Esitin JuhaniP:lle raamatun kohdan:
Ilm.20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.
Kysyin, että uskooko hän/JT:t tuohon raamatun kohtaan. Vastaus oli:
"tiedän myös mitä ne tarkoittaa toisin kuin sinä"
Voisitteko hyvät JT:t valaista minua tässä asiassa, jota ilmeisesti en ymmärrä itse oikein.
Mitä tuo jae tarkoittaa?
Ilm.20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.
Kysyin, että uskooko hän/JT:t tuohon raamatun kohtaan. Vastaus oli:
"tiedän myös mitä ne tarkoittaa toisin kuin sinä"
Voisitteko hyvät JT:t valaista minua tässä asiassa, jota ilmeisesti en ymmärrä itse oikein.
Mitä tuo jae tarkoittaa?
Vastaukset 46
Vanhimmat
ymmärrtävän, vastasin jo aiemmin, myös muut ovat vastanneet. Mutta et vain käsittänyt tai et halunnut, sinulla tahtoo mennä jankaamiseksi siinä vaiheessa kun alat jäädä häviölle. Myös lähimuisti näkyy pätkivän.
Se tarkoittaa sitä, että suureen joukoon kuuluvat saavat vasta silloin lopullisen ikuisen elämän. He ovat eläviä jo ennen tuota hetekä, mutta heillä oli edelleen mahdollusuus kuolla. Tuolloin heidät virvoitetaan ikuiseen elämään.
Huomaa, että kyse ei ole kuolleista herättäminen sillä jakeessahan käytetään " vironneet " sanaa.
Sinä olet jättänyt vastaamatta minulle kaikki kehityoppia koskevat kysmykset, vaikka olet sitä täällä mainostanut.
Taspainoelimen kehitys on kehitysopin vastainen prosessi, miten selität tämän?
...kohteliaista sanoistasi JuhaniP. Onko tuo tyypillistä Jehovan todistajille?
Ilm.20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.
Sitten 'selityksesi' loppuosaan:
>>Se tarkoittaa sitä, että suureen joukoon kuuluvat saavat vasta silloin lopullisen ikuisen elämän. He ovat eläviä jo ennen tuota hetekä, mutta heillä oli edelleen mahdollusuus kuolla. Tuolloin heidät virvoitetaan ikuiseen elämään.
Huomaa, että kyse ei ole kuolleista herättäminen sillä jakeessahan käytetään " vironneet " sanaa.>Tuolloin heidät virvoitetaan ikuiseen elämään.>Sinä olet jättänyt vastaamatta minulle kaikki kehityoppia koskevat kysmykset, vaikka olet sitä täällä mainostanut.
"Taspainoelimen kehitys on kehitysopin vastainen prosessi, miten selität tämän? "
Mieti sitä, että maailma oli joskus kymmeniä miljoonia vuosia sitten aivan toisenlainen kuin nyt.
Todistaako tuo tasapainoelimen olemassaolo nimenomaan Jehovalaisuuden totuudeksi?
Juhania on monta kertaa pyydetty selittämään, miten tuo sitten on kehitysopin vastaista, mutta hyvää vastausta ei siihen ole vielä kuultu.
><
Jos raamattu sanoo, ettei kukaan 'vironnut eloon', niin sekö mielestäsi tarkoittaa sitä, että he ovat kauan sitten vironneet eloon? Mitä ihmeen erityistä merkitystä tuolla 'vironneet' sanalla on? Miksi se ei tarkoita kuolleista herättämistä? (Olet tuossa lausunnossasi muuten ristiriitainen itsesi kanssa, sillä sinähän esität sen tarkoittavan heidän kuolleista herättämistään, mutta vain aikaisempana ajankohtana. Käsitätkö?)
><
>>Tuolloin heidät virvoitetaan ikuiseen elämään.<
Perustuuko tuo mihinkään muuhun, kuin oppien hattuarpajaisiin?
><
Meillä asiasta on vain yksi oppi ja tämä tekee arpomisen tarpeettomaksi.
><
Mikä ihme saa teidät tässäkin asiassa hylkäämään selvät raamatun sanat ja keksimään niiden tilalle mystisiä selityksiä, joille ei raamatusta löydy minkäänlaisia parusteluja.
><
Mitäs tässä on hylätty, tietääkseni virvoitus sana ei alunperin herättämistä tarkoita. Se on sinun tulkinta asiasta, joten älä meitä siitä syytä.
>>Sinä olet jättänyt vastaamatta minulle kaikki kehityoppia koskevat kysmykset, vaikka olet sitä täällä mainostanut.<
Enköhän minä ole koittanut kaikkiin kysymyksiisi vastata evoluutiostakin sen mukaan, kuin itse siitä tiedän tai tiede tietää. En ole muuten koskaan väittänyt osaavani selittää sitä täydellisenä 'totuutena', kuten ei tiedekkään.
><
Uskosi evoluutioon taitaa olla suhteellisen sokeaa.
><
Mutta miten on sen teidän oman evoluutio-oppinne selitysten kanssa. Milloin sinä selität sen, miksi vedenpaisumuksen jälkeen tapahtuneesta superevoluutiostanne ei näy nykyisessä eliöstössä minkäänlaista esimerkkiä?
Miksi superevoluutiota ei nykyään esiinny lainkaan?
><
Mikä superevoluutio?. Eläimet ovat lisääntyneet ja muutoksia on tapahtunut genitekniikan sallimissa rajoissa. Ajatte vaikka koirarotuja joista suurin osa on muutaman sadan vuoden
jalostuksen tulosta. Erot ovat aika suuria, mitäs sitten jos puhutaan tuhansista vuosista.
><
Miksi ette hyväksy tieteellistä näkemystä siitä, ettei mikään eläin voi kehittyä niin nopeasti?
><
Kuten sanottua, eläinten sisäistä lajiutumista tapahtuu melko lyhellä aikavälillä, toinen esimerkki on hevonen joista pienimmät ovat koiran kokoisia ja suurimmat monta kertaa isompia. Jälleen on tarvittu vain suhteellisen lyhyt aika tähänkin muutokseen, samalla tavalla luonnossa on aikojen saatossa tapahtunut geenien sallimissa rajoissa, kaikkien eläinlajien kohdalla.
että kehitysopin mukaan kaikki kehittyy vasta sitten kun siihen on tarve. Puhutaan kehityspaineesta ja kaikkeen kehittymiseen menee miljoonia vuosia aikaa.
Nyt kuitenkin tasapainoelimen kohdalla on se ongelma, että eliön tarve tasapainoelimelle on ilmaantunut vasta silloin kun eliö on ollut elinkelpoinen monisoluinen. Eli valmiiksi kehittynyt.
Mutta ongelma on se, että eliö ei ole voinut tulla toimeen ilman tasapainoelintä edes muutamaa minuuttia, joten miljoonien vuosien kehityprosessiin ei ole voinut olla aikaa.
Sama ongelma on monissa muissa kohdin, kuten esim. solun kehityksessä, se ei ole voinut kehittyä "vähän" kerrallaan, vaan sen on täytnyt olla valmis hetkessä.
Jos kuolleet, jotka oppinne mukaan ikänkuin nukkuvat, 'virkoavat eloon', niin eihän tuo sanapari voi tarkoittaa mitään muuta kuin heidän herättämistään kuoleista.
Huomaa lisäksi se, ettei tuo virkoaminen tapahtunut tuhatvuotiskauden aikana, vaan vasta SEN JÄLKEEN.
>>Uskosi evoluutioon taitaa olla suhteellisen sokeaa.>Mikä superevoluutio?.
...ensin oikeasti ottaisit selvää siitä, mitä evoluutioteoriassa opetetaan.
Teidän uskovaisten 'puskaradiossa' kulkevat jutut ovat joskus rasittavia.
>>>...kaikkeen kehittymiseen menee miljoonia vuosia aikaa.>...eliö ei ole voinut tulla toimeen ilman tasapainoelintä edes muutamaa minuuttia, joten miljoonien vuosien kehityprosessiin ei ole voinut olla aikaa.>Sama ongelma on monissa muissa kohdin, kuten esim. solun kehityksessä, se ei ole voinut kehittyä "vähän" kerrallaan, vaan sen on täytnyt olla valmis hetkessä.
><
Jos kuolleet, jotka oppinne mukaan ikänkuin nukkuvat, 'virkoavat eloon', niin eihän tuo sanapari voi tarkoittaa mitään muuta kuin heidän herättämistään kuoleista.
Huomaa lisäksi se, ettei tuo virkoaminen tapahtunut tuhatvuotiskauden aikana, vaan vasta SEN JÄLKEEN.
><
Kuten tässä on tullut jo useasti kerrottua, niin virkoaminen ei ole ylönousemus eikä herättäminen kuolleista. Vaan eräänlainen olotilan muutos maanpäällä elossa oleville, heistä tulee kuolemattomia. Aiemmin he eivät sitä olleet, koska heitä koeteletiin, saatana päästettiin vapaaksi tuhtvuotiksuden jälkeen lyheksi aikaa. Ne jotka antoivat eksyttää itsensä kuuluivat niihin jotka piirittivät pyhien leiriä ja tuhottiin. Ja ne jotka pysyivät uskollisina olivat leirissä, tämän viimeisen koetuksen jälkeen he virkosivat eloon eli heidät muutettiin kuolemattomaksi.
Raamatussa on fyysisen kuoleman lisäksi myös hengellinen kuolema.
Matt. 8:21 Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: "Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni".
22 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa".
Ilmestys kirjassa mainitut kuolleet eivät olleet kuolleita fyysisesti eikä hengellisesti, mutta he eivät olleet aiemin vielä täydellisiä. Nyt heistä loppukoetusen jälkeen tuli sellaisia, eli "virkosivat eloon".
><
Ei suinkaan. Se perustuu havainnoista tehtyihin johtopäätöksiin. Hieman sama juttu kuin jos maistat hienossa ravintolassa viinilasista ja sanot sen olevan hyvää, niin pitäisikö vaimosi tai muun pöytäseurueen epäillä makuaistiasi vai luottaa siihen?
><
Maku on henkilökohtainen asia, joten ei tule luottaa toisen tekemiin havaintoihin.
>>Mikä superevoluutio?.<
Se on se käsittämättömän nopeasti vedenpaisumuksen jälkeen edenyt evoluutio, joka muutti karhun kantalajin jääkarhuksi tai jonkin merilinnun pingviiniksi. Noita muutoksia on täytynyt tapahtua muutamassa kymmenessä tai korkeintaan sadassa vuodessa.
Miksi tuollaista muuntumista ei enää näy?
Missä ovat kaikki muuntumassa olevat välimuodot?
><
pigviini on säilynyt elossa vedenpaisumuksesta ilman arkkia. Karhun ei ole tarvinnut muuttua kovinkaan nopeasti jääkarhuksi, sillä jääkarhu selviää nytkin suhteellisen lämpimässä ilmastossa. Eli se on ollut tavallinen nalle, hieman poikeavalla turkinvärityksellä, joka on valinnut jossakin vaiheessa napa- alueen elinpaikakseen. Ehkä se on ollut jo alkujaan harmaakarhua kylmäverisempi.
><
Toivoisin sitten, että et viitsisi ottaa jatkuvásti koirien rodun jalostusta esimerkiksesi, sillä eihän se liity koko asiaan mitenkään.
><
Se on hyvä esimerkki geenien rajoissa tapahtuvasta muutoksesta, se osoittaa myös evoluution omalta osaltaa hölynpölyksi.
siteerasin vain kehitysoppia kannattavaan professorin lausuntoa solusta, hän piti sitä ongelmallisena kehitysopin kannalta.
>>>siteerasin vain kehitysoppia kannattavaan professorin lausuntoa solusta, hän piti sitä ongelmallisena kehitysopin kannalta
>>>pigviini on säilynyt elossa vedenpaisumuksesta ilman arkkia.>Se on hyvä esimerkki geenien rajoissa tapahtuvasta muutoksesta, se osoittaa myös evoluution omalta osaltaa hölynpölyksi.
>>Kuten tässä on tullut jo useasti kerrottua, niin virkoaminen ei ole ylönousemus eikä herättäminen kuolleista. Vaan eräänlainen olotilan muutos maanpäällä elossa oleville, heistä tulee kuolemattomia.>pigviini on säilynyt elossa vedenpaisumuksesta ilman arkkia.>Karhun ei ole tarvinnut muuttua kovinkaan nopeasti jääkarhuksi, sillä jääkarhu selviää nytkin suhteellisen lämpimässä ilmastossa. Eli se on ollut tavallinen nalle, hieman poikeavalla turkinvärityksellä, joka on valinnut jossakin vaiheessa napa- alueen elinpaikakseen. Ehkä se on ollut jo alkujaan harmaakarhua kylmäverisempi.
>>kehitysopin mukaan kaikki kehittyy vasta sitten kun siihen on tarve.
><
Olet kyllä sanonut sen, ettei se, mitä raamattu sanoo, tarkoita sitä, vaan jotain muuta.
Et ole kuitenkaan perustellut raamatulla tuota omituista oppinne 'tulkintaa' raamatun sanojen muuttamisesta toisiksi.
Missä kohtaa raamatussa sanotaan, että ne muut kuolleet herätetään tuhatvuotiseen valtakuntaan?
><
Käsittääkseni sinä yrität muuttaa Raamatun sanomista toiseksi, minä perustelin Raamatulla mitä erillaisia tiloja sanotaan kuolemaksi.
><
Kuinka nopeasti arvelet suomalaisen karhun sopeutuvan jäätikköelämään ja muuttuvan väritykseltään valkoiseksi?
><
Niin tai suomalaisen ihmisen muuttuvan päiväntasaajalla mustaksi. Tiedämme, että kaikki ihmiset ovat sukua toisille. Tämän Raamatullisen tosiasian on myös tiede vahvistanut.
ollut evoluutiota, vaan normaalia vaihteluja eläin kunnassa olosuhteitten mukaan. Tällainen kehitys voi olla hyvinkin nopeaa, noissa olosuhteissa 100 vuodessa ehtii tapahtua paljon. Koirien määrätietoisella jalostuksessa on saatu aikaan koirarotuja joilla ei olisi elinmahdollisuuksia villeinä. Tämä todistaa geenien siällä olevan melkoinen muunteluarsenaali.
tasapaino tai vastaava elin on välttämätön.
><
Mahdottomuuteen vetoaminen tuntuu olevan yksi keskeisistä virheistä perusteluissasi. On epäjohdonmukaista väittää jonkun olevan mahdotonta ainoastaan sen vuoksi ettei siihen ole "varmaa" vastausta.
><
No ei suinkaan, ei voida ajatella, että keguru loikkaisi himalajan korkeimman vuoren yli. Tämä olisi kuitenkin pieni loikka verrattuna siihen minkälaisia loikkia kehitys olisi joutunut ottamaan ajan saatossa, jos kaikki olisi tullut olemassaoloon kehittymällä.
Toisaalta tämä todistaaa myös sen., että kehitysoppi on uskonto muiden uskontojen joukossa. Koska se perustuu pelkkiin uskomuksiin.
>>>Tiedämme, että kaikki ihmiset ovat sukua toisille. Tämän Raamatullisen tosiasian on myös tiede vahvistanut.
>>>Lajin säilymiselle tasapaino tai vastaava elin on välttämätön.>No ei suinkaan, ei voida ajatella, että keguru loikkaisi himalajan korkeimman vuoren yli.>jos kaikki olisi tullut olemassaoloon kehittymällä.>Toisaalta tämä todistaaa myös sen., että kehitysoppi on uskonto muiden uskontojen joukossa. Koska se perustuu pelkkiin uskomuksiin.
Esitit jonkinlaisia kommentteja, mutta et edelleenkään vastaa saati selitä kysymiäni asioita.
Vaivaako sinua itseäsi lainkaan se, kun huomaat olevasi kykenemätön (ilmeisesti) antamaan järkeviä selityksiä?
Jari-Jt ja kumppanit antavat selityksiä minullekkin sen sijaan että vastaisivat suoraan esitetyihin kysymyksiin. Usein nämä jaaritukset ovat niin pitkiä. Onko näiden pituudella se funktio, että yritetään sumuttaa lukijaa luulemaan saaneensa vastauksen. Opetetaanko heitä Vt-seurassa näin vastaamaan kun eivät tiedä mitään? Mitä luulet?
Onko tästä ymmärrettävä se, että kysymykset ovat joko liian vaikeita heille, vai onko oppi niin hataralla pohjalla ettei opista löydy vastauksia raamatun kysymyksiin?
Itse koen ainakin tämän erittäin epäkohteliaaksi tavasi sanoa etten tiedä.
Elämän kehittyminen on kuitenkin merkittävä asia joka pitää selvittää, jotta voidaan uskoa siihen että nykyiset eläimet ja ihminen on voinut tulla olemassaoloon ilman Jumalaa.
Jos tälle ei löydy realistista selitystä -> Jumala tulee "tarpeelliseksi".
>>>jotta voidaan uskoa siihen että nykyiset eläimet ja ihminen on voinut tulla olemassaoloon ilman Jumalaa.>Jos tälle ei löydy realistista selitystä -> Jumala tulee "tarpeelliseksi".
sopeutuu varmaan jo nykyisellään jäätikkö elämään jos on pakko, niitä asuu jo lähes ikilumen peittämillä alueilla. Turkinväriä ei ole tarvinnut vaihtaa.
Pingviineistä en tiedä kuinka kauan selviävät vedessä, mutta oletattavasti silloin nopean kylmenemisen takia napaseuduilla alkoi seilailemaan jäälauttoja joilla saattoivat asua. Jäätyväthän mammutitkin muutamassa tunnissa. Toinen mahdollisuus on, että pigviinien esi-isä vietti aikansa arkissa tulvan ajan. Tämä on tietysti minun yksityistä spekulointia, se miten asiat ovat todellisuudessa menneet, siitä minulla ei ole varmaa tietoa.
><
Oletko laskenut kuinka monta kertaa olen kertonut sinulle ettei kaiken olemassaoloon tuleminen liity evoluutioteoriaan?
><
Ehkä ei sinun mielestä, mutta kehitysoppi veljesi Theoksen mielestä liittyy.
><
Koska olet viimeksi katsonut sanakirjasta uskonnon määritelmän? Se ettet hyväksy tai ymmärrä todisteita ei tarkoita sitä että niitä ei olisi olemassa.
><
Hyväksyn todisteet, mutta kuten ehkä tiedät. Tieteelliset kriteerit jonkin todistamisen oikeaksi ovat todellisuudessa korkeat.
Kehitysoppiteoria perustuu pelkkiin spekulativisiin oletuksiin. Halutaan uskoa asian olevan niin ja hyväksytään kaikki siihen viittaavat todisteena sen puolesta, vasta todisteita ei tarkastella lainkaan.
><
Toistaiseksi et ole keskustelujemme aikana pystynyt kertaakaan kumoamaan evoluutioteoriaa. Miksi? Koska väitteesi ovat perustuneet virheellisiin oletuksiin ja virheelliseen perusteluun. Tuollaisella ei pysty kumoamaan muuta, kuin omat väitteensä.
><
Ei evoluutio teoriaa tarvitse kumota, kuten ei muutakaan teoriaa. Jo se, että sitä kutsutaan teoriaksi kertoo mistä on kysymys, todistamattomasta asiasta. Todistus taakka sen oikeellisuudesta on siis teorian kannattajilla.
Pelkkää teoriaa on turha lähteä kumoaamaan, se on kuin veteen piirretty viiva.
Mitä minä voin sanoa esim. alkuräjähdyksestä, sen, että räjähdykset saavat aikaa sekasortoa ei järjestyksellisyyttä joka avaruudessa vallitsee. Jos tällainen järki todistelu ei tehoa, niin minun puolesta evoluution kannattajat saavat uskoa teoriaansa.
Minusta elämän syntyminen on hyvin olennainen asia.
En ole saanut sille koskaan hyviä selityksiä, miten se voisi kehittyä. Enemmän näyttää siltä että sen kehittyminen itsestään on epätodennäköistä. Tai kuitenkin "joku" keksi jotain, kuten eräs sanoi että "kasvit keksivät yhteyttämisen".
Teoria että kaikki olisi kehittynyt tyhjästä (tai että aina on ollut jotain voimaa, joka sitten joskus on itsestään saanut aikaan nykyisen materian ja elämän täällä planeetallamme, on epäuskottava.
>>>Ehkä ei sinun mielestä, mutta kehitysoppi veljesi Theoksen mielestä liittyy.>Kehitysoppiteoria perustuu pelkkiin spekulativisiin oletuksiin. Halutaan uskoa asian olevan niin ja hyväksytään kaikki siihen viittaavat todisteena sen puolesta, vasta todisteita ei tarkastella lainkaan.>Jo se, että sitä kutsutaan teoriaksi kertoo mistä on kysymys, todistamattomasta asiasta.>Todistus taakka sen oikeellisuudesta on siis teorian kannattajilla.>Mitä minä voin sanoa esim. alkuräjähdyksestä, sen, että räjähdykset saavat aikaa sekasortoa ei järjestyksellisyyttä joka avaruudessa vallitsee. Jos tällainen järki todistelu ei tehoa, niin minun puolesta evoluution kannattajat saavat uskoa teoriaansa.
>>>Minusta elämän syntyminen on hyvin olennainen asia.>En ole saanut sille koskaan hyviä selityksiä, miten se voisi kehittyä.>Enemmän näyttää siltä että sen kehittyminen itsestään on epätodennäköistä.>Tai kuitenkin "joku" keksi jotain, kuten eräs sanoi että "kasvit keksivät yhteyttämisen">Teoria että kaikki olisi kehittynyt tyhjästä (tai että aina on ollut jotain voimaa, joka sitten joskus on itsestään saanut aikaan nykyisen materian ja elämän täällä planeetallamme, on epäuskottava.
Pitää osoittaa ne vääriksi, etkö ole lukenut kehitysopin historiaa? Kerta toisensa jälkeen kehittynyt tiede on osoittanut kehityoppipuut vääriksi ja ne on piirretty uusiksi. V.1995 esim. kehitysopin kannattajat väittivät ihmisillä olevan monta eri alkua, mutta jo 1996 tiede todisti tämän vääräksi.
><
Aivan! Evoluutioteoria perustuu biologisiin, paleontologisiin ja geneettisiin todisteisiin kuten tiedät. Jos kyseenalaistat evoluutioteorian, niin ole hyvä ja osoita jokin sen väittämistä virheelliseksi. Se ei ole helppoa, kuten ehkä olet huomannut, sillä tuon todistuksesi tulee myös olla virheetön.
><
><
Tuo järkitodistelusi kaatuu jo siihen virheelliseen oletukseen, että räjähdykset saisivat aikaan ainoastaan epäjärjestystä. Jo pelkästään luonnonlait kuten painovoima saa aikaan järjestystä.
><
Samaa mieltä painovoimasta, mutta se ei olekkaan räjähdys.
Jatkuvat erimielisyydet kehitysopin kannatajien keskuudessa kielivät teorian epävarmuudesta.
>>>Miksi minun Pitää osoittaa ne vääriksi,>Kerta toisensa jälkeen kehittynyt tiede on osoittanut kehityoppipuut vääriksi ja ne on piirretty uusiksi.>V.1995 esim. kehitysopin kannattajat väittivät ihmisillä olevan monta eri alkua, mutta jo 1996 tiede todisti tämän vääräksi.>Samaa mieltä painovoimasta, mutta se ei olekkaan räjähdys.>Jatkuvat erimielisyydet kehitysopin kannatajien keskuudessa kielivät teorian epävarmuudesta.
todistaa sen, että evoluutioteoria ei perustu faktatiedolle, vaan pelkkiin olettamuksiin joita muutetaan sitä mukaa kuin on tarvetta.
Siis todella hataralla pohjalla.
Tyypillistä on myös se, että mukaan otetaan vain sellaista materiaalia joista arvellaan olevan hyötyä ko. teorialle.
Evoluutio teoria on olemassa sitä ei tarvitse todistaa olamattomaksi. Mutta itse evoluutio kaiken järjellisyyden aikaansaajana, on täysin todistamaton asia. Todisteita sen puolesta voidaan asettaa kyseenlaiseksi vasta siinävaiheessa kuin niitä on olemassa, nyt niitä ei ole.
On löydetty jokin luupalanen joka arvioidaan 60 milj. vuotta vanhaksi ja kuuluneen jollekkin senaikaiselle eläimelle. No, ensinnäkin aikaa ei voida mitata noin kauas lainkaan, asia joka jää aina uutisoinissa kertomatta. Toiseksi unohdetaan kertoa, että muutkin tiedot ovat pelkkiä olettamuksia.
>>>Tämä kuitenkin todistaa sen, että evoluutioteoria ei perustu faktatiedolle, vaan pelkkiin olettamuksiin joita muutetaan sitä mukaa kuin on tarvetta.>Tyypillistä on myös se, että mukaan otetaan vain sellaista materiaalia joista arvellaan olevan hyötyä ko. teorialle.>Mutta itse evoluutio kaiken järjellisyyden aikaansaajana, on täysin todistamaton asia.>Todisteita sen puolesta voidaan asettaa kyseenlaiseksi vasta siinävaiheessa kuin niitä on olemassa, nyt niitä ei ole.>No, ensinnäkin aikaa ei voida mitata noin kauas lainkaan, asia joka jää aina uutisoinissa kertomatta.
olemassa mitään menetelmää jolla saadaan tarkkoja ikämäärityksiä, kun puhutaan tuhansista vuosista ylöpäin.
Voin väittää valtameren syvyyksissä elävän 100 m pitkän hirviön, et voi kumota väitettäni (teoriaa). Jos ilmoitan paikan jossa hirviö asuu, niin voit sanoa, että ko. paikka on liian matala siihen, eikä hirviötä ole näinollen olemassakaan.
Niinpä väitän, että vaikka ko. paikka on liian matala se ei todista etteikö hirviö voisi olla olemassa, olen vain erehtynyt paikasta. Kehitysoppi on tämänkaltainen "hirviö" teoria, väittämä jota ei ole todistettu olemassa olevaksi, joten sitä on myös vaikea kumota. Ei ole mihin tarttua kiinni kuin siihen, että ei ole todisteita ja monet siihen liittyvät väittämät ovat mahdottomia. Ne ovat myös todenäköisyysopin vastaisia.
>>>Ei ole olemassa mitään menetelmää jolla saadaan tarkkoja ikämäärityksiä, kun puhutaan tuhansista vuosista ylöpäin.>Kehitysoppi on tämänkaltainen "hirviö" teoria, väittämä jota ei ole todistettu olemassa olevaksi, joten sitä on myös vaikea kumota.>ja monet siihen liittyvät väittämät ovat mahdottomia.>Ne ovat myös todenäköisyysopin vastaisia.
jo kumosin, ajanmäärityksen, kumpikaan mainitsemista ei ole luotettava. Hiilimentelmä perustuu siihen, että hiilen määrä ilmakehässä on ollut aina vakio. Nyt tiedetään, että ei ole ollut. Myös fossiilin ympäritön ajanmäärittäminen ei onnistu, suurimpia töppäyksiä tässä taitaa olla eräs kaivaus jossa kerrostumat ikämääriteltiin alhaalta ylös, taisi olla miljoonia vuosi vanha. Kunnes kaivausten jatkuessa löydettiin kerrostumien läpi menevä pitkä puu, jolloin paljastui, että ko. kerrostumat olivatkin syntyneet luonnonkatasrofin aiheuttamana muutamassa tunnissa.
Kritisoit myös mahdoton sanaa, arvasin, että tartutut siihen, mutta kuten tiedät kaikella on rajansa. Esim. genuru ei voi hypätä kerrostalon yli, se on mahdotonta. Joten kun asioita tutkitaan, niin täytyy olla myös realistinen. Mutta ymmärrän, että tämä ei ole mahdollista kehitysoppi teoriassa, koska sen seurauksena koko oppi kaatuisi siihen.
Kehityksen todisteina ko. teoriassa käytetään lajien sisällä geenien rajoissa tapahtuvaa muutosta. Nämä pitäisi sulkea pois ja esittää todellisia lajista toiseen tapahtuvia kehityksiä, tämä on toki vaikeaa koska todisteita tästä ei ole. On vain pelkkiä teorioita, kun löydetää jokin fossilli, niin se sijoitetaan keinotekoisesti jokin sukutauluun. Kunnes löytyy uusi fossilli joka kumoaa entisen järjestyksen, joten usein koko sukutaulu pitää järjestää uudelleen.
Tutki hieman kehitysopin historiaa, niin huomaat, että ainoa mikä siinä on pysyvää, on sokea usko kehitysoppiin.
>>>Hiilimentelmä perustuu siihen, että hiilen määrä ilmakehässä on ollut aina vakio. Nyt tiedetään, että ei ole ollut.>suurimpia töppäyksiä tässä taitaa olla eräs kaivaus jossa kerrostumat ikämääriteltiin alhaalta ylös, taisi olla miljoonia vuosi vanha. Kunnes kaivausten jatkuessa löydettiin kerrostumien läpi menevä pitkä puu, jolloin paljastui, että ko. kerrostumat olivatkin syntyneet luonnonkatasrofin aiheuttamana muutamassa tunnissa.>mutta kuten tiedät kaikella on rajansa. Esim. genuru ei voi hypätä kerrostalon yli, se on mahdotonta.>Joten kun asioita tutkitaan, niin täytyy olla myös realistinen.>Kehityksen todisteina ko. teoriassa käytetään lajien sisällä geenien rajoissa tapahtuvaa muutosta. Nämä pitäisi sulkea pois ja esittää todellisia lajista toiseen tapahtuvia kehityksiä>Kunnes löytyy uusi fossilli joka kumoaa entisen järjestyksen, joten usein koko sukutaulu pitää järjestää uudelleen.
><
Juuri tuosta syystä kalibrointitaulukot kehitettiin. Kalibroitu ajoitus ottaa radiohiilen vaihtelevuuden huomioon.
><
Mutta faktatieto puuttuu, mistä tietää paljon hiiltä on ollut ilmassa 3000 vuotta sitten.?
Se on yhtä vaikeaa kuin tietää kuinka paljon alpeilla on ollut tuolloin lunta.
><
Siis mitä? Eihän se muuta noiden kerrostumien ikää, vaikka ne olisivatkin syntyneet muutamassa tunnissa miljoona vuotta sitten. Vai tarkoitatko, että nuo kerrostumat olivatkin muutaman tunnin vanhoja miljoonan vuoden sijaan? xD
><
Ei kun kerrostumien ikäero alhaalta ylös oli kaivausten tekijöiden mukaan muutama miljoona vuotta. Todellisuudessa kyse oli siis tunneista, ei miljoonista vuosista.
><
Nuo fossiloituneet puut eivät ole mikään ongelma ajoituksen kannalta, sillä kerrostuman ikää ei ajoiteta sen paksuuden perusteella. Tuo ei ollut ongelma 1800-luvulla, miksi se olisi sitä nyt?
><
puu kertoi sen,että kerrostumat olivat tulleet olemassaoloon muutamassa tunnissa.
><
Katsoppas kun todisteiden olemattomuus ei ole olemattomuuden todiste. Mahdottomuus ei kuulu loogiseen päättelyyn. Mahdottomuuteen vetoaminen on looginen virhepäätelmä. Mahdottomuutta ei voi todistaa. Ennen muinoin satoja tonneja painavien metallirakennelmien lentämistä ja kellumista olisi pidetty mahdottomana. Vaikka joku tuntuu käsittämättömältä ei se ole todiste sen mahdottomuudesta. Mahdottomuuteen vetoaminen tunnetaan myös mielikuvituksen puutteeseen vetoamisena.
><
Mahdottomuus kuitenkin otetaan huomioon todenäköisyys opissa, Hitler piti ennen toista maailmansotaa mahdollisena valoittaa Englanti ja Neuvostoliitto, mutta muutamat hänen kenraaleista oli sitä mieltä, että se on mahdottomuus. Hitler omasi asissa kuitenkin saman ajatustavan, kuin sinä toit esille.
Ja huonosti kävi.
><
Siksi asioita tutkittaessa ei tuumailla mahdottomuuksia, vaan tutkitaan todisteita ja tehdään niiden perusteella johtopäätöksiä, vaikka ne saattaisivat jonkun mielestä ollakkin mahdottomia.
><
Juuri todisteitten tutkiminen johtaa usein johtopäätökseen, että jokin asia on mahdoton.
><
Eli nollaat geneettiset todisteet ilman perusteluja. Tuon tehdäksesi sinun täytyy todistaa joko todisteet tai niistä johdetut johtopäätökset virheellisiksi.
><
En nollaa, vaan haluan, että näytettäisiin selvät todisteet lajista toiseen muuttumisesta, näitä ei tosin voi näyttää koska niitä ei ole.
><
Oman väitteesi todistamiseksi sinun tulisi esittää todisteet ja johtopäätökset tuollaisen "geneettisen raja-aidan" olemassaolosta.
><
Minusta raja aitaa ei ole, eri lajit ovat erilajeja.
><
Taas esimerkki sukutukimuksesta. Sami Virtanen tutkii vintillä suvun esineistöä, valokuvia jne. Hän päättelee Pentti Virtasen olleen Rauno Virtasen poika. Myöhemmin ilmenee kuitenkin todisteita joiden mukaan Pentti Virtanen onkin Rauno Virtasen pojan Uolevi Virtasen poika. Uolevi Virtasen kuoltua Rauno Virtanen huolehti Pentti Virtasesta, eikä Sami voinut tietää tästä ennen todisteiden löytymistä. Uuden esi-isän löytyminen muuttaa tietysti sukupuuta jonkin verran ja sukupuuta voidaan täydentää.
><
Sukutukimuksissa sukulaisuus on todenettu 100% varmasti, toisin on evöluutio teoriassa, se on pelkän teorian asteella. Kehitysopin rasitteena on vielä sekin, että ikäjärjestys jo tunnettujen eliöiden välillä saattaa muuttua uuden löydöksen myötä. Näin ei ole sukulaisuus suhteessa, vanhempi veli on aina vanhempi.
><
Parhaimmissakin sukuluetteloissa on aukkoja, mutta ei tuo ole todiste siinä jo mainittujen sukulaisuussuhteiden virheellisyydestä. Uuden esi-isän lisääminen ainoastaan tarkentaa tuota luetteloa.
><
Etiopian luulöydöt sotkivat koko kehityopin sukupuun 1990 luvun puolivälissä, ne eivät sopineet mihin väliin, eli eivät tarkentaneet.
Mikäli vielä tämän jälkeen haluat keskustella asiasta, niin lähetäthän viestisi johonkin etusivulla olevaan keskusteluumme, niin ei tarvitse selailla tänne toiselle sivulle. :)
>>>Mutta faktatieto puuttuu, mistä tietää paljon hiiltä on ollut ilmassa 3000 vuotta sitten.?>Todellisuudessa kyse oli siis tunneista, ei miljoonista vuosista.>Mahdottomuus kuitenkin otetaan huomioon todenäköisyys opissa>Juuri todisteitten tutkiminen johtaa usein johtopäätökseen, että jokin asia on mahdoton.>näitä ei tosin voi näyttää koska niitä ei ole.>Minusta raja aitaa ei ole, eri lajit ovat erilajeja.>Sukutukimuksissa sukulaisuus on todenettu 100% varmasti,>Kehitysopin rasitteena on vielä sekin, että ikäjärjestys jo tunnettujen eliöiden välillä saattaa muuttua uuden löydöksen myötä.>Etiopian luulöydöt sotkivat koko kehityopin sukupuun 1990 luvun puolivälissä
Kirjakääröt, joihin viitataan Ilmestyksen 20:12:ssa, tarkoittavat kirjoituksia, mitä saadaan tuhatvuotiskaudella nykyisen Pyhän Raamattumme lisäksi. Ne ovat henkeytettyjä kirjoituksia eli kirjoja, jotka sisältävät Jehovan lakeja ja ohjeita. Lukemalla niitä kaikki maan päällä elävät ihmiset voivat saada selville Jumalan tahdon. Sitten jokainen maan päällä elävä tuomitaan näissä "kirjakääröissä" olevien lakien ja ohjeitten perusteella. Ne jotka tottelevat sitä, mitä niihin on kirjoitettu, saavat osakseen Kristuksen lunastusuhrin hyödyn, ja he edistyvät vähitellen inhimilliseen täydellisyyteen.
Tuhatvuotiskauden lopussa kukaan maan päällä elävä ei ole kuolevainen Aadamin synnin vuoksi. Jokainen tulee todellakin elämään sanan täydessä merkityksessä. Juuri tätä Raamattu tarkoittaa sanoessaan:"Muut kuolleet [muut kuin 144 000, jotka menevät taivaaseen] eivät tulleet elämään, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat päättyneet." (Ilmestys 20:5) Maininta "muista kuolleista" ei tässä tarkoita sitä, että muut herätetään eloon tuhatvuotiskauden lopussa, vaan se tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset tulevat elämään siinä mielessä, että he saavuttavat lopultakin inhimillisen täydellisyyden. He ovat silloin samassa täydellisyyden tilassa kuin Aadam ja Eeva Eedenin puutarhassa.
Suosittelen kaikille kiinnostuneille, että he keskustelevat Jehovan todistajien kanssa Raamatun opetuksista henkilökohtaisesti ja että he tulisivat tutustumaan Jehovan Todistajien Valtakunnansaleissa annettavaan opetukseen. Näihin kokouksiin kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.
mitäs jos tuon tuhatvuotiskauden jälkeen kun on saavuttanut kuolemattomuuden, rupeaa tuhmaksi niinkuin aatami ja eeva ?
voiko jumala taas suuttua ja tuhota ihmiskunnan tai poistaa ihmisiltä kuolemattomuuden.
vai onko ihminen tosiaan kuolematon ja jatkaa elämää vaikka kuin kapinoisi jumalaa vastaan?
Oletko aivan varma että asia tulee olemaan näin? Meinaatko että tulee vielä paljonkin lisälakeja? Mitähän elämänalueita ne voisivat mahdollisesti koskea kun näyttää siltä että Vartiotorniseuralla on sääntöjän jo melko moneen asiaan jotka normaalilla ihmisellä on omantunnon varassa.
Eikö pikemminkin niin että Hän kirjoittaa lakinsa sydämiin kuin kirjoihin ja kansiin?
"Sillä lakikokoelma: 'Et saa tehdä aviorikosta, et saa murhata, et saa varastaa, et saa himoita', ja mikä tahansa muu käsky on tiivistettynä tässä sanassa: 'Sinun on rakastettava lähimmäistä kuin itseäsi.' Rakkaus ei saa lähimmäiselleen aikaan pahaa; sen tähden rakkaus täyttää lain." Ro 13:9, 19 UMK
Mitä käskyjä sinä vielä odotat?
Ro 13: 9, 10
Viittaat Ilm. 20:12 kohtaan ja sanot:
>>Ne ovat henkeytettyjä kirjoituksia eli kirjoja, jotka sisältävät Jehovan lakeja ja ohjeita. Lukemalla niitä kaikki maan päällä elävät ihmiset voivat saada selville Jumalan tahdon.>Maininta "muista kuolleista" ei tässä tarkoita sitä, että muut herätetään eloon tuhatvuotiskauden lopussa, vaan se tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset tulevat elämään siinä mielessä, että he saavuttavat lopultakin inhimillisen täydellisyyden. He ovat silloin samassa täydellisyyden tilassa kuin Aadam ja Eeva Eedenin puutarhassa.
Laadin enää vain pikaisen vastauksen, olen pahoillani. Sinä et ehkä ymmärrä täysin sitä, että kun ylösnousseet herätetään maan päälle, niin he eivät herätettäessä ole täydellisiä ihmisiä. Heillä on sama persoonallisuus kuin heillä oli kuollessaankin. Siksi he tarvitsevat opetusta Jehovalta (näiden henkeytettyjen kirjoitusten pohjalta) edistyäkseen inhimilliseen täydellisyyteen, niin ettei Aadamilta peritty perisynti enää vaikuta heissä.
Täällä joku herätti asiaan muitakin kysymyksiä, mutta vastaan vain enää tämän kerran ja hyvin lyhyesti. Jos joku asettaisi joskus tulevaisuudessa kyseenalaiseksi Jumalan hallintatavan ja -oikeuden, niin Jumalan ei olisi enää tarpeellista suoda hänelle aikaa yrittää jotain muuta tapaa. Saatanan, häneen liittyneiden demonien, sekä ihmisten, jotka ovat yrittäneet hoitaa asioita Jumalasta riippumatta, täydellinen epäonnistuminen on antanut riittävän vastauksen. Kukaan ei voi aiheellisesti väittää: "Heille ei annettu tilaisuutta", tai sanoa: "Kunpa heillä vain olisi ollut enemmän aikaa." Sallittu aika on riittävästi todistanut, että kapinoiminen Luojaa vastaan on ollut ehdottoman tuhoisaa! Jumalalla on siis täysi oikeus nopeasti murskata kuka tahansa kapinallinen, joka uhkaa kaikkeuden tulevaa rauhaa.
Oli myös jonkinlainen kysymys, miksi tai millaisia ovat ne uudet ohjeet, joita Jumala henkeyttää uudessa maailmassa. Että tarvitaanko niitä. Nuo uudet Jehovalta tulevat ohjeet koskevat olosuhteita tuhatvuotiskaudella, ja silloin niissä olosuhteissa soveltuvia Jumalan neuvoja. Joihinkin silloin liittyviin asioihin saddukeukset viittasivat Jeesuksen palveluksen viimeisinä päivinä, tosin koetellakseen Jeesusta ei kiinnostuneina asioista tuhatvuotiskaudella, ja tästä on kerrottu mm. Matteus 22:23-33. Sen verran voi jo tästä "ennakko-ohjeesta" päätellä, että ylösnousseet eivät mene avioliittoon vaan tässä suhteessa he ovat kuin enkelit, joilla ei ole koskaan ollut sellaista lisääntymisjärjestelyä kuin ihmisillä. Mutta missä kuolleet entiset aviopuolisot elävät? jne. jne. Kaikki tämä ja muut tarvittavat ohjeet paljastetaan ilmeisesti Jehovan avaamissa uusissa kirjakääröissä.
On tuo teidän JT:n 'keskustelutapa' sitten ihmeellinen. Ette tunnu yleensä lainkaan välittävän kysymyksistä, joita teille esitetään, vaan hoette kuin ulkoa opeteltua mantraa noita teesejänne.
Tällä palstalla on muutama poikkeus koittanut joskus oikeasti keskustellakkin, mutta sinä et kuulu niihin.