15 v. herätysliikkeen pihdeissä.

Vapahdettu

Nyt se on osaltani ohi, 15 v. painajainen herätysliikkeen pihdeissä. Olen jättänyt lahkoni. Tästä alkaa elämä! Siinä iässä, kun normaalinuoret jo ovat päässeet seksin ja viinan makuun, minä tulin uskoon ja minut houkuteltiin herätysliikkeeseen.

Pian olin jo tiukasti liikkeen opin sitoma. Synnin houkutusten välttäminen oli oleellinen osa uskonelämääni. Elämästäni tuli ilotonta taistelua, joka kulutti kaiken henkisen energiani. Samanlaista kuulin muutamalta muultakin, Jumalan voimasta puhuttiin, mutta sitä ei kuulunut. Jumala ei minulle luvattua voimaa antanut, vaikka sitä rukoiltiin oikein superväkevien veljien toimesta. Koko synninvastainen sota oli sodittava omassa voimassaan, kun muuta ei ollut.

Lopulta väsyin ja valitsin luopion tien. 15 vuoden elämätön elämä oli aiheuttanut melkoisen trauman, jota alan nyt hoitaa. Nyt otan korkojen kera takaisin tuhlatun nuoruuden. Viina ja naiset, täältä tullaan, sillä nyt minut on vapahdettu lakihenkisyydestä!

10

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Käy rauhassa maailman synnin kierroksen ja käy toinenki jos et kyllääksi saa. Maailman ja synnin tie ei tarjoaa mitään sen parempaa. Orjuutta ja levottomuutta.
      Jeesuksen omana et tule kauon viihtymään synnin parissa. Älä uskoasi Jeesukseen hylkää, vaikka lahkosi jätitkin. Ole avoin Jeesukselle ja kerro tilanteesi. Muista että olemme armahdettuja syntisiä. Syntiin lankeamiset johtuu vanhasta luonnostamme, emmekä niille aina voi mitään. Taistelussasi et ole yksin syntiä vastaan. Ole rehellinen ja avoin Jeesukselle ja Hän tulee sinua kohtaamaan ja eteenpäin viemään.

      • jo mutta tarkoitus oli myös...

        vastata....
        Kartanolaisuudessa oli paljon hyvääkin ja kun ajattelee sen aikaista lapsen kasvatusta niin ei siinä nyt niin erilaista ollut kasvatusta kuin muuallakaan.
        Köyhien perheiden lapsille nyt annettiin paikka missä kasvaa Herran nuhteessa ja jossa ei vitsaa säästetty.
        Sehän on ihan raamatullista.
        Kun katsoin sen ohjelman siitä kartanolaisuudessa kasvaneesta naisesta niin aika tasapainossa hän oli.
        Kyllä se ruumiillinen kuritus oli ihan hyväksi aikoinaan.
        Kun katsoo esimerkiksi ruotsalaisia vapaan kasvatuksen hedelmiä niin kyllä lasta vihaa joka kuritusta säästää.
        Kartanolaisuudessa opetettiin lapsia saarnaamaan mikä oli oikein hyvä asia.
        Tietysti jossain vaiheessa lapsille tai nuorille tuli kapinavaihe elämässä niinkuin jokaisella normaalilla tulee.
        Kartanolaisen kaltaisille yhteisöille olisi tilausta, niin paha on tämä aika.
        Hyvä esimerkki oli willage filmi jossa kuvattiin yhteisöä joka oli vetäytynyt jonnekkin luonnonsuojelu alueelle ja elivät siellä onnellisina maailman pahuudesta erossa.
        Sellaisia paikkoja tarvittaisiin.
        Yhä useampi vetäytyy ja hakeutuu paikkoihin kuten Lintula jossa nunnat ovat omissa luostareissaan.
        Olen ihan varma että jos perustaisin luostarin tapaisen yhteisön Suomeen siellä olisi tunkua tulijoista.
        Jos ajatellaan esimerkiksi lestadiolaisuutta ja sitä kuinka heidän seurakuntansa kasvaa ja erityisesti kuinka sieltä ei juuri kukaan lähde pois vaan pysyy tiukasti yhteisössä,niin huomaa että tilausta olisi samankaltaisille yhteisöille.
        Vaikea ymmärtää kaikkea ennakkoluuloista kritiikkiä mitä hekin ja vastaavat saavat osakseen.

      • jo mutta tarkoitus oli myös... kirjoitti:

        ..laajemmin ajateltuna me kaikki maailmassa kuulutaan yhteen sisäiseen järjestelmään ja lahkoon jossa määrävät tekijät ovat markkinatalous, tuottavuus ja tehokkuus.

        Niin noissa niinkuin kartanolaisuudessa tai missä tahansa piireissä on varmasti niin hyvät kuin huonot puolensa. Kyllä näitä lahkoja ja piirejä on historian aikana ollut lukemattomia.
        Olisikin syytä nostaa esille sellainen yhteisö joka olisi ihanteellinen ja meidän parhaaksi ja josta voitaisiin tehdä koko maailmaa käsittäväksi ohjelmaksi.
        Kristinuskon mukaisesti tällainen valtakunta tullaan pian Jeesuksen takaisin tulemisen toimesta asettamaan 1000 vuodeksi. Silloin aseet sulatetaan ja eletään rauhassa kaikkien kanssa.

      • Vapahdettu

        Kuule Joikaaja, olen avoin Kristukselle ja uskon yhä ne kristinuskon perusasiat jotka ennenkin, mutta nyt ilman herätysliikkeen painolastia. Minä juon nyt kaljaa. Minä rymyän ja rellestän aikani, mutta sen verran on Raamatun tuntemusta ja järkeä päässä, että irti en Jeesuksesta päästä. Sillat on silti poltettu - pitää kai etsiä uusi lahko, häh häh! Terveisin Vapahdettu ja Lapin Kulta IV A... ja kohta kapakkaan naista hakemaan!

      • Saku
        Vapahdettu kirjoitti:

        ja alkoholi on muuten erittäin tehokas järjen liuotin, vaikkei sitä itte luuliskaan.

    • Saku

      paremmin, yli 30 vuotta etsin elämääni sisältöä viinasta tupakasta naisista ym. 34 vuotiaana keittelin viimeiset pontikat, jonka jälkeen Jumala kutsui tosin aika kovan kokemuksen kautta. Mutta nyt olen todella vapaa, ja sapattisin tuo vapaus tuntuu suorastaan ylenpalttiselta ja on hienoa kuulua siihen seurakuntaan jota lahkoksi sanotaan, sanottiinhan Paavaliakin Nasaretilaisen lahkon päämieheksi, ollaan siis Paavalinkin veljiä.

    • Prinssinakki

      Joopa joo...liiallinen "jeesustelu" ei johda mihinkään eikä liioin liiallinen "lihalla hekumointi"...Lue Saarnaajan kirja ja etsi kohtuullisuutta , mutta ehdottomasti nauti lyhyestä elämästäsi! ;) J.

    • Minäkin tein kerran noin ja 1,5 vuotta sitä kesti.
      Sitten huomasin kuinka kirottua elämä oli ja palasin uskion tielle.

      Huomaat saman kunhan aikaa kuluu.
      Nyt Sinua ei voi pidätellä, mutta muista mitä olet tehnyt kun se aika koittaa ettei ole enää hauskaa.

      Kuitenkin joskus paatuminen on niin syvää että ihminen unohtaa synnin ja Jumalan.
      Ihminen aiheuttaa itselleen kadotuksen juuri näin hylkäämälle Hengen puhuttelun.

      Voiman voi saada vain jos on kaikessa uskollinen.
      Ei se tule yhtä helposti kuin ostamalla pussillisen tomaatteja.

      Minusta voisit hankkia vaimon.
      Minäkin tätä asiaa harkisten.
      Jos on rakkautta, piisaa seksiäkin.
      Viinalla yms tuhoat vain itsesi eikä seksiinkään enää pian pysty.

      Lapsuuden ja nuoruuden ystäväni vietiin toissapäivänä ruumishuoneelle 47 vuotiaana.
      Siihen asti menee jos juopottelee ja tupakoi.
      Joi ja tuopakoi. Sydän kai petti.

      En toivota siunausta synin tielle, mutta toivon toisenlaisia ajatuksia Sinulle kuin mitä nyt on.

      Jari

    • enää herätysliikkeeseesi.
      Tule meille vaan, meillä leivotaan uskollisia pyhiä.

      http://www.media7.fi

      Jari

      • Suomentajan huomautus Jarlaun tekstistä: "mene vaan ojasta allikkoon"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe