Outo perjantai yö

Sinderella-

Päivä alkoi hienosti. Kun pääsin töistä, lähdin suorinta tietä kotiin. Oltiin sovittu tyttöjen kanssa lähtevämme baariin stadissa. Illan tullessa kävin suihkussa, meikkasin, ja tein itsestäni edustavan näköisen. Wou, katsoin peiliin ja hämmästyin. Olin upea! Sitten illan saapuessa otin taksin ja ajoin hakaniemeen. Siellä minua odotti joukko ystäviäni. Vatsassa heitti kun odotin iltaa. Voisin paljastaa että olin aika puutteessa, joten etsin seuraa sillä silmällä baareista, joissa olimme. Menimme ensimääiseen baariin, ja siellä minun ei tarvinnut kauaa odottaa, kun katseeni osui erääseen upeaan urokseen. Se oli ihan upea, ihanat suklaa silmät ja ruskeat hiukset. Hänkin katsoi mua silleen. Sitten juteltiin jotain ja se tarjosi mulle juoman, ja toisen.. ja kolmannen. En muista monta cosmopolitania ja kaljaa vedin, kun me lähdettiin sen kämpille. Se ihanasti kuiskasi mun korvaan "haluisitko lähteä privaatteihin jatkoihin mun kämpälle?" tottakai! Me otettiin taksi ja ajettiin niille. Pussailtiin ja hyväiltiin takapenkillä. Sitten päästiin perille, ja se suurinpiirtein kantoi mut kolmanteen kerrokseen (missä se asui). Kaikki varmaan arvaakin mitä sitten tapahtui. Se oli alussa upeaa. Sillä oli ihana vartalo, ja se oli kokenut niissä asioissa. Sitten se alkoi oudoksi..
Se vaati mua läpsimään sitä matto-tamppaajalla sen peräpäähän. No, tietenkin tein sen (olin sen verran humalassa). Sitten sen vaatimukset nousi kokoajan. Se ei halunnut työntää siitintään mun sisälle, vaan sivellä mua sillä. Se oli ihan sairaan outoa. Sitten se ei halunnut käyttää kondomia, koska se rikkoi jumalan tahtoa. Lopulta sain siitä outoodesta tarpeekseni, kun huomasin, että kirjahyllyn vieressä paloi punainen valo. Ei vittu, siellä ol kamera. se oli nauhoittanu kaiken mitä me tehtiin. Aloin huutaa sille, mutta se vaan heitti mut ulos sen ovesta. Kun keräsin tavaroitani oven edestä, sellanen blondi käveli rappuja ylös ja selvästikkin asui sen tyypin kanssa, tai jopa seurusteli. Se alkoi tivata multa että kuka oon, ja alkoi hutkia mua. Olin ihan peloissani ja juoksin rappuset alas. Alhaalla soitin taksin ja ajoin kotiin. Huomasin ettei mulla ollut avaimia, ja soitin kaverilleni, joka tuli hakemaan mut sen talon pihalta, sen prätkällä.
Sen nimi oli (sanotaan nyt vaikka) Simo. Se oli tosi mukava tyyppi, mut vähän outo. Simolla on 2 poikaa, joista toisen kummitäti mä olen.
Kun simo tuli, kerroin sille tilanteeni suurinpiirtein. Se oli jotenkin outo. se vaan tuli ihan mun lähelle ja aina väillä koski mua sen kädellä lanteelle. Mä yritin työntää sitä pois mutten onnistunu. "arvaa mitä" se kysy ja mä sanoin "no". "Haluun sua" Simo sano ja suuteli mua. Olin niin äimänkäkenä, etten osannut tehdä siihen mitään. Olin ihan paniikissa kun se alkoi kouria mua ja puristi mua vasten seinää, tiedän että se kaikki oli väärin, mutta olin niin sekaisin, etten jaksanut panna vastaan. Sen talon vieressä oli sen taloyhtiön roska-aitaus, johon simo vei mua. Se puristi mun käsiä yhteen, ja suurinpiirtein talutti mua. Olin ihan mukana asiassa, ja kuten arvata saattaa, me pantiin siellä roska-paikassa, ja sitten se vei mut himaan. Menin vaan nukkumaan, ja mua sattu alas. Aamulla heräsin, ja oon ollu tähän asti ihan paniikissa, koska me ei käytetty kortsua. Sain simolta tunti sitten tekstarin; "älä puhu eilisest kellekkään, nähään essolla kuudelta." En mennyt. nyt pelottaa

3

568

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OHO?

      Miten tollasta voi tapahtua oikeasti? Kamalaa. Et vielä sen mattopiiskamiehen karmeuksien jälkeen kaveritkin haluaa panna ja vielä roskiksen vieressä. Otan osaa. Älä lähde enää baarista tollasten outojen matkaan!

    • jykä

      sanoisinpa näin, että kannattaako heti tuntemattomille miehille ruveta "jakamaan", jos vähän puutteessa on? toivottavasti opit!

      • Annika79

        Tuntui todella pahalta kun luin tuon sun viestin. Voin vain kuvitella miten hirveältä susta tuntuu.. Mietin vain miten tuollaiselta voi välttyä. Humalahakuinen juominen on osa kulttuuriamme ja se mitä humalassa tulee tehtyä on hallitsematonta -ja joskus kohtalokastakin. Syyllisiä on tässä turha etsiä tai olla vihainen kellekään; se vie vain energiaa turhaan. On tärkeää että annat itsellesi anteeksi, sillä ihminen alkaa helposti toistamaan virheitään.. Niin uskomatonta kun se onkin. Ja lisäksi tarvitaan ahaa -elämys.

        Humalahakuinen juominen on todella yleistä ja voi vain kuvitella kuinka paljon tällaista sattuu. Et todellakaan ole ainoa.

        Hitsin hyvä kirja parisuhteisiin ja todellisen hellyyden kokemiseen on Mars ja Venus -kirjat. Ne ovat helpottaneet vastaavan tyyppisessä tilanteessa oloani ja auttaneet minua löytämään sellaista, jota ei löydy "nopeista suhteista". Tämä vain ideana..

        Musta oli hyvä juttu, että kirjoitit tänne palstalle!! Kerrassaan nerokas teko -meillä kaikilla on tässä tapahtumasarjassa ajattelemista.. Kukaan meistä kun ei ole täydellinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe