Samaan aikaan toisaalla...
He kiipivä ja kiipivät ja kiipivät, vailla päämäärää joka oli laakson lhuippu. Nuo miljardit ja taas miljardit verenhimottomat sarjamurhaajat, silmissään palavan jäätävä rakkaus joka raastaisi riekaleiksi hennoimman pellavakankaankin kuin timantin. Heidän aivonsa vapisivat urheudesta. Kova tahto saattaisi heidät riettaan hellyyden pilvihihnoihin, hirvipinnoihin jotka määkisivät unohdettua raskauttaan kondensaattori. Päivänpaisteen kammatut oravat, viekkaat jäkäräiset ja tahdottomat ongenkoukut, he kaikki huusivat yhteen sävyyn:"Tule alas, oi hilpeyden eirikuva, itkemme suolaisia näkyjä silmäimme saastaisista syövereistä!" Ja hän tuli rajusti, rajusti kuin bergokraatti koprofiilisten muistelmiensa unholasta, syösten tulta ja rikkikiisua hävyttömien pihoille. Ja katso, he huusivat tuskaisena riemuaan ja nauroivat kuin heinäsirkat vedessä, nuo miljardit ja taas miljardit verenhimottomat paskiaiset.
He kiipivä ja kiipivät ja kiipivät, vailla päämäärää joka oli laakson lhuippu. Nuo miljardit ja taas miljardit verenhimottomat sarjamurhaajat, silmissään palavan jäätävä rakkaus joka raastaisi riekaleiksi hennoimman pellavakankaankin kuin timantin. Heidän aivonsa vapisivat urheudesta. Kova tahto saattaisi heidät riettaan hellyyden pilvihihnoihin, hirvipinnoihin jotka määkisivät unohdettua raskauttaan kondensaattori. Päivänpaisteen kammatut oravat, viekkaat jäkäräiset ja tahdottomat ongenkoukut, he kaikki huusivat yhteen sävyyn:"Tule alas, oi hilpeyden eirikuva, itkemme suolaisia näkyjä silmäimme saastaisista syövereistä!" Ja hän tuli rajusti, rajusti kuin bergokraatti koprofiilisten muistelmiensa unholasta, syösten tulta ja rikkikiisua hävyttömien pihoille. Ja katso, he huusivat tuskaisena riemuaan ja nauroivat kuin heinäsirkat vedessä, nuo miljardit ja taas miljardit verenhimottomat paskiaiset.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mä kun luulin että minun päässä heittää
äköjään pahasti kun et muista tuota edes kirjoittaneesi (kopioitu blogistasi)
syntisi anteeksi.siis polvistu isäntäsi edessä
Kuka sinä maan matonen olet? Kuka kumma olet, sinä haalean hedelmällinen yökiitäjä? Kuinka käsket moukkaa polvistumaan isäntänsä eteen, polvistumaan kuin kaksisataa kilometriä verimakkaraa Lievestuoreen torilla. Miksi valvot yksin pimeässä huoneessasi, pimeässä kuin kärpäsen sammumaton syli. Kaipaatko jotain? seuraa??? seuraa... seuraava potilas oli kuin ukkosen tappama pirun raato tai kupan raiskaama suonikohju, hänelle ei lääkäri, jos häntä nyt lääkäriksi voi kutsua, keksinyt tarjota parantavaa rohtoa. Hajanaisesti raahustaen hän valui pitkin Kruununhaan katuja, ohi Sibelius lukion, kohti tuntematonta alkupistettä, missä hän voisi käpertyä kohtuullisen maukkaasti sisustettuun kohtuun, uterukseen, jonka rosoiset lyijyseinät vaimentaisivat hänen ensiparkaisunsa hiljaiseksi tuhnuksi. Ja katso kaikki sen kuulivat, tuon värikkään makean painon tunteen. Sillä ilman heitä me kävisimme teuraalle kuin höyhenenkevyet virtsarakot, sanomatta sanaakaan, nöyrinä kirmaten.
ateisti, joka ei usko kuin kuolemaan.
Karvaat toukat järsivät aivojani, saaden varpaani kouristelemaan tahdottomasti. Katselen harmahtavaa, kuivakkaan sienimäistä nahkaani mikä peittää runnellun, kermavaahdon polttaman riekaleisen mieleni. Kuolema, tuo verestävän hempeä psykiatri, luo äänekkäitä silmäyksiä puoleeni. Raavin lasipöydän pintaa samettisella hiomalaikalla saadakseni hänen sifonkisen äänensä näkyviin, mutta ei, hän runtelee suoliani, kuin lämmin pohjoistuuli. Mitä antaisinkaan jos hän saastuttaisi sairaan mieleni sulotuoksuillaan... 400 riikintaaleria, tuskin.
Elämää kohdatessaan hän degeneroituu heleästi rysähtäen, kuin kaksi pajavasaraa kumihangella.
piru parka.
kirja toi on mistä luet/kirjoitat tekstisi.....
sairasta
Kaikki tämä on teille, ketkä vaellatte häikäisevän yön pimeydessä kohti runsauden haavaa, mikä odottaa teitä rupisen kutsuvana, suoltaen eetteriin sianpaskan hedelmöittämää mitättömyyttä.
Tämä tulee sammaleisen luuvatini ontosta täydellisyydestä, kuin Xanadu.
Ei muusta kuin unettomuudesta ja raikkaasta masennuksesta, mikä helmeilee partaveitsentuoksuisen suoleni rivoista raoista purppuraisille tyhjyyden lakanoille.
mihin hän mä uskon on,että henki lähtee yhtä nopeasti kuin on tullutkin..
Tullut ja menee, kuka tietää, eivät ainakaan rasvaiset perhoset, jotka yösydännä raiskaavat viattoman heleät silmäni sointuvilla sähköporakoneillaan. Raiskaavat jotten näkisi heidän karvaita kynsiään kiduttamassa umpikieroutuneen mieleni päivänpaisteisen mielipuolisia ajatuksia.
Mutta näen ja kuulen!
Vaikka en haluaisi