Jaakonsaari on irtisanomassa Ylen porukkaa ja päättää ylen asioista Ylen hallituksessa.
Hänellä omalla koulutustaustana on pelkästään jotakin suomen kielen kursseja yliopistolla. Mitään tutkintoa ei tullut suoritettuksi kun hänen taitonsa ja lahjakkuunsa eivät riitäneet älylliseen opiskeluun yliopistolla.
Suomen kieli on kaikkein lapsellisin ala lukea yliopistolla verrattuna taloustieteeseen esimerkiksi.
Siihenkaan hän ei kyennyt.
Ylen työntekijät ovat tutkinnot suorittaneita ja jopa vaikkapa minkälaisia opintoja ja tutkintoja selän takana.
Eli Jaakonsaari vastakkain Ylen työntekijät, jotka ovat pystyneet yliopistolla suorittamaan tutkinnon.
Onko hän pätevä mitään päättämään.
Sille kuuluisi kyllä vahtimestarin paikka Ylessä tai ensimmäinen lähdettävä!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei mikään koulutus ole peruste pitää ylipalkattuja tyhjäntoimittajia palkkalistoilla.
Ja he ovat nimenomaan tyhjäntoimittajia koska on tultu tulokseen, ettei heitä tarvita. Oikeastaan pitäisi heiltä periä palkkoja takaisin.
sitten?
Onko hänellä mitään pätevyyttä saada isoja halituksen palkkioita?
Kukaan ei jäisi häntäkään kaipaamaan.
Lähinnä tarkoitan ylestä puhuttaessa sitä, että sehän tunnettu sdp.n jäsenkirjalla operoivien lepokoti ja suojatyöpaikka. Siellä lienee johtaja/päällikkö nimikkeellä olevia enemmän kuin missään muualla paitsi ehkä kelaa lukuunottamatta joka oli ainakin takavuosina kuuluisa aina uusista ja uusista johtaja nimityksistä.
..hänellä on oma työvoimaa vuorkaava firma, siis entisellä työministerillä. Eiköhän hänelle leipää siitäkin tule. Onhan se politiikkaa sekin, kun työministeriössä peräänkuulutti vakituisia työpaikkoja, niin sitten itse perusti työvoimaa vuokraavan pätkätyöfirman, niinpä niin. Taitaa olla takki käännetty jo muutamaan kertaan. Eläkettä on eduskunnasta jo kertynyt, että taitaa pärjätä. YLE:ssä ei varmaan tarvita Liisaa.