Islamistin mietteitä feminismistä

Alla oleva on Sarah Sheriffin laajemmasta kirjoituksesta.On Islamisti.

"Tämä luonnollinen työnjako kuuluu siihen luonnon tasa-painoon, jonka mukaiseksi Jumala on luonut koko Maailmankaikkeuden. Tasapainoon kuuluu, että mies vastaa suuremmasta osasta taloudellisia velvollisuuksia, kun taas nainen on varustettu kantamaan suurempaa vastuuta lasten synnyttämisestä ja kasvattamisesta. Tämä roolin mukainen erikoistuminen ei mitenkään vähennä miesten ja naisten välistä täyttä tasa-arvoa yhtäältä ihmisinä ja toisaalta muslimeina.    Se, joka näkee vikoja tässä luonnollisessa järjestyksessä, joko kyseenalaistaa Jumalan viisautta tai tuhlaa aikansa miettien: "Miksi synnyin mieheksi enkä naiseksi?" Tämän järjestyksen muuttaminen on luonnon kanssa leikkimistä - sama kuin ostaisi monimutkaisen kojeen, ja sen sijaan, että noudattaisi valmistajan käyttöohjetta, luopuisi siitä ja laatisi omat ohjeet. Tällaisen toiminnan seuraukset on nähtävissä siinä, mitä länsimaissa on tapahtunut. Professori Ismail Faruqin vaimo Lois Lamya Faruqi (molemmat merkittäviä islamin ja länsimaiden tuntijoita) on sanonut:
   "Kaikille on luultavasti tuttua se, että nykyaikana on vallinnut suuntaus kohti »unisex»-pukeutumista, -koruja, hiusmuotoilua, -toimintaa ja -viihdettä. Tämä on sen länsimaisissa yhteiskunnissa nykyään vallitsevan ajatuksen seurausta, jonka mukaan sukupuolten välinen fyysisen, älyllisen ja emotionaalisen olemuksen ero on hyvin pieni tai olematon ja jonka mukaan yhteiskunnassa ei sukupuoliroolien välillä pitäisi olla eroa. Pukeutuminen ja teot ovat vain näkyviä todisteita syvemmän vakaumuksen puolesta. Ja tähän liittyy naissukupuoleen perinteisesti liitettyjen ominaisuuksien ja tehtävien arvostuksen aleneminen. Nykykäsitys on synnyttänyt unisex-yhteiskunnan, jossa vain miehen roolia kunnioitetaan ja tavoitellaan. Vaikka tarkoituksena on ollut saada aikaan naisille mahdollisimman tasa-arvoinen yhteiskunta, se käsitys, että miehet ja naiset eivät ole vain tasa-arvoisia vaan myös täysin samanlaisia, on pakottanut naiset matkimaan miehiä ja väheksymään omaa naiseuttaan. Siksi on syntynyt uudenlainen miehinen sovinismi. Valtavien yhteiskunnallisten paineiden seurauksena naisilta on otettu pois heidän roolinsa mukainen vastuu".
   Tästä kehityksestä on ollut se seuraus, että vaikka naisten on osoitettu olevan tasa-arvoisia ja jopa miesten edellä joissain asioissa, he ovat alkaneet menettää etuoikeuksiaan, kun heidät on pakotettu kilpailemaan miesten kanssa määrällisellä asteikolla mitattuna samanarvoisena (tästä Equal Opportunities Commission on kertonut raporteissaan). Länsimainen perheinstituutio ja yhteiskunta ovat kriisissä, koska naiset on pakotettu "elämään ilman persoonallisuutta ja yksilöllisyyttä". Vieraantuminen lisääntyy, itsemurhien määrä kasvaa, yksinäisyys ja depressio lisääntyvät, avioerot ja asumuserot lisääntyvät ja naisia käytetään hyväksi enemmän kuin koskaan aikaisemmin kaupallisissa ja muissa arveluttavammissa tarkoituksissa. Ja miehen aggressiivisuus naista kohtaan on lisääntynyt siinä määrin, että niin sanottua vapautunutta naista kehotetaan pysymään kotona klo 17 jälkeen, jottei olisi alttiina hyökkäyksille.
   Hämmästyttävää kyllä, juuri tätä pettävää naisen vapautumisen mallia esitellään koko maailmalle mallina, joka on suositeltava ja kannattaa ottaa käyttöön ns. "takaperoisissa" yhteiskunnissa; ja muslimiyhteiskuntia pidetään tietenkin sellaisina, jotka kaikkein kipeimmin kaipaavat uudistuksia naisen oikeuksiin ja asemaan. Lännen häijyt hyökkäykset sitä vastaan, miten islamissa kohdellaan naista, ovat jatkuneet niin pitkään ja niin aggressiivisina, että jotkut muslimit ovat alkaneet ajatella islamin olevan epäoikeudenmukainen naisia kohtaan ja että länsi tarjoaa enemmän vapautta ja oikeudenmukaisuutta.
   Eräs syy länsimaisen propagandan onnistumiselle on se, että musliminaisilta on kielletty oikeudet ja vapaudet, jotka heille islamin mukaan kuuluisivat. Tuntuu siltä, että ainoa keino naisille saada takaisin vapautensa, on hylätä islam; mutta tosiasiassa monet oikeuksista ja vapauksista, jotka naisilla on läntisessä yhteiskunnassa, on taattu heille vain noin sadan vuoden ajan. Tämä on ollut seurausta pitkästä ja katkerasta taistelusta, joka on saanut naiset kyseenalaistamaan ja hylkäämään kaikki loogiset normit ja kehittämään uuden ideologian, "feminismin". Feministit ovat esimerkiksi väittäneet, että uskonto ja historia eivät sisällä muuta kuin vihaa naista kohtaan ja naisen alistamista aina aikojen alusta asti; toiset ovat pohtineet, onko Jumala mies vai nainen; on ollut muodikasta pohtia ilmauksia kuten "puhemies" tai "teit miehen työn", koska, kuten feministit väittävät, nämä sanat osoittavat miehistä valta-asemaa!"
7522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tähän minä sanon yhden sanan:Afganistan!

Äänestä
  • huntu pakko kun poistui alkoivat naiset meikkaamaan taas oli oikein uutisissa?sääliksi käy arabi naisia yhdestä kaleista toiseen

    Äänestä

  • d kirjoitti:

    huntu pakko kun poistui alkoivat naiset meikkaamaan taas oli oikein uutisissa?sääliksi käy arabi naisia yhdestä kaleista toiseen

    Afgaaninaiset meikkasivat talebanienkin hirmuvallan aikana.Jos olisit katsonut uutisten lisäksi tv:stä dokumentteja Afganistanista,niin tietäisit,että salakauneussalonkien pitäminen oli eräs tapa,jolla naiset vastustivat kiihkomuslimien sairaita lakeja ja toteuttivat naiseuttaan.

    Toisaalta olen kyllä sitä mieltä,että hunnun käyttö voi olla naiselle eräällä tapaa vapauttavaakin.Siis jos se ei ole miesten sanelema pakko - mitä se yleensä on(ainakin musliminaisille;väitettäköön mitä hyvänsä...)!
    Hiuksensa/kasvonsa peittävä nainen säästyy siltä maailmassa vallitsevalta ikävältä tosiasialta,että naista arvioidaan ensisijaisesti ulkonäön perusteella.Oli se sitten ruma tai liian kaunis...

    Äänestä

  • sister red kirjoitti:

    Feministi haluaa hunnun, jotta ei voida arvioida naista ulkonäön perusteella.Tuopa onkin hyvä pointti, mene heti ostamaan huntu.

    Äänestä

  • ts kirjoitti:

    Feministi haluaa hunnun, jotta ei voida arvioida naista ulkonäön perusteella.Tuopa onkin hyvä pointti, mene heti ostamaan huntu.

    Mutta en halua enkä mene!

    Äänestä

  • sister red kirjoitti:

    Mutta en halua enkä mene!

    Olenko täällä jossain vaiheessa väittänyt olevani feministi...(?):D

    Äänestä

En koe kyllä tuon islamilaisen naiskohtelun olevan mitenkään edellä meidän naiskohtelua.

Ei minun ainakaan tarvitse mieheltä kysyä lupaa saadakseni mennä kodin ulkopuolelle ja mitä noihin raiskauksiin tulee, niin en kehottaisi arabinaisiakaan liikkumaan yksinäisillä kaduilla iltaisin.
Ja sitähän ei "hyvä nainen" siellä edes saa tehdä päivisinkään yksin, vaan hänellä on oltava aina joku miespuolinen sukulainen esiliinana.

Tietenkin arabimies on taloudellisesti enemmän vastuussa kuin täällä, toisaalta noissa islamin maissa ei ole toimivaa sosiaalihuoltoakaan.

Miehellä on siellä myös oikeus lyödä naista tarkoin laissa määritellyn paksuisella ja pituisella kepillä, jos nainen ärsyttää häntä tai esiintyy uppiniskaisesti.
Eikä nainen todellakaan ole turvallisesti naimisissa, mies voi jättää hänet sanomalla kolmesti: Minä jätän sinut-minä jätän sinut-minä jätän sinut.
Ja ero on sillä selvä.

Jos mies saa päähänsä syyttää vaimoaan uskottomuuddsta, niin hänellä ei tarvitse olla todistajia, sanoa vain että hän itse näki.
Nainen kivitetään.
Miehen uskottomuutta todistamaan täytyy sitävastoin olla neljä silminnäkijää.

Ei-ei.
Mieluummin minä tässä kulttuurissa elän, vaikka vielä paljon onkin tekemättä.
Totta on, että naista pakotetaan tekemään karriääriä miehen ehdoilla, ja mies ei ole vielä ryhtynyt tekemään kotitöitä toivottavan suuressa mittakaavassa.

Miksi perheet eivät palkkaa siivoojia ja apulaisia enemmän, sekin on sellainen kysymys, johon olisi hyvä saada vastaus.
Vanhat siteet ja asenteet painavat naista tekemään vielä toisen työpäivän kotona ja siitä ei seuraa muuta kuin loppuunpalaminen.
Vai onko tarkoituksena pakottaa länsimainen nainen tällä tavoin luopumaan karriäärihaaveistaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lainattua kirjoitti:

Alla oleva on Sarah Sheriffin laajemmasta kirjoituksesta.On Islamisti.

"Tämä luonnollinen työnjako kuuluu siihen luonnon tasa-painoon, jonka mukaiseksi Jumala on luonut koko Maailmankaikkeuden. Tasapainoon kuuluu, että mies vastaa suuremmasta osasta taloudellisia velvollisuuksia, kun taas nainen on varustettu kantamaan suurempaa vastuuta lasten synnyttämisestä ja kasvattamisesta. Tämä roolin mukainen erikoistuminen ei mitenkään vähennä miesten ja naisten välistä täyttä tasa-arvoa yhtäältä ihmisinä ja toisaalta muslimeina.    Se, joka näkee vikoja tässä luonnollisessa järjestyksessä, joko kyseenalaistaa Jumalan viisautta tai tuhlaa aikansa miettien: "Miksi synnyin mieheksi enkä naiseksi?" Tämän järjestyksen muuttaminen on luonnon kanssa leikkimistä - sama kuin ostaisi monimutkaisen kojeen, ja sen sijaan, että noudattaisi valmistajan käyttöohjetta, luopuisi siitä ja laatisi omat ohjeet. Tällaisen toiminnan seuraukset on nähtävissä siinä, mitä länsimaissa on tapahtunut. Professori Ismail Faruqin vaimo Lois Lamya Faruqi (molemmat merkittäviä islamin ja länsimaiden tuntijoita) on sanonut:
   "Kaikille on luultavasti tuttua se, että nykyaikana on vallinnut suuntaus kohti »unisex»-pukeutumista, -koruja, hiusmuotoilua, -toimintaa ja -viihdettä. Tämä on sen länsimaisissa yhteiskunnissa nykyään vallitsevan ajatuksen seurausta, jonka mukaan sukupuolten välinen fyysisen, älyllisen ja emotionaalisen olemuksen ero on hyvin pieni tai olematon ja jonka mukaan yhteiskunnassa ei sukupuoliroolien välillä pitäisi olla eroa. Pukeutuminen ja teot ovat vain näkyviä todisteita syvemmän vakaumuksen puolesta. Ja tähän liittyy naissukupuoleen perinteisesti liitettyjen ominaisuuksien ja tehtävien arvostuksen aleneminen. Nykykäsitys on synnyttänyt unisex-yhteiskunnan, jossa vain miehen roolia kunnioitetaan ja tavoitellaan. Vaikka tarkoituksena on ollut saada aikaan naisille mahdollisimman tasa-arvoinen yhteiskunta, se käsitys, että miehet ja naiset eivät ole vain tasa-arvoisia vaan myös täysin samanlaisia, on pakottanut naiset matkimaan miehiä ja väheksymään omaa naiseuttaan. Siksi on syntynyt uudenlainen miehinen sovinismi. Valtavien yhteiskunnallisten paineiden seurauksena naisilta on otettu pois heidän roolinsa mukainen vastuu".
   Tästä kehityksestä on ollut se seuraus, että vaikka naisten on osoitettu olevan tasa-arvoisia ja jopa miesten edellä joissain asioissa, he ovat alkaneet menettää etuoikeuksiaan, kun heidät on pakotettu kilpailemaan miesten kanssa määrällisellä asteikolla mitattuna samanarvoisena (tästä Equal Opportunities Commission on kertonut raporteissaan). Länsimainen perheinstituutio ja yhteiskunta ovat kriisissä, koska naiset on pakotettu "elämään ilman persoonallisuutta ja yksilöllisyyttä". Vieraantuminen lisääntyy, itsemurhien määrä kasvaa, yksinäisyys ja depressio lisääntyvät, avioerot ja asumuserot lisääntyvät ja naisia käytetään hyväksi enemmän kuin koskaan aikaisemmin kaupallisissa ja muissa arveluttavammissa tarkoituksissa. Ja miehen aggressiivisuus naista kohtaan on lisääntynyt siinä määrin, että niin sanottua vapautunutta naista kehotetaan pysymään kotona klo 17 jälkeen, jottei olisi alttiina hyökkäyksille.
   Hämmästyttävää kyllä, juuri tätä pettävää naisen vapautumisen mallia esitellään koko maailmalle mallina, joka on suositeltava ja kannattaa ottaa käyttöön ns. "takaperoisissa" yhteiskunnissa; ja muslimiyhteiskuntia pidetään tietenkin sellaisina, jotka kaikkein kipeimmin kaipaavat uudistuksia naisen oikeuksiin ja asemaan. Lännen häijyt hyökkäykset sitä vastaan, miten islamissa kohdellaan naista, ovat jatkuneet niin pitkään ja niin aggressiivisina, että jotkut muslimit ovat alkaneet ajatella islamin olevan epäoikeudenmukainen naisia kohtaan ja että länsi tarjoaa enemmän vapautta ja oikeudenmukaisuutta.
   Eräs syy länsimaisen propagandan onnistumiselle on se, että musliminaisilta on kielletty oikeudet ja vapaudet, jotka heille islamin mukaan kuuluisivat. Tuntuu siltä, että ainoa keino naisille saada takaisin vapautensa, on hylätä islam; mutta tosiasiassa monet oikeuksista ja vapauksista, jotka naisilla on läntisessä yhteiskunnassa, on taattu heille vain noin sadan vuoden ajan. Tämä on ollut seurausta pitkästä ja katkerasta taistelusta, joka on saanut naiset kyseenalaistamaan ja hylkäämään kaikki loogiset normit ja kehittämään uuden ideologian, "feminismin". Feministit ovat esimerkiksi väittäneet, että uskonto ja historia eivät sisällä muuta kuin vihaa naista kohtaan ja naisen alistamista aina aikojen alusta asti; toiset ovat pohtineet, onko Jumala mies vai nainen; on ollut muodikasta pohtia ilmauksia kuten "puhemies" tai "teit miehen työn", koska, kuten feministit väittävät, nämä sanat osoittavat miehistä valta-asemaa!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu