Hesari taas

Hesarin pääkirjoituksessa joku hurahtanut esittää, että katselumaksu olisi syytä laittaa pakolliseksi palvelumaksuksi jokaiselle taloudelle.

Hurahtanut perustelee esitystään sillä, että katselumaksuja maksavien määrä laskee jatkuvasti mutta epäilee mu-tunsa voimin kaikkien kansalaisten kuitenkin katselevan telkkaria.

Hän ei ensinkään kysy miksi tv.tä ei enää katsella. Vastaus lienee liian ilmeinen, tarjonta on niin huonoa, ettei juuri kukaan enää viitsi telkkaria seurata eikä varsinkaan maksaa silkasta sonnasta.

Oman kokemukseni mukaan pelkästään netti ja sen mahdollisuudet syrjäyttävät helposti perinteisen tv.n. Itse en katso telkkaria kuin korkeintaan kerran viikossa jos silloinkaan (maksan kyllä katselumaksua vielä mutta en kauan)

Ennen nettiä uutiset olivat tv.n tärkein anti minulle mutta nyt niillä ei ole mitään merkitystä. Ne ovat hyvin vanhoja uutisia jo tullessaan telkkarista.

Kummalta tuntuu, että joku typerys esittää valinnan mahdollisuuden poistamista tälläisessä asiassa. Hesari varmaan mielellään säätäisi pakolliseksi epämääräisen lehtensä lukemisenkin jos mahdollista.

Harkitsin lehden tilauksen uudelleen harkintaa kunnes muistin etten sitä ole tilannut nytkään.
6245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Tottakai pitää maksaa jos telkkari on. Ei siinä ole mitään epäselvää mutta on naurettavaa esittää jotain kyseenalaista maksua pakolliseksi kaikille vaikka yhä useampi huomaa ettei tarvitse koko hökötintä, eikä ainakaan ylen tuottamaa paskaa.

    Ainoa oikea tie on tarjota sellaisia ohjelmia joita kansa haluaa katsoa ja niistä maksaa. Ei niin, että tuotetaan ohjelmia jotka sopivat ylen poliittiseen väriin ja maksatetaan se kaikilla pakolla vaikka kukaan ei sitä halua katsoa.

    Äläkä sinä aina tuputa niitä linkkejäsi muille palstoille.

    Äänestä

  • ja jos ei kirjoitti:

    Tottakai pitää maksaa jos telkkari on. Ei siinä ole mitään epäselvää mutta on naurettavaa esittää jotain kyseenalaista maksua pakolliseksi kaikille vaikka yhä useampi huomaa ettei tarvitse koko hökötintä, eikä ainakaan ylen tuottamaa paskaa.

    Ainoa oikea tie on tarjota sellaisia ohjelmia joita kansa haluaa katsoa ja niistä maksaa. Ei niin, että tuotetaan ohjelmia jotka sopivat ylen poliittiseen väriin ja maksatetaan se kaikilla pakolla vaikka kukaan ei sitä halua katsoa.

    Äläkä sinä aina tuputa niitä linkkejäsi muille palstoille.

    Kommenttiin "eikä ainakaan ylen tuottamaa paskaa."
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=107&conference=4500000000000576&posting=22000000010446472

    Äänestä

  • jos ja ei:lle kirjoitti:

    Pysyn kannassani; Ylen ohjelmatarjonta on ala-arvoista ja tähdätty vain marginaalisille ryhmille. Se, että yle itse mainostaa tuottavansa ja esittävänsä korkealaatusia ohjelmia ei käy yksiin sen kanssa mitä kanaviltaan todellisuudessa tulee.

    En ota kantaa kenenkään mielipiteisiin ns. tositv sarjoista tai muusta viihteestä koska en itse sellaisia ohjelmia ole koskaan katsonut.

    Äänestä

  • vastaajalle kirjoitti:

    nelosen törkytorstai on koko kansalle!!

    Äänestä

  • lakkinen-j kirjoitti:

    nelosen törkytorstai on koko kansalle!!

    Nelosta;)Tosi on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hupsuttelee kirjoitti:

Hesarin pääkirjoituksessa joku hurahtanut esittää, että katselumaksu olisi syytä laittaa pakolliseksi palvelumaksuksi jokaiselle taloudelle.

Hurahtanut perustelee esitystään sillä, että katselumaksuja maksavien määrä laskee jatkuvasti mutta epäilee mu-tunsa voimin kaikkien kansalaisten kuitenkin katselevan telkkaria.

Hän ei ensinkään kysy miksi tv.tä ei enää katsella. Vastaus lienee liian ilmeinen, tarjonta on niin huonoa, ettei juuri kukaan enää viitsi telkkaria seurata eikä varsinkaan maksaa silkasta sonnasta.

Oman kokemukseni mukaan pelkästään netti ja sen mahdollisuudet syrjäyttävät helposti perinteisen tv.n. Itse en katso telkkaria kuin korkeintaan kerran viikossa jos silloinkaan (maksan kyllä katselumaksua vielä mutta en kauan)

Ennen nettiä uutiset olivat tv.n tärkein anti minulle mutta nyt niillä ei ole mitään merkitystä. Ne ovat hyvin vanhoja uutisia jo tullessaan telkkarista.

Kummalta tuntuu, että joku typerys esittää valinnan mahdollisuuden poistamista tälläisessä asiassa. Hesari varmaan mielellään säätäisi pakolliseksi epämääräisen lehtensä lukemisenkin jos mahdollista.

Harkitsin lehden tilauksen uudelleen harkintaa kunnes muistin etten sitä ole tilannut nytkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu