Ihailen USA:ta

En tiedä kauanko tämä viesti saa täällä olla (seriffistä riippuen), mutta pakko on kuitenkin tunnustaa tosiasiat eli siis:

1. Ilman Amerikan Yhdysvaltoja olisi koko maailma kommunistinen. Amerikka suojelee meitä.

2. Suurinpiirtein kaikki ihmiskuntaa hyödyntävät keksinnöt (tekniset ja lääketieteelliset) ovat Amerikassa tehdyt.

3. Viihdeteollisuuden suurimmat saavutukset (elokuvat, sarjafilmit) ovat amerikasta lähtöisin.

4. Tämä internet, jota me nytkin käytämme, on amerikkalaisen innovaation tulosta.

5. Amerikkalaiset ovat sukujuuriltaan eurooppalaisia.

6. Amerikka elää eli tarkoitan tällä sitä, että kaikki on mahdollista.

7. Ilman amerikkaa emme tietäisi avaruudesta mitään.

Kelsikää lisää, mutta USA on se ykkösvaltio, joka tavallaan antaa ihmisille uuden ulottuvuuden, Kiitos USA!
251916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Suomi ei ikinä ole antanut maailmalle mitään vaan on aina käsi ojossa ottamassa vastaan.

Äänestä
  • tuo ei kylla nytten ihan pida paikkaansa. koska suomi on viimeksi mitaan olennaista apua muualta maailmasta pyytanyt. ainukun jossakin jotakin tapahtuu niin suomi on aina lahettamassa jonkinlaista ei suurta mutta jonkin laista sotilas apua ja rauhaturvaajia. suomi on yksi harvoista valtioista joka on kasittaakseni velaton ja ainoa valtio mailmass joka on koskaan maksnut kaikki sotakorvaukset loppuun asti. eli siis viimeksi kun suomi on jotakin konkreettista apua tarvinnut niin se oli wwII. etta sinuna miettisin hetken kun menet sanomaan etta suomi on aina kasiojossa pyytamassa apua. suomi on yks maailman johtavista teknologia maista ja todella merkittava paperin tuottaja.

    Äänestä

  • Isanmaallinen horho kirjoitti:

    tuo ei kylla nytten ihan pida paikkaansa. koska suomi on viimeksi mitaan olennaista apua muualta maailmasta pyytanyt. ainukun jossakin jotakin tapahtuu niin suomi on aina lahettamassa jonkinlaista ei suurta mutta jonkin laista sotilas apua ja rauhaturvaajia. suomi on yksi harvoista valtioista joka on kasittaakseni velaton ja ainoa valtio mailmass joka on koskaan maksnut kaikki sotakorvaukset loppuun asti. eli siis viimeksi kun suomi on jotakin konkreettista apua tarvinnut niin se oli wwII. etta sinuna miettisin hetken kun menet sanomaan etta suomi on aina kasiojossa pyytamassa apua. suomi on yks maailman johtavista teknologia maista ja todella merkittava paperin tuottaja.

    60-luvulla Suomen tiestöstä rakennettiin 50% uusiksi maailmanpankin rahoituksella.
    Tosin Somi maksaa velkansa takaisin toisin kuin monet muut maat...

    Äänestä

Ihanhan tuo on samanlaista ylistyslaulua kuin taistolaisten Neuvostoliiton ylistys aikanaan. Ja mitään negatiivistahan ei ole....Säälin aikanaan neuvostoliiton hyväuskoisia kannattajia, nyt on pakko sääliä vastaavia usa:n kannattajia. En ala kistelemään kanssasi, se on yhtä turhaa kuin taistolaisia vastaan aikanaan. Olet oikeassa, uusi "suuri ja mahtava" on täydellinen, siellä on vain iloisia ja hyvinvoivia ihmisiä, jotka eivät sitä ole, ovat itse syypäitä osaansa, kuten neuvostojärjestelmäänkin tyytymättömät olivat, tehdään siitä ylistyslauluja.

Ps. Myös neuvostojärjestelmässä moitittiin ihmisiä siitä, jos he eivät menestyneet, että he eivät ponnistele tarpeeksi...

Äänestä
  • Aivan turhaan yrität uskotella että muka aikoinaan kritisoit työläisten paratiisia. Tehdään helppo paljastustesti:
    Kenen syytä oli talvisodan syttyminen?

    a) Suomen

    b) Neuvostotasavaltojen liiton

    Äänestä

Pahimmassa tapauksessa , siis ilman USAa olisimme niinkuin virolaiset, mafioosopoikia koko Suomi. Eli USAn ansiosta meillä on Nokia ja muut hyvinvointivaltion tunnusmerkit.

Äänestä
  • Juu, kumarretaan onnellisten ihmisten ihannevaltiota, laaditaan siitä lauluja, muistetaan sen johtaajaa kukkasin....oi suuri ja mahtava...

    Äänestä

  • Ilman muuta, eihän aurinkokaan paistaisi ilman usaa....

    Äänestä

  • tuota en purematta niele. halauaistko perustella mulle miksi meilla ei olisi ilman usaa noita asioita. kyllahan usassa on muutaman hyodyllinen keksinto tehty mutta tosiasiahan on se jos usaa ei olisi niin meilla kylla taatusti olisi joku muu vastaava valtio. se on vahan sama kun sanoisi etta ilman engalntia meilla ei olisi raf:aa.

    Äänestä

Että voidaan kuuhun lentää, muttei huolehtia omista maanmiehistä.

Äänestä

1. Ilman Amerikan Yhdysvaltoja olisi koko maailma kommunistinen. Amerikka suojelee meitä.
- USA ei pelastanut Itä-Eurooppaa kommunismilta, vaan antoi sen kylmästi NL:lle.
- USA aiheutti kommunismin leviämisen 70-luvulla Etelä-Vietnamiin, Kambodzaan ja moniin Afrikan maihin. Myös Kuuban sosialismin USA aiheutti sortopolitiikallaan.

2. Suurinpiirtein kaikki ihmiskuntaa hyödyntävät keksinnöt (tekniset ja lääketieteelliset) ovat Amerikassa tehdyt.

- Tuo nyt oli täyttä potaskaa. Marie Curie, Einstein, Oppenheimer olivat eurooppalaisia, televisio keksittiin Saksassa, ydinasekehittely aloitettiin Saksassa, kuumailmapallo Ranskassa, auto ja auton moottori Saksassa, internet Britanniassa (vastahan se brittiläinen netin keksijä sai suomalaisen palkinno).
Eurooppa on pannut alulle hyvin monet keksinnöt, joita USA:ssa sitten on jatkojalostettu.
Toinen maailmansota oli natsien takia valtava suonenisku Euroopan tieteelle. Hyvin moni saksalainen huipputiedemies pakeni USA:han hyödyttämään sikäläistä yhteiskuntaa. Eurooppa kärsi hirvittävät tuhot sodassa ja USA meren takana itse asiassa hyötyi sodasta valtavasti. Sen talous lähti 30-luvun laman ja hitaan kehityksen jälkeen nopeaan kasvuun ja se sai siis myös valtavasti eurooppalaista aivopääomaa. Tämä selittää USA:n teknisen "ylivoimaisuuden" sodan jälkeisessä maailmassa. NL:kin sai osan Saksan teknisestä ja tieteellisestä osaamisesta ja sehän näkyi maailman ensimmäisenä vetypommina, Sputnikkina jne.

3. Viihdeteollisuuden suurimmat saavutukset (elokuvat, sarjafilmit) ovat amerikasta lähtöisin.

- amerikkalaiset elokuvat ja sarjafilmit ovat pelkkää aivotonta viihteellistä hömppää.

4. Tämä internet, jota me nytkin käytämme, on amerikkalaisen innovaation tulosta.

- kuten aiemmin mainitsin internet ei ole amerikkalainen, vaan brittiläinen keksintö.

5. Amerikkalaiset ovat sukujuuriltaan eurooppalaisia.

- Kai suurin osa on vieläkin, mutta kiinalaisten, japanilaisten, intialaisten, latinojen osuus kasvaa koko ajan.

6. Amerikka elää eli tarkoitan tällä sitä, että kaikki on mahdollista.

- Kaikki on mahdollista vain rikkaat sukujuuret omaaville sekä muutamille harvoille onnistujille, joita hehkutetaan amerikkalaisen unelman toteutumina. Häviäjät yleensä unohdetaan.

7. Ilman amerikkaa emme tietäisi avaruudesta mitään.

Äänestä
  • Ilman amerikkalaisiakin tietäisimme aika paljon avaruudesta venäläisten ja eurooppalaisten ansiosta.

    Äänestä

  • Noinkin voi vääntää ja kääntää, mutta et voi kieltää sitä, että amerikkalaiset antoivat mahdollisuuden ja kehittivät eteenpäin kaikkia noita keksintöjä. Usalla on suuri merkitys keksinnöissä, autoista aina penisiliiniin asti. Ja sitäpaitsi, varmaan 90% Nobel-palkituista on amerikkalaisia.

    Ja olenpa varma siitäkin, että huolimatta Itä-Euroopan luovuttamisesta, koko Eurooppa olisi nykyään kommunistinen. Muuta perustelua en osaa antaa kuin eläytyminen historiaan.

    Äänestä

  • USA fani kirjoitti:

    Noinkin voi vääntää ja kääntää, mutta et voi kieltää sitä, että amerikkalaiset antoivat mahdollisuuden ja kehittivät eteenpäin kaikkia noita keksintöjä. Usalla on suuri merkitys keksinnöissä, autoista aina penisiliiniin asti. Ja sitäpaitsi, varmaan 90% Nobel-palkituista on amerikkalaisia.

    Ja olenpa varma siitäkin, että huolimatta Itä-Euroopan luovuttamisesta, koko Eurooppa olisi nykyään kommunistinen. Muuta perustelua en osaa antaa kuin eläytyminen historiaan.

    Penisilliinin on keksinyt Sir Alexander Fleming - britti. Tänä päivänä hänen työhuoneeseensa pääsee tutustumaan Paddingtonissa, Lontoossa sijaitsevassa St. Maryn sairaalassa.

    Ensimmäiset autot kehitettiin Euroopassa, Saksassa ja Ranskassa, sekä Englannissa. Varsinainen liukuhihnatuotantoa edustava Ford lähti toimimaan vasta vuosia myöhemmin Usassa.

    Kannattaisi hieman ottaa selvää ennen kuin esittää höpöväitteitä!

    Äänestä

Ilman USA:ta olisi koko maailma kahtiajakautunut. Eurooppa olisi stalinistinen ja Aasia maolainen. Sitten olisi vielä muslimivaltiot, jotka yrittäisivät soveltaa uskontoaan parhaansa mukaan. Mutta tuho olisi väistämätön. Kolme rotua tappaa toisensa ja maapallo menettää ihmislajin.

Äänestä
  • musta vahan tuntuu silta etta siina vaiheessa kun naa sun kolme rotuas rupee tosissaan tappamaan toisiaan niin kun sita populaatiota rupee oleen tarpeeks vahan niin 0 ao:nkin omaava ihminen tajuaa etta pistasko taa toistemme tappaminen vihdoinbkin lopettaa. ja usalla ei ole paskankaan vertaa tekemista asian kanssa tavallaan. ja kuten aikaisemmin sanoin kommentissani niin jos meilla ei olisi usaa niin meilla olisi joku toinen vastaava valtio tekemssa usan hommat. eli toisin sanoen usa on merktykseton asian kanssa.

    Äänestä

  • Isanmaallinen horho kirjoitti:

    musta vahan tuntuu silta etta siina vaiheessa kun naa sun kolme rotuas rupee tosissaan tappamaan toisiaan niin kun sita populaatiota rupee oleen tarpeeks vahan niin 0 ao:nkin omaava ihminen tajuaa etta pistasko taa toistemme tappaminen vihdoinbkin lopettaa. ja usalla ei ole paskankaan vertaa tekemista asian kanssa tavallaan. ja kuten aikaisemmin sanoin kommentissani niin jos meilla ei olisi usaa niin meilla olisi joku toinen vastaava valtio tekemssa usan hommat. eli toisin sanoen usa on merktykseton asian kanssa.

    Ja mikähän se toinen valtio sitten olis, joka suojelee Eurooppaa? Englantiko? Mä vähän luulen, että Bob Geldofin "We are the would" olis mennyt ohi punaisella torilla.

    Äänestä

Luulen etta ilman USA:ta maailma ei olisi kommunistien vallassa.

Aika monen keksinnot ym. ovat toisilta mantereilta kuin USA

Se on kylla totta etta viihdeteollisuudessa USA jyraa mutta onko viihdeteollisuus maailman tarkeimpia asioita.

internet on keksitty euroopassa muuten ihan hyva aate sulta etta se olisi jenkkien keksintoja

joo amerikkalaiset ovat sukujuuriltaan eurooppalaisia mite se liittyy taha katsoen et eurooppalaiset ovat sukujuuriltaan simpansseja.

mite se tekee kaikesta mahdollista jos amerikka elaa

ja luulen etta tietaisimme avaruudesta aika paljonkin ilman jenkkeja.

se etta amerikka myos vallottaa toisia valtioita, ei edes pysty huolehtimaa omistaan katastrofin jaljilta on varmaan myos sun mielesta ihan huippu juttu!

Äänestä
  • kuten se on nyt ole yksi ihminen keksinyt. 99% internetistä on USAlaisten keksimä.
    Suurin osa mailmanlaajuisesti vaikuttaneista keksinnöistä on keksitty USAssa.
    Ilman USAta kehitys olisi jämähtänyt paikalleen tässä mailmassa.
    Jenkeissä arvostetaan yritteliäisyyttä ja omintakeisuutta, mutta jos olet tavallinen tahvo niin Ruotsi tai Suomi olisi varmaankin parempi vaihtoehto elämiseen.

    Äänestä

MÄ ON OLEN AMERIKKALAINE!!

Äänestä

Montako sotaa on jenkit käyneet kommunistista neuvostoliittoa vastaan?
Montako sotaa Suomi on käynyt kommunistista neuvostoliittoa vastaan?
Muuta sinne lännen ihmemaahan, jos siltä tuntuu...

Saakelin lässyttäjä!!!

Äänestä

Puhut nyt eurooppalaisten rosvojokkueitten jälkeläisistä.He sen maan ihasteltavat keksinnön keksi.Sitten piti vielä raahata afrikasta orjia paskahommat tekeen.Minä en pidä amerikkalaisia muuna kun sekaisin olevana ihmismassana.

Äänestä

USA tuki ja auttoi Neuvostoliittoa ja luovutti sille vielä palkinnoksi puolet Euroopasta eli lue sinä poika enemmän niin luulet vähemmän. Oletko peruskoulun käynnyt vai ns. pudokas?
Eli USA:n toiminnasta "Freedom just another word". Näin se toimii Jenkeissä puheet on puheita, mutta todellisuus toista!

Äänestä

Usalaiset eivät ole keksineet ruutia

Äänestä

"1. Ilman Amerikan Yhdysvaltoja olisi koko maailma kommunistinen. Amerikka suojelee meitä."

Tämä oli se 'totuus', jonka suojassa varallisuuden siirto toteutettiin usassa ennenkuin kommunismilla peloittelu vaihdettiin terrorismilla pelotteluksi.


"2. Suurinpiirtein kaikki ihmiskuntaa hyödyntävät keksinnöt (tekniset ja lääketieteelliset) ovat Amerikassa tehdyt. "

Jos muutama prosentti on 'Suurinpiirtein kaikki' niin olkoon sitten.


"3. Viihdeteollisuuden suurimmat saavutukset (elokuvat, sarjafilmit) ovat amerikasta lähtöisin."

Jos puhutaan taloudellisista saavutuksista, niin pitää paikkansa - usassa tuotetaan vain kaupallista roskaa. Jos puhutaan muista kriteereistä, niin usalainen roskatuotanto voidaan unohtaa.


"4. Tämä internet, jota me nytkin käytämme, on amerikkalaisen innovaation tulosta. "

Mitähän tapahtui Sveitsissä 1989?


JNE, JNE, tietämättömän moukan huutelua kaikki tyyni.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


USA fani kirjoitti:

En tiedä kauanko tämä viesti saa täällä olla (seriffistä riippuen), mutta pakko on kuitenkin tunnustaa tosiasiat eli siis:

1. Ilman Amerikan Yhdysvaltoja olisi koko maailma kommunistinen. Amerikka suojelee meitä.

2. Suurinpiirtein kaikki ihmiskuntaa hyödyntävät keksinnöt (tekniset ja lääketieteelliset) ovat Amerikassa tehdyt.

3. Viihdeteollisuuden suurimmat saavutukset (elokuvat, sarjafilmit) ovat amerikasta lähtöisin.

4. Tämä internet, jota me nytkin käytämme, on amerikkalaisen innovaation tulosta.

5. Amerikkalaiset ovat sukujuuriltaan eurooppalaisia.

6. Amerikka elää eli tarkoitan tällä sitä, että kaikki on mahdollista.

7. Ilman amerikkaa emme tietäisi avaruudesta mitään.

Kelsikää lisää, mutta USA on se ykkösvaltio, joka tavallaan antaa ihmisille uuden ulottuvuuden, Kiitos USA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu