Kun itse en muista, niin kertokaahan: Perustuuko se että uudessa liitossa ei enää totella Mooseksen lakia, vain ja ainoastaan apostolien teoissa mainittuun Pietarin ja apostolien keskusteluun, vai löytyykö sen tueksi jotain muutakin?
Apt 15.7-11
"Kun väittelyä oli kestänyt pitkään, Pietari nousi puhumaan ja sanoi: "Veljet, te tiedätte, että Jumala on jo aikoja sitten teidän keskuudessanne tehnyt valintansa: hän on antanut pakanoiden kuulla minun suustani evankeliumin ja tulla uskoon.
8 Jumala, joka tuntee kaikkien sydämet, osoitti hyväksyvänsä heidät vuodattaessaan Pyhän Hengen heihin yhtä lailla kuin meihinkin.
9 Hän ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla.
10 Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa?
11 Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät."
Mitä osia Mooseksen laista tuo kumoaa tai ei kumoa?
Loogisintahan olisi että se kumoaa vain ympärileikkauksen, josta tuossa kohdassa aikaisemmin oli puhe, tai sitten, vaihtoehtoisesti se kumoaa KOKO lain. Eihän Pietari siinä missään kohdin erittele mitä osia Mooseksen laista olisi nyt tarkoitus kumota. Mistä siis varmaksi tiedätte, mitkä osat lakia ovat voimassa ja mitkä eivät?
Jeesushan itse sanoi: "En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä YKSIKÄÄN KIRJAIN, ei PIENINKÄÄN PIIRTO, ennen kuin taivas ja maa katoavat" Matteus 5:17-18
Onko mieleenne juolahtanut että jompikumpi puhuu nyt puppua, Jeesus tai Pietari?? Ihan oikeasti, kumpikin ei vain voi olla oikeassa!
Apt 15.7-11
"Kun väittelyä oli kestänyt pitkään, Pietari nousi puhumaan ja sanoi: "Veljet, te tiedätte, että Jumala on jo aikoja sitten teidän keskuudessanne tehnyt valintansa: hän on antanut pakanoiden kuulla minun suustani evankeliumin ja tulla uskoon.
8 Jumala, joka tuntee kaikkien sydämet, osoitti hyväksyvänsä heidät vuodattaessaan Pyhän Hengen heihin yhtä lailla kuin meihinkin.
9 Hän ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla.
10 Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa?
11 Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät."
Mitä osia Mooseksen laista tuo kumoaa tai ei kumoa?
Loogisintahan olisi että se kumoaa vain ympärileikkauksen, josta tuossa kohdassa aikaisemmin oli puhe, tai sitten, vaihtoehtoisesti se kumoaa KOKO lain. Eihän Pietari siinä missään kohdin erittele mitä osia Mooseksen laista olisi nyt tarkoitus kumota. Mistä siis varmaksi tiedätte, mitkä osat lakia ovat voimassa ja mitkä eivät?
Jeesushan itse sanoi: "En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä YKSIKÄÄN KIRJAIN, ei PIENINKÄÄN PIIRTO, ennen kuin taivas ja maa katoavat" Matteus 5:17-18
Onko mieleenne juolahtanut että jompikumpi puhuu nyt puppua, Jeesus tai Pietari?? Ihan oikeasti, kumpikin ei vain voi olla oikeassa!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuskimpa saat oikeaa vastausta asiaan tältä palstalta.
Mutkikkaammaksi asia menee jos aletaan tarkastella koko Vanhaa Testamenttia ja sen lakeja ja opetuksia, nythän tunnutaan vain käyttävän rusinapullateoriaa VT lukuun ja sivuutetaan ei mieluisat Raamatun kohdat pois ja millä oikeutuksella ihminen voi siis valikoiden "totella" VT opetuksia. Kuinkahan moni on edes lukenut mitä todella kymmenessä käskyssä sanotaan. Se mitä nykyään opetetaa/kerrotaan kymmenenä käskynä on vain supistettu ja oiottu versioa alkuperäisistä käskystä.
Jeesusha itse noudatti tarkoikin juutalaisen lakeja ja perintöä.
ks. http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1992/5Moos.5.html#o17
"Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua"
Se selitys minkä sain koskien VT:tä oli se, että osa näistä VT:n oheista/määräyksistä on kohdistettu vain juutalaisille mutta eikö koko VT ole alunperin juutalaisille suunnattu, myös kymmen käskyä.
Jeesus itse täytti lain viimeistä piirtoa myöten. Hän teki sen puolestamme.
Hän osoitti moni esimerkein sitä, että oli tullut uuden liiton aika. Uusi liitto ei ole lakiliitto, joka vaati meiltä KOKO LAIN pitämistä. Uusi liitto on uskoon perustuva armoliitto.
Jeesus puuttui mm. Mooseksen lain (3.Moos.20:10) langettamaan kuolemantuomioon kumoamalla sen (Joh 8:6)
Hän puuttui (Matt. 12:1-8) lepopäiväkäskyyn(2.Moos.20:10)
Hän kumosi Mooseksen lait (3.Moos. 11:1-31), jotka ankaralla tavalla määrittelivät puhtaat ja epäpuhtaat ruuat sanomalla, että "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mitään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä
saastuttaa? Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi. (Mark 7:18-19)
Alkuseurakunnassa sitten vielä käytiin uusi käsittely lain velvoittavuudesta. Siinä Pyhä Henki, jonka Jeesus oli lähettänyt, johti apostolit totuuteen.
Tuota tuota, tuosta lepopäiväkäskystä... Kysäisepä huviksesi Herätysliikkeet -palstalaisilta, kumosiko/täyttikö Jeesus lepopäiväkäskyn...
Voidaan varmaan siis olettaa että Jeesus oli vähän sekaisin, koska opetti näin pahasti ja omia opetuksiaan vastaan:
"17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois YHDENKIN KÄSKYN, vaikkapa KAIKKEIN VÄHÄISIMMÄN, ja SITEN OPETTAA, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. "
Eli tuon logiikan mukaan sen joka haluaa olla "suuri" taivastenvaltakunnassa, täytyy pitää kaikki lait. Ehkä toisin kuin luullaan, Pietari ja apostolit eivät olekaan taivaassa kovin korkeassa asemassa, puhumattakaan Jeesuksesta;)
joka lain kautta tahtoo vanhurskautua täytyy pitää koko laki....
joka armon kautta tahtoo pelastua...sillä on usko ja Jumala on luvannut uuden voiman niille jotka uskovat...(pitämään lain rakkauden kautta)
rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa....ei varasta ..ei huoraa..ei valehtele..ei tapa..ei tahdo teettää palkkalaisillaan töitä ilman lepopäivää...kunnioittaa Jumalaa ja Jeesusta...
jo katsominen himoiten esm naista on huoraamista sydämmen tasolla....samoin kuin rahanahneus..ym ym
lakiahan voidaan noudattaa ulkoisesti....mutta sydämmen usko pelastaa...ja mitä sydämmessä on..ei ulkoinen hurskaus
Pitäkööt ihmiset kantansa lepopäiväasioissa. Niin teen minäkin, Sana kun antaa joissain asioissa väljyyttä:
Room. 14:
4. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
5. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
6. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
1) LAISTA EI HÄVIÄ YKSIKÄÄN PIIRTO, EI PIENINKÄÄN KIRJAIN.
Kirjoitettu laki ei ole itse asia, asian olemus, vaan tuon olemuksen ilmaus, sen julkituominen. Laki perustuu johonkin joka jo on.
Se mikä on, on Jumala. Jumala on juuri se joka Hän on. Tähän perustuen elämässä itsessään on olemassa ikäänkuin sisäänkirjoitettuna tietyt lait, periaatteet. Jos rikot niitä vastaan, rikot itseään elämää ja Jumalaa vastaan. Tämä ei ole riippuvaista siitä mitä on kirjoitettu tai mitä ei ole kirjoitettu. Kaikki saa todellisen arvonsa Jumalasta käsin.
Ilmoitettu laki ainoastaan ilmaisee jotakin siitä mitä on. Erityisen velvoittavaksi asian tekee että Hän, joka lain kautta ilmaisee, on Jumala. Koska olemme inhimillisiä ja (myös) fyysillisessä todellisuudessa eläviä ihmisiä, meille annetaan laki jonka kykenemme lukemaan ja ymmärtämään.
Eri asia sitten on mihin tuon lain tulisi meitä johtaa?
Fariseusten mielestä lain tarkoitus oli johtaa lakiin itseensä. Keskipisteeksi tuli ihminen ja ihmisen velvollisuus elää niin että hänen elämänsä tyydyttäisi Jumalaa.
Jeesus johti ihmisten katseen takaisin lain alkuperäiseen tarkoitukseen: lain tarkoitus on johtaa Jumalaan. Myöntämään ettemme kykene elämään todellisuuden alkuperäisen luonteen kanssa niin täydellisessä sopusoinnussa että laki tulisi elämämme ja tekojemme kautta täytetyksi meissä - muistetaan Jeesuksen tulkinnat laista vuorisaarnassa! Jeesus ei todellakaan lieventänyt tai keventänyt lakia, päinvastoin, hän selittää että laki on ehdoton.
Juuri lain ehdottomuuden tähden tarvitsemme armon.
Näin ollen laki on olemassa, se on ehdoton ja paikkansapitävä ja meidän tulee sitä kunnioittaa, mutta keskipisteessä en enää olekaan minä ja minun tekoni, keskipisteessä on Kristus ja Jumalan suurenmoinen armo, joka synnyttää pyhitystä uudessa, vapautuneessa olotilassa.
2) JEESUS TÄYTTI LAIN.
Armo jota tarvitsemme jotta lain vaatimukset tulisivat täytetyiksi, on Jeesuksessa, joka täytti lain meidän edestämme.
Laki on edelleen olemassa. Se on edelleen ehdoton. Sitä ei ole kumottu. Mutta se on täytetty.
Paavalin sanoin:
"Minä olen lain kautta kuollut pois laista."
Lailla ei ole minuun tuomiovaltaa ollessani Kristuksessa. Laki itse todistaa ettei sillä ole minuun tuomiovaltaa, sillä lain vaatimukset on täysin tyydytetty. Nuo vaatimukset on täytetty Kristuksessa. Sen vuoksi olen lain kautta (lain vaatimukset on täytetty) kuollut pois laista (lailla ei enää ole minuun tuomitsevaa voimaa).
Ymmärrät varmaan pointin. Laki on olemassa, se ei häviä eikä kadota voimaansa, mutta Kristuksessa olen lain tuomiovallan tavoittamattomissa.
Yhä edelleen laki tuomitsee ne jotka ovat ulkopuolella Kristuksen.
3) NÄIN OLLEN?
> Ihan oikeasti, kumpikin ei vain voi olla oikeassa. <
Kyllä voivat. Kyse on tulkinnasta. Uuden testamentin kokonaisuudesta käsin asia avautuu suhteellisen vaivattomasti. Ei tarvita mitään monimutkaista vääntöä ja asioiden selittelyä jonkin oppikaavan mukaiseksi. Jos ja kun tahdomme kiinnittää katseemme Kristukseen, antautuen Hänelle sen sijaan että pyrkisimme vielä uskovinakin pitämään palikoita omissa käsissämme, asia alkaa avautumaan - armosta käsin.
Se ei ole lain väheksymistä, päinvastoin. Tunnustan lain ehdottomuuden toteamalla että tarvitsen täydellistä anteeksiantamusta ja armahdusta. Mikään vähempi ei riitä Jumalan lain edessä.
4) PYHITYKSEN KÄYTÄNTÖ.
Lakiin keskittyminen ei johda tuottamaan jumalallista hedelmää!
Siksi en ole niinkään kiinnostunut laista, olen kiinnostunut Jeesuksesta ja siitä hyvästä, mitä Pyhä Henki tänään minulle, minussa ja minun kauttani tahtoo tehdä. Se on elämistä "uudessa laissa".
Olen vajavainen ja alati armon tarpeessa. Teen virheitä enkä voi puolustella itseäni Jumalan pyhyyden ja elämän todellisuuden edessä. En missään tapauksessa voi sanoa että koska Jumala on armollinen voin elää miten sattuu - jos sanoisin niin, en vielä olisi ymmärtänyt armon todellisuutta.
Voiman Jumalan mielen mukaiseen elämään saan Kristukselta. Se ei ole keskittymistä tekoihin vaan persoonalliseen suhteeseen. Silloin en voi myöskään kerskata siitä työstä mitä Jumalan Henki elämässäni, asenteissani, käyttäytymismalleissani ja ihmissuhteissani tekee. Se ei ole oman ponnisteluni tulosta, ei lakihenkisten suoritusten seuraus, vaan - se on armoa, kiitos Jumalalle!
"Mitä osia Mooseksen laista tuo kumoaa tai ei kumoa?"
Lue tästä, niin selviä:
http://www.nic.fi/~jlindell/laki.html
Tulee huomioida:
Israelin ja Jumalan välillä oli aikoinaan Mooseksen kautta tehty lakiliitto. Kristuksen tultua se lakkasi olemasta voimassa, koska sijaan tuli uusi liitto. Laki ei ole myöskään koskaan ollutkaan meidän liittomme, koska se oli tehty vain Jumalan ja Israelin välille.
Sanonta "laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen", tarkoittaa että laki kasvattaa meitä vain siihen asti kun uskoon tulemme. Kasvattaja Kristukseen se on siinä mielessä, että se opettaa ihmisen näkemään syntisyytensä ja kadotetun tilansa. "Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia." Kun ihminen on tullut uskoon, lain kasvatustehtävä päättyy sillä hetkellä ja sen jälkeen ei enää kukaan voi tulla kasvattamaan kristittyä lailla.
Laissa ovat elämää suojelevat yleiset periaatteet ja raja-aidat, jotka ovat aina voimassa niiltä osin, jotka Uusi Testamentti toistaa esim. Mooseksen laista, mutta niitä ei ole annettu autuuden saavuttamiseksi, vaan ihmiselämän varjelemiseksi. Kaikkia säädöksiä ei ole toistettu Uudessa Testamentissa esim. epäpuhtaita ruokia koskevia eikä seremonialain osuuksia, jotka liittyvät jumalanpalvelukseen.
Ei mitään,Jeesus ei tullut lakia kumoaamaan,vaan täyttämään.
Kristus on lain lpoou,vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo.
Jeesus on uudenliiton päämies,Hänessä vanhaliitto kumottiin,juuri siinä,että Hän täytti lain viimeistä piirtoa myöten.
Ja Hänessä mekin "täytämme" lain,Jeesuksessa on kokonaan uusiliitto.
Johan nimetkin sen sanoo.Vaha ei ole voimassa,koska uusi on tullut,eli Jeesus kristus.
Turha on siis edes yrittää täyttää lakia miltään osin,jos ei täytä koko lakia,niin ei ole täyttänyt sitä miltään osin.
Vaeltakaa Hengessä,niin ette lihan himoa täytä,
Ei siis lainkirjaimessa,vaan uudessa Hengessä.
Kannattaisi lukea Galattalais kirje,siinä on lain ja armon ja uskon suhteet aika tarkasti selvitetty,samoin Hebrealaikirjeessä.
Ja periaatteessa koko Uusitestamenttihän siitä todistaa.
Vanha on vanha,katso uusi on sijaan tullut,pätee U-V-liittoonkin !
ei lakia pitänyt jättää, vaan turhat, jotka kielsivät jopa hyvän asian; juutalaiset noudattivat kaikkia säädöksiä, mutta silti harjoittivat moninaisia syntejä salassa, kunhan vain julkisesti olivat nuhteettoman ja hurskaan näköisiä; tämä oli se josta tultiin kääntämään pois ihmisiä, että he eivät pyrkisi olimaan ulkokullattuja, vaan sisäkullattuja, etteivät harjoittaisi saastaisuuksia ja irstauksia salassakaan, vaan olisivat nuhteettomia joka asiassa parhaansa mukaan, jotta kukaan ei voisi heitä syyttää mistään. säädösten ja juhlaaikojen noudattamiset kumottiin uskovien kohdalla, mutta ei niitä käskyjä jotka vääryyttä tekevät ihmisiä kohtaan tai näyttävät, että toiset ihmiset ovat korkeampi arvoisia kuin toiset.
meidän tulee siis karttaa pahaa, mutta hyvää saamme tehdä. meidän tulee karttaa kaikkea saastaisuutta, irstautta, haureutta, vääryyttä, valhetta, vihaa (paitsi syntiä ja pimeyttä kohtaan), sekä kaikkea pimeyden hedelmää, joka turmioksi on. kaikki on mahdollista meille, mutta toiset puheet ja teot, voivat saastuttaa ihmistä ja hän voi menettää uskonsa, tai jopa joutua kokonaan väärälle polulle vaeltamaan kohti kadotustaan, jos ei katso mihin kulkee; jokainen voi nähdä suunnan, kun tutkii Jumalan teitä ja tekoja, ja hänen sanaansa, sekä lihaan tulleen Pojan ja hänen apostoliensa opetuksia ja varoituksia; kaikki nämä ovat meille annettu, jotta kasvaisimme totuudessa ja pyhyydessä, sekä pyrkisimme karttamaan pahaa ja sen edestä tekemään hyvää.
siunausta