Huolestuin

Gamalasti, siis huolestuin. Kävin tänään mielenkiintoisen keskustelun erään henkilön kanssa. Ei se juttutuokio pitkä ollut, mutta itsetuntoani se koetteli. Toivon kovasti, ettei aihe muutu päässäni traumaksi. Siitähän voisi olla ihan mahottomia seurauksia. No, juttuhan meni näin. Tunsimme jotenkin toisemme entuudestaan, eli siinämielessä ei pitänyt olla mitään. Mutta sitten tuli laaki päähän. Pesäpallomailaa epäilen, kuhmusta päätellen. Gammottavaa. Sanoin jotenkin siihen malliin, että pilkettä pitää olla silmäkulmassa, ei välttämättä molemmissa, mutta toisessa ainakin. No. Minulta kysyttiin, että onko minulla? Ei juttukumppani ollut ennen minussa sellaista piirrettä huomannut.:) Tuohan sen huolestumisen sitten aiheutti. Olenko aina luullut itsestäni "liikoja", kun olen kuvitellut sellaista. Minulla pitäisi vuosiloma alkaa juuri ja itsetunto on alamaissa, suorastaan pohjamudissa. Matikoiden siellä mudissa pitäisi elää, ei minun. Pyydänkin nyt apua, hyvä sättiväki. Kiertelin nettimaailmaa hikikarpalot otsalla helmeillen. Hain linkkiä, mistä löytäisin sitä pilkettä, pilkettä josta täällä sätin keskusteluissa puhutaan. Monella jopa profiilissa se sana mainitaan. En vaan löytänyt. Soittelin kavereille, jos he tietäisivät asiasta jotain. Ei kommettia. Soitin myös ison kauppakeskuksen infoon. Turha toivo. Tässävaiheessa oli jo paitakin märkä hiestä, enkä varmasti ollut saunassa, enkä tälläkertaa edes lenkillä. Kysynkin: mistä voisin saada ostaa pilkettä. Maksan melkein mitä tahansa, tai, ainahan hinnasta voidaan neuvotella. Toivottelen tässä samalla hyvää syksyn alkua, kaunista ruskaa, sekä täyteläisiä sieni- ja marjakoreja.
Jukka lähtee nyt lomalle, eikä meinaa polttaa savukaloja karrelle:))
62085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oikein hyvää lomaa Jukka :)

Eiköhän niitä pilkkeitä löydy puuvajasta ja jos ei pilkkeitä, niin ota koko halko, niin onpahan jotain, milla kumauttaa keskustelukumppani tainnoksiin eli ts. viedä häneltä matto jalkojen alta ;)

Toivottaa JenniJoutava

Äänestä
  • Aloittaja

    Juuh kiitosta vaan... kyllä niitä pilkkeitä löytyi...eikä siitä tarvii paljoakaan vuolla niin siitä saa sitä pilkettä.. Otin oikein kaksin kappalein... molempiin silmäkulmiin...

    Äänestä

Aivan ihana kuvaus kesästä,
missä olit tosiaan?

Äänestä
  • Aloittaja

    Kerran kävin tuolla,
    hetken viivyin siellä,
    kunnes taas menin,
    tietä astumaan.
    Läksin toisaalle,
    ei, siellä en viipynyt,
    siellä ei aurinko paistanut,
    ei laulaneet linnut.
    Palasin takaisin,
    katselin, kuuntelin,
    ihastelin luontoa.
    Ihastelin lämpöä,
    läheisyyttä, lintupoikueita.
    Siellä minä olin.

    Äänestä

oot kyllä ihan uskomaton ettei mitään rajaa....

Äänestä
  • Aloittaja

    On miulla rajoja. Alaraja, yläraja... jaa oiskohan niitä viel muita... Huppista, tais tulla kiljotusvilhe. Tarkotin raajoja. Ja sit se uskottomuus. Siihen en usko itsekkään. Vai miten se taas menikään, en mie ennää muista. Ai nii, uskomaton. No se on kai kanssakuulijan, kanssakulkijan mieliharmi, mie en siitäkään nii välitä... eihän Viljokaan välittänyt:):):):)
    Kaikkea hyvää kuitenkin... wirn.
    ps. Onko ansa viritetty?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6180129 kirjoitti:

Gamalasti, siis huolestuin. Kävin tänään mielenkiintoisen keskustelun erään henkilön kanssa. Ei se juttutuokio pitkä ollut, mutta itsetuntoani se koetteli. Toivon kovasti, ettei aihe muutu päässäni traumaksi. Siitähän voisi olla ihan mahottomia seurauksia. No, juttuhan meni näin. Tunsimme jotenkin toisemme entuudestaan, eli siinämielessä ei pitänyt olla mitään. Mutta sitten tuli laaki päähän. Pesäpallomailaa epäilen, kuhmusta päätellen. Gammottavaa. Sanoin jotenkin siihen malliin, että pilkettä pitää olla silmäkulmassa, ei välttämättä molemmissa, mutta toisessa ainakin. No. Minulta kysyttiin, että onko minulla? Ei juttukumppani ollut ennen minussa sellaista piirrettä huomannut.:) Tuohan sen huolestumisen sitten aiheutti. Olenko aina luullut itsestäni "liikoja", kun olen kuvitellut sellaista. Minulla pitäisi vuosiloma alkaa juuri ja itsetunto on alamaissa, suorastaan pohjamudissa. Matikoiden siellä mudissa pitäisi elää, ei minun. Pyydänkin nyt apua, hyvä sättiväki. Kiertelin nettimaailmaa hikikarpalot otsalla helmeillen. Hain linkkiä, mistä löytäisin sitä pilkettä, pilkettä josta täällä sätin keskusteluissa puhutaan. Monella jopa profiilissa se sana mainitaan. En vaan löytänyt. Soittelin kavereille, jos he tietäisivät asiasta jotain. Ei kommettia. Soitin myös ison kauppakeskuksen infoon. Turha toivo. Tässävaiheessa oli jo paitakin märkä hiestä, enkä varmasti ollut saunassa, enkä tälläkertaa edes lenkillä. Kysynkin: mistä voisin saada ostaa pilkettä. Maksan melkein mitä tahansa, tai, ainahan hinnasta voidaan neuvotella. Toivottelen tässä samalla hyvää syksyn alkua, kaunista ruskaa, sekä täyteläisiä sieni- ja marjakoreja.
Jukka lähtee nyt lomalle, eikä meinaa polttaa savukaloja karrelle:))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu