EU- tuleva super NL.-

Miksi EU n perustuslaissa ei määritellä ollenkaan uskontojen asemaa?

Tuleeko EU suvaitsemaan kristinuskoa?

Tullessaan täyteen mittaansa, tavoitteena on vain yksi uskonto. Kaikki muut lahkot ja kristilliyyden nimissä kulkevat toiminnot tullaan lakkauttamaan.

Ilmestyskirjan mukainen toiminto toteutuu.
Ainoa hyväksyttävä uskonto on katolilaisuus.
2311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kauan on ihmisiä valmistettu tuohon, ja nyt näyttää vahvasti siltä, että ihmiset olisivat valmiita tähän; ja ihmisistä kun puhutaan, niin tarkoitan niitä massoja, jotka eivät totuutta tunne, vaan ovat maallisen mielen omia, ja maallisia rakastavat.

ei enää kauaa, niin laittomuuden ihmiselle on laitettu kuin tarjoittimella, maailman valtio ja uskonto ja armeija. YK, EU, NATO, sekä kaikki muut sanankaltaiset, jotka yhdistävät monia valtoja yhteen; kun laittomuuden ihminen saapuu, niin hän saa valtaansa kaiken vallan ja pään tässä maailmassa, mutta ei moneksi vuodeksi, ja sitten saapuu Herramme Jeesus Kristus kaikessa voimassa ja kunniassa, niin että jokainen tässä maailmassa sen tietää.

suurin valhekristus saapuu ennen Herran saapumista; ja sen ilmestyminen voi olla maailman laajuinen, mutta sen on tapahduttava televisioiden tai muiden teknisten laitteiden kautta, sekä niillä teknologisilla avuilla, joita salassa on kehitelty, juuri sitä päivää varten, jotta saataisiin yhden miehen alaisuuteen koko maailma ja hyljättäisiin yksilöllisyyden vapaudet ja kaikki jotka eivät tätä ottaisi vastaan, tapettaisiin.

ei ole monen hetken päässä tämä aika.

siunausta

Äänestä

määritellä? EU:n alueella on jo ihan toimiva uskonnonvapaus, paitsi ehkä jossain entisen Jugoslavian alueella tms, mutta siellä ovatkin pelissä hieman eri realiteetit.

Taidat vain tarkoittaa, että muut kuin oma uskontosi tulisi kieltää. No niin ei tule käymään, vaikka kuinka itkisit.

Elämä on paljon helpompaa kun ottaa jeesuslasit pois silmiltään ja katsoo sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeremijahu kirjoitti:

Miksi EU n perustuslaissa ei määritellä ollenkaan uskontojen asemaa?

Tuleeko EU suvaitsemaan kristinuskoa?

Tullessaan täyteen mittaansa, tavoitteena on vain yksi uskonto. Kaikki muut lahkot ja kristilliyyden nimissä kulkevat toiminnot tullaan lakkauttamaan.

Ilmestyskirjan mukainen toiminto toteutuu.
Ainoa hyväksyttävä uskonto on katolilaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu