USA viha?

Mistä johtuu suomalaisten USA viha? onko tämä jotain taistolaisuutta vai kenties jotain muuta...
301111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

tälläkin palstalla ,kuin myös "usanistit".
Se on vain aihe josta riittää väiteltävää.
Valitse vain puolesi ja ala purkaa paineitasi.
Toki on molemmissa leireissä niitä ,jotka ovatkin sitten aivopesseet itsensä ,kun väittelyt on jatkuneet parhaimmilla jo vuosia.

Äänestä

Mahtaisikohan tuo johtua eräistä USA:n ulkopolitiikan erityispiirteistä ja maan eliitin massiivisesta tekopyhyydestä.Kuka täysijärkinen presidentti menee julkisesti väittämään, että hänellä on suora yhteys jumalaan? Pienen maan kohdalla tuollainen olisi vai hupaisaa, suurvallan ollessa kyseessä suorastaan vaarallista.

Äänestä

Kyse on kyllä kritiikistä eikä vihasta, jos osaat ne toisistaan erottaan! On oikein olla kriittinen sellaiselle toiminnalle joka ei täytä minkäänlaisia sääntöjä eikä sivistyneen yhteiskunnan tunnusmerkkejä.

Äänestä

Muutama kirjoittaja näyttää olevan aivan tosissaan ja siten syvästi myrkyttynyt mieleltään usa.ta kohtaan.

Samanlaista, leppymätöntä vihaa esiintyi joissain suomalaisissa neukkulan suuruuden vuosina. Silloin ei vain ollut netin kaltaista mahdollisuutta tuoda julki mielipiteitään vaan homma hoidettiin pienissä piireissä työpaikoilla ja kaveripiireissä.

Lehdistö oli toki silloinkin mukana luomassa otollista maaperää usa vihamielisyydelle. Tänä päivänä näyttää lehdistä suurin, helsingin sanomat, olevan myös katkerin usa.ta kohtaan ja levikkinsä ansiosta lehden mielipiteet tarttuvat useampiin ja nimenomaan hiukan vähemmän itse aikaansa ajattelemiseen tuhlaaviin yksilöihin.

Asiallinen kritiikki on aivan oikein ja harrastan sitä itsekkin silloin kun siihen on syytä.

Äänestä

Tätä ihmetelään vanhemman väenkin piireissä! Miksi pitää vihata tai ihailla Yhdysvaltoja?

Äänestä

USA vihaa en ole juurikaan havainnut, lukuunottamatta jotakin esim. myrskyllä ilkkumista, mutta vastaavaahan esiintyy myös USA:n kannattajien leirissä, esim. siten, että NO:n ongelmat leimataan rotuasiaksi ja USA:n köyhiä herjataan yleensäkin itse syyllisiksi olotilaansa. Mutta se nyt on sellaista sivistymätöntä USA:n puolustelua, vastaavaa jota esittivät aikanaan Neuvostoliiton puolustelijat, syyllistäen järjestelmän ongelmista maan kansalaiset. Neuvostoliitto ei ollut toimiva järjestelmä, eikä siitä voi ihmisiä syyttää. USA:akaan ei ole toimiva järjestelmä toisena ääripäänä, eikä siitäkään voi syyllistää ihmisiä.

Itse kommenttiisi voidaan todeta, ettei USA -kriittisyys, jos sitä tarkoitit, ole mikään suomalainen ilmiö, vaan maailmanlaajuinen. Esim. Gallup Internationalin tutkimuksen mukaan USA:n ulkopolitiikkaan suhtautuu enemmistö maailman ihmisistä kielteisesti, mikä ei todellakaan johdu USA:n puolustajien väitteen mukaan mistään vasemmistomedian aivopesusta, vaan siitä, että ihmiset ovat tietoisia USA:n toimista maailmalla ja pitävät sen ulkopolitiikkaa uhkana turvallisuudelleen ja maailman turvallisuudelle. On ihan turha aliarvioida ihmisten mielipiteitä ja arviointikykyä täällä länsimaissa, joissa meillä on käytettävissä puolueettomin ja kattavin tieto maailman tapahtumista. Parempi kuin sivistyneiden länsimaiden ulkopuolelle jättäytyneessä USA:ssa on, missä valtaapitävät hallitsevat ja manipuloivat mediaa tehokkaasti. Tästähän on osoituksena se, että vielä kaksi vuotta Irakin sodan jälkeen amerikkalaisilla oli luulo siitä, että Saddamilla oli tekemistä 9/11 iskujen kanssa ja että hänellä oli joukkotuhoaseita.

USA kritiikki johtuu USA:n tyrannimaisesta, muista maista ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamattomasta toiminnasta maailmalla.

Äänestä
  • Kun ensin kaimani aloittaa kirjoituksensa lupaavasti toteamalla, ettei ole havainnut USA-vihaa, hän kirjoituksen edistyessä alkaa vähitellen kiihdyttää itseään todelliseen USA-vastaisuuteen, joka sitten huipentuu kaikkien USA-vihaajien mieliä hivelevään solvaisuun USA:ta vastaan:

    "USA kritiikki johtuu USA:n tyrannimaisesta, muista maista ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamattomasta toiminnasta maailmalla" ...

    Missään ei silti ole havaittavissa minkäänlaista USA-vastaisuutta, eihän? ;)

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kun ensin kaimani aloittaa kirjoituksensa lupaavasti toteamalla, ettei ole havainnut USA-vihaa, hän kirjoituksen edistyessä alkaa vähitellen kiihdyttää itseään todelliseen USA-vastaisuuteen, joka sitten huipentuu kaikkien USA-vihaajien mieliä hivelevään solvaisuun USA:ta vastaan:

    "USA kritiikki johtuu USA:n tyrannimaisesta, muista maista ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamattomasta toiminnasta maailmalla" ...

    Missään ei silti ole havaittavissa minkäänlaista USA-vastaisuutta, eihän? ;)

    En lyönyt kirvestäni kiveen. Kirjoitukseni on USA -kriittinen ja myös USA vastainen, mutta vihaa siinä ei ole. USA vastaisuudessa ei ole mitään pahaa sen enempää kuin natsivastaisuudessakaan. Luullessasi USA -kriittisiä USA -vihaajiksi, lyöt itse kirveesi jatkuvasti kiveen. En ole kaimasi.

    Äänestä

En usko väitteisiin jostakin USA.vihasta.Eihän se sovi suomalaiselle.Osa kansasta ei vain pidä usa.n käyttäytymisestä yhteisellä Maapallollamme.Ei tämä ole Taistolaisuutta,vaan VAISTOLAISUUTTA (itse keksimä sana).Me suomalaiset emme vaan pidä amerikkalaisten röyhkeydestä.Arvoisa "Erakko"voi ihailla usa.ta, mutta "ryssitellä"naapuria,huomaamatta minkäänlaista ristiriitaa!

Äänestä
  • Mutta, täällähän moni toivoo että kaikki Amerikkalaiset kuolisivat jne... Kysynpä vaan että mitä pahaa Amerikkalaiset ovat Suomelle tehneet?

    Äänestä

  • Erakko kirjoitti:

    Mutta, täällähän moni toivoo että kaikki Amerikkalaiset kuolisivat jne... Kysynpä vaan että mitä pahaa Amerikkalaiset ovat Suomelle tehneet?

    tekemisistä

    >>Tällä hetkellä on turha edes puhua Suomesta itsenäisenä valtiona. Jokseenkin kaikki täällä tehty työ menee hyötynä amerikkalaisille sijoittajille. Heidän etuaan valvoo IMF, jolle valtiovarainministeriömme raportoi säännöllisesti. Vaikka tekisimme töitä miten kovasti, emme esim. voi päättää että valtiomme hoitaa yhteisiä asioita - koulutusta, terveydenhoitoa, maanpuolustusta, tms - yhtään paremmin, koska valtion menoille on IMF:n toimesta asetettu menokatto. Olemme matkalla kohti loppuunhyödyntämistä ja kansallista kuolemaa.>>

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000004316943

    Äänestä

  • esimerkki kirjoitti:

    tekemisistä

    >>Tällä hetkellä on turha edes puhua Suomesta itsenäisenä valtiona. Jokseenkin kaikki täällä tehty työ menee hyötynä amerikkalaisille sijoittajille. Heidän etuaan valvoo IMF, jolle valtiovarainministeriömme raportoi säännöllisesti. Vaikka tekisimme töitä miten kovasti, emme esim. voi päättää että valtiomme hoitaa yhteisiä asioita - koulutusta, terveydenhoitoa, maanpuolustusta, tms - yhtään paremmin, koska valtion menoille on IMF:n toimesta asetettu menokatto. Olemme matkalla kohti loppuunhyödyntämistä ja kansallista kuolemaa.>>

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000004316943

    Vapaa markkinatalous on yksi demokratiaa kannattelivasta pilareista.

    Äänestä



  • Erakko kirjoitti:

    Tietääkseni kaikki ovat vapaita yrittämään? omaa tyhmyyttä jos ei osaa rahoja haalia itsellensä.

    oloneuvos kohta 7 vuotta.
    Kun nämä sosiaalikiemurat oppii ,pärjää sillä aika pitkälle sen enempää huhkimatta.
    Sen enempää en paljasta salojani ,ettei muut tule apajilleni ja ettei possunreikiä kukaan huomaa tukkia.

    Äänestä

  • Erakko kirjoitti:

    Tietääkseni kaikki ovat vapaita yrittämään? omaa tyhmyyttä jos ei osaa rahoja haalia itsellensä.

    todellisuus demokratiasta nykypäivänä...

    "Demokratia myytävänä"
    http://www.helsinki.fi/jarj/rapi/korten.html

    Puhdasta yhtiövaltaa vailla todelista demokratiaa, eliitin demokratiaa.

    Äänestä

Osa kritisoi aiheesta asiallisesti, osa on selvästi päästään sekaisin. Niitä asiallisia kritisoijia ei kylläkään ole vielä palstalla näyttäynyt.

Vähempikin kuin laajalti ihaillun kommunismin kaatuminen naapurissa sytyttää virvatulia hatarissa päissä ja pistää amerikkalaisittain puhuvat maahiset heitä ahdistelemaan.

Äänestä

on nykyään muotia, ei nää muute sitä tekis.

Äänestä

viha kohdistuu nimenomaa nykyiseen USA:n presitenttiin,mutta tavalliset USA:n kansalaiset eivät kuulu minun listallani vihattavien joukkoon,koska niiden joukossa on paljon ystäviä
tai sukulaisia.

Äänestä
  • äänestänyt Bushia?
    Nyt heti heille soittelemaan ja kyselemään.

    Äänestä

  • ja sukulaisesi kirjoitti:

    äänestänyt Bushia?
    Nyt heti heille soittelemaan ja kyselemään.

    äänestäneet ketään,koska asuvat tilapäisesti USA:ssa.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    äänestäneet ketään,koska asuvat tilapäisesti USA:ssa.

    kaikki tyynni.

    Äänestä

  • Elintasopakolaisiako kirjoitti:

    kaikki tyynni.

    iskee aina kun näille palstoille eksyy.
    Mikä perkele meitä riivaa.

    Äänestä

  • vittuilupakko kirjoitti:

    iskee aina kun näille palstoille eksyy.
    Mikä perkele meitä riivaa.

    ehkä minulta anteeksi?

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    ehkä minulta anteeksi?

    Taidan kantaa tämän rakkineen ullakolle vähäksi aikaa ,niin ehtii jottai muutakin tekemään kuin,väittelemään jonninjoutavuuksista.

    Äänestä

Että kyllä rahaa löytyy sotimiseen, mutta hädän tullen, kun oma maa on hädässä, niin heti ollaan huutamassa, että auttakaa meitä.Mun mielestä usaan ei saisi lähettää lainkaan apua, ennekuin he ovat maksaneet yk velkansa pois, lopettaneet turhat sodat, ja olisi nöyrempiä muuita maita kohtaan.

Äänestä

Ja sotaisuuden taustalla ovat Pohjanmaan puukkojunkkarien laajalle levinneet geenit USA:ssa. Puukkojunkkarit lähtivat sata vuotta sitten joukolla länteen kultaa vuolemaan. Puukkojunkkarit olivat katkeroituneita perinnöttömäksi jääneitä talollisten poikia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Erakko kirjoitti:

Mistä johtuu suomalaisten USA viha? onko tämä jotain taistolaisuutta vai kenties jotain muuta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu