Uskovaisissa ihmisissä en ole ikinä ymmärtänyt sitä, että minkä takia sitä omaa uskoaan pitää alkaa tyrkyttämään ja julistamaan? Itse ainakin pidän uskonnollisa asioita hyvin henkilökohtaisena asiana. Toinen asia mitä en uskovaisissa ihmisissä ole ymmärtänyt, on se että miksi he tarvitsevat uskonnollisen yhteisön?
Uskon tyrkyttäminen ja julistaminen on minusta yhtä irstasta ja törkeää henkilöltä, kun jos henkilö juoksentelisi tuola kylillä munasillaan.
Uskon tyrkyttäminen ja julistaminen on minusta yhtä irstasta ja törkeää henkilöltä, kun jos henkilö juoksentelisi tuola kylillä munasillaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tehkää parannus, Jeesus tulee pian! Tämä ei ole yhdentekevää siksi raamattu kehoittaa julistamaan evankeliumia kaikille luoduille sitten tulee loppu.
Mutta puhdistkoon Jeesus omat mällinsä.
Te kristityt olette suurin este raamatun sanoman leviämisessä. Vaati suuria ponnisteluita minulta hyväksyä mitään kirjassanne juuri teidän kristittyjen takia.
asiallinen kannanotto vai tyrkyttämistä?
Oliko se oman mielipiteen ilmaisemista, vai sisältyykö siihen asenne, että kaikkien tulisi ajatella kuten sinä? Hyväksytkö ja yritätkö ymmärtää ihmisiä jotka ajattelee toisin, ihmisiä joiden mielestä hengellisiä asioita tulee julistaa, vai oletko valmis suoralta kädeltä, ilman että edes yrität katsoa asioita heidän näkökulmasta, sanomaan että he ovat väärässä? Ja tahdot julistaa että he ovat väärässä?
Siis, oliko aloituksesi motiivi puhtaasti mielenkiinto asiaa kohtaan ja halu käydä siitä keskustelua, vai oliko motiivisi julistuksellinen: kertoa mitä ajattelet ja pyrkiä mielipiteelläsi myös vaikuttamaan toisiin.
Ja toinen asia. Jos tahdot näkemyksesi esittämisellä ei ainoastaan keskustella vaan samalla myös vaikuttaa, onko se välttämättä tyrkyttämistä, käännyttämistä ja manipuloimista?
Missä kohtaa menee raja? Ja kun vetää niitä rajoja toisten kohdalla, onko valmis käyttämään itsekritiikkiä ja vetämään niitä omalla kohdalla?
Jos sanoo toisen totuutena pitämiä asioita ja hänen toimimistaan niiden mukaan tyrkyttämiseksi, miksi ei myönnä että omat totuudet ja niiden esillä pitäminen ovat yhtä lailla tyrkyttämistä?
* *
1)
Uskovan ihmisen näkökulmasta korostan nimenomaan että hengelliset asiat ovat hyvin henkilökohtaisia. Raamattu kokonaisuudessaan korostaa tätä ajatusta. Kyse on nimenomaan yksilön ja Jumalan suhteesta. Siinä emme voi katsoa kenenkään toiseen ja vedota hänen toimintaansa negatiivisessa tai positiivisessa mielessä. Juuri minä olen vastuussa itsestäni Jumalan edessä.
2)
Tätä henkilökohtaista suhdetta - Jeesuksen pelastustekoa, jonka kautta ihminen pääsee sovintoon ja yhteyteen Kaikkivaltiaan kanssa - kristityt on kutsuttu julistamaan. Ei pakkokäännyttämään. Uskon syntyminen on Jumalan teko, mutta Raamatun mukaan "me olemme Jumalan työtovereita ja Jumala kehottaa meidän kauttamme: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." Tämän sanoman kuultuaan jokainen ihminen on nimenomaan yksilönä ja henkilökohtaisesti kutsuttu sitä miettimään omassa sisimmässään ja Jumalan edessä että kuinka siihen suhtautuu.
3)
Monen uskoontulleen henkilön hämmentynyt kysymys on ollut: Miksi kukaan ei aikaisemmin tullut kertomaan minulle tästä?
Olen itse kohdannut näitä kysymyksiä useita. Ihminen löytää rauhan Jumalan ja sitä kautta itsensä kanssa, suhde lähimmäisiin alkaa muuttua ja Jumala tulee konkreettiseksi elämässä. Kun henkilö on ottanut todesta sen mitä on Jeesuksesta kuullut ja kääntynyt asian kanssa rehellisesti Jumalan puoleen. - Voi, jos olisin aiemmin ymmärtänyt tehdä tämän, kuinka monelta turhalta kiertolenkiltä ja sielun haavalta olisin välttynyt!
Mutta sinun mielestä on irstasta ja törkeää, että näille ihmisille on ollenkaan kerrottu Jeesuksesta? Mielestäsi se on sama kuin jos juoksentelisi kylillä munasillaan? Ok, sinulla on täysi oikeus näkemykseesi, mutta -
4)
Tavallaan jokainen kristitty joka evankeliumia pitää esillä, on "munasillaan". Ei voi elää Kristusta aidosti todeksi jos peittää ja piilottelee. Meidät on kutsuttu elämään aitoina ja rehellisinä ihmisinä, koska
"kaikki on alastonta ja paljastettua Hänen silmiensä edessä, jolle jokaisen on tehtävä tili itsestään."
Ei voi kätkeytyä esimerkiksi uskonnollisuuteen ja siihen että "nää jutut on kato yksityisasioita, mä oon sen verran fiksu kristitty etten mä rupee niistä puhumaan, mä luotan vaan Jumalaan ja jätän sen homman Hänelle." Näin ajatellessaan uskova jo kätkeytyy ja selittelee vastuullisuuttaan tyhjiin. Se ei toimi.
5)
Juuri alastomuutta, paljaaksi ihmiseksi tulemista tässä monenlaisen pelaamisen ja roolileikkien kulttuurissa pelätään. Itseensä ja aidoimpiin tarpeisiinsa tutustumista. Avoimuutta. Sitä että joutuu olemaan ihan yksin oman selkärankansa kanssa todellisuuden edessä syyttelemättä muita ja selittelemättä vastuullisuuttaan tyhjiin.
Ihminen joka kohtaa itsensä voi sitten kohdata myöskin toiset. Kun on omien syvimpien tarpeidensa kanssa sopusoinnussa voi rehellisesti ja häpeilemättä puhua elämän syvällisistä asioista muidenkin kanssa.
Ja mistä sitten puhumme jos emme näistä? Pitäisikö inhimillisen kommunikaation olla pelkkää small talkia?
Tänä päivänä ikävä kyllä monet uskovatkin puhuu niitä ja näitä, keskustellaan autot ja ulkomaanmatkat, mikä sinänsä on ihan ok, mutta jotain on pielessä jos keskustelut jää pelkästään sille tasolle, eikä voida jakaa mielipiteitä ja kokemuksia hengellisistä asioista ja keskustelun päätteeksi rukoilla yhdessä...
6)
Alastomuudesta vielä. Langettuaan syntiin ja menetettyään sen seurauksena Jumalan kirkkauden ihminen koki olevansa "alasti" ja kätkeytyi "puiden ja pensaiden" sekaan. Tämän alastomuuden - joka on olemista erillään Jumalasta, olemista syntinen ihminen, joka ei voi puolustella syntisyyttään eikä selittää sitä tyhjiin - on Jumala luvannut peittää ja Hän tekee sen "pukemalla meidät Kristukseen". Tämä tapahtuu uskoontulemisen myötä.
Uskova on siis toisaalta kutsuttu olemaan alaston, tietyssä mielessä läpinäkyvä, ihminen joka on rehellinen ja aito ja avoin, joka tunnustaa syntisyytensä, tahtoo nähdä itsensä sellaisena kuin hän todellisuudessa on Jumalan edessä ja elää elämäänsä näin Kristuksesta käsin, ja toisaalta hän samalla on ihanasti Kristuksen pukema, koska hänen syntinsä on sovitettu ja yhteys Jumalaan on totta. Raamattu sanoo tästä mm. että "armo ympäröi" uskovaa ihmistä.
Se on olemista uudessa elämän olotilassa jossa yhteys Jumalaan läpäisee ja vaikuttaa kaikkeen elämiseeni.
7)
> Toinen asia mitä en ole uskovaisissa ihmisissä ymmärtänyt, on se että miksi he tarvitsevat uskonnollisen yhteisön. <
Njet. Ei uskonnollista yhteisöä. Hengellisen yhteisön.
Se johtuu uskoontulemisen luonteesta. Itse asiassa kysymys on koko elämän luonteesta. Se johtuu Jumalasta, joka on luonut ihmiset yhteyteen keskenään. Emme ole erillisiä sooloilijoita maailmassa.
Kun ihminen tulee yhteyteen Jumalan kanssa hän "syntyy" samalla yhteyteen kaikkien niiden kanssa joilla on yhteys samaan Jumalaan. Pyhä Henki yhdistää meidät Häneen ja toisiimme. Ei voi olla toisin. En voi sanoa että haluan kyllä olla tekemisissä Jumalan kanssa mutta en toisten uskovien kanssa. Jos alan väheksyä muita uskovia yhteyteni Jumalaan kärsii ja vääristyy väistämättä.
Se hengellinen "yhteisö" johon kristitty kuuluu uskoontulemisen eli uudestisyntymisen kautta on Jumalan seurakunta josta Uusi testamentti käyttää erilaisia nimityksiä ja kuvia, jotka osaltaan kertovat mistä on kyse. Jumalan seurakunta on Jeesuksen Kristuksen maanpäällinen ruumis. Lisäksi sitä sanotaan mm. "morsiameksi" ja Jeesus itse kuvasi sitä evankeliumissa Johanneksen mukaan luvussa 15 hedelmää tuottavaksi viinipuuyhteydeksi: "Minä olen viinipuu, te olette oksat."
Paavali avaa tätä asiaa Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvussa 12. Jakeissa 4-11 hän puhuu siitä kuinka sama Henki jakaa kullekin ERIKSEEN erilaisia armolahjoja. Seuraavissa jakeissa Jumalan sana puhuu hyvin voimakasta kieltä kuinka kaikki nämä armolahjat on tarkoitettu toimimaan YHDESSÄ. Se voi toteutua vain sen kautta että olemme ensinnäkin yksilöllisiä ihmisiä, joilla on yksilöllinen elämä, oma inhimillinen persoonallisuutemme ja myöskin erilaiset näyt ja kutsumukset, jonka mukaan kunnioitamme tai ainakin meidän tulisi kunnioittaa toisiamme ja arvostaa tätä erilaisuuden rikkautta, ja että sitten olemme erilaisina ja erilaisia lahjoja omaavina ihmisinä kutsutut toimimaan yhdessä, emme palvomaan omaa yksilöllisyyttämme, omia näkyjämme ja lahjojamme, vaan Jumalaa, jonka omia olemme ja jonka yhteydessä kaikki tapahtuu siunatulla ja kauniilla tavalla.
"Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta." 12:14.
"Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?" 12:17.
Jakeet 17 - 21 Elävän Uutisen (Uusi testamentti vapaasti kerrottuna) mukaan:
"Miten ihminen voisi kuulla, jos hänen koko ruumiinsa olisi pelkkää silmää? Tai jos olisi vain yksi suuri korva, millä ihminen voisi haistella? Jumala ei luonut meitä sellaisiksi. Hän teki monta ruumiinosaa ja asetti kaikki tarkasti omille paikoilleen. Omituinenhan ruumiimme olisi, jos siinä olisi vain yksi ruumiinjäsen. Jumala teki ruumiiseen monta osaa, jotka muodostavat yhden kokonaisuuden."
"Ymmärrättehän nyt: te muodostatte kaikki yhdessä Kristuksen ruumiin, ja jokainen teistä on sen erillinen ja välttämätön osa." (12:27).
8)
Luku 12 päättyy sanoihin "pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien." (1938 käännös). Ja Elävän Uutisen mukaan: "...Haluaisin nyt kuitenkin puhua asiasta, joka on kaikkein tärkein."
Mikä on tuo verraton tie? Asia joka on kaikkein tärkein?
"Vaikka osaisin puhua kaikilla kielillä, joita on taivaassa ja maan päällä, mutta en rakastaisi muita ihmisiä, puheeni olisi vain merkityksetöntä sanahelinää..." 1.Kor.13:1.
"Rakkaus ei hyväksy epäoikeudenmukaisuutta, vaan haluaa aina totuuden voittavan. Olet uskollinen sille, jota rakastat, maksoi mitä maksoi..." 13:6,7 Elävän Uutisen mukaan.
Apostoli Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään että "rakkaus on siinä, että Jumala rakastaa meitä. Ei siinä, kuinka me rakastamme Häntä vaan että Hän on ensin rakastanut meitä" ja sitten "koska Jumala ensin rakasti ja rakastaa meitä, olemme mekin kutsutut velvolliset rakastamaan toisiamme." (Muistinvaraiset lainaukset).
Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen opetuksen mukaisesti rakkaus on siis verraton tie myös siihen että armolahjat ja Jumalan rikkauden moninainen siunaus pääsisi vapautuneesti ja voimallisesti toimimaan seurakunnassa.
Onko rakkautta jos olen löytänyt Pelastajan enkä kerro Hänestä toisille vaikka näen heidän kulkevan kadotukseen? Haluan säilyä mukavana heppuna ja pelkään että minut leimattaisiin suvaitsemattomaksi, joten pysyn hiljaa ja annan jokaisen kulkea omaa tietään miten huvittaa, eihän se minulle kuulu?
Jos tahdomme saada armolahjoja ja kokea niiden toteutumista Hengen voitelussa, meidän ei tule keskittyä niinkään armolahjoihin, vaan niiden raittiin toimimisen edellytykseen:
Rakkauteen.
9)
Kun ihminen siis tulee Jumalan yhteyteen syntien anteeksisaamisen ja siinä tapahtuvan uudestisyntymisen kautta, jolloin Pyhä Henki tulee hänen sisimpäänsä yhdisten hänet Jumalaan, hän on siitä hetkestä lähtien osa Jumalan maailmanlaajuista, universaalia seurakuntaa, jonka rajoja ei vedetä minkään seurakuntien jäsenluetteloiden mukaan.
Näin ollen jokainen kristitty kuuluu Jumalan seurakuntaan yhtäläisellä tavalla on hän sitten yksin autiolla saarella tai missä tahansa. Jumalan seurakuntaan - Kristuksen ruumiiseen - kuuluminen ei edellytä kuulumista johonkin maanpäälliseen yhteisöön.
Kuitenkin siitä että kuulumme Kristuksen ruumiiseen seuraa sitten luonnostaan tarve harjoittaa yhteyttä veljien ja sisarien kanssa. Tämän vaikuttaa Pyhä Henki ja tähän jo Raamattukin meitä velvoittaa.
Vaikka näkymättömällä hengellisellä tasolla jokaisen paikkakunnan tosi seurakunta muodostuu niistä ihmisistä jotka sillä paikkakunnalla on uskovia, kuitenkin meidän tulee tällä näkyvällä tasolla, fyysisinä ihmisinä löytää paikkamme erillisessä seurakunnassa - olkoon se sitten mikä tahansa kristillinen seurakunta, jos vain perusopetus on kohdallaan ja löydämme juuri sen paikan jossa itse koemme viihtyvämme ja jota Herra meille johdatuksensa kautta osoittaa.
Uuden testamentin ohjeiden mukaan seurakunnissa on tietty järjestys ja toimintamalli. Johdossa on vanhimmisto. Tällaisessä yhteisössä ja siitä käsin toimii armolahjojen runsaus.
Silloin jokainen uskova myös on vastuussa sanoistaan. Jos meiltä puuttuu kiinteä seurakuntayhteys toimimme Jumalan tarkoitusta vastaan koska Hän on asettanut asian näin. Hän ei ole tarkoittanut uskovaa sooloilijaksi joka voi käyttäytyä miten huvittaa ja sitten vedota "globaaliin, universaaliin seurakuntaruumiiseen" ja että hän on vastuussa "vain Jumalalle, ei toisille seurakuntalaisille".
Yksikään seurakunta - tai paremmin ilmaistuna hengellinen yhteisö - ei ole täydellinen. Enkä minäkään ole täydellinen. Jeesus on. Epätäydellisinä olemme kutsutut kasvamaan toisten epätäydellisten seurassa.
10)
"Kaikki armolahjat katoavat kerran, mutta rakkaus pysyy ikuisesti. Profetoiminen, kielilläpuhuminen ja kyky tietää asioita ovat katoavia lahjoja. Näine lahjoinemmekin tiedämme vielä kovin vähän, ja profetoimisemme on puutteellista. Mutta kun Jumala kerran tekee meistä täydellisiä, ei näitä epätäydellisiä lahjoja enää tarvita.
Lapsena puhuin ja ajattelin asioista lasten tavoin. Sitten kasvoin aikuiseksi ja luovuin lapsellisuudesta. Samoin me ymmärrämme ja tajuamme Jumalasta nyt vain vähän: katselemme hänen kuvaansa kuin himmeästä peilistä. Mutta kerran näemme hänet kasvoista kasvoihin. Kaikki mitä tiedän, on vielä hämärää ja epäselvää, mutta silloin näen kaiken selvästi, yhtä selvästi kuin Jumala nyt näkee minun sydämeeni.
Vain nämä kolme kestävät: usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus."
1.Kor.13:8-13.
Jumala tuntee minut. Jumala tuntee sinut.
Se on lähtökohta. Tahdommeko itse oppia tuntemaan Jumalaa yhä läheisemmin, juuri sellaisena kuin Hän itsessään on? Vaikka tuntemisemme onkin vajavaista, niin Hän joka meidät tuntee myös kykenee meitä johtamaan tuntemisessaan syvemmälle, avoimuuteen ja vilpittömyyteen Jumalan kokemisessa - kaikkeen totuuteen rakkaudessa.
Eikö siitä saisi puhua? Eikö Jeesuksen valtavaa hyvyyttä ja armon suuruutta saisi kertoa riemuiten?
Uskalletaan olla - munasillamme.
Siunausta toivottaen
Murtsi-67.
Siinäpä oli reippaasti kannanottoa. Lähinnä alkuun, tuo kirjoitamani juttu toimi niinkuin olin ajattellutkin sen toimivan. Se ja siihen antamasi vastine toimivat kohtuullisen hyvin johdantona toiseen mielipiteeseeni, joka koskee uskontoa ja vallankäyttöä.
Kuten vastineestasi saattoi päätellä, useat uskovaiset tarvitsevat uskonsa tueksi yhteisön. Ei ole yhteisöä ilman sen toimintaa johtavia osia. Jotta yhteisön johtava osa olisi toimiva ja yhteisöä ylläpitävä tarvitaan vallankäyttöä.
Uskonnon ja vallankäytön mahdollisuus on aika tulenarka yhdistelmä. Valtaa pitävä ohjaa käsityksiä ja tapoja tulkita asioita haluamallaan tavalla, ja pahimmillaan vääristäen alkuperäisiä tulkintoja. Esimerkkeinä eri uskontokunnista löytyy paljon. Tällähetkellä tunnetuimpana taitavat olla islamin eri uskontokuntien tulkinnat koraanin teksteille. Ääripään tulkitsijoita taidetaankin kutsua fanaatikoiksi ja niitä löytyy myös kristillisen uskonnon parista (mikäs se olikaan se joku Yhdysvaltalainen saanrnaaja, joka oli melko Ruotsi vastainen? Tietänet tapauksen.)
Valta luo mahdollisuuden tyydyttää joidenkin yksilöiden tarpeen esittää omaa tulkintaa jonkin uskonnollisen materiaalin sisällöstä. Aikojen saatossa uskonto on ollut ihmiskunnan vahvimpia vallankäytön välineitä. Ilman uskonnon luomaa valtaa, useimmat uskonnot olisivat tuskin levinneet niin laajoille alueille, kuin mitä ne nyt ovat.
Kaiken kaikiaan sitä on tullut pohdiskeltua, että miten paljon esim. raamatun sisältöön on kajottu pelkästään siinä tarkoituksessa, että se on palvellut paremmin niitä jotka ovat käyttäneet uskonnollista valtaa koko kristillisen kirkon historian aikana. Jotain on täytynyt tapahtua, eihän muuten olisi niin valtavaa määrää erilaisia yhteisöjä omin näkemyksin, alkujaan mahdollisesti yhdestä yhtenäisestä tukinnasta.
Tänä päivänä hyvä esimerkki uuden yhteisön muodostumisesta löytyy nais pappeuden vastustajien ja kannattajien parista. Luulenpa, että ne jotka vastustaa, vastustaa vai siksi, että menettävän vallankäytön asemaansa tulkita asioita. Ja vuoroin ne jotka on puolesta haluavat ao. valtaa itselleen. Koska kumpikaan osapuoli ei halua antaa eikä luovuttaa omaa valtaansa on syntynyt uudet uskonnolliset yhteisöt (olikos se uusi Luthert säätiö?).
Siinä oli pientä näkemystä asian osalta (uskonto ja valta). Itseäni en pidä kovinkaan uskonnollisena ihmisenä tai ainakaan sillä tavalla että voisin sanoa edustavani jotain tiettyä uskon haaraa. Jokaisesta uskonnosta löytyy hyviä elämän ohjeita niitä haluaville. Valitettavasti aina löytyy niitä "reppanoita" joita elämä on kohdellut kaltoin, ja jotka usein joutuvat hyväksikäytön kohteiksi (mm. talouselliseti tms.) joita sitten jotkun voivat "viedä niinkuin pässiä narusta", ja käyttää heidän hyvä uskoisuuttan hyväksi.
Ja vielä pari parhaana pitämääni sanontaa uskontoon liittyen: "lukee niikuin piru raamattua" ja "tie helvettiin on katettu hyvillä aikeilla".
En tarvitse uskoni tueksi yhteisöä. Asia ei toimi niin. Tultuani uskoon tulin osaksi Jumalan valtakuntaa joka ilmentää itseään yhteisöissä.
Se mitä tarvitsen - löytääkseni itseni ja tarpeeni - on Kristus, joka ja josta käsin nuo tarpeet, jotka aiemmin kielsin, myös tyydyttyvät. Tätä hengellistä näkökulmaa ei voi tavoittaa tarkastelemalla uskoa ja uskonnollisuutta sosiaalisista tarpeista käsin.
Tarve löytää yhteys Jumalaan ei ole sosiaalinen tarve. Mutta ihmisinä elämme ihmisten keskellä. Aito yhteys sekä itseen että toisiin syntyy yhteydestä Jumalaan. Tämän yhteyden kieltäminen tai rajoittaminen vetäytymällä ja eristäytymällä omaan yksityiseen uskonnollisuuteen olisi kristityltä tyhmä teko, koska näin hän toimisi juuri sitä henkilökohtaista, yksityistä uskoaan vastaan joka on vain Hänen ja Jumalan välinen suhde - kuten jo sanoin, Jumala, johon kristitty on elävässä suhteessa, on yhteyden Jumala.
Osallisena Jumalasta olen väistämättä liitetty - hengellisellä, näkymättömällä tasolla - niihin jotka myös ovat osalliset Jumalasta sovituksen kautta.
Seurakunnallinen yhteys - joka ilmenee yhteisöjen kautta, yhteisöinä - on seuraus, ei itse syy. Ensin on Kristus jonka kautta "löydän" seurakunnan. Hänen tuntemisensa kautta myös elän seurakuntayhteyttä todeksi. Ei niin että eläisin jonkin yhteisön, kirkkokunnan ja sen perinteiden kautta Kristuksen. Silloinhan toteuttaisin vain joitain pelisääntöjä. Ne saattavat olla uskontoa ja uskonnollisuutta jossa puhutaan Jeesuksesta, mutta jos asia on pelkästään niin, silloin Hän, josta puhutaan, ei ole läsnä. Persoona puuttuu ja silloin puuttuu itse kristillisen uskon edellytys: suhde.
Ajatus seurakunnasta edellyttää ajatusta Jumalasta. Ihmisen joka ottaa kantaa kristilliseen seurakuntaan ja sen toimintaan on pakko jollain tavalla ottaa kantaan Jumalaan tai ainakin Jumalan ideaan. Jos ja kun lähtökohta asian tarkastelussa sisältää ennakko-oletuksen että Jumalaa ei, siis ihmisen uskosta riippumattomana persoonana joka on toimiva itsessään, ole olemassa, ainoa looginen näkökulma Jumalaan tarkasteltaessa seurakuntaa ja sen yhteisöllisyyttä, on seuraava: se Jumala joka seurakunnassa on olemassa ja johon näillä (uskovilla) on suhde, on etukäteen annettu uskomusrakennelma. Näin esimerkiksi rukous ja sen positiivinen vaikutus on ainoastaan ihmisen kommunikointia itsessään ja tavallaan itsensä kanssa, parhaimmillaan eräänlaista terapiaa ja rakentavaa intuitiota, pahimmillaan oma-aloitteellisuuden puutteesta ja kyvyttömyydestä johtuvaa todellisuuspakoa.
Uskonto ja vallankäyttö on tärkeä keskustelunaihe. Silloin puhutaankin jo kokonaan eri asiasta kuin edellä. Ei niin etteivätkö nämä asiat - ainakin kristityn näkökulmasta - liittyisi toisiinsa, mutta samasta asiasta ei todellakaan ole kyse.
Jälleen:
Jos Jumalaa ei tunnusteta ja usko Jeesuksen sovintotyöhön puuttuu, silloin tietenkin on kyse SAMASTA asiasta.
Siitä näkökulmasta usko ja sen harjoittaminen perustuu väistämättä vain ihmisten vallankäyttöön, koska jo kristillinen usko itsessään on vallankäytön tulos?
Ainakin näin äkkiseltään tulee mieleen että - jos en itse uskoisi Jumalaan enkä eläisi uskoani nimenomaan hengellisenä todellisuutena ja suhteena Persoonaan - todennäköisesti ajattelisin juuri tuolla tavalla. On seurakunta jossa on päätetty Jumalasta jotakin ja sitten sitä mikä on päätetty julistetaan eteenpäin Jumalan nimissä jolloin saadaan julistukseen valtamomentiksi (keksitty) auktoriteetti jonka taakse piiloutua: ihmisen tarve uskoa johonkin itseään suurempaan ja kokea elämässään muuttumaton arvopohja johon turvata on se tarttumapinta, joka suo saarnaajille mahdollisuuden käyttää "jumalallista" valtaa - jopa manipuloiden ja alistaen?
No niin. Poikkesin kirjastossa ja nettiaikani loppuu nyt joten - piste.
Sen tahdon vielä sanoa, että vaikka uskon Jumalaan ja vaikka kristillinen seurakunta pohjimmiltaan perustuu Häneen ja Hänen toimivaan rakkauteensa, en ajattele ettei sellaista "Jumalan nimissä" toimimista jossa ihmisiä manipuloidaan ollenkaan ole. Kyllä sitä on. On väärää vallankäyttöä ja manipuloimista - ja sitä voi olla myös niissä seurakunnissa joissa oikeasti Jumala, kaiken sen keskellä, toimii. Nämä kun ei sulje toisiaan pois - mutta Jumalan tahto tuollainen, raadollisuuteemme perustuva vallankäyttö ei suinkaan ole!
Juuri siksi, koska on seurakunnissa toimiva Jumala ja ihmisiä jotka uskovat Häneen, näiden tulisi tiedostaa vallankäytön vaarat, tarkkailla omaa toimintaansa ja puuttua epäkohtiin. Se kuuluu kristilliseen seurakuntaelämään.
Jokaisen olisikin hyvä miettiä tuota mitä kirjoitit. Aika hyvä vertaus tuo, että uskon julistaminen on sama kuin olisi munasillaan. =)
Usko ei ole mikään maailman henkilökohtaisin asia. Mulle se ei ainakaan ole kovin henkilökohtaista. Musta on mukavaa kertoa toisille että uskon. Uskosta kertomisessa ei ole mitään väärää, päinvastoin =)
Ei kovin henkilökohtaista? Ikävä juttu. Sitten se on jotenkin yleisluontoista. Minustakin tuntuu että monet uskovat uskoo Jeesukseen sillä tavalla nykyään. Siksi todistamisessa ei ole voitelua eikä rehellisyyttä. Jos nuo uskovat olisi munasillaan, niin kaikki näkis sen puolisydämisyyden, mitä ne nyt hurskasteluillaan ja oppilauseillaan peittelee. Parannus lähtee käsittääkseni siitä että uskova perinjuurin ymmärtää kuinka henkilökohtainen asia usko on, niin henkilökohtainen, ettei yksinkertaisesti voi katsoa keneenkään muuhun kuin Jeesukseen. Ei mitään "Jeesus riittää, mutta...", tai "Jeesus on kyllä Herrani, mutta..." tai "Jeesus on elämässäni ykkönen, mutta...". Niin, mutta mitä? Mutta silti tarvitsen muitakin ihmisiä. Silti minulla on omatkin tunteet ja mielipiteet. Silti minun täytyy itsekin valvoa etujani. Joo. Tietysti tarvitsemme muita ihmisiä, meillä on omat tunteet ja mielipiteet, jotka on tärkeitä, ja on asioita joissa meidän kuuluu inhimillisestikin pitää puolemme. Eikö Jeesus sitä muka ymmärtäisi? Luottamus Jumalaan kuuluu HENKILÖKOHTAISEEN suhteeseen, siis siihen jumalalliseen rakkaussuhteeseen, josta käsin kaikki kristillinen elämä toimii. Jos tahdot ottaa askelia irti ihmisriippuvuuksista päästäksesi henkilökohtaisesti elämään todeksi Kristuksen suloisuutta, se lähtee siitä päätöksestä että uskallat Jumalan eteen "munasillasi"; että hän saa näyttää sinulle sen kaiken itsessäsi, minkä Hän näkee ja tietää mutta jota et itsestäsi vielä tiedä, ne sydämen lukitut huoneet, joissa pidät omista asioistasi kiinni - uskaltamatta antaa koko elämääsi Hänen käsiinsä niin, että sydämeesi asettuisi tämä yksi kaipaus: saada kokea Kristus sydämeni valtaistuimella! Ensimmäinen askel Kristuksen löytämiseen MINUN suloisena Kristuksenani, on yksinkertainen tahdonratkaisu: "Jeesus riittää." Se sisältää sitten kaiken ja siitä käsin kaikki lähtee avautumaan - luottamuksessa.
Mielestäni henkilökohtainen suhde Jumalaan on kaiken A ja O. Sinusta on mukava kertoa toisille että uskot? Ei toki uskosi kohde ja keskipiste ole usko? Joku on sanonut meistä nykyajan kristityistä että olemme liian usein Jeesuksesta todistavia, kuin kerrottaisiin jostakin ulkonaisesta ja irrallisesta asiasta ja ajatusrakennelmasta, sen sijaan että olisimme Jeesuksen todistajia. Tällä jälkimmäisellä hän tarkoittaa nimenomaan JEESUKSEN. Asian voisi sanoa näinkin: elämällämme ja käyttäytymisellämme todistamme eli ilmaisemme Jeesuksen. Hän on näkyvissä elämämme kautta, sillä "minä olen Hänen ja Hän on minun". Se tarkoittaa myös sitä että Jeesus itse todistaa itsestään meidän kauttamme niinä tekoina joita Hän meissä tekee. Uskon kohde ja päämäärä on Jeesus. Minulle usko Jeesukseen on henkilökohtainen asia. Juuri sen tähden kerron hänestä mielelläni toisille - en kerro niinkään uskosta, kerron Jeesuksesta. Uskoni ei ketään voi auttaa sinänsä. Jeesus voi. Mitä syvempi on henkilökohtainen suhteeni Häneen, sen pakottavampi on tarpeeni kertoa Hänestä toisille, ei uskonnon tähden, mutta Hänen tähtensä. Kuten Paavali asian ilmaisee: "Jumalan rakkaus vaatii meitä". Vähän samalla tavalla kuin nälkä vaatii syömään ja pisuhätä vaatii menemään veskiin. Jos Jumala vuodattaa rakkauttaan sydämeeni, kuinka voisin olla välittämättä niistä joita Hän rakastaa? Se laittaa rukoilemaan ja se laittaa liikkeelle.
Toisinaan uskoni jämähtää yleisluontoiselle tasolle. Silloin se on uskomista enemmän kuin suhdetta. Rukoilen muodolliset rukoukset, pyydän tähänkin päivään siunausta ja yritän elää niinkuin ajattelen että Jumala tahtoisi minun elävän. Mutta palava, intohimoinen halu kokea kuinka Hän valtaa sisimpäni yhä uudelleen, kuinka Hän tuo elämästäni valoon asioita, joita en muuten näkisi, kuinka Hän tinkimättömällä pyhyydellään paljastaa epäpyhyyttäni, ja äärettömällä rakkaudellaan saa minut kokemaan että olen siltikin hyväksytty, ihanalla armollaan kasvattaen minua kaikessa elämään kokonaisvaltaista elämää, jossa on suhteen tuntu ja Vapahtajan tuntemisen tuoksu - niin, kaikki tämä puuttuu ja unohtuu silloin, kun usko ei enää olekaan minulle niin kovin henkilökohtainen. Silloin Jeesus on joku josta kerron, kuin kertoisin kirjasta jota pidän kädessäni, ei elämäni tärkein Persoona ja suurimman ja syvimmän rakkauteni kohde, joka elää sydämessäni valloittaen ja virvoittaen minut - myös surun ja vastoinkäymisten keskellä, jotka kuuluvat elämään.
Niissä. Vastoinkäymisissä ja ahdingoissa joudumme pohtimaan, kuinka henkilökohtainen Jeesus minulle on. Vai onko. Kun olotila käy tarpeeksi raskaaksi ja kiusaukset painavat, silloin on yksinkertaisesti pakko pysähtyä, mennä kammioon ja sulkea ovi. Toinen vaihtoehto on kääntyä asioiden puoleen, ryhtyä itse ratkomaan, selitellä ja hokea "mutta, mutta". Ja sen tuloksena meillä ei kohta enää ole Häntä, josta toisille kertoisimme. Slangia käyttääkseni:
Balls off.
Tällainen vuodatus äitiparralta yöhetkiin.
Hyvää yötä, Elli. :)
Mielestäni aloitus ei ollut kannanotto, eikä tyrkyttämistä. Siihen ei sisältynyt asenne, että kaikkien tulisi ajatella kuin hän.
Kyllä, se oli kirjoittajan mielipiteenilmausta ihmettelevän kysymyksen muodossa.
Mielestäni kirjoituksessa ei ollut asennetta, jossa hän ilmaisisi, että muut ovat väärässä.
Nyt itse asiasta.
Onhan tosi asia, että uskovaisiksi itseänsä nimttelevät harjoittavat jopa häirintää sillä, että he tyrkyttävät uskoaan tai oppejaan ja uskonsa kohteita.
Hesan rautatieasemalla saat tuon tuostakin kimppuusi uskovaisia, jotka jakavat lappusiaan. Kun heille sanoo kohteliiasti "ei kiitos", eivät he usko, vaan huutavat jotakin törkeästi kuten "kuljet pelastuksesi ohi, tee parannus" jne.
Entäs sitten nämä roskapostien kuljettajat? ne jotka postiluukusta työntävät jeesuslappusiaana ja vihkosiaan? Kun heistä tekee rikosilmoituksen, ei siitä ole ollut paljon hyötyä. Ovessani lukee, että "kiitos, ei ilmaisjakeluja, eikä mainoksia". Mutta nämä eivät kunnioita pyyntöäni, kuten muut ilmaisjakelujen jakajat kunnioittavat. Poliisit kyllä sanoivat, että seuraavalla kerralla he ottavat asian tutkittaviksi: en ole kuulemma ainoa, joka on tehnyt asiasta meidän asuntoalueella valituksen.
Entäs sitten se roskaaminen? Nämä uskovaiset kiinnittävät joka paikkaan paperisia ilmoituksia siitä, että jeesus tulee pian (tätä jeesuksen PIAN tuloa on julistettu pari tuhatta vuotta) ja että jeesus rakastaa. Sitten ovat tienpenkat täynnä näitä heidän ilmoituksiaan, kun tuulet ja sateet repivät heidän ilmoituksensa.
paras rikos taas oli, kun näin tällaisia uskovaisten kiinnittämiä ilmoituksia aidassa, jossa oli kyltti, missä ilmoitettiin "ilmoitusten kiinnittäminen kielletty". Ei uskovaiset kunnioita mitään toisten ihmisten pyyntöjä, vaan tyrkyttävät vain uskontoaan välittämättä toisten ihmisten pyynnöistä ja välittämättä jopa Suomen laista.
Kyllä uskovaisien julistuskäyttäytymisen perusteella ajattelen, että heidän Jeesus on heikko ja avuton jumala, koska Jeesuksella ei ole mitään kykyä ilmaista itseään asiallisesti ja toisia ihmisiä kunnioittavasti. Heidän Jeesuksensa on asiaton, eikä kunnioita yhtäkään ihmistä: ainakin uskovaiset käyttäytyvät sillä tavoin, että ilmaisevat käyttäytymisellään Jeesuksen olevan tuon kaltainen.
Ihmisistä on tullut heidän Jeesuksensa seurassa Jeesuksen kaltainen: ei kunnioiteta ihmisten pyyntöjä, eikä maan lakeja, eikä ajatella koskaan milloin on sopivaa kertoa jumalasta ja milloin ei. ihmisistä on tullut heidän Jeesuksensa kaltainen: ei tarvitse kohdata ihmistä, vaan ihmisille on julistettava tuhansia vuosia vanhoja sanoja välittämättä siitä, mikä on ihmisen elämäntilanne ja tilanne jossa julistetaan.
Kyllä siis uskovaisten julistuskäyttäytymisen perusteella täytyy sanoa, että Jeesuksesta on tullut vastenmielinen tyyppi, joka väkipakolla haluaa epätoivoisen avuttomasti tunkeutua ihmisten elämään kunnioittamatta ja rakastamatta ihmisiä.
>>huutavat jotakin törkeästi kuten "kuljet pelastuksesi ohi, tee parannus">ne jotka postiluukusta työntävät jeesuslappusiaana ja vihkosiaan>tyrkyttävät vain uskontoaan välittämättä toisten ihmisten pyynnöistä ja välittämättä jopa Suomen laista.
Kaikki riippuu tietenkin siitä, mitä tarkoitetaan sanalla "henkilökohtainen". Tottakai mulla on henkilökohtainen suhde Jumalaan, mutta se ei ole samalla tavalla henkilökohtaista (=yksityisasia) kuin vaikkapa seksielämä, jota ei yleensä julisteta muille. Tätä lähinnä tarkoitin :)
Kuule, jokaisen kansalaisen on noudatettava Suomen Lakeja. Raamattu on alisteinen valtion laille.
Jos muutkin ajattelisivat kuten sinä, niin tässä maassa pedofilia, naisten alistaminen, orjien pitäminen jne. oikeutettaisiin sillä, että Raamatun kehoitus ja esimerkki näihin rikoksiin on Suomen Lakien yläpuolella.
Yksikään uskovainen ei ole lakien yläpuolella, vaan niitä tulee noudattaa.
On se ikävää, kun uskikset piut åaut välittää Raamatusta, joka kehoittaa viljelemään ja VARJELEMAAN maata. Sen sijaan he tuhoavat roskittamalla luontoa. Yöks!
Pitu paut uskovaiset välittää Raamatusta, joka kehoittaa tottelemaan esivaltaa. uskovaiset on mielestäsi oikeutettuja rikkomaan esivaltaa vastaan ja sanomaan Raamatulle pit paut. Uskovaiset mielestäsi on oikeutettuja toteuttamaan omaa tahtoaan roskittaa, ahdistella, huutelemalla törkeyksiä jne., eikä heidän tarvitse ottaa tosissaan Raamatusta kuin niitä kohtia, joita nyt sattuu huvittamaan tosissaan ottaa.
kaltaisesi uskovaiset tekevät jeesuksesta ja jumalasta vastenmielisiä.
No niin, siinä sitä taas ollaan. Otsikko kun taisi vetää puoleensa. Älä nyt kuitenkaan liiaksi provosoidu, tai alat kohta suoltaa yhtä sanarikasta löpinää, kuin kuulee joskus joidenkin huonosti koulutettujen Yhdysvaltalaisen väestönosien käyttävän ("Oh My God!....! toistaen loputtomiin joka tilanteessa ja asiassa, niin että vain äänenpaino vaihtelee), siitä vain yksinkertaisesti puuttuu tolkku, eikä siitä sen enempää. Tai no, kyllä nyt hiukan täytyy tuota "taivaan laki" juttua kommentoida sen verran, että taidat olla jossain määrin kiihkoinen ihmis eläjä?
Asiasta toiseen.
Kun en itse ole vaivautunut sen kummemin perehtymään raamatun sisältöön (luen sitä ehkä kerran 15 vuoteen, elin en kovikaan usein. Enkä muista ainuttakaan viittusta ulkoa, varsinkaan sanatarkasti), eli sen saa ottaa huomioon ja tarkentaa seuraavien väittämien/mielipiteiden osalta.
Älä turhaan mainitse Jumalan nimeä tms. miten sitä sitten tälläkin palstalla toistellaan niin tiuhaan?
Jostain taitaa löytä siitä, miten jokaine löytää jeesuksen sisimmästään. Tuosta olen sitä mieltä, että kyllähän se paikansa taitaa pitää sillä tasolla, kun mitä sen voi ajatella tarkoittavan vertauskuvallisesti. Eli jokaisella on valmiiksi sismmissään hyvyyttä yms. se pitää vain löytää. Samaa taitavat etsiä mm. budhalaiset kun etsivät valaistusta. Siispä taitaa olla aikapitkälti samaa juttu, eri tuotemerkillä (esim. jos alat ostaa pakettiautoa, saata pian huomata, että: "noihan on ihan samanlaisia, tuon keulassa vaan on eri merkki").
Ja sitten se "jumala loi omaksi kuvakseen" juttu ja hieman viitteellisesti edelliseen. Eikös sitä siten siltä pohjalta olla samassa veneessä, kyllähän se alkaa sujua, kun kohtelee kaikkia niinkuin jumalaa, itsensä mukaan lukien. Aika kova tavoite. Pitäisi kunnioittaa kaikkia kanssa ihmisiä niin itteensä. Pitäsi alkaa pitää ittestään parempaa huolta (käydä lenkillä, lopettaa tupakin poltto, pitää itsensä muutenkin tyytyväisenä tyyliin "hyvä mili hyvässä ruumiissa"). Ei muuten ihan heppo pala. Ja loppuen lopuksi aika maallisen oloinen juttu.
Mikä sinä olet arvioimaan toisten kristittyjen suhdetta Jumalaan. Varoitan sinua, sillä tiedäthän, että joudut tilille kaikista puheistasi ja asenteistasi. Miksi et osoita rakkautta, jos olet uskova ihminen. Missä on nykyajan kristittyjen laupeudenteot, armon osoitus tai ylipäätään viisaus? Kysynpähän vaan?