tilasto

tilastoja

>Thurow on osoittanut, että Yhdysvaltojen työvoimasta noin 14 prosenttia muodostaa alityöllistettyjen työvoimareservin yhtä suuren osan ollessa todellisuudessa työttömiä. Virallisesti työttömiä oli syksyllä 1995 noin 5,7 prosenttia. (Nyt vajaa viisi prosenttia.) Lisäksi maassa oli 56 miljoonaa ihmistä, jotka ovat vailla työtä, mutta joita ei lueta aktiivisen työväestön joukkoon. Lisäksi tulevat 4,5 miljoonaa osapäivätyöntekijää, jotka etsivät lisää töitä.

Amerikkalaisista 8,1 miljoonaa työskentelee "tilapäisissä" töissä. Kaksi miljoonaa ovat työssä "puhelinsoiton" jälkeen ja 8,3 miljoonaa määritellään epämääräisesti keikkatyöntekijäksi omissa yrityksissä. Yhdysvaltoihin on syntynyt noin 23 miljoonaa "working poor" työläistä, jossa kokopäiväisen työntekijän markkinaehtoinen palkka on niin alhainen, että hän joutuu turvautumaan köyhäinapuun tai joutuu tekemään pakosta myös iltatöitä. Osapäivähommissa työskentelevät voivat joutua tekemään kolmeakin eri työtä, jotta pysyisivät hengissä.

Yhdysvaltojen harjoittaman politiikan seuraukset ovat monella muullakin mittarilla arvioituna kaikkea muuta kuin kadehdittavia. Edellä mainittujen ryhmien lisäksi 5,8 miljoonaa työikäistä Yhdysvaltojen kansalaista on vain väestörekisterissä, mutta ei työttömyystilastoissa. He ovat kodittomia, rikollisia, järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneita. Niiden lisäksi tulevat meksikolaiset ja muut pimeästi maassa asuvat siirtotyöläiset, jotka ovat kaikkien tilastojen ulkopuolella.

Yli 16vuotiaista amerikkalaisista 40 miljoonaa ei osaa lukea kunnolla. Kaikkien terveyspalveluiden ulkopuolella on 36 miljoonaa ihmistä. Lapsikuolleisuus on kehitysmaatasoa. Kolme miljoonaa amerikkalaista on riippuvaisia huumeista. Joka yö 600 000 amerikkalaista koditonta etsii roskalaatikoista ja porttikongeista yösijaa. Tässä vapauden valtakunnassa tehdään yli 30 000 murhaa vuodessa. Joka kymmenes lapsi kantaa asetta koulussa, jne.>

http://www.helsinki.fi/agora/vara/talous/amerikkakritii kki.html
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hese kirjoitti:

tilastoja

>Thurow on osoittanut, että Yhdysvaltojen työvoimasta noin 14 prosenttia muodostaa alityöllistettyjen työvoimareservin yhtä suuren osan ollessa todellisuudessa työttömiä. Virallisesti työttömiä oli syksyllä 1995 noin 5,7 prosenttia. (Nyt vajaa viisi prosenttia.) Lisäksi maassa oli 56 miljoonaa ihmistä, jotka ovat vailla työtä, mutta joita ei lueta aktiivisen työväestön joukkoon. Lisäksi tulevat 4,5 miljoonaa osapäivätyöntekijää, jotka etsivät lisää töitä.

Amerikkalaisista 8,1 miljoonaa työskentelee "tilapäisissä" töissä. Kaksi miljoonaa ovat työssä "puhelinsoiton" jälkeen ja 8,3 miljoonaa määritellään epämääräisesti keikkatyöntekijäksi omissa yrityksissä. Yhdysvaltoihin on syntynyt noin 23 miljoonaa "working poor" työläistä, jossa kokopäiväisen työntekijän markkinaehtoinen palkka on niin alhainen, että hän joutuu turvautumaan köyhäinapuun tai joutuu tekemään pakosta myös iltatöitä. Osapäivähommissa työskentelevät voivat joutua tekemään kolmeakin eri työtä, jotta pysyisivät hengissä.

Yhdysvaltojen harjoittaman politiikan seuraukset ovat monella muullakin mittarilla arvioituna kaikkea muuta kuin kadehdittavia. Edellä mainittujen ryhmien lisäksi 5,8 miljoonaa työikäistä Yhdysvaltojen kansalaista on vain väestörekisterissä, mutta ei työttömyystilastoissa. He ovat kodittomia, rikollisia, järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneita. Niiden lisäksi tulevat meksikolaiset ja muut pimeästi maassa asuvat siirtotyöläiset, jotka ovat kaikkien tilastojen ulkopuolella.

Yli 16vuotiaista amerikkalaisista 40 miljoonaa ei osaa lukea kunnolla. Kaikkien terveyspalveluiden ulkopuolella on 36 miljoonaa ihmistä. Lapsikuolleisuus on kehitysmaatasoa. Kolme miljoonaa amerikkalaista on riippuvaisia huumeista. Joka yö 600 000 amerikkalaista koditonta etsii roskalaatikoista ja porttikongeista yösijaa. Tässä vapauden valtakunnassa tehdään yli 30 000 murhaa vuodessa. Joka kymmenes lapsi kantaa asetta koulussa, jne.>

http://www.helsinki.fi/agora/vara/talous/amerikkakritii kki.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu