Öjlyn hinta laskenut Katariinaa edeltävälle tasolle

Viimeisin noteeraus 65,73 USD joka on alempi kuin ennen Katariinaa. Kysymys kuuluu kuinka kauan Neste käyttää monopoli asemaansa härskisti hyväksi ja rahastaa suomen kansaa? Veikkaan että hinta saattaa pysyä aika pitkään ainakin bensan osalta 1,5 tuntumassa. Näin Neste kiittää kansaa joka kyseisen impperuimin on aikanaam kustantanut verorahoilla ja ylihintaisella bensiinillä (70 ja 80 luvulla).
191938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • Ja näin rehellistä kansaa jymäytään eli hinnan laskunkin jälkeen kanavan kate vähintään 10 c/l korkeammalla tasolla kuin vielä keväällä. Tyytyväiset tankkaajat lukevat sitten mittarin kylkeen kiinnitetystä tarrasta, että 75% hinnasta veroa ja uskovat väitteeseen.

    Kanavan katteen nouseminen, kun myytävän tuotteen hinta heilahtelee, kuuluu ilmiönä sinällään markkinatalouden peruslakeihin. Kuluttajilta on häviää tarkka käsitys siitä, mitä tuotteen pitäisi maksaa.

    Äänestä

Sattui tulemaan tietoon kesätyöntekijöiden kautta, että Neste (Porvoossa) on paikka, jossa vakinaisten ja kesätyöntekijöiden suurimpana ongelmana on saada aika kulumaan pitkät työpäivät. Nämä kokemukset olivat muualta kuin varsinaisesta tuotantoprosessista, ei siis mistään valvomosta.

Jokaiselle turhallekin hommalle oli 2-3 kertainen määrä tekijöitä, mutta ei mitään järkevää tekemistä. Paikka siis elää vielä 60-lukua.

Milloin Nestettä on saneerattu samalla tavalla kuin niitä firmoja, joka toimii kilpailluilla markkinoilla? Ei koskaan. Siellä on sellaista tyhjäkäyntiä, että oikeassa työssä käyvä ei voi sitä kuvitellakaan.

Näillä bensan hinoilla ei tietenkään ole minkäänlaista tarvettakaan toiminnan tehostamiseen.

Äänestä
  • Saa nähdä miten pörssi reagoi tähän kertomaasi merkittävään sisäpiiritietoon, joka on hankittu niinkin luotettavista lähteistä kuin korkean tason kesätyöntekijöiltä.

    Äänestä

...huipussaan. Neste ei määrittele bensiinin maailmanmarkkinahintaa, vaan se määritellään Lontoossa. Neste myy niillä hinnoilla, ei halvemmalla eikä kalliimmalla. Hölmö myy halvemmalla ja jos kalliimmalla myy, niin asiakas eli jakelija ostaa muualta. Öljytuotteiden tukkukaupassa ei Nesteellä ole mitään monopolia.

Suomalainen veronmaksaja ei ole koskaan rahoittanut pennilläkään Nesteen jalostamojen rakentamista. Neste rahoitti investointinsa kansainvälisiltä rahamarkkinoilta otetuilla lainoilla, jotka valtio takasi, eikä joutunut niitä suinkaan maksamaan. 70 ja 80-luvuilla Nesteellä ol monopoli sen takia, että suomalaisia huonolaatuisia rättejä sun muuta tilpehööriä saatiin viedyksi Neuvostoliittoon ja sieltä piti ostaa jotain tilalle ja öljy oli ainoa sieltä tänne kelpaava kauppatavara.

Kannattaisi ottaa edes alkeellisesti asioista selvää ennenkuin fiktiota kirjoittelee.

Äänestä
  • Niin hinta laskee 10c kun sitä nostettiin 15c ja käytännössä mentiin 1,22-1,27 tasolta 1,45-1,50 tasolle eli 23 c ylös. Tuota korotustakaan ei voi mitenkään perustella bensiinin maailmamarkkinahinnan nousulla koska maailmanmarkkina hinta on jossain 45c tietämillä ja 15c korotus olisi 35% korotus maailmanmarkkinahintoihin ja todellinen 23 c korotus merkitsisi 50% korotusta maailmanmarkkina hintoihin. Me jokainen ymmärtää että näin maailmanmarkkina hinnat eivät ole näin paljon nousseet vaan Neste käyttää härskisti monopoli asemaa hyväksi ja rahastaa kansaa. Ymmärtääkseni bensiinin maailmanmarkkinahinta pahimmiillaankin pomppasi 1,9 tasolta 2,2 tasolle eli puhutaan 15% korotuksesta (sorry että yksiköt eivät ole vertailukelpoisia en heti löytänyt selitystä Rotterdamin raakaine pörssin noteerauksille prosentiti pitävät kuta kuinkin paikkansa).

    Vai ei ole monopolia. Tietääkseni ainoastaan Teboil tuo pienen määrän bensaa maahan kaikki muu on Nesteen tuomaa, ja jos satut olemaan esim Shell kauppias niin voi olla hieman vaikeaa tila Teboilita bensat myytäväksi. Se miksi näin on juontaa juurensa 70 ja 80 luvuille joilloin Neste rahasti n 1 mk ylihintaa kaikessa suomessa myytävässä bensiinissä (Ylen ohjelma arkistosta löytyy dokumentit tästä) tuolla ylihinnalla (olisiko ollut jotain 30% luokkaa) sitten on hyvä jalostamoita rakentaa. Ja nyt sitten on uuden yrittäjän vaikea tulla markkinoille kun toinen (Neste) on verotus oikeutta hyväksi käyttäen rakentanut jalostamot käytännössä ilmaiseksi, jotta kohtelu olisi tasapuolista niin Nesteen pitäisi vaikka aluksi antaa puolet jalostamoistaan yrittäjien hoidettavaksi pelkillä muuttuvilla kustannuksilla koska ovat itse tehneet investoinnin verorahoilla.

    Niin ja terveisiä Keilaniemeen!!

    Äänestä

  • sfss kirjoitti:

    Niin hinta laskee 10c kun sitä nostettiin 15c ja käytännössä mentiin 1,22-1,27 tasolta 1,45-1,50 tasolle eli 23 c ylös. Tuota korotustakaan ei voi mitenkään perustella bensiinin maailmamarkkinahinnan nousulla koska maailmanmarkkina hinta on jossain 45c tietämillä ja 15c korotus olisi 35% korotus maailmanmarkkinahintoihin ja todellinen 23 c korotus merkitsisi 50% korotusta maailmanmarkkina hintoihin. Me jokainen ymmärtää että näin maailmanmarkkina hinnat eivät ole näin paljon nousseet vaan Neste käyttää härskisti monopoli asemaa hyväksi ja rahastaa kansaa. Ymmärtääkseni bensiinin maailmanmarkkinahinta pahimmiillaankin pomppasi 1,9 tasolta 2,2 tasolle eli puhutaan 15% korotuksesta (sorry että yksiköt eivät ole vertailukelpoisia en heti löytänyt selitystä Rotterdamin raakaine pörssin noteerauksille prosentiti pitävät kuta kuinkin paikkansa).

    Vai ei ole monopolia. Tietääkseni ainoastaan Teboil tuo pienen määrän bensaa maahan kaikki muu on Nesteen tuomaa, ja jos satut olemaan esim Shell kauppias niin voi olla hieman vaikeaa tila Teboilita bensat myytäväksi. Se miksi näin on juontaa juurensa 70 ja 80 luvuille joilloin Neste rahasti n 1 mk ylihintaa kaikessa suomessa myytävässä bensiinissä (Ylen ohjelma arkistosta löytyy dokumentit tästä) tuolla ylihinnalla (olisiko ollut jotain 30% luokkaa) sitten on hyvä jalostamoita rakentaa. Ja nyt sitten on uuden yrittäjän vaikea tulla markkinoille kun toinen (Neste) on verotus oikeutta hyväksi käyttäen rakentanut jalostamot käytännössä ilmaiseksi, jotta kohtelu olisi tasapuolista niin Nesteen pitäisi vaikka aluksi antaa puolet jalostamoistaan yrittäjien hoidettavaksi pelkillä muuttuvilla kustannuksilla koska ovat itse tehneet investoinnin verorahoilla.

    Niin ja terveisiä Keilaniemeen!!

    ...asioista selvän ottamisen vaikka kierroksella kansainvälisillä nettisivuiila ja katsoisit minkälaisia hintoja bensasta pyydetään muissa pohjoismaissa ja läntisessä Euroopassa. Saatat yllättyä vaikkapa öljyvaltio Norjassa bensan hintatasosta, tai vaikka Hollannin. Ulottuuko se kuvittelemasi "Nesteen monopoli" sinnekin?

    Neste ei ole rakentanut jalostamojaan verovaroilla, usko jo. Se, että se on monopoliaikanaan pitänyt ylihintaa polttoaineissa on kokonan toinen juttu. Ne voitot se tosin onnistui tärväämään kemianteollisuuden sekoiluihin 80-luvulla.

    Öljytuotteiden tuonti vapautettiin Suomessa 90-luvun alussa. Sen jälkeen jokainen jakelija on saanut vapaasti tuoda öljytuotteita maahan myytäväksi jos se on pitänyt Nesteen hintoja liian korkeina. Ja ainakin Esso, St1 ja Jet ovat tuoneetkin. Neste ei tuo Suomeen bensaa, se vie sitä, kuten muitakin öljytuotteita.

    Vai jalostamoja pitäisi antaa yrittäjien pyöritettäväksi. Ei taitaisi pelkältä tukkumyyjältä jalostamon pyörittäminen onnistua. Öljynjalostamo kun ei ole mikään kahvimylly tai tikkusopan keittolaitos.

    Äänestä

  • Raaseri kirjoitti:

    Tuttavani,joka on ajanut ikänsä Nesteen tankkirekkoja,kertoi viime keväänä erään loistavan saksalaisen automerkin (ei Mesen) näyttelyssä maamme polttoainejakelusta seuraavaa:KAIKKI maamme pensa-asemat myyvät Nesteen jalostamaa pensaa,siis ihan kaikki!(Luulisinpa niin,että ko ammattimies ei turhia höpötä)Totuus on sekin,että Neste on pörssiyhtiö-FORTUMin tytäryhtiö,joten ko firmaa johtavat heppulit (Lilius etunenässä),jotka ovat ahneita ns optioille,eli suomeksi:jos NESTEen/FORTUMin osakkeen arvo nousee,realisoituvat näiden herrojen optiot,ja siinä ei pikkukillingeillä pelailla...Eli,jos vähän olikin Katriina-myrskyssä osasyytä liki kolmanneksen kohonneisiin polttoaineen hintoihin,huomattava osasyy on myös se,että pörssiyhtiön pomoille tarjoutui tuhannen taalan paikka "tehä rahhaa".Vai mitäs meinaatte, kun viikon on pensa ollut huippukallista,ja sitte yks kaks hinta tippuu 2/3 siitä hintatasosta,mistä korotuksiin lähdettiin???Miksei alenneta hintapiikkiä KOKONAAN pois?Siksi,kun se olisi pois pörssipelureiden voitoista!!!!!!!!!!!!!!!Katsotaanpa vaikka,ennustan,että FORTUM(jonka eräs osa Neste on)julkistaa vielä kuluvana vuonna ENNÄTYSTULOKSEN,ja sen tuloksen maksumiestä ei ole vaikea arvailla,se olet sinä joka luet tämän,ja minä.

    Äänestä

  • JJJJJJ kirjoitti:

    ...kuskihan se osaa sen oikean totuuden kertoa. Ensinnäkään Nesteellä ei ole omia säiliöautoja vaan niitä ajavat ulkopuolisten kuljetusliikkeiden kuskit, joiden tietämys öljymarkkinoista rajoittuu lastin ottamiseen ja purkamiseen sekä sen lastin kuskaamiseen.

    Tällä hetkellä varmaankin kaikilla Suomen "pensa-asemilla" Hangosta Ivaloon myydäänkin Nesteen jalostamaa "pensaa", mutta jakeluyhtiöillä on halutessaan mahdollisuus ostaa se myös ulkomailta.

    Neste Oil ei ole mikään Fortumin tytäryhtiö, tosin ilmeisesti Fortumin kautta on toteutettu se valtion karvan verran yli 50 prosentin omistus yhtiöstä, että valtiolla säilyy se viimeinen sana yhtiön asioihin, jos se osuus myytäisiin sen äänivallan ostaisivat luultavasti venäläiset.

    Eikö mene kaaliin, että kaikki muutkin maailman öljy-yhtiöt nostivat bensiinin hintojaan tuon myrskyn jälkeen, kysynnän ja tarjonnan laki. Neste Oil tekee muuten isoimmat voittonsa ihan muualta kuin bensiinistä. Hyvälaatuisista dieseleistä saa tällä hetkellä maailmalla paljon parempaa hintaa kuin bensasta. Ja niitä Neste Oil kykenee tekemään, kaikki jalostajat eivät.

    Niin ja vielä, Neste oil tosiaan on pörssiyhtiö, eikä mikään pelastusarmeija. Suomalaisen autoilijan mielestä polttoaine on aina liian kallista, vaikka se olisi lähes ilmaista. Jos ei ole mukamas varaa ostaa polttoainetta, niin sitten pitää tyytyä apostolinkyytiin. Maailmassa on kyllä muualla ihmisiä, joilla on sitä varaa ostaa...

    Mielenkiintoista pohdiskella, mitkä mahtavat olla bensanhinnan nostamisen puolustelijoiden vaikuttimet asiassa.

    Itse en ole lainkaan riippuvainen hintojen kehityksestä, eikä minulla ole minkäänlaista sidettä öljyteollisuuteen. Mutta silti pidän, ihan puolueettomana sivustakatsojana arvioiden, hintojen hätäistä nostamista jokseenkin hävyttömänä.

    Niin että takaisin alkukappaleeseen: mikä mahtaa olla tapahtuneen hyväksyvän ja sitä selittelevän henkilön tausta? Vaihtoehtoja ei ole montaa.

    Äänestä

  • VeeK kirjoitti:

    ...ovat puhtaasti teidän hönöjen virheellisten mutuolettamusten oikominen. Inhoan tyhmiä ja vuodattamistaan asioista mitään ymmärtämättömiä tyhjäpäitä, mitä nämä palstat vilisee, oli kyse sitten mistä tahansa. "Kyllä kansa tietää", paskat se mitään tiedä. Nettipalstoja lukiessa tuntuu, että yleinen äänioikeuskin on vähän kyseenalainen juttu...

    Äänestä

Nesteellä ei ole mitään monopolia öljyn maahantuontiin. Herää itse 2000-luvulle.

Äänestä

Kylläpäs Nesteen pojat ovat innostuneet seuraamaan sorretun kansan keskustelua ja aktivoituneet! Siellä taitaa tosiaan olla todellisesta tekemisestä pulaa.

Äänestä
  • Ottaako noin paljon päähän kun toiset keskustelijat tietävät asioista enemmän ja pudottelevat fakta kerrallaan tyhjiksi tämän ketjun aloitusviestin kaltaiset typerät vuodatukset. Hyvä vaan että edes osa bensankuluttajista käsittää asioista vähän enemmän kuin kaiken maailman rääkyjät, jotka vaativat bensaa puoli-ilmaiseksi.

    Äänestä

  • ...pulaa siitä todellisesta tekemisestä sillä sorretulla ja tietämättömällä kansallakin. Tuskin tänne työttömät kirjoittelevat, koska eihän työtöntä pitäisi bensan hinta liikuttaa. Täällähän kaikki parkuvat, ttä nyt on töissäkäynti niin kallista, että...

    Äänestä

  • Sorrettu ja tyhmä kansa kirjoitti:

    ...pulaa siitä todellisesta tekemisestä sillä sorretulla ja tietämättömällä kansallakin. Tuskin tänne työttömät kirjoittelevat, koska eihän työtöntä pitäisi bensan hinta liikuttaa. Täällähän kaikki parkuvat, ttä nyt on töissäkäynti niin kallista, että...

    Juuri edellä olevien kaltaisten viestien vuoksi keskusteleminen edes tällaisessa foorumissa on joskus niin kovin turhauttavaa: "..ota selvää asioista.." "..aloitusviestin kaltaiset typerät vuodatukset.." "..kaiken maailman rääkyjät, jotka vaativat bensaa puoli-ilmaiseksi.."

    Älä ole huolissasi, emme me pysty sinun suojatyöpaikkaasi siellä Nesteen rauhallisessa ja hiljaisessa työhuoneessa viemään.

    Äänestä

  • liikkeellä kirjoitti:

    Ja kun sinä olet päättänyt, että täällä kirjoittelevat kriittiset ihmiset ovat Nesteen työntekijöitä niin sekö sitten vaan on niin kun kerran sinä olet niin päättänyt?

    HOHHOIJAA.

    Äänestä

Millähän saisi päättäjien kaaliin että bensan tilalle on pian saatava joku korvaava polttoaine
Yksi vaihtoehto olisi diesel ja nimenomaan
biodiesel jolla saataisiin iskettyä monta kärpästä yhdellä iskulla , ympäristö asia,työllisyys, jne ..
Nyt verotus estää tehokkasti biodieselin
valmituksen ; erään lähteen mukaan valmistus kustannukset olisivat 27 c / l .
Suomessa lätkäistään veroja niin että hinta nousee tuosta kolminkertaiseksi.( muualla euroopassa ei veroja )
Kaiken kaikkiaan verotuksellisesti
estetään diesel henkilöautojen käyttö Suomessa.
(Muualla esim keskieuroopassa on jopa 70 % uusista autoista diesel autoja koska ne ovat halvempia ostaa ja kuluttavat vähemmän )
hyvä linkki aiheesta
http://bioenergia.jypoly.fi/btn/materiaalia/biodiesel.pdf

Äänestä

Kommentoi aloitusta

svadsda kirjoitti:

Viimeisin noteeraus 65,73 USD joka on alempi kuin ennen Katariinaa. Kysymys kuuluu kuinka kauan Neste käyttää monopoli asemaansa härskisti hyväksi ja rahastaa suomen kansaa? Veikkaan että hinta saattaa pysyä aika pitkään ainakin bensan osalta 1,5 tuntumassa. Näin Neste kiittää kansaa joka kyseisen impperuimin on aikanaam kustantanut verorahoilla ja ylihintaisella bensiinillä (70 ja 80 luvulla).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu