Joskus mua ihmetyttää se, että en ole pahemmin törmännyt uskovaisissa rohkeuteen...
No, raamatussahan heitä verrataan usein lampaisiin, eikä lampaat taida olla kovinkaan rohkeita otuksia.
Toisaalta kun pelottelevat keskiaikisilla helveteillään, niin taitavat housunpuntit tutista senverran, että ei uskalleta edes ajatella toisinkuin massa ajattelee.
Haastankin teidät kaikki uskovaiset olemaan rohkeita ja ajattelemaan , että Jumala on rakkaus eikä rakkautta tarvitse pelätä. Niin joo se "Jumalan pelko on viisauden alku" Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti ja ulkona asiayhteyksistään.
Alkuseurakunnassa oltiin vielä sentään rohkeita. Piti tavata salaa katakombeissa sun muuta jänskää. Saattoipa joutua ristillekkin roikkumaan, aivan kuten esikuvansa. Nykykristityt olette heikkoja heihin verrattuna. Ryhdistäytykää! ;-)
No, raamatussahan heitä verrataan usein lampaisiin, eikä lampaat taida olla kovinkaan rohkeita otuksia.
Toisaalta kun pelottelevat keskiaikisilla helveteillään, niin taitavat housunpuntit tutista senverran, että ei uskalleta edes ajatella toisinkuin massa ajattelee.
Haastankin teidät kaikki uskovaiset olemaan rohkeita ja ajattelemaan , että Jumala on rakkaus eikä rakkautta tarvitse pelätä. Niin joo se "Jumalan pelko on viisauden alku" Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti ja ulkona asiayhteyksistään.
Alkuseurakunnassa oltiin vielä sentään rohkeita. Piti tavata salaa katakombeissa sun muuta jänskää. Saattoipa joutua ristillekkin roikkumaan, aivan kuten esikuvansa. Nykykristityt olette heikkoja heihin verrattuna. Ryhdistäytykää! ;-)
Vastaukset 24
Vanhimmat
ja tiedän sen, siksi voimaas tarvitsen.....
Niin, minkälaista rohkeutta kaipaisit meiltä uskiksilta? Jos puhumme rohkeasti Herrastamme Jeesuksesta, siitä ei usein pidetä. Enkä itse ainakaan haluaisi välttämättä olla tyrkyttämässä mitään pakkopullaa ihmiselle joka ei halua kuunnella, on minuakin "käännytetty" ennen uskoontuloani, mutta kun en silloin halunnut kuunnella niin en halunnut. Vai kaipaatko jonkinlaista halua taistella toisinajattelijoita vastaan? Sitä en haluaisi tehdä. Pidän ihmisistä liikaa. Vai tarkoititko vain sitä että pelkäämme Jumalaa ja helvettiä? No, Jumalaa kannattaa ainakin kunnioittaa, mutta enemmän koen Hänen taholtaan rakkautta kuin jotain sellaista mikä aiheuttaisi pelkoa. Ja helvetti... sitä en pelkää. En edes tiedä millainen paikka se konkreettisesti on. Mutta uskon että minun ei tarvitse sinne mennä eikä kenenkään muunkaan joka ei välttämättä halua. No, en väitä olevani kovin erityisen rohkea kaikissa tilanteissa, mutta ei kai kovin moni seiso vapisematta ladatun aseen edessä, vaikka muuten olisikin mielestään valmis kuolemaan?
...sinunlaistasi uskovaa joka uskaltautuu keskustelemaan kanssani;-)
Eli asiaan
Otetaan nyt esimerkki rohkeudesta uskovaisessa. Meille suomalaisille tutuin on ehkä Martti Lutter, oma rakas uskonpuhdistajamme. Minulla on unelma tai paremminkin visio siitä, että jokainen uskova olisi "pieni uskonpuhdistaja". Jokainen uskova etsisi itse Jumalaa, eikä menisi massan mukana. Tämä on minusta todellista uskon rohkeutta. Palataanpa Lutteriin. Häntä varmasti pidettiin aikoinaan suurena harhaoppisena mutta kuinkas kävikään? Niinpä...
Toinen asia missä kaipaisin rohkeutta koskee ekumeniaa. Rohkeutta yhdistää koko kristikunta. Nykyisin kaikki linnottautuvat lahkoihinsa ja seurakuntiinsa. Edistystä onkin toki tapahtunut maailmalla viime vuosikymmeninä yleisesti ottaen. Ruohonjuuritasolla ei ole kuitenkaan päästy paljoa juhlapuheita pidemmälle. Kristityt, jotka ovat jakautuneet toisiaan vastaan aiheuttavat vain hämmennystä ja hedelmätöntä eripuraa. Ehkäpä jonain päivänä lahkot ja kirkkokunnat ovat kadonneet ja jäljellä on vain puhdas usko;-) Se saattaa kuitenkin viedä vielä joistain kymmenistä vuosista muutamaan sataan vuotta.
Myönnän olleeni hieman provosoiva kirjoituksessani. Ajat muuttuvat ja onhan se tottakai hyvä asia, ettei ketään enää ristiinnaulita jos Jeesus kiinnostaa. Tilaa on jopa tällaiselle "harha-opille" kuin mitä minä edustan;-)
Olen itsekin törmännyt tähän liialliseen massan mukana menemiseen. Se ei tee hyvää, koska ihmiset ovat yksilöitä ja tarvitsevat erilaisia asioita. Jokaisen lähtökohta on erilainen. Itse jouduin uskontaipaleeni aluvaiheessa kärsimään kaikenlaisista kommenteista oman elämäni suhteen, joka oli monen mielestä katastrofaalinen. Entisenä pikku satanistina kun en omaksunut kaikkia "kiltin ihmisen elämän" hienouksia heti alkuvaiheessa. Enkä kyllä vieläkään. En koe olevani mikään uskonpuhdistaja todellakaan, mutta yritän saada ihmiset tajuamaan että aina ei ole hyvä uskoa kaikkea mitä kuulee. Siis mitä kuulee ihmisiltä, koska ihmiset ovat erehtyväisiä. Ongelma ovat tietysti esimerkiksi saarnaajat, jotka kertovat saavansa viestejä suoraan Jumalalta ja tietysti heidän seuraajansa sitten uskovat kaiken mitä kuulevat. Vaikeahan sitä on sanoa monistakaan asioista mikä on ehdoton totuus. Uskon että totuus voi selvitä ihmiselle tilanteen mukaan esimerkiksi rukouksen kautta. Itse toivoisin että keskityttäisiin olennaiseen, siihen mikä todella vahingoittaa ihmistä. Ettei hyväksytä niitä asioita mitkä ovat selkeästi Jumalan tahdon vastaisia, mutta jos joku taistelee jonkin ongelman kanssa niin ymmärretään ainakin se, että hänen taistelulleen on varmasti syynsä. Mikä tahansa saatta lopulta johtaa mielivaltaisiin tulkintoihin, joten nämä ovat kieltämättä hankalia asioita. Monet tuntemani kristityt kamppailevat akselin mikään ei ole sallittua / kaikki on sallittua ääripäissä - ja sotivat usein toisinajattelijoita vastaan.
Mistä päästäänkin toiseen käsittelemääsi aiheeseen. Eli lahkoihin. No, olen ehtinyt olla sellaisessakin mukana vaikka olen ollut alle 4 vuotta kristitty. Se oli mielenkiintoinen ja tavallaan ahdistavakin kokemus. Kun lähdin pois sitä ei katsottu hyvällä, mutta lähdin kuitenkin pois. Nyt käyn monessakin eri seurakunnassa ja välillä en käy missään, mutta tärkeintä minulle on ihmisten kohtaaminen siellä missä he ovat ja siinä tilanteessa missä he ovat. En halua linnoittautua seurakunnan seinämien sisään, vaikka onhan se ihanaa tavata samoin ajattelevia ihmisiä säännöllisesti. Se ei kuitenkaan tuhoa mitään minun elämässäni jos kohtaan "toisinajattelijoita". Rikastuttaa, laittaa miettimään asioita, vahvistaa omaa uskoa tai muuttaa jotain siitä...
Ymmärrän "provosoivan" asenteesi. Joskus varmasti tämän kaiken katsominen hämmentää ja raivostuttaakin. Miksi nuo on tuollaisia? Olen itsekin epätäydellinen ja monesti pelokas pikku uskis, joka haluaisi varmuuden vuoksi uskoa juuri niinkuin tuo toinenkin. Ettei varmasti mene harhaan. Mutta provosoivallakin asenteella saa ihmiset joskus ajattelemaan. Ja ajatteleminen on useimmiten ihan hyvä asia.
En voi todeta kuin mielestäni sinun uskosi on todella elävää, juuri sellaista uskoa kuin Jeesus yritti ihmisille opettaa. Huomaan myös että olet kokenut yhtäsuntoista ja uskosi on monessa sopassa keitetty.
Et ole jämähtänyt yhteen joukkoon vaan rohkeasti olet kulkenut omaa tietäsi;-)
Tietysti se on välillä raskasta ja kuten sanoit on mukavaa kun on muita samallalailla ajattelevia ympärillä. Tosin se saattaa alkaa tuntumaan "piiri pieni pyörii" touhulta pidemmän päälle, jonka myös totesit.
Oma havaintoni on se, että pikkuhiljaa kaltaisemme oman tien kulkijat ovat yleistymässä. Ihmiseen ei todellakaan kannata sokeasti luottaa mitä tulee uskon asioihin. Minusta näissä asioissa kuka tahansa on yhtä hyvä tai huono "opettamaan" muille mitään. On toki ihmisiä, jotka ovat taitavia julistajia ja osaavat vakuuttaa ympärillään olevia ihmisiä esiintymisellään. Teologiaa lukeneilla on tietysti paljon "kirjaviisautta" ja he osaavat kertoa paljon historiallistakin tietoa erilaisista uskonkäsityksistä. Tietoa on nykymaailmassa todellakin saatavilla jos vain haluaa etsiä. Internet on todella mahtava tässä suhteessa.
Selvästi olet myös fiksu ihminen etkä ollenkaan mikään "pikku uskis" vaan. Sussa on mielestäni rohkeutta ihailtavassa määrin. Rohkeutesi ilmenee juuri siinä, että ajattelet ja pohdiskelet näitä aika mystisiäkin uskon asioita. Ja juuri se, että kuljet ympäriinsä tutustuen erilaisiin uskoviin, on erittäin kunnioitettava piirre sinussa. Minussa ja sinussa on aika paljon samaa;-)
Minustakin tuntuu että ajattelussamme on paljon samaa. Oma mieleni pysyy "avoimena" kun osa parhaista ystävistä on noitia... Silloin on vaikea hyväksyä heidän polttamistaan roviolla. ;) En usko samalla tavoin kuin he, ja pakko tunnustaa että keskustelumme ovat joskus aika rajuja. Uskonasiat ovat kuitenkin siitä hankalia että jopa sama ihminen muuttaa näkemystään sitä mukaa kun tieto / kokemus lisääntyy. Joku saarnaa jotain juttua aikansa ehdottomana totuutena ja sitten toisena päivänä se ehdoton totuus onkin jotain ihan muuta.
Nykyisin pystyy ajattelemaan aika itsenäisesti, ainakin meidän maassamme ja ainakin luterilaisen kirkon piirissä. Tuskin kuitenkaan näissä niin kutsutuissa vapaissa suunnissa. Joskus ihmettelen miksi ihmiset haluavat olla sellaisessa joukossa, mutta toisaalta ajattelu on joskus vaativaa puuhaa ja monet haluavat mielummin ottaa jonkun valmiin ajattelumallin kuin ryhtyä etsimään omaa tapaa nähdä asiat. Uskon että helvetinpelko on kuitenkin suurin syy siihen miksi monet menevät mieluummin massan mukana kuin "ajattelevat itse". Ikuinen kidutus sammumattomassa tulessa ei houkuttelisi minuakaan. Sitten tehdään vaikka ihan varmuuden vuoksi niinkuin joku toinen sanoo, ettei ainakaan sinne jouduta. Ihmettelen vain miksi jokainen on niin vakuuttunut että juuri tämä meidän lahkomme on oikeassa. Ehkä siksi että ne saarnaajat osaavat sitten olla tosi vakuuttavia... Hitlerkin osasi. Hänellä oli paljon seuraajia. Anteeksi tämä surkea vertaus, en todellakaan tarkoita että minkään seurakunnan saarnaajalla olisi muuten mitään yhteistä Hitlerin kanssa kuin loistava vakuuttamisen taito. Ja kuitenkin, olen itsekin kuunnellut sellaisia saarnaajia, eikä kenelläkään ole ollut sanomaa joka täysin sopisi yhteen oman ajatteluni kanssa. Silti useimmilta löytyy todella paljon hyvääkin.
...se puukin tunnetaan.
Näistä saarnaajista. Itse vältän sellaisia "saarnaajia", jotka mesoo ja meuhkaa helveteistä, maailmanlopuista sekä tuomiopäivistä. Neuvoisin myös muita kiertämään heidät kaukaa. Pelottelu ei tule koskaan Jumalasta, paholaisesta ennemminkin jos sellaiseen uskoisin. Pahuus on toki todellista mutta ihminen osaa hoitaa "paholaisen" homman ihan mallikelpoisesti itsekkin ;) Jeesus opetti että Jumalan valtakunta on sisällänne, oman näkemykseni mukaan myös helvetti on sisäinen mielentila. Aina silllointällöin tosin se mikä on sisällä tulee näkyviin myös ulkopuolelle.
Oma uskoni on eräänlainen synteesi kaikesta mitä olen kokenut, lukenut, nähnyt ja jne. jne. Tavallaan "imen" itseeni kaiken minkä koen hyväksi. Uskoni elää, se kasvaa ja se kehittyy. Tämän päivän uskoni ei ole enää huomisen uskoani. Jonakin päivänä voin ehkä sanoa että enää en usko, vaan TIEDÄN. Välillä tuntuu jo nyt, että olen saavuttamassa tämän tilan, mutta silloin olisin yksi suurista "mestareista", eikä nöyryyteni anna minulle periksi "korottaa" itseäni, sen tekevät ihmiset jos he ovat sitä mieltä. Ympärilläni on tapahtunut kummia asioita, jopa pelottaviakin asioita mutta olen ihmeellisesti saanut vain lisää voimaa "kiusauksistani". Kun uskot, että Jumala on puolellasi, kuka voisi olla sinua vastaan? Silloin on täynnä voimaa ja rohkeutta kohdata jopa "yliluonnollinen" vastustaja. En puhu nyt paholaisesta vaan omista himoistani ja kiusauksitani, ylpeydestäni ja kaikesta sellaisesta mikä hivelee itsekeskeisyyttäni.
Olin pohtinut kummia asioita, millaista olisi olla "messias" ja mitä kaikkea silloin joutuisi kohtaamaan, olen mietinyt jopa millaista olisi olla "antikristus" ja mitä silloin joutuisi kohtaamaan? Olen siis todella outo täällä. Voisin kirjoitella pitkiä tekstejä kaikesta mitä olen "löytänyt". Elämässäni ei ole ristiriitoja missään suhteessa. Mikään ei minua ihmetytä täällä.
Olen luterilainen todennäköisesti kuolemaani asti. En allekirjoita kuitenkaan kaikkea kirkkoni käsityksistä. Yksi suurimista erimielisyyksistäni kirkon kanssa on uskoni sielun jälleensyntymään. Tämä aihe tosin vaatisi todella paljon lisäselvittelyjä mitä en tässä nyt rupea tekemään. Annan kuitenkin linkin yhteen kirjoituksistani, josta selviää hiukan asiasta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000006&posting=22000000009386324
Tuosta niccistäni vielä muuten, se on pelkkä sanaleikki, esimerkki huumorintajustani ja itseironiastani ;)
Ensimmäisen viestisi perusteella ajattelin että olet ehkä pakana... ;) mutta sen jälkeen huomasin että olet kristitty. No niin, varmaan moni ei pidä sinua ihan "oikeaoppisena" kun uskot esim. jälleensyntymään, mutta miten paljon me lopulta voimme TIETÄÄ. Itse olen sitä mieltä että tiedän hyvin vähän ja haluan siksi karttaa kaikenlaista käännyttämistä, pakottamista ajattelemaan samoin kuin itse ajattelen. Myönnän kyllä että haluaisin tietää. Luen paljon eri uskonnoista ja maailmankatsomuksista. Ajatus siitä että jokaisessa voi olla totuuden siemen, on kiehtova. Kristittynä joudun kuitenkin tekemään valinnan, uskonko Raamatun olevan Jumalan ainoa oikea ehdoton ja muuttumaton ilmoitus, vai voinko ajatella toisin kuin kirkko / Raamattu opettaa. Kun tulin uskoon, ajattelin että Raamattu on kirjaimellisesti totta. Jossain vaiheessa ajattelin että se on kokonaan symbolinen. Nyt ajattelen jotain siltä väliltä. Miten paljon kirkonkin oppiin on tullut vuosisatojen varrella sellaista Jumalan tahdonkin vastaista, jota on käytetty massojen hallitsemiseen ja kontrolloimiseen? Saatana sarvineen ja helvetti liekkeineen... Tämä köyhän kansan raamattu, jota he lukivat kirkon seiniltä, täytyi saada pelottavaksi. Ja pelottavia ne kuvat usein olivat... Ripittäydy. Osta ane. Maksa verosi. Tottele meitä. Jos et tee näitä kaikkia, tuo sarvipää tökkii sinua kolmikärjellään ikuisesti sammumattomissa liekeissä. Minulle on tullut keskiajasta sellainen käsitys että ihmiset olivat onnettomia ja pelokkaita. Mutta miten hyvin historiankirjoitus välittää yksittäisen ihmisen kokeman todellisuuden, sitä on tietenkin mahdoton sanoa.
Ajatus sielunvaelluksesta on kiehtova, mutta itse uskon kuitenkin maanpäällisen elämän ainutkertaisuuteen. Uskon, en tiedä että asia on niin. Helvettiin en usko sellaisena kuin kirkko opettaa, koska uskon että Jumala on kuin onkin rakkaus, eikä kiduta luomiaan olentoja sellaisessa paikassa. Millainen taivas on? Sitä olen hieman pohtinut viime aikoina, koska menetin muutama viikko sitten erään hyvin läheisen ihmisen. En kuitenkaan pysty saamaan sitä selville tämän elämän aikana. Eikä sillä tässä vaiheessa suurta merkitystä olekaan.
Olisi mukavaa jos ihmiset keskittyisivät olennaiseen. Siihen mitä Jeesus tosissaan opetti. Rakastamaan lähimmäistä ja hyväksymään ihmiset. Miksi kristittyjä pidetään monesti hieman sekopäinä? Ehkä siksi että osa on sellaisia. Jos kohtaat suvaitsemattoman kristityn ja hän on ainoa tuntemasi, voit olettaa että se johtuu uskonnosta eikä yksilöstä. Et voi olla varma asiasta, mutta ajattelet että se on kuitenkin todennäköistä. Jos kohtaat toisen suvaitsemattoman kristityn, hypoteesisi vahvistuu. Myönnän että pidin itse muslimeja hyvin tiukkoina ja suvaitsemattomina ihmisinä, kunnes tutustuin erääseen henkilökohtaisesti. Hän ei ainakaan ollut sellainen. Maailmankuvassamme oli paljon samaakin. Mutta myös paljon erilaista.
Jos olet avoin vaikutteille, huomaat että maailmankuvasi muuttuu vähitellen. Toisaalta, mitä kauemmin pidät jotain asiaa ehdottomana totuutena, sitä enemmän siihen uskot. On jännä huomata että monet lahkot jotka ovat ennustaneet maailmanlopun tapahtuvan jonain tiettynä hetkenä, ovat edelleen olemassa vaikka maailmanloppu ei kyseisenä hetkenä tullutkaan. Joidenkin lahkojen koko olemassaolo perustui tähän odotukseen, mutta ennustettu päivä tuli ja meni, mitään ei tapahtunut. Silti lahko jatkoi olemassaoloaan. Ehkä päivämäärää siirrettiin? Ehkä asia selitettiin jotenkin parhain päin? Joka tapauksessa kun lammasihminen alkaa seurata lauman johtajaa, hänen on vaikea lähteä pitkän ajan päästä pois, koska tämä lauma on ollut niin kauan hänen koko elämänsä. Huomasin itse oltuani vähän aikaa siinä eräässä lahkossa mukana, että minun oli helppo lähteä pois, koska minulla oli vielä (luojan kiitos!!!) muutakin elämää. Samoin eräät muut tuttavani lähtivät kyseisestä lahkosta oltuaan vähän aikaa mukana ja todettuaan lahkon "hieman"(...!) sisäänpäinlämpiäväksi. Mutta ne jotka ovat olleet kauemmin mukana, eivät enää näe koko asiaa, eikä heillä todellakaan ole ystäviä tai muuta elämää enää missään muualla. Minusta se on aika kamalaa...
On muuten hienoa huomata, että uskallat pohtia asioita, proPAGANda! Uskon että pohtivia kristittyjä alkaa olla yhä enemmän, mutta heitä on joskus vaikea löytää. Tietoahan on aina saatavilla kuten sanoit, mutta monet eivät avaa silmiään. On todella mielenkiintoista lukea ajatuksistasi. God bless u! :)
En itsekkään usko tietäväni totuudesta muuta kuin että minulla on oma totuuteni, joka tuskin on absoluuttinen totuus mutta sopii minulle kuin nenä päähän tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni nähden.
Absoluuttinen totuus on varmasti olemassa ja jotkut ihmiset ovat toisia edellä tiedoissaan siitä. Näin olen sen ajatellut. Totuus on kokemani mukaan myös kaksipiippuinen juttu; se ei välttämättä ole kaikkien kannalta mukava asia ollenkaan. Selitän asiaa hiukan esimerkin kautta.
Kun lapsi syntyy maailmaan me tottakai haluamme hänelle kaikkea hyvää ja teemme parhaamme valmistaaksemme häntä maailman karikoita vastaan. Emme kuitenkaan heti kerro hänelle kaikkea koska tiedämme, ettei lapsen mieli voi käsitellä vielä kaikkea sitä tietoa vaan joudumme odottamaan, että lapsi kasvaa ja oppii ymmärtämään enemmän elämää.
Tämä on kantani totuuteen. Kaikille ei voi yksinkertaisesti selittää totuutta koska he eivät pysty käsittelemään sitä. Juuri tästä syystä maailma on täynnä uskontoja ja muita ismejä, jotka kaikki väittävät tietävänsä totuuden. Jokaiselle löytyy sillä hetkellä juuri hänelle sopiva "totuus". Kuten aiemmin mainitsit, me ihmiset olemme erilaisia ja meillä on erilaiset tarpeemme.
Minulla on käsitys myös, että totuus voi olla jopa vaarallista. Onneksi olen huomannut Jumalan suojelevan luomakuntaansa itseltään. Kumma toteamus ehkä, mutta kuten olen maininnut minulla on kummia ajatuksia ;) Tarkoitan tällä sitä, että kun menee liian "syvälliseksi" monien mieli yksinkertaisesti ikäänkuin sammuu, tavallaan menee jonkinlaiseen lepotilaan.
Kuten mainitsit siitä, että ihmisten pitäisi keskittyä "olennaiseen"; olet tässä todella oikeassa. Jos seuraa vaikka tätä palstaa huomaa, että ihmiset keskittyvät kaikkeen epäolennaiseen, pääasiassa toistensa kanssa nahistelemiseen. Joillakin on hyviä ajatuksia, toiset ovat kadonneet johonkin "ihmemaahan" jossa fysiikka, aika ja kaikki heittävät häränpyllyä, osa porukasta on ihan selvästi sekaisin, ihmispolot.
On tosiaankin mukava törmätä sinunlaiseesi ihmiseen. Huomaan sinun olevan havainnoissasi pitkällä. Itse olen jo senverran iäkäs tai nuori, miten sen nyt haluaa määritellä: 36 vuotta tätä inkarnaatiota. Vuosien kuluessa moni asia on ikäänkuin "kristallisoitunut" mielessäni. Nuorena minulla oli jo suuri osa tätä nykyistä "totuuttani" mutta se oli kaaoottisessa ja pirstaleisessa tilassa. God bless u 2 ;)
Ehkä oma totuuteni on juuri siksi vasta muotoutumassa, olen alle 30-vuotias ja kuten aiemmin totesin, olen ollut kristittykin vasta muutaman vuoden. Etsin koko ajan uutta ja yritän suodattaa sitä ymmärrykseni kautta, mutta tuntuu että oma ymmärrys ei ihan vielä riitä kaiken tajuamiseen. Ajattelen kuitenkin että ihminen voi päästä pitkälle jos vain viitsii nähdä vaivaa...
Sanoit jossain aiemmin että uskot karman lain ohjaavan elämäämme hyvin pitkälti. Sille voi tietysti antaa monia eri nimityksiä, mutta jokin mielenkiintoinen ohjaava voima täytyy olla olemassa. Olen itse törmännyt niin monta kertaa merkillisellä tavalla juuri sellaisiin ihmisiin joiden kanssa viihdyn, että jonkin voiman täytyy ohjata kaikkea tapahtuvaa. Viimeisin tapaus sattui eilen. Olin suosikkirannallani kokemassa Luontoa (hmm, hieman oudohko ilmaus ehkä mutta joku saatta jopa ymmärtää mitä tarkoitan) ja sinne tuli äärettömän mukava henkilö jonka kanssa aloimme juttelemaan ja jonka totesin omaksi sielunkumppanikseni. Ja meistä tuli ystävykset saman tien. :) Voihan ajatella että se on sattumaa. Kaiken voi selittää aina monella tavalla. Itse uskon että sielunkumppanit kuitenkin jollain energiatasolla tuntevat toisensa ja siksi hakeutuvat toistensa seuraan. En osaa ilmaista asiaa sen paremmin kun en tunne oikeita termejä, mutta itsekin tavallaan tunsin kun näin hänet siellä (jo ennenkuin ehdimme puhua mitään) että meillä voisi olla paljon yhteistä. Tavallaan vedimme toisiamme puoleemme.
Totuus on todellakin sidonnainen jokaiseen elämäntilanteeseen ja on uskomatonta miten monet ihmiset yritetään ahtaa samaan muottiin johon he eivät todellakaan mahdu! Nämä ahdistuneet ihmisparat yrittävät jatkaa samaa tietä kun eivät muutakaan tunne. Mutta miten ihmisen voisi saada tajuamaan että vaihtoehtoja kannattaa aina etsiä! Miksi moni ei uskalla? Luulisin että tämä on juuri sitä rohkeuden puutetta mitä alunperin ajoit takaa. Rohkeutta etsiä oma tiensä, vaikka muut eivät sitä hyväksyisi.
Olen joskus miettinyt, että jos Jumalalla on jokin ehdoton totuus joka jokaisen ihmisen PITÄISI omaksua, miksi se olisi monelle niin vaikea löytää. Ei Jumala halua ihmisten olevan onnettomia ja kärsivän, vaan Hän haluaa auttaa jokaista eteenpäin omalla tiellään. Tietysti se selitetään monesti niin että Raamatussa (vaikkapa) on valmis totuus ja ihmisen täytyy uskoa se tai tapahtuu kauheita. Ja ihmisellä on vapaa tahto valita. Mutta miten monella eri tavalla Raamatun totuus tulkitaan ja on tulkittavissa...
Hmm, täytyy mennä töihin mutta on oikeasti kiinnostavaa lukea ajatuksiasi ja jos vain jaksat kertoa enemmän, niin minä olen ainakin kiinnostunut kuulemaan! :)
Yleensä kun keskustelen ihmisten kanssa annan heille ns. varoituksen sanan. Huomautan heille, että älkää sokeasti uskoko juttuihini. Neuvon heitä "koettelemaan" kaiken, onko se Jumalasta vaiko jostain muusta? Rukoilen Jumalaa suojelemaan ihmisiä, jos kauttani tulee "harhautusta". ;)
Mukavaa kun törmäsit sielukumppaniisi. Jeesuskin sanoi, että siellä missä kaksi tai useampi kokoontuu hänen nimessään, tapahtuu ihmeitä ;) Itse en ole kuitenkaan mitenkään "sekaisin" Jeesuksesta. Hän merkitsee minulle suurta opettajaa ja tiennäyttäjää. Itseäni lähinnä kummeksuttaa tämä tapa monissa uskovissa; Jeesuksen yltiöpäinen palvonta. Itseni on vaikeaa uskoa, että Jeesuksen kaltainen mestari tarvitsisi minkäänlaista palvontaa , mutta sallii sen toki heille jotka niin haluavat tehdä.
Laitan sulle muutaman linkin joihinkin kirjoituksiini, kun en jaksa kaikkea kirjottaa uudestaan ;)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000010286467
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000010332745
Rohkeudesta jne. Tutustuppa E4: een. Yhteiskristilliseen evankeliointiin. On jo nykypäivää ja minä ajattelen myös, että opit pitäisi riisua ja palauttaa usko Jeesukseen Kristukseen.
Muuten, ihmistä kuvataan raamatussa lampaana, ei uskovia pelkästään. Lammas on täysin tomppeli, avuton ja pelokaskin. Se ei pysty puolustautumaan mitään vastaan (pässit ehkä) ja siksi ne tarvitsevat paimenen. Toki on niitäkin lampaita, jotka eivät laumassa pysy....
Jeesuksen palvonnasta. Olet oikeassa. Mikään yksittäinen (Isä, Poika tai Pyhä Henki) ei saisi yksin muodostua palvonnan kohteeksi. On kuitenkin niin, että yksin Jeesuksen kautta käy tie Isän luo ja Pyhä Henki taas kirkastaa sekä Isän että Pojan.
Kiitos ja palvominen on varmaan eri asia. Mutta Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä. Uskovana tuo on hyvä pitää mielessä. Jos hylkää Pojan, hylkää myös Isän. Ehkä siksi Jeesuksesta ollaan niin sekaisin...;) Jeesuksen ristinkuolema on koko kristinuskon perusta. Jos Jeesus merkitsee sinulle vain opettajaa ja tiennäyttäjää.... Rukoilen, että löydät todellisen Jeesuksen ja uuden elämän Kristuksessa. Koen, ettet ole kokenut Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajanasi vielä?
Eli nyt neuvon sinua koettelemaan itseäsi ja tätä sanomaa. Lue Paavalin kirjeitä ja Jeesuksen sanoja. Yksin usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa ja vie Isän luo. Jos opetat muuta, olet eksynyt. Senkin Jumala ymmärtää, enkä sitä tuomitse. Rukoile ja lue raamattua ja koettele mikä on tosiaan Jumalasta. Siunausta!
Mutta maailman intressien mukaan uskon muuttaminen on haitallista. Miksiköhän luterilaiset kirkot ovat tyhjiä ja samaan aikaan vapaat suunnat saavat lisää jäseniä? Olen itse luterilainen ja hyvin tuore uskovainen. Ehkä siksi kiihkeäkin. Jos raamatun Jeeus ja Jumala sekä Pyhä Henki ohitetaan vain oppeina, se ehkä aiheuttaa juuri kadon seurakunnassa. Ei oppi tule ihmiseen, vaan Jeesus Kristus. Minäkään en halua sitoutua mihinkään tiettyyn leiriin tai oppiin, mutta näkisin kuitenkin että kristinusko ei ole filosofia.
Olen samaa mieltä, että asioista on tervettä keskustella ja vaihtaa mielipiteitä. Seurakunnasta ei saa hiostaa pois toisinajattelijoita jne. Yhden seurakunnan oppi ei ole ainoa oikea jne. Raamattu kuitenkin monessa kohtaa opettaa, että epäusko ja raamatun sanan kyseenalaistaminen on uskonelämälle haitaksi, koska silloin alkaa muodostamaan käsityksiä ihmisten mielipiteiden mukaan.
Mitä haittaa jos ihmiset suuttuvat Jumalasta puhumisesta? Niin ne suuttuivat Jeesuksen aikanakin. Minä suututan mielelläni uskoviakin, jos niin vaaditaan, mutta armo ja rakkaus on kuitenkin se tärkein sanoma, ei oikeassa oleminen. Jumala ei kuitenkaan hyväksy liberaaliteologiaa, sen voi lukea raamatusta. Eikä Jeesuskaan. Jeesus oli yhdessä asiassa hyvin ehdoton. Uskosta häneen.
Oli kyseessä mikä tahansa uskovien suunta ja väittää, ettei Jeesus niin tärkeä ole, Pyhä Henki on tärkeämpi tai kaste jne., on mielestäni mennyt hakoteille. Minne Jeesuksen ristintyö hävisi? Se on kaiken alku ja loppu. Äärimmäinen rakkaus. Äärimäinen lunastus. Äärimmäinen voitto.
Kaikki yhdessä ovat tärkeitä, se on totta.
Mutta jos joku ei usko Jeesukseen, ei siitä ihmisten häntä pidä tuomita. Hänen puolestaan pitää vain rukoilla, vai mitä?
Tsemppiä ja hyvin mielenkiintoisia näkemyksiä teillä on! Tällä hetkellä minä nojaan vahvasti raamattuun, en kirjaimellisesti, mutta hengellisesti. Raamattu ja rukous, 2r:n sääntö;)
Itseasiassa vapaissa suunnissakin saa ajatella vapaasti herättää keskustelua. Ja uskonkäsitkset eivät ole riippuvia tiedosta, mutta kokemuksesta kylläkin. Ja millainen suhde ihmisellä on Jumalaan. Muista myös, että ei uskovankaan pitäisi vihata tai tuomita ihmistä vaan ehkä teot. Monet uskovat unohtavat tämän ja jättävät esim. heidän mielestään pahan ihmisen yksin, sen sijaan että rukoilisivat tämän puolesta ja auttaisivat myös niitä, jotka ajattelevat ja uskovat eri tavalla. Sitähän Jeesus opetti.
Yksi totuus on pysyvä. Jumala ja Hänen Poikansa sovitustyö ristillä. Siitä koko raamattu kertoo (sekä VT että UT). Aamen. Joka toista väittää, no, ei ole sisäistänyt kristinuskon keskeistä sanomaa.
Tämä sanoma on sellainen, että kaikesta muusta minä voin luopua, mutta tuon suhteen olen jääräpää.
Hienoa, että saimme uuden keskustelutoverin. ;)
Joskus olen miettinyt kärsimyksen tarkoitusta ja sitä kärsiikö Jumala luomakuntansa mukana? Olen ajatellut, että Jeesus halusi osoittaa myös Jumalan kärsivän ja siksi hän ei paennut vaan antautui kidutettavaksi ja lopulta raa-asti teloitettavaksi. Tämä ajatus on tosin ongelmallinen jos aletaan tarkemmin miettimään: Todettakoon vain, että Jeesuksella oli missio ja hän noudatti sitä rohkeasti loppuun asti. Hän oli valmis kuolemaan vakaumuksensa, uskonsa puolesta ja oli eräänlainen kaikkien "toisinajattelijoiden" esikuva ja edelläkävijä.
Omasta mielestäni Jumala kärsii tai hänen on oikeastaan pakko kärsiä. Kärsimyksellä on yleensä "jalostava" merkitys, niin olen sen ajatellut. Ei kärsimys ole kuitenkaan mikään "kehittämisautomaatio",vaan kuten tiedämme osa kärsimyksestä on täysin turhaa. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa Afrikan nälänhätä, joka olisi kyllä voitettavissa mutta ihmiskunnalla ei ole vielä riittävästi "hyvää tahtoa". Se on surullista. >>Se mikä ei tapa, se vahvistaa ja karaisee
Onkohan muuten tämä koko keskustelumme nyt ihan väärässä paikassa täällä ateismipalstalla??? ;) Tämän kokonaisuuden vois oikeestaan siirtää kristinusko-osastolle. Voisimme saada paljon lisää keskustelijoita mukaan, mutta laatuhan se on tärkeintä eikä määrä ;) No jokatapauksessa...
Hiukkasen tuosta Jumalan kärsimyksestä vielä. Olen lukenut eräästä kirjasta aikoinani, että eräänlainen "logos" siirtyi Jeesuksen kehoon jossa koki kaiken sen tuskan minkä Jeesus koki viimeisinä päivinään. Jumala ja Jeesus siis yhdistyivät samassa kehossa. Näitä erilaisia selityksiä on enemmänkin. Hauskinta on ollut ehkä se selitys, että Jeesuksen sijasta ristiinnaulittiin intialainen yogi, joka pystyi kestämään ristiinnaulitsemisen ja heräämään henkiin. Tämä selitys on muuten yhden suomalaisen mieshenkilön "keksimä", itse hän saa tietonsa kuulemma jostain akaasia-arkistoista tai muista kummista lähteistä. No, mene ja tiedä. Turhaa varmaan miettiä sen enempää Jumalan ja kärsimyksen suhdetta. Maailma on kumma paikka ja voihan Jumala tuntea sisällämme olevan tuskan ihan kuten me sen koemme jos hän kerran on meissä.
Tänään olen miettinyt hiukan käsitettä lähimmäisenrakkaus. Välillä tuntuu siltä, että jotkut uskovat ovat hiukan hukassa tämän asian suhteen. On jonkinlainen ikäänkuin "pakko" rakastaa lähimmäistä jos haluaa olla "hyvä" kristitty. Ja tämähän on tietysti ongelmallista. Rakkaus on vaikeaa, sen olen huomannut, ei suinkaan mikään itsestäänselvyys ja kun Jeesus laajensi sen vielä koskemaan vihamiehiäkin.
Jo psykologiasta tiedämme, että varhaislapsuuden kokemusten traumat vaikuttavat toimintakykyymme myöhemmässä elämässä. Kykymme rakastaa voi olla vaurioitunut jopa kieroutunut. Tuntuu välillä siltä, että juuri ns. uskonnollisten lahkojen vaikutuspiirissä kasvaneet lapset ovat erittäin alttiita traumoille. He ovat joutuneet liian varhain tekemisiin asioiden kanssa, joita eivät pysty mielessään käsittelemään. Ben Furman käsitteli tätä asiaa viikko pari sitten, en valitettavasti nähnyt sitä mutta kuulin kyllä siitä.
Rakastamisen vaikeudesta. Rakkauttahan on erilaista: On biologista rakkautta, kuten miehen ja naisen välinen, on äidinrakkautta ja miksei yhtälailla isänrakkauttakin, sitten on Platonista rakkautta mikä tarkoittaa pyyteetöntä rakkautta, on myös sairaalloista rakkautta kuten mustasukkaisuus. Uskovaiset puhuvat vielä Jumalan rakkaudesta ja Jumalan rakastamisesta. Niinhän se rakkauden kaksoiskäskyssä kuuluu: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi ja lähimmäistä kuten itseäsi. Niin ja on vielä itserakkaus, joka on mielestäni erittäin vaikea rakkauden laji: Missä kulkee raja egoismin ja terveen itsensä rakastamisen välillä, on aika veteen piirretty viiva. Kaikissa meissä on tietysti kaikkia näitä rakkauden muotoja sekaisin, mikä vielä monimutkaistaa asiaa. Itse olen kyllä joutunut painimaan asian kanssa. Minun on ainakin täytynyt opetella rakastamaan, sisäsyntyistä se ainakaan itselläni ole ollut muuta kuin ehkä ihan pikkaisen. Jostain syystä olen ollut erityisen kiinnostunut kuitenkin juuri rakkaudesta, joskus höpisenkin ihmisille, että maailmassa ei oikeastaan ole muuta oppimisen arvoista kuin rakkaus. No, se nyt vaan on oma "pakkomielteeni";)
Palaan vielä uskovaisiin. Hassua, että puhun heistä kuin ulkoavaruuden olioista, vaikka olen itsekkin yksi heistä. Ihmisethän usein puhuvat siten ikäänkuin jostain ulkopuolisista vaikka ovat itsekkin erittäin sisäpuolella. Sanotaan, että ihmiset on sellaisia ja tälläisiä, vaikka sanoja on itsekkin ihminen. Mielestäni joidenkin uskovaisten lähimmäisenrakkaus "tökkii" pahasti. Tuntuu, että ei ymmärretä rakkaudesta yhtään mitään. Minuahan tämä ei sinänsä ihmetytä, totesinhan rakastamisen olevan vaikea taito. Mutta silloin kun mennään jo niin pitkälle ristiriitaisuuteen, että alkavat hälytyskellot kenellä tahansa soimaan, asiaan on syytä tarttua. On vähän hankala ymmärtää, että kyllä Jeesus ja kaikki sinua rakastavat mutta helvettiin meet jos et heti nyt kadu syntejäsi ja liity meidän porukoihin. Ota heti Jeesus sydämmeesi tai sulla ei ole toivoa! Outoa lähimmäisen rakkautta todellakin... Voisin paneutua paljon syvemmällekin asian ytimeen mutta en itsekkään jaksa lukea kamalan pitkiä kirjotuksia.
Vielä kuitenkin vaivaan hetken. Kun nyt kerran olen alkanut kirjoitella tänne palstalle, niin tein yhden havainnon itsestäni. Taidan olla kristitty mystikko. Se ei välttämättä ole aina hyvä asia koska mystiikka yhdistetään usein okkultismiin. Okkultismi ei minua kiinnosta kuin ehkä hiukan. Mystikoita pidetään myös huuhaaukkoina vaikkapa esim. filosofeihin verrattuina. Minusta myös Jeesuksessa oli mystikon vikaa. Oikeastaan kaiken "tietoni" tai osan teistä mielestä, arvoisat lukijani, "harhani" Jumalasta olen oppinut pääasiassa tutkiessani itselleni lähintä kohdetta eli itseäni. Minulle mystikkona raamatun "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen" on olennainen tieto. Eli juuri itseään tutkimalla voit löytää Jumalan. Yksi ehkä tunnusomainen piirre meissä mystikoissa on myös se, että meitä on vaikea ymmärtää muiden kuin toisten mystikoiden. Me olemme kiinnostuneita kaikesta, kaikki on meille mystikoille Jumalan ihmeellistä luomistyötä. Raamatussa sanotaan, että Jumala loi maailman ja totesi ,että maailma on hyvä. Me mystikot olemme kristityistä juuri se inhottava "osa", jotka osaamme "harhauttaa" muita uskovaisia. Joku mystikko on varmaankin keksinytkin ilmaisun "lukea kuin piru raamattua" ;)
Ensiksi totean että minulla ei ole omaa nettiä ja siksi en pysty pohdiskelemaan asioita aina ollenkaan niin laajasti kuin haluaisin. :(! Saatat olla oikeassa, tämä keskustelu ehkä kuuluisi kristinusko-palstalle. No, olkoon nyt täällä kun alkoikin täällä... ;)
Minun mielestäni kristinuskossa on paljonkin mystisiä asioita. Näen myös maailman tietyssä mielessä mystisenä paikkana, jonka kaikkia ilmiöitä ei voi selittää järjellä. Kristityt selittävät kaikki ilmiöt joko saatanasta tai Jumalasta lähteviksi. Itse en usko että saatana (jos on olemassa) ohjaa elämääni millään tavoin tai puuttuu siihen. Uskon että jos jollain on vaikkapa "henkikokemuksia", nämä henget voivat olla hyviä, eivät lainkaan demonisia kuten kristinusko poikkeuksetta opettaa. Minua kiinnostaa myös erityisesti energiaparantaminen, siksi että tunnen henkilöitä jotka harjoittavat sitä, ja näissä kyseisissä henkilöissä ei ole mitään "demonista", he ovat päinvastoin aivan ihania ja välittäviä ihmisiä, joille on oikeasti tärkeää että he pystyvät auttamaan ja palvelemaan lähimmäistään. Minun mielestäni se on ihan opeteltavissa, miten haluamme suhtautua muihin ihmisiin, kuten totesit. Olen itse alkanut tavallaan harjoitella positiivista ajattelua. Saan mieleni tasapainoon aika hyvin rukouksella, joogalla ja meditaatiolla (joista kaksi jälkimmäistä ei monen mielestä taida kuulua kristitylle...), mutta myös oman ajattelun ja toiminnan ohjaaminen on avainasemassa. Jos nämä henkiparantajat haluaisivat olla tekemisisissä jollain tavalla pimeiden henkien kanssa, se olisi heidän valintansa, mutta olen löytänyt heistä paljon enemmän positiivista suhtautumista kuin monista kiihkeistä kristityistä.
Ahaa, vai että intialainen yogi ristiinnaulittu Jeesuksen sijaan? Jännä näkemys. En pysty näin yhtäkkiä oikein suhtautumaan siihen, kun kuulen koko asian ensimmäisen kerran. Olisikohan joku muu saanut samaa tietoa jos asia olisi noin? Uskon kyllä että Golgatalle ristiinnaulittiin nimenomaan Jeesus Jumala, joka halusi osoittaa rakkautensa ja välittämisensä ihmisille. Ja Jumalan aivoituksissa syntien sovittaminen tapahtui sitä kautta, käsittääkseni, myös. Noista sairaalloisuuteen menevistä katumusharjoituksista voi sitten olla monta mieltä. Kun synnit on sovitettu niin ne on sovitettu kaikkina aikoina ja kaikkia varten. Joutuisivatko muuten kaikki ennen Jeesusta eläneet ihmiset helvettiin? Katsoin Furmanin ohjelman kartanolaisuuslahkosta ja siinä kerrottiin juuri siitä mihin äärikiihkoilu voi sairaimmillaan johtaa. Ruoskitaan pikkulapsia (4-7-vuotiaita) koska he eivät suostu tunnustamaan huoraamisiaan. Nämä lapset eivät tienneet mitä kyseinen sana tarkoittaa...
Minulla on taas kiire... Voi ei. Olisin halunnut vielä kertoa enemmän siitä miten näen maailmankaikkeudessa liikkuvan (ja kaiken muodostavan) energian ja sen ohjautumisen ja merkityksen, mutta nyt on pakko mennä... Sitäkin monet pitävät jollain tavoin okkultismiin liittyvänä, mutta itse näkisin että koska Jumala on luonut maailman, Hän on luonut myös tämän energian ja määrännyt miten se käyttäytyy.
...sinne kristinuskopalstalle. Olenkin käynnistänyt uuden keskustelun sinne osoittessa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000061&posting=22000000010598604
;)
Rohkeus on laaja käsite... mikä on rohkeutta onko se rohkeuttaa että uskaltaa vetää kännit tai uskaltaa olttaa koska muuutkin polttaa... vai onko rohkeutta se että uskaltaa uskoa Jumalaan. Musta monesti tuntuu että Me uskovat ollaan paljon rohkeampia kuin ei uskossa olevat. Me voimme lähteä kadulle puhumaan asioista ILMAN viina tai tupakkaa... jos haluatte että jatkan vastatkaa jotain. Mä olen ammatti koulussa ja mun omat luokka toverini "yllyttivät" mua puhuun koko koulun edessä näistä uskon asioista ja mä meen. Moniko ei uskova on valmis menee ILMAN alkoholia yli 200 opiskelian eteen jotka ovat vielä omasta koulusta ja näät kutakuinkin jokaisen joka päivä? Se asia on niin että Suomessa alkaa herätys saatanan joukot tulee häviämään tämän taistelun tai oikeastaa ne on hävinny jo... Ristillä! SUOMI JEESUKSELLE!!!
On erittäin rohkeaa puhua uskostaan avoimesti sellaisen joukon edessä. Olen itsekin puhunut uskostani yläasteella, mutta en omien luokkatovereitteni edessä. Kunnioitan rohkeuttasi. Siunausta sinulle! :)
Siis nimenomaan jos porukka haluaa kuulla. Käännyttäminen saa useimmiten ihmiset kiukkuisiksi.
ollaan ihan hiljaa,vaikka tekisi mieli 'lyoda'sanalla.
tähän asti, eikä alkuseurakunnan tapaista ´rohkeutta ole tarvittu. mutta siellä missä on kristittyjen vainoja siellä myös rohkeus kasvaa. uskon, että rohkeutta annetaan tarpeen mukaan.
todellista arkipäivän rohkeutta on se, että myöntää olevansa heikko. jokainen ihminen on heikko, se joka sen pystyy myöntäään on rohkea. rohkea uskaltaa pyytää apua. rohkea uskaltaa hypätä uskon hypyn ja laittaa elämänsä kokonaan Jeesuksen varaan. rohkeat saavat huomata, että se kannatti.
Aamen. Olen pahoillani, jos sinua roimin jollain toisella sivulla. Saanko anteeksi?
;)
ainahan anteeksi pitää antaa, jos en anna sinulle anteeksi en saa omia pahoja tekojani anteeksi. mutta en ole huomannut missä kohtaa minua roimasit??