Kun JT:t ovat niin taitavia laatimaan noita erilaisia laskelmia ja tuntevat raamatussa mainittujen lukujen salamerkitykset, niin mielenkiinnosta haluaisin kuulla kahden tälläisen luvun todellisen vastaavuuden (näillä selvästi on raamatunkin mukaan jokin tärkeä merkitys lopunajan ihmisille).
Molemmat ovat Ilmestyskirjan 13. luvusta.
1.
Ilmestyskirja:
13:1 Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
13:2 Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
13:3 Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
13:4 Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
13:5 Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
13:6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
Mikä on tuo peto, milloin se aloitti tuon Jumalan pilkkaamisen ja milloin nuo 42 kuukautta päättyvät (miten ne pitää ymmärtää)?
2.
13:18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
Tuohon pedon lukuun 666 sisältyy selvästi jokin syvällinen merkitys, jonka ymmärtää vain harva ja valittu.
Mitä se siis merkitsee ja mikä on tuo 'ihmisen luku'?

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.watchtower.org/languages/finnish/library/w/2004/4/1/article_01.htm
helpottaisiko tuo linkki tiedon"nälkääsi" luvusta 666. : )