entäpä

Kun Kustaa Vaasa nostatti talonpoikia kapinaan ja tämän kapinan seurauksena Ruotsi erosi kalmarin unionista ja katolisesta kirkosta.

Niin jos Suomi ei olisikaan kääntynyt protestanttiseksi Ruotsin perässä, niin olisiko tämä johtanut Suomen valtiolliseen itsenäistymiseen satoja vuosia aikaisemmin.

Eli olisiko Suomesta tullut Irlannin kaltainen katolinen alue protestanttisen emämaan alaisuudessa, joka olisi kapinoinut tasaisin väliajoin oikean uskon ja itsenäisyyden puolesta.
1169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

1500-luvun alussa pääosa Suomen linnoista, ennen kaikkea Turun linna (Suomen lukko ja ensisijainen puolustaja Itämeren suuntaan) oli tanskalaisten hallussa (tai jos ihan tarkkoja ollaan, linnojen valtius vaihtui usempaan otteeseen, mutta 1521 olivat taas tanskalaisilla). Kustaa Vaasan joukot kävivät täällä hakkaamassa tanskalaiset ulos Suomesta.

Suomessa ei ollut tarvittavaa keskushallintoa, jotta Suomi olisi omana kokonaisuutenaan pystynyt puolustautumaan sen paremmin tanskalaisia kuin ruotsalaisiakaan vastaan. Suomalainen pappiskokelas Mikael Agricola lähti vuonna 1530 Saksaan oppiin - eikä Mikael ollut ainoa, joka noita ihanteita Suomeen toi, ja ihan ilman Kustaan käskyä (hänen suostumuksellaan kylläkin).

Itse uskonpuhdistus ei liittynyt Kalmarin unionista irrottautumiseen. Tukholman verilöyly oli vuonna 1521 ja Vesteråsin valtiopäivät vasta vuonna 1527 - juuret tuohon erottautumiseen ovat tuolla Vaasan kapinasotien ajoissa, mutta aivan suoraa yhteyttä niiden välille ei voi vetää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos sittenkin kirjoitti:

Kun Kustaa Vaasa nostatti talonpoikia kapinaan ja tämän kapinan seurauksena Ruotsi erosi kalmarin unionista ja katolisesta kirkosta.

Niin jos Suomi ei olisikaan kääntynyt protestanttiseksi Ruotsin perässä, niin olisiko tämä johtanut Suomen valtiolliseen itsenäistymiseen satoja vuosia aikaisemmin.

Eli olisiko Suomesta tullut Irlannin kaltainen katolinen alue protestanttisen emämaan alaisuudessa, joka olisi kapinoinut tasaisin väliajoin oikean uskon ja itsenäisyyden puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu