Ihmiskunta eli turvallista vaihetta 1980-90-lukujen aikana. Islam ei ollut uhka, eikä länsimaalaisia kuollut merkittävästi islamin tappamana, ei ainakaan länsimaissa. Sitten 1990-luvun aikana tapahtui jotakin, mitä?
On täytynyt tapahtua kahden neliulotteisessa avaruudessa kohdanneen aikajatkumon kohtaaminen ja siten oikean aikajatkumon sotkeutuminen. Sen sijaan, että kulkisimme oikeaa aikalinjaa pitkin kohti etenevää teknologian ja ateismin voittoa, kuljemmekin kohti islamilaista barbariaa ja keskiaikaa.
Koska kyseessä on ajallinen virhetila, täytyy olla myös mahdollista korjata tapahtunut aikavirhe.
Loogisesti ajatellen aikavirhe tuleekin korjatuksi. Aika-aalto kulkee tulevaisuuteen valon nopeudella ja alkaa vaikuttaa ihmiskunnan oikean tulevaisuuden tapahtumiin. Näin ollen tulevaisuudessa tullaan toimimaan ajallisen virhetilan korjaamiseksi, tosin tulevaisuudesta täytyy lähettää sotilasryhmä aina 1990-luvulle saakka korjaamaan virhetila ja estämään islamin ruman pään nousu.
Se, mikä sai aika-aallot sotkeutumaan aikatila-avaruudessa on arvoitus. Saattoi olla, että jokin kohde kiisi valon nopeudella tai nopeammin läheltä maapalloa siten, että fysiikan lakeja rikkoneen kappaleen vetämä aika-aalto pääsi vaikuttamaan oikean ajan kulumiseen tuhoisasti. Voi olla, että kyseessä on omassa maailmassamme tapahtunut ajallinen virhe, joka voi johtua esimerkiksi jonkin ydinvoimalan tehopiikin vaikutuksesta aika-avaruuden rakenteeseen.
Voi olla, että maapallolle on tehty avaruudesta vierailu, joka on syössyt seurannaisvaikutuksena aikatilan taantuvaan kierteeseen.
Voi olla, että tulevaisuudessamme on tapahtunut jotakin tuhoisaa, joka vaikuttaa taaksepäin 1990-luvulle ja 2000-luvun alkuun siten, että aika vääristyy täällä.
Joka tapauksessa ratkaisu on tulevaisuuden ihmiskunnan käsissä. Valitettavasti me emme pääse kertomaan tulevaisuuteen, että menneisyydessä (nykyisyydessä) on jokin pahasti vialla. Vasta aika-aallon vaikutus tulevaisuuteen paljastaa tulevaisuuden väelle, että menneisyys on rikki ja pitää korjata.
Jos kyseessä on ajallinen lenkki, tulevat tapahtumat toistumaan kunnes joku ymmärtää lenkin laukaisseen pisteen merkityksen ja katkaisee tapahtumat alkupisteessä. Toisaalta kyseessä voi olla lineaarisen aika-aallon virhe, jolloin korjaaminen onkin paljon vaikeampaa, mutta silloinkin aikatilan korjaamiseksi on oikaistava tapahtumaketju, joka syöksi alunperin ajan kulkemaan väärään suuntaan.
Islamin ei kuuluisi oíkeassa ajallisessa jatkumossa nousta, vaan sen trendin kuuluisi olla häviävä ja siten laskeva. Länsimaisuuden ja vapauden trendien kuuluisi nousta tasaisessa aaltoliikkeessä ja kaikkiaan maailman kuuluisi teknologistua ja kulkea kohti tieteellistä ajattelua ja ateismia. Uskonnon nousu on oire ajallisesta virhetilasta. Tavallaan atomien värähtely soi epävireessa neliulotteisessa avaruudessa, aikatila sattuu liikkumaan väärin avaruuden halki koska jotain on tapahtunut ajassa 1990-luvun puolella tai vaihtoehtoisesti kaukana tulevaisuudessa.
teoriaa voisi pyörittää vaikka miten pitkään...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Islamhan syntyi kun Muhammed pedofiili jätti rikkaan lesken ja otti fatiman joka oli 7-14 vuotias ja meni sen ikäisen Fatiman kanssa naimisiin.
Muhammed alkoi silloin pelätä tuomiota mikä tulisi hänen pahasta teostaan ja meni johonkin luolaan ja siellä kirjoitti koraanin.
Siinä hän lupasi 15 neitsyttä kaikille muslimiehille paratiisissa.
Juutalaiset ja kristityt hermostuivat sairaasta uskonnosta ja alkoi sotia.
Se sai siis sodat Islamin radikalisoitumaan ja muslimit eivät kunnia asianaan voi olla väärässä ja myöntää että he ovat väärässä ja Islam alkoi ja jatkuu tähän päivään asti.
Aika janasta en muuta tiedä kuin että silloin oli murros aikaa kun kristillisyys oli menossa kylmenemään suuntaan ja juutalaisuus oli vain hebrealaisten oma juttu.