Tämmösen uutisen poimin netistä.
"Freddy Krueger äänestettiin pahimmaksi
Vuonna 1984 tehdyn Painajainen Elm Streetillä -elokuvan päähenkilö sai eniten ääniä pelottavimman leffastaran äänestyksessä.
Top Dog -lehden äänestyksessä kärkisijoille pääsivät myös Halloween-tappaja Michael Myers ja japanilainen naishirviö Sadako."
Tehdään mekin vastaavanlainen äänestys!!!
Minusta Hannibal Lecter olisi semmoinen tyyppi, jota en haluaisi tavata. Oikein mahtiälykäs tyyppi jota ei mikään ei onnistu ikinä pidättelemään. Se on pelottavaa.
Pelottavin elokuva hahmo
27
2759
Vastaukset
- mielipiteeni
pelottavin hahmo on Kaiser Zoze (vai miten mahdetaan kirjoittaa) elokuvassa Epäillyt. Mies ei näyttäydy koko elokuvan aikana mutta kaikki kiipeävät seinille kauhusta, kun vaan nimi mainitaan.
- spab
ehdottomasti michael myers pelottava perkele
- miepä vaan..
pelottava on psykon Norman Bates, koska on niin tossukan ja kiltin naapurinpojan oloinen, mutta silti tappaja...tai hohdon ""isukki",Jack Nicholsonin suoritus on hypnoottinen, ja mikä tuntuu kauheemmalta kuin oma isä jahtaamassa tappomielellä??
- macrodeath666
miepä vaan.. kirjoitti:
pelottava on psykon Norman Bates, koska on niin tossukan ja kiltin naapurinpojan oloinen, mutta silti tappaja...tai hohdon ""isukki",Jack Nicholsonin suoritus on hypnoottinen, ja mikä tuntuu kauheemmalta kuin oma isä jahtaamassa tappomielellä??
Warlock elokuvien nimikko-hahmo. On pelottavampi kuin Manaajien riivaajat tai Damien. Ajatus siitä että Antikristus vain tulee maan päälle ajamaan avo-autolla, tappamaan ja nylkemään huoria ja muuten vain näyttämään coolilta aurinkolasit päässään on aika karmiva. Eikä Candyman ole yhtään huonompi, tai Pinnhead...
Tai sitten Miikan ja Leon koti-videoitten Huoponen.
- oonoon
Kyllä Lecterin Hanski on äijä! Hohdon Jack olisi myös ikävä tuttavuus.
- Amerest
Tässä muutama hahmo, mitä mieleen tuli:
-Sadako
(Ringusta, TV-kohtaus oli karmiva)
-Outo varjohahmo
(Saatanan Riivaamat tai vastaavassa elokuvassa, s0e kulki olohuoneen läpi)
-Jason Voorhees
(ei ehkä pelottava, mutta se on niin kova jätkä!)
- yks1
Tiedä onko niin pelottava, mutta alienin käsiin ei kiinnostaisi joutua.
- animagus
Näin Painajaisen Elm Streetillä aika nuorena ensimmäisen kerran ja Freddy Kruegerin hahmo on painunut mieleen niin lähtemättömästi, että pelottavampaa ei tule nyt mieleen! Krueger tuli mieleen heti kun luin viestisi otsikon.
Toinen pelottava hahmo on Twin Peaksin Bob, kolmas Hohdon Jack Torrance. Jack jää kolmanneksi siksi, että pelkään yliluonnollisia hahmoja luonnollisia enemmän, vaikka se onkin täysin järjenvastaista.- psychoman99
Mun pahin pelko :/ Et rupeen itte lahtaamaan kaikkija :) kun saan leffoist kiksei ja vaikutteita =) Tosin sehän olis tosi siistii ;) Eli laitoin oikeastaan turhaan tämän jutun :)
- Johnny!
siinä se!
- Pinhead
"SE" leffan Pennywise-the dancing clown on vitun puistattava..sitten Hellraiserin Pinhead jyrää ja tietysti Hansu Lecter From..no kyllähän te tiedätte.
No Uhrilampaiden(Silence Of The Lambs)Hannibal Lecter(Anthony Hopkins)tietenkin!
- Alik. Kine
Hannibal Lecter ei oikein pelota, sillä kyllä sekin pyssyä tottelis, Jack Torrance oli melko aggressiivinen ja hullu, mutta tokeni kun akka kalautti päähän sitä. Michael Myers on nousee ylös vaikka singolla ampus, menee vähän jo yliluonnollisen puolelle, ettei tässä osaa oikein pelätä. Norman Bates taasen on ihan järki mies, mitä nyt joskus pimahtaa.
Pelottavin hahmo on yleensä sen mitä on pelännyt jo lapsena. Minun mielestäni pelottavin hahmo on Max Schreckin näyttelemä vampyyrikreivi vanhassa Nosferatussa. Pitkä, koukkuniskainen mies,jolla on kalju pää vastenmielisine kasvoineen. Kaiken kruunaavat älyttömät kynnet, joita Ace Venturakin taisi mallata kakkososassa, viettäessään iltaa leirissä. - zxzz
..musta oli aika pelottava ainakin Hohdon Jack,kun se oli niin psykopaatin näkönenkin,ja sen naurukin oli aika kammottava siinä leffassa.:)
Toinen aika pelottava on kans Hannibal Lecter,mut se on kuitenkin musta myös tosi kiehtova hahmo,kai sen takia kun on niin älykäs,oikee psykiatri!Heh:D - Chibi Kitsune
On mielestäni Ju-on-elokuvien Kayako.
Se vain ilmestyy niin odottamattomista paikoista.
Ja se örinä jota se pitää.
Yhh.
Ja Freddy Kruegerkin on pelottava,
mutta vain Freddy vs. Jasonissa.
'painajainen Elmstreetillä' Freddy oli vain koominen ja huonosti totetutettu.- Kayako
Jep. Kayako on paras. Siis pelottavin. *Örisee*
Minunkin lemppari on Kayako. Ja olen itsekin Kayako!
Murhhh.. >:D - diabolos
Kayako kirjoitti:
Jep. Kayako on paras. Siis pelottavin. *Örisee*
Minunkin lemppari on Kayako. Ja olen itsekin Kayako!
Murhhh.. >:DKannattaa olla kayako koska panisin jos tulisi vastaan. Aika sexy.
>:D - ringuli69
diabolos kirjoitti:
Kannattaa olla kayako koska panisin jos tulisi vastaan. Aika sexy.
>:DRingin Samara on tosi pelottava!!!ja kaunan se tyyppi.. en nyt nimee tiedä,mut tiedätte varmaan kestä puhutaan..
- Pekko Aikamiesrunkkari
Ehdottomasti pelottavin on Pekko Aikamiesrunkkari, hyvänä kakkosena Uuno Vitun Turhapuro!!!
- kalle488977687687
laittakaa kuvahakuun menina sit katotte ekan kuvan se on pelottava tai sitten laitatte samara sekin on vähän pelottava
- Pööööö!
Texasin moottorisahamurhien Leatherface, siihen kammotukseen en välittäisi törmätä :D
- kauhu frankki
eipäs mollata suomi komiikkaa
- trollllllll
Toi Michael Myers on söpö ! Pelottavin on ehkä Amusement-leffasta se klovni.
- wuohhbahahahah
vesamatti loiri hupsitakeikkaa
- Jokke-Pappa
Tarkoittanet Jokke-pappaa?
- Sipulikeitto333
Killer Klownsit on aika pelottivia ja Bad Tasten pääpahis!
- Riki00
Hopeanuolen harppuunakarhu. :3
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898