettiin kirjoittamaan tunnustuksia, joissa he myönsivät homoseksuaalisuutensa ja lisäksi himoitsevansa Jonesia. Millsin mukaan Jones painosti seuraajiaan, niin miehiä kuin naisiakin, harjoittamaan seksiä kanssaan väittäen siten vahvistavansa heidän sitoutumistaan ”Asialle”.51 Näitä väitteitä on sittemmin todisteltu loputtomiin."
Jos mentäisiin sitten aiheeseen ja pistäisit ne linkit niihin tutkimuksIIn joista alunperin oli puhe.
- j.pukkila
..ainakaan suomessa uskonnolla ei ole enää merkitystä, herätyskokouksissakin tanssitaan humppaa ja julistaja saarnaa, että korvakorutkin kelpaavat jo jumalalle ja piispakin elää vapaamielisemmin kuin luther aikoinaan..
..sitä paitsi ketkä tässäkin maassa lisääntyvät eniten, luulen, että uskovaiset..
..kirkossamme taas seinät ovat niin leviällään ja katto korkialla, että epäilen, ettei niitä olekaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911350
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
- 51758
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51750Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä312601Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7585- 53584