Kesän jälkeen aloin pitkästä aikaa taas käydä tällä palstalla. Ja meninki on samanlaista yhä (mikä ei välttämättä ole huono asia). Enimmäkseen uskovien vaihtelevantasoisia keskustelunaloituksia, joihin uskonnottomat sitten vaativat tarkennuksia, perusteluja yms.
Noissa uskovissa olen havainnut seuraavia erilaista retoriikkaa käyttäviä ryhmiä:
1) Kiihkeät julistajat. Paasaavat siitä miten uskonnottomat (ja muut kuin kristityt) heiteään kadotukseen ihan pian. Tuomiopäivä on lähellä. Sanoman ytimenä on "katsotaan sitten kuoleman jälkeen kuka nauraa". Raamatun jakeiden runsas lainaaminen on hyvin yleistä.
2) Empaattiset. Lähestyvät ystävyydellä ja rohkaisevat ateisteja: jokaisen sisällä on siemen uskoon, kaikki ovat jumalan lapsia, Jeesus rakastaa myös juuri sinua ateisti, ota rakkaus vastaan. Niinpä, kenellepä ei rakkaus kelpaisi. Sitä annetaan ja saadaan erilaisten elämäntilaiteiden, uskontojen ja yhteisöjen puitteissa. Sitä voi selittää jumalilla, biologialla, psykologialla yms.
3) Loogikot. Yksinkertaisten väitteiden asettajia. Esim. "kun ette kerran voi aukottomasti todistaa jumalan olemattomuutta, ette voi kieltää uskon totuutta". Päätyvät lähes aina kehäpäätelmiin ja vajavaisiin perusteluihin.
4) Valitettavasti harvinaisin ryhmä on sellaiset, jotka oikeasti kysyvät ateistien ja agnostikkojen maailmankuvasta, vertailevat sitä omaansa ja etsivät yhtymäkohtia. Kenties jopa muuttavat asenteitaan ja käsityksiään siitä mitä jumaluus voi tarkoittaa. Samalla myös uskonnoton ihminen näkee uuden (ja jopa vakuuttavan) puolen siitä mitä jumaluus/usko voi yksittäiselle ihmiselle tarkoittaa.
Niin. Luokittelu on tietysti p:stä. Jos joku luokittelisi tänne ateisteja, itse en todennäköisesti tunnustaisi kuuluvani (puhtaasti) mihinkään ryhmään. Mutta tällaisia subjektiivisia pintapuolisia havaintoja olen tehnyt.
Uskovien kirjoittelulla tänne on kyllä ollut vaikutusta. Olen havainnut että jumalia ja uskoja on yhtä monta kuin kirjoittajiakin. Ja että uskovat ja uskonnottomat ovat samalla viivalla lähtiessään tutkimaan maailmaa. Toiset vain luottavat "ylempään" totuuteen, toiset pyrkivät havainnoimaan ilmiöitä ilman kaikenkattavaa selitystä.
Noissa uskovissa olen havainnut seuraavia erilaista retoriikkaa käyttäviä ryhmiä:
1) Kiihkeät julistajat. Paasaavat siitä miten uskonnottomat (ja muut kuin kristityt) heiteään kadotukseen ihan pian. Tuomiopäivä on lähellä. Sanoman ytimenä on "katsotaan sitten kuoleman jälkeen kuka nauraa". Raamatun jakeiden runsas lainaaminen on hyvin yleistä.
2) Empaattiset. Lähestyvät ystävyydellä ja rohkaisevat ateisteja: jokaisen sisällä on siemen uskoon, kaikki ovat jumalan lapsia, Jeesus rakastaa myös juuri sinua ateisti, ota rakkaus vastaan. Niinpä, kenellepä ei rakkaus kelpaisi. Sitä annetaan ja saadaan erilaisten elämäntilaiteiden, uskontojen ja yhteisöjen puitteissa. Sitä voi selittää jumalilla, biologialla, psykologialla yms.
3) Loogikot. Yksinkertaisten väitteiden asettajia. Esim. "kun ette kerran voi aukottomasti todistaa jumalan olemattomuutta, ette voi kieltää uskon totuutta". Päätyvät lähes aina kehäpäätelmiin ja vajavaisiin perusteluihin.
4) Valitettavasti harvinaisin ryhmä on sellaiset, jotka oikeasti kysyvät ateistien ja agnostikkojen maailmankuvasta, vertailevat sitä omaansa ja etsivät yhtymäkohtia. Kenties jopa muuttavat asenteitaan ja käsityksiään siitä mitä jumaluus voi tarkoittaa. Samalla myös uskonnoton ihminen näkee uuden (ja jopa vakuuttavan) puolen siitä mitä jumaluus/usko voi yksittäiselle ihmiselle tarkoittaa.
Niin. Luokittelu on tietysti p:stä. Jos joku luokittelisi tänne ateisteja, itse en todennäköisesti tunnustaisi kuuluvani (puhtaasti) mihinkään ryhmään. Mutta tällaisia subjektiivisia pintapuolisia havaintoja olen tehnyt.
Uskovien kirjoittelulla tänne on kyllä ollut vaikutusta. Olen havainnut että jumalia ja uskoja on yhtä monta kuin kirjoittajiakin. Ja että uskovat ja uskonnottomat ovat samalla viivalla lähtiessään tutkimaan maailmaa. Toiset vain luottavat "ylempään" totuuteen, toiset pyrkivät havainnoimaan ilmiöitä ilman kaikenkattavaa selitystä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuo tuli melkein kuin omasta päästäni.
.. sivuilla voi käydä katsomassa kehittynyttäkin keskustelua osapuolien välillä. Pidän toivottavana että mekin pystyisimme kohottamaan omaa keskustelukulttuuriamme. Vihjeenä aivan aluksi; saman asian toistuvasti esilleottaminen ei sitä tee.
hummppahummppahumppa tättärää(näin asiapitoinen viesti tarvitsee ehdottomasti sopivan loppukevennyksen) ;
Psalmit toteaa; "Hullu sanoo sydämessään, ei ole Jumalaa" ...tämä hulluus tuli N:kin osaksi..?
Ateisti on monesti "uskovaisempi" kuin moni muu, omalle aatteelleen tai jumalalleen?
Eikös se ollut Nietzsche?
Ateistisen elämänkatsomuksen valinneena aloin tieteellisen ja markkinatalouden vastaamattomuuden takia tarkentaa OMAA MAAILMANKUVAANI ERI USKONTOJEN TUOTTAMAN TIEDON VALOSSA.
Havaitsin sen hyväksi. Uskon Jumalaan.
Itse ateisti-agnostikkomaailmankuvan hylänneenä sitä ei ole enää tarpeellista tarkentaa jonkin muun ihmisen kokemana.
...varsin erikoinen tapaus:)
Kaikki on nähty ja koettu ja kokeiltu ja nyt olen kotonani Katolisessa kirkossa.
Pienenä kerran perustin filosofikerhon tunnuslauseenamme Gnothi seauton. Meillä oli ensimmäinen kokous pappilan takapihalla. Minusta tuntui että koulun opetus oli tuohon aikaan puutteellista ja kerran ennen tuntia (filosofian,uskonnon vai historian en muista) täytin taulun kaikella minkä tiesin Marxista - siis kiitettävää oma-aloitteisuutta osoittaen. En osaa oikein neuvoa mitään paitsi avoimuutta ja ehkä tietoista hiljaisuutta, kun minulle Jumala tuli todelliseksi sellaisten ravistelujen kautta (läheisen kuolema ja muita vaikeita asioita). Jokaisella on ymmärtääkseni "oma tiensä" vaikka vaellus on yhteistä. Kurkistin tänne palstallenne ihan uteliaisuudesta, en ole käännyttäjätyyppiä, mutta aina valmis keskustelemaan.
PS. En yhtään muista, oliko meillä toista kokousta. Kiinnostukset vaihtelivat :)
ehkä tämä onkin kuudes ryhmä? Viidesryhmäläinen oli jotenkin tietoisesti etsimällä päätynyt uskoon. Mutta vaikka tutkin kaikkea, niin herätys todellisuuteen tuli rajusti ja yllätyksenä. Ja tänne kuten sanoin pistäydyin uteliaisuudesta katsomaan että miten pärjäätte. Hyvää jatkoa, etsimisen iloa ja tosiaan tarvittaessa vastaan kysymyksiin.
Täällä tulee joskus mieleen,etteivät ihmiset muista, että on myös uskoon tulleita tai siis sellaisia, jotka ovat ottaneet uskon vastaan. Minä tiedän ja muista myös millaista oli elää ennen Kristusta ja millaista on elää nyt. Minäkin päädyin Jumalaan ja olen kyllä hyvissä käsissä. Miksi kristityt sitten saarnaavat tuomiopäivästä jne.? No siksi, että minä en ainakaan halua, että kukaan joutuu sinne toiselle puolen tai kärsii koko elämänsä.
Jeesus armahti jopa ristillä hänen vierellään riippuvan rikollisen. Joka siis tunnusti syyllisyyensä ja pyysi anteeksi. Jeesus ei syyttänyt opetuslapsa, kun he pakenivat. Päinvastoin. Kuinka moni ihminen kykenee sellaiseen armoon??? Ei kukaan. Ja joka väittää niin, valehtelee.
Siis mielestäni "uskoon tullet" nimenomaan voivat uskoon tultuaan kuulua johonkin noihin ryhmään (jaottelu on kyllä keinotekoinen kuten sanoinkin).
Tuomiopäivä. Siinäpä onkin sitten kysymys, että kuka joutuu sinne "toiselle puolelle". On miljoonia erilaisia käsityksiä siitä, ketkä ovat todella uskossa ja pelastettuja. Toisten mielestä kaikki hyväntahtoiset ihmiset ovat pelastuneet, toisen ääripään mielestä vain tiettyyn lahkoon kuuluvat pääsevät taivaan iloon.
Tuomiolla pelottelu on myös mainio psykologinen keino saada ihmisryhmä pysymään yhtenäisenä ja hiomaan oppiaan linjakkaammaksi, jotta kaikki (tai tietyn elämäntavan omaavat) voisivat siihen yhtyä.
Kyllä, Jeesuksen (olkoon sitten historiallinen kansankiihottaja tai jumalainen taruolento) laupeudesta voi oppia. Kaikkia ärsyttäviä tyyppejä ei kannata vetää turpaan. Toisaalta jeeskukseen uskovat ovat halki vuosisatojen muokanneet sanomaa omien tarpeidensa mukaisesti. Oli kyse sitten pakanoista, vierasmaalaisista, seksuaalivähemmistöistä, kerettiläisistä jne.
Jumaluus on varmuutta omasta itsestä, paikasta maailmassa ja elämän jatkuvuudesta. Oli tuon jumaluuden taustalla mikä uskonto tai maaimankatsomus tahansa. Jumaluus löytyy ihmisen sisältä, arjesta, eikä mikään uskonto koskaan tule saamaan tuota kokemusta täysin omakseen.
mielestäni havaintosi olivat ihan hyviä.
Siitä jo voi päätellä, että ihmiset ovat erilaisia ja jokainen julistaa tavallansa. Perussanoma kuitenkin yleensä säilyy samana, ainakin pitäisi säilyä.
Raamattukin kehoittaa jokaista pitämään oman uskonsa. Sen takia toivonkin, että jos ei pidä jonkuin uskovaisen lähestymistavasta, ei sen takia tehtäisi omia johtopäätöksiä koko uskonnosta.
raamatun mukaan hindujen ja luonnonhenkien palvojienkin pitää oma uskonsa? Onko lähetystyö syntiä?
Ei. Neki pitäs houkutella pois helvetistä ;)
"4) Valitettavasti harvinaisin ryhmä on sellaiset, jotka oikeasti kysyvät ateistien ja agnostikkojen maailmankuvasta, vertailevat sitä omaansa ja etsivät yhtymäkohtia. Kenties jopa muuttavat asenteitaan ja käsityksiään siitä mitä jumaluus voi tarkoittaa. Samalla myös uskonnoton ihminen näkee uuden (ja jopa vakuuttavan) puolen siitä mitä jumaluus/usko voi yksittäiselle ihmiselle tarkoittaa."
Valituksesi tämän ryhmän pienuudesta, joka siis on samaa sarjaa kuin "ainoa hyvä intiaani on kuollut intiaani" kertoo mikä on asenteesi ja toiveesi.
Eikä. Asenteeni ja toiveeni on avoin keskustelu ihmisten välillä. Uskonnot tuskin koskaan häviävät, samoin niiden epäily.
Kirjoitinkin tuolla, että vastaan jos kysytään. Mutta kun ei kysytty, niin kysynpä itse.
kiitos sinulle! herätti paljon ajatuksia. ja mukava kun tulit takaisin :)