Toivottavasti YLE:stä heitetään ulos kaikki poliittiset suojatyöpaikan haltiat. Siellä on paljon epäonnistuneita poliitikkoja isolla palkalla pelaamassa risti/nollaa.
Oletan kuitenkin, että potkut kohdistuvat kuitenkin ruohonjuuritasolle ! Eipä olisi eka kerta valtion laitoksessa.
Oletan kuitenkin, että potkut kohdistuvat kuitenkin ruohonjuuritasolle ! Eipä olisi eka kerta valtion laitoksessa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muutakin kivaa voidaan harrastaa lupamaksuvaroilla:
Yhä vielä on YLEssä erään insinöörin kaltaisia yrittäjiä: Tyyppi piti oman firmansa konttorina työhuonettaan Pasilassa. Käytti talon labraa ja kehitteli hifikaiutin sarjan joka voitti kaikkien lehtien testit ja sai myynti -yhteistyösopimuksen suuren japanilaisen alan tehtaan kanssa. Yli 10 vuoteen ei tehnyt tuntiakaan YLElle.
Irtisanoutui lopulta kun ei ehtinyt "työpaikalleen" enää lainkaan.
Sanoi syyksi "kun ei anneta mitään tarpeeksi haastavia töitä" !!
Katsotaan ensin YLE:n älyttömät rahareiät:
-Miksi YLE kustantaa ruotsalaisen SVT:n näkymistä Suomessa? Onko tv-luvan maksajien velvollisuus elättää yhtä vierasta yhtiötä muiden kustannuksella?
-Miksi YLE sitoutuu maksamaan neljänneksen tulevasta musiikkitaloksi kutsutusta fiaskosta?
Suutari palatkoon lestinsä pariin, tuottamaan laatuohjelmia. Silloin rahat yllättäen riittävätkin.
"Suomessa tv-lupamaksu on Pohjoismaiden halvin ja koko Euroopan mittakaavassa alempaa keskitasoa."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000576&posting=22000000010490094