Monttu

Joka kerran kun tänne montulle tulee on monttu madaltunut. Joko se johtuu siitä, että kuopasta on raahautunut esiin joku ja möyhinyt mullat tai sitten on sinne nakeltu puskanikejä, huolimattoman peittelemättömästi. Taidetaan tässä kylässä luulla, että monttu on kaatopaikan raatokuoppa eikä kalmisto jossa joka raadolle annetaan sille kuuluva arvonsa.

Sen verran on koleaa, että illalla sitä voisi tuikata tuonne montunpohjalle mieltälämmittävän roihun. Kaikki pöytälaatikkokirjailijat voisivat tuoda ne lorunsa ja novellinsa, jotka eivät ylitä kriittisen raadin (seriffin) sensuuria tai herättävät pateettisuudessaan pahennusta tänne montulle tänään. Lukaistaan ne yksissä tuumin läpi ja käytetään sitten lämmittelyyn ja syttypaperiksi. Tiedä häntä millainen roihu kirjallisilla tuotoksilla taas saadaan aikaan ;)))

Iltapäivän aion tässä hämmennellä näissä muuripadoissani maaleja illan sutijaisiin. Kolmen värin pidot: punamultaa, okraa ja tuhkaa-rautaoksidia l. mustaa.

Gallianoa ei ole vielä, tilauksesta huolimatta, paikalliseen kirjakauppaan saapunut. Täytynee turvautua painon panimon tuotteisiin?

Pahimmassa tapauksessa on lähetettävä Pokahonttas vielä iltavilakalla sienimetsään. Tatit on jo mättäiltä poimittu, mutta kärpässienestä, taiten nautittuna, saa soman humalan.

Mummolla oli tapana pyydystää kärpäsiä navetasta kärpässienen ja kerman sekoituksella. Kerran pyydysti sitten kissankin, ja vaihtoi metodiksi kärpäspaperit. Kaipa ne HotShotit syntyvät kärpässienestä, kermasta ja kaffistakin, siis. Kerma ja sieni kun sopivat niin makoisasti yhteen, kuten kaikki kulinarrit hyvin tietävät.

Tuokaahan illalla montulle omiakin eväitä. Sellainen nyyttikestimeiniki. Tavoitteena se, että viet enemmän kuin tuot. Nyytti kainalossa tullaan ja nyytti kainalossa lähdetään. Johan on pitkät pidot! Onneksi ei sentään olla norsuja... kantavat kuulemma yli vuoden.
992844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 99

Vanhimmat

Mutta ei ymmärrä: Joka kerran kun tänne montulle tulee on monttu madaltunut. Joko se johtuu siitä, että kuopasta on raahautunut esiin joku ja möyhinyt mullat tai sitten on sinne nakeltu puskanikejä, huolimattoman peittelemättömästi. Taidetaan tässä kylässä luulla, että monttu on kaatopaikan raatokuoppa eikä kalmisto jossa joka raadolle annetaan sille kuuluva arvonsa.

Äänestä
  • jos aina ei kaikkea ymmärrä. Ja tällaista puuta ja heinää on mahdoton ainakaan selitellä;)))

    Äänestä

  • Selvyyteen paikan omituisuudesta pääsee sillä, että lukee palstakeskusteluja takautuvasti... Muistaakseni monttu sai alkunsa kesän alussa...

    Siinä sitä onkin illaksi puuhaa;)))

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    Selvyyteen paikan omituisuudesta pääsee sillä, että lukee palstakeskusteluja takautuvasti... Muistaakseni monttu sai alkunsa kesän alussa...

    Siinä sitä onkin illaksi puuhaa;)))

    Argeologit myös tekevät, mielenkiintoisuuksiaan tonkiessaan.

    Äänestä

seison enkä muuta voi...*surkena*

Pakko oli montun reunalle tulla,
oon onneton ei ole nikkiä mulla.

Mua kutsuu multa ja kalmainen maa,
ootan ihmettä tapahtuvaa.

Iltaan asti on aikaa mulla,
rekatuksi vakkariksi tulla.

Jos nikkiä kohta löydy ei,
maanmatoset kohta merlin vei.

En tahtoisi luopua merlistäkään,
heittää monttuun rakasta ystävää.

*istuu montun reunalla jalkoja heilutellen*

Äänestä
  • aikasi kuluksi, kirjaoittelisit niitä nikäänestyslistoja valmiiksi?

    Olet saanut ehdotuksia jo niin paljon, ettei niistä listaamatta, pysy kukaan enää kärryillä;))

    Ps. suloista että toit illan nuotioon vähän sytykettäkin!

    Äänestä

  • -Delila, se Simonin pettäjänainen
    -Titania, keijujen kuningatar

    Äänestä

  • tässä kirjoitti:

    -Delila, se Simonin pettäjänainen
    -Titania, keijujen kuningatar

    noissa muodoissa, liian hienoja nimiä meikäläiselle:)

    Ajattelin sellaista nikkiä joka ei ole suoranainen kopio kenenkään nimestä(eikä kanna mukanaan taakkaa alkuperäisen luonteenpiirteistä) vaan jotain muunneltua tai yhdisteltyä.

    Kiitos ehdotuksesta kuitenkin:)

    Äänestä

  • merli:) kirjoitti:

    Tuumix, muinainen Gallialainen tuumailija, eli ajattelija.
    Asetylenix, Hitsauskaasun jumalatar, joka sanoillaan hitsasi ajatuksia yhteen kokonaisiksi lauseiksi.
    Imodiumix, ongelmavatsaisten auttaja.
    Jääräx, jääräpäisyyden jumalatar.
    Monox, Häkäkaasun ja/tai kiertopotkujen jumalatar.

    Äänestä

Mie en saa osallistuu.
Mie en saa möyhii multaa.
Mie en saa mennä panimoon.
Mie en saa eväitä.
Mie saan arvata, laamari on rakas toimittaja.
Mie en ala mittää.
Mie en saa kiusata.
Mie en saa arvata mihin än-kirjain on kadonnut.

Äänestä
  • montulle möyrimään...
    Uskalsit arvuutella, vaikka arvuuttelitkin metiköön;))

    kas, laamari on vain laamari ja
    jokisen eväs
    ja toimittaja
    on se tähti;))

    Äänestä

  • Setä ei oikein ymmärrä, jos matonen ei saa möyhii multaa??
    Jos joku niin on mennyt sanomaan, niin setäpä antaakin siihen nyt luvan. Siiten, kun olet tarpeeksi möyhinyt, niin tulet vaan sanomaan. Voidaan katsella sitten joku muu juttu taas.

    Ihan kaikkea ei kerralla kannatakaan ruveta tekemään vaan sillälailla hiljalleen totuttelemalla. Sedältä voisi vaikka joku toimi löytyä tuolta Massen Pussivälineestä. Se on ihan uusi siivousalan yritys.

    Sedälläkin on vähän ollut ongelmia päästä kaikkiin paikkoihin, mutta setäpä onkin osannut asiat hoitaa siihen malliin, että suurempia ongelmia ei ole päässyt tulemaan.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    montulle möyrimään...
    Uskalsit arvuutella, vaikka arvuuttelitkin metiköön;))

    kas, laamari on vain laamari ja
    jokisen eväs
    ja toimittaja
    on se tähti;))

    Mie en saa möyriä.
    Mie en saa tähteä.
    Mie saan arvata metiköön.
    Mie en taas ala mittään.
    Mie en saa sanoa kaskas.
    Mie saan sanoa pieleen meni.
    Mie en saa laittaa tähän :).

    Äänestä

  • MaanMatonen kirjoitti:

    Mie en saa möyriä.
    Mie en saa tähteä.
    Mie saan arvata metiköön.
    Mie en taas ala mittään.
    Mie en saa sanoa kaskas.
    Mie saan sanoa pieleen meni.
    Mie en saa laittaa tähän :).

    Hah ja turha koettaa väittää, ettet saa olla paras, tai ettet saa edes sanoa, ettet olisi para.
    Olet palstan paras maanmatonen. Jesssssssssssssss

    Äänestä

  • Masse setä kirjoitti:

    Setä ei oikein ymmärrä, jos matonen ei saa möyhii multaa??
    Jos joku niin on mennyt sanomaan, niin setäpä antaakin siihen nyt luvan. Siiten, kun olet tarpeeksi möyhinyt, niin tulet vaan sanomaan. Voidaan katsella sitten joku muu juttu taas.

    Ihan kaikkea ei kerralla kannatakaan ruveta tekemään vaan sillälailla hiljalleen totuttelemalla. Sedältä voisi vaikka joku toimi löytyä tuolta Massen Pussivälineestä. Se on ihan uusi siivousalan yritys.

    Sedälläkin on vähän ollut ongelmia päästä kaikkiin paikkoihin, mutta setäpä onkin osannut asiat hoitaa siihen malliin, että suurempia ongelmia ei ole päässyt tulemaan.

    Mie saan Masse-sedältä kiljua.
    Mie saan ottaa kännit.
    Mie saan möyhiä monttua.
    Mie en ala mittään.
    Mie en saa siivota.
    Mie saan sannoo Masse-setä saaa-aaaa-aaa siivota.

    Äänestä

  • MaanMatonen kirjoitti:

    Mie saan Masse-sedältä kiljua.
    Mie saan ottaa kännit.
    Mie saan möyhiä monttua.
    Mie en ala mittään.
    Mie en saa siivota.
    Mie saan sannoo Masse-setä saaa-aaaa-aaa siivota.

    Varo menemästä sinne montun pohjalle! Sinne voi kaatua pensaa päälle ja sitten se koko hoito pistetään palammaan!
    Setä kyllä arvaa, että matoset ei juurikaan siitä tykkää, jos ei ole tarpeeksi kosteutta.

    Äänestä

niin johan on joku käynyt pataa hämmentämässä.
Omituiset rääpänjäljet tuossa maassa. Johan on ollut pulahdus. Jäävät Rosahin musteläikät toisiksi...
Mukavaa illalla katsella, että kuka eniten näyttää paviaanilta. Jollain on nyt persu punaisena. No parempi sekin kuin se, että olisi tipahtanut okrapataan. Okraväristä nimittäin tulee mieleen rintaruokinta-ajat meikäläisen pesueessa...

Äänestä

otin Masse-sedästä mallia ja toin mäyriksen tullessani :)

Muita maaleja tai suteja ei löytynyt, käyhän ihan tavalliset meikit ja meikkisiveltimet? Onko tarkoitus tehdä kokovartalomaalauksia vai pelkästään kasvomaalauksia? Vai mitä täällä maalataan? Noi kaljapullotkin vois kyllä koristella ?

mitään pöytälaatikkokirjallisuutta en uskalla luovuttaa yleiseen levitykseen, saattaisi tulla äkkilähtö montulta...Joten viskaan tämän paperinipun suoraan tuonne roihun keskelle :)

Äänestä
  • Ei nyt viskellä mitään papereita sinne monttuun, ennen kuin on katsottu ne läpi.
    Jaa'a, ihan pelkillä kasvomaalauksilla ei nyt ehkä päärjää. Toivottavasti laamarin värit riittää koko illaksi.

    Sedän täytyy käydä nyt hakemassa Taikiksen mäyrikselle kaveri...
    Kymmeneltä pitää kyllä tehdä vartiokierros paahtimolle, mutta eiköhän setä siitä selviä.

    Äänestä

  • ehditään sitten nukkumaan ajoissa;))

    Ei täällä montulla katsota, että koska mitäkin saa maalata. Minun puolestani maalatkaa vaikka munia, vaikka pääsiäinen ei olekaan!

    Maalia riittä. Kärpässienet likoavat tuossa kermassa. Kahvihan täällä on aina, joten eikös vain sutit heilumaan!

    Minulla on näitten maalausjuttujen kanssa vähän suurempi projekti suunnitteilla. Jokisella kun on lentolupakirja... voipi olla, että kuvailemme vielä vähän illanmittaan. Viedään sitten se ilmavalokuva sinne vanhalle bussiasemalle, muiden ilmavalokuvien joukkoon... Onkos kukaan käynyt niitä UPEITA kuvia katsastamassa?

    Äänestä

  • Masse setä kirjoitti:

    Ei nyt viskellä mitään papereita sinne monttuun, ennen kuin on katsottu ne läpi.
    Jaa'a, ihan pelkillä kasvomaalauksilla ei nyt ehkä päärjää. Toivottavasti laamarin värit riittää koko illaksi.

    Sedän täytyy käydä nyt hakemassa Taikiksen mäyrikselle kaveri...
    Kymmeneltä pitää kyllä tehdä vartiokierros paahtimolle, mutta eiköhän setä siitä selviä.

    mitään tärkeitä kirjoituksia, ei mitään jatkotarinoita, NE pidetään visusti tallessa ;)
    Noi monttuun menneet olivat sellaisia lähettämättä jätettyjä suoria sanoja, joita joskus hermostuksissaan kirjoittelee, joutavat palaa pois.

    Jahs, sinne paahtimon ulkopuolellehan se vartiointikierros suuntautuu? voisit kurkistaa ikkunasta onko toimittaja paikalla, makaako sammuneena seslokgillaan vai naputteleeko raporttia?

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    niitä kottikärryjä että saan kiljupöntön Montulle. Hopi hopi nyt ennen kuin Masse-setä ehtii apuun.

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    kuinka ollakaan...Mars oli jättänyt kottikärryt tänne montulle rahdattuaan ruokakylmiöstä ne märänneet nikinraadot tänne montulle.

    Siihen vaan rähmälleen kärryihin niin aletaan mennä. Hetko..mä otan nää korkkarit pois niin päästään nopeammin...

    *pinkoo Carl Lewis -tyylillä Tähtiksellä täytetyn kottikärryn kans paahtimoa päin*

    nyt on kyyti kylmää. En kyllä ihan tätä tarkoittanut, mutta menee se näinkin. Pääasia että ehditään ennen Masse-setää, näin kun se heilui hitsipillien kanssa paahtimon luona. Pistäs vähän vauhtia vielä.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    ehditään sitten nukkumaan ajoissa;))

    Ei täällä montulla katsota, että koska mitäkin saa maalata. Minun puolestani maalatkaa vaikka munia, vaikka pääsiäinen ei olekaan!

    Maalia riittä. Kärpässienet likoavat tuossa kermassa. Kahvihan täällä on aina, joten eikös vain sutit heilumaan!

    Minulla on näitten maalausjuttujen kanssa vähän suurempi projekti suunnitteilla. Jokisella kun on lentolupakirja... voipi olla, että kuvailemme vielä vähän illanmittaan. Viedään sitten se ilmavalokuva sinne vanhalle bussiasemalle, muiden ilmavalokuvien joukkoon... Onkos kukaan käynyt niitä UPEITA kuvia katsastamassa?

    Jos kermaa on tarpeeksi ja muutenkin asiallinen illallinen, niin setäpä voisi tuota sienimuhennosta maistaa.

    Setähän tietää nuo projektit vallan tarkkkaan. Siis miten ne syö miestä, ähh eikun naista tietysti tässä tapauksessa.

    Ja ilmavalokuvista puheenollen, niin sedällä onkin kontakteja sellaisiin juttuihin, jotka voisivat vaikka kuvat ottaa. Vihjeenä vaan sellainen, että ei sinne mitään isoa lenkoitikonetta tarvii laittaa asialle.

    Laamari nyt vaan katsoo, että niitä väriaineita riittää.

    sienikoctailin.

    Kohta sitä Masse-setä lentää ja uneksii. Filmaamiset saattavat toki jäädä vähemmälle.

    Ne ilmavalokuvat on nyt tärkeä juttu Masse-Setä. Varasin jo sinne lasipalatsin taakse kuvalle paikankin, heti siihen merilehmälauman viereen.

    Eikös kukaan vielä ole uskaltanut kastaa käpäliään maalipyttyyn? Eikö houkuta ajatus siitä, että jättää johonkin kämmenenjälkensä?

    Sienet oli ihan hyviä, kiitos.
    Vaan masselta meinasi henki lähteä :(
    Ei siinä olisi fiilaamisesta tullut sitäkään vähää.
    Voi hitsiläinen, lasipalatsin kulmalle...voi olla aika vaikea nakki noin keskellä kaupunkia.

    Kuvittelin vähän sellaista, että se olisi pikemminkin ollut siellä luomispaikan tienoilla. Tuota lennätyslupaa ei varmaankaan pysty sinne keskelle kaupunkia järjestelemään. Ähh, massella meinasi olla hyvä idea.

    Äänestä

montuis oikein viihry julkisesti.

viimeiksi käytiin jurmun kanssa salaa. ja jos joku ihmettelee näkäiräisen hävekkiä, nin non nyt voi kait paljastaa.

jurmu ne joi. ja hotkimalla.
sitten se otti vatupassiasennnon palstalepakkojen huusipolun vierehen.

ma sita yritin hukutella kotiorgioihhin ja sanoin, notta siirryhän ny vähän enempi näytillen, vaan se oli nin miästänsä maatessaan, jotta kehus, että "mä seison tässä."

Äänestä

Saanko mie mennä monttuun?
Saanko mie mennä mullan alle?
Saanko mie hörpyn kiljua ennen menoa?
Saanko jäädä lopullisesti monttuun?

Äänestä
  • juuri kun olin ajatellut että sinusta saisi oivan lemmikin :))
    Mutta käsittääkseni täällä on itsemääräämisoikeus, mitä monttuut hyppäämiseen tulee. Toivottavasti myös uudestisyntyminen tapahtuu ja valoisampana elämänkatsomuksena....

    *tarjoaa kuljua pillillä matoselle*

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    juuri kun olin ajatellut että sinusta saisi oivan lemmikin :))
    Mutta käsittääkseni täällä on itsemääräämisoikeus, mitä monttuut hyppäämiseen tulee. Toivottavasti myös uudestisyntyminen tapahtuu ja valoisampana elämänkatsomuksena....

    *tarjoaa kuljua pillillä matoselle*

    Mie pääsen lemmikiksi.
    Mie alan olla iloinen.
    Mie saan kysyä miten minua hoidat.

    Äänestä

  • MaanMatonen kirjoitti:

    Mie pääsen lemmikiksi.
    Mie alan olla iloinen.
    Mie saan kysyä miten minua hoidat.

    hyvä niin..oli se niin surkeeta kateltavaa tuo valitus...

    No, varaan matoselle suuren lasipurkin kodiksi, sinne mullat ja höystöt pohjalle ja kansi kiinni. Kannessa on pikku reikiä, tiedäthän onkimatojen säilytysastiat...Ruuaksihan matoselle käy kaikki tähteet.

    Päivittäin ulkoilutan matoa kuljettaen remmissä kuten koiraa, ylpeänä esittelen naapureille uutta taitavaa lemmikkiäni, silittelen ja rapsuttelen kaulan alta ja iltaisin laulan tuutulaulun: aa aa taikiksen maaaaatooo, annappaaaas nyyyt uneen tuuullllaaaa, tuuuuutilulllaaa.

    näyttää kilju vähän herkistäneen taikinaista. Saanko lainata sun lemmikkiä, pitäisi mennä ongelle?

    PS. Mä aloitan hymiöttömän viikon nyt.

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    näyttää kilju vähän herkistäneen taikinaista. Saanko lainata sun lemmikkiä, pitäisi mennä ongelle?

    PS. Mä aloitan hymiöttömän viikon nyt.

    no, ota pois vaan, tuossahan se on narun nokassa.

    Pitääpä kokeilla tuota hymiötöntä viikkoa minunkin.

    yritin änkeä koukkuun mutta luikertelee ja valittaa vaan. No nyt jarruta, ollaan paahtimon kohdalla. Mihis tuo kiljupänikkä laitetaan kun mä olen kärryissä?

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    näyttää kilju vähän herkistäneen taikinaista. Saanko lainata sun lemmikkiä, pitäisi mennä ongelle?

    PS. Mä aloitan hymiöttömän viikon nyt.

    mato osuu ny oikeaan koukkuun. (vasen suora on kokematta)

    sanon ma, että hyyssätään jotain kasiaista hillopurkissa ja ladotaan vesiheinää ja kaffenporoja eteen. hyi helmentti,

    ja näyttää oleen vaffaa kiljuu, et ku siihen kasto peukalonsa ja löi vasaralla päällen, nin oli kynsi heti musta.

    ja jatkan ma matkan hymytöntä vuotta muutamin poikke-uksin.

    Äänestä

  • tukkusutija kirjoitti:

    hyi helmenteistäsi huolimatta mä hoidan matoa jos hoidan !

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    hyi helmenteistäsi huolimatta mä hoidan matoa jos hoidan !

    hyvä puoli on siinä, että ne voi laittaa puoliksi.
    Siitä ne sitten kasvattavat itsensä taas ihan kokomittaisiksi lieroiksi.

    jos ei täällä muutkaan hymistele (käytä hymiöitä) niin en sitten minäkään *tiedoksi*

    totinen viikko. No, onneksi voi aina mennä ongelle jos alkaa naurattamaan.

    Äänestä

  • tukkusutija kirjoitti:

    mato osuu ny oikeaan koukkuun. (vasen suora on kokematta)

    sanon ma, että hyyssätään jotain kasiaista hillopurkissa ja ladotaan vesiheinää ja kaffenporoja eteen. hyi helmentti,

    ja näyttää oleen vaffaa kiljuu, et ku siihen kasto peukalonsa ja löi vasaralla päällen, nin oli kynsi heti musta.

    ja jatkan ma matkan hymytöntä vuotta muutamin poikke-uksin.

    Jos peukalo on musta, on mieli täynnä odotusta.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    hyvä puoli on siinä, että ne voi laittaa puoliksi.
    Siitä ne sitten kasvattavat itsensä taas ihan kokomittaisiksi lieroiksi.

    jos ei täällä muutkaan hymistele (käytä hymiöitä) niin en sitten minäkään *tiedoksi*

    määrätä jonkinlaiset hymiösanktiot. Jos sattuu lipsahtamaan hymistykset, niin pitää tehdä avaus. Muut saa määrätä aiheen. Olisiko tällainen kohtuullista?

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    määrätä jonkinlaiset hymiösanktiot. Jos sattuu lipsahtamaan hymistykset, niin pitää tehdä avaus. Muut saa määrätä aiheen. Olisiko tällainen kohtuullista?

    niin tai se kenen haamu olen, sen teki, mutta joka tapauksessa.... valmiiksi annetusta aiheesta. Oli joku helvatan sanahirviö...

    Kova... KOVA on moninen sanktio!

    Millaisiakohan sankioita tästä saisi??

    Ai niin, sopimus on vielä kirjoittamatta... Ja sedän pitäisi jo kohta lähteä vartiointikierrokselle.

    Äänestä

  • Masse setä kirjoitti:

    Jos peukalo on musta, on mieli täynnä odotusta.

    nenunpää musta...

    *laamaisee mustaa väriä punanenun päälle, noin...*

    -On kyllä aika soma, sanoisin!

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    niin tai se kenen haamu olen, sen teki, mutta joka tapauksessa.... valmiiksi annetusta aiheesta. Oli joku helvatan sanahirviö...

    Kova... KOVA on moninen sanktio!

    mikähän mahtoi aihe olla *viattomana*. Näin kuitenkin toimimme jatkossa, kun et suoraan tyrmännyt. Anna se kiljupönttö tänne nyt.

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    mikähän mahtoi aihe olla *viattomana*. Näin kuitenkin toimimme jatkossa, kun et suoraan tyrmännyt. Anna se kiljupönttö tänne nyt.

    maaliahan tässä...

    Ojentaa ja näyttää, reippain otteit.

    Hups *hymy* ...vähän loiskahti *dee hymy ja monta leukaa*

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    niin tai se kenen haamu olen, sen teki, mutta joka tapauksessa.... valmiiksi annetusta aiheesta. Oli joku helvatan sanahirviö...

    Kova... KOVA on moninen sanktio!

    jotain: valtatyhjiö netissä..ja onko sitä. Muistelee ilman hymiöitä.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    maaliahan tässä...

    Ojentaa ja näyttää, reippain otteit.

    Hups *hymy* ...vähän loiskahti *dee hymy ja monta leukaa*

    tulee mieleen se soma pyhäkoululaulu..'Musta Saara'

    *Ei taivahaaaaaasssa kuolon vaaaaraaaaa eiiii kyyneleeeiitäää yötääääkäään* laulelee sulosti

    sääntöjä ei saa kiertää! *pyyhkii maalia naamasta* Hetko.. keksitäänpäs oikein mukava aihe avaukseen.

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    hyi helmenteistäsi huolimatta mä hoidan matoa jos hoidan !

    muuten, mutta ma vaan, jos se onkin jokin muukin mato ku kasinainen. vaikkapa lapahäntämato.

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    jotain: valtatyhjiö netissä..ja onko sitä. Muistelee ilman hymiöitä.

    pitää keksiä laamarille oivallinen aihe. Minkäänlaista vilunkia ei hymistyksissä suvaita.

    ...ja silloin vielä en tiennyt, että se valtatyhjiö tarkoitti monttua...
    *huokailee ilman niitä joita ei saa edes mainita*

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    tulee mieleen se soma pyhäkoululaulu..'Musta Saara'

    *Ei taivahaaaaaasssa kuolon vaaaaraaaaa eiiii kyyneleeeiitäää yötääääkäään* laulelee sulosti

    tuallasesta ääntelystä tulis saada euroviisumassi

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    pitää keksiä laamarille oivallinen aihe. Minkäänlaista vilunkia ei hymistyksissä suvaita.

    mietittävä yön yli, tulee pian kiljupöhnässä liian helppo annettua.

    Äänestä

  • Masse setä kirjoitti:

    Jos peukalo on musta, on mieli täynnä odotusta.

    on kulas silikinmusta, ilima täynnänsä on onnen oksennusta. ken ties, ken ties, kenttäoikeutteen kaikki poskisolistit.

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    mietittävä yön yli, tulee pian kiljupöhnässä liian helppo annettua.

    vaikka kännissä kyllä saa sellaisia kuningasajatuksia. Aamulla annetaan aihe, ja avauksen pitää ilmestyä saman päivän aikana.

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    pitää keksiä laamarille oivallinen aihe. Minkäänlaista vilunkia ei hymistyksissä suvaita.

    yhtään humiota en ole käyttänyt ! *nieleskii ja väpättelee*

    Äänestä

  • tukkusutija kirjoitti:

    muuten, mutta ma vaan, jos se onkin jokin muukin mato ku kasinainen. vaikkapa lapahäntämato.

    vaihdetaan reiätön kansi purkkiin.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    nenunpää musta...

    *laamaisee mustaa väriä punanenun päälle, noin...*

    -On kyllä aika soma, sanoisin!

    Sanoisi puolustusministeri.
    Vaan massepa sanoo, että jos vaan väriä riittää, niin its ap tudei (tais kyllä olla matti alkujaan).

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    mietittävä yön yli, tulee pian kiljupöhnässä liian helppo annettua.

    kytee suriman tulispalon alkeet.

    jas öynli mitteminen ei auta, jos liaan helposti anat.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    yhtään humiota en ole käyttänyt ! *nieleskii ja väpättelee*

    liippaa liian läheltä. Kyllä se on avauksen paikka.

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    liippaa liian läheltä. Kyllä se on avauksen paikka.

    että serihvi tulkitsee tuon väpätyksen ponograafiseksi kuvaukseksi orgasmista ja poistaa koko ketjun ...

    (nieleskii ja pyrskii)

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    että serihvi tulkitsee tuon väpätyksen ponograafiseksi kuvaukseksi orgasmista ja poistaa koko ketjun ...

    (nieleskii ja pyrskii)

    nauru ei näy...*pyyhkii silmiään.*

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    yhtään humiota en ole käyttänyt ! *nieleskii ja väpättelee*

    hymistyksiä ei saa edes kirjoittaa. Ole aamulla valmiina, aihe tai jopa kaksi ilmoitetaan tässä Montulla.

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    nauru ei näy...*pyyhkii silmiään.*

    vaikka tänään sain lääkäriltä määräyksen että vuodelepoa...
    Nyt on pakko mennä hetkeksi pitkäkseen, että vielä huomennakin henki pihisee tai toivon mukaan pihisee huomenna jo vähän vähemmän.

    hullu se on joka puolikuolleena täällä kirjoittelee... vaikka eipä se mitään uutta, se hulluus, meniaan.

    suloisia unia, tai ennemminkin toivomanne kaltaisia teille kaikille.
    *kerää happiviiksensä ja konttii sänkyyn*

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    että serihvi tulkitsee tuon väpätyksen ponograafiseksi kuvaukseksi orgasmista ja poistaa koko ketjun ...

    (nieleskii ja pyrskii)

    tehra joku kesto-organisaatiovärisytytin. nin se näkyisi väpätyksen vieressä välkyvalona ilmoituksena sefirille nääs.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    vaikka tänään sain lääkäriltä määräyksen että vuodelepoa...
    Nyt on pakko mennä hetkeksi pitkäkseen, että vielä huomennakin henki pihisee tai toivon mukaan pihisee huomenna jo vähän vähemmän.

    hullu se on joka puolikuolleena täällä kirjoittelee... vaikka eipä se mitään uutta, se hulluus, meniaan.

    suloisia unia, tai ennemminkin toivomanne kaltaisia teille kaikille.
    *kerää happiviiksensä ja konttii sänkyyn*

    aamulla sitten kuulet avauksesi nimen.(kauhia kun oli tulla merkkejä perään)

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    hymistyksiä ei saa edes kirjoittaa. Ole aamulla valmiina, aihe tai jopa kaksi ilmoitetaan tässä Montulla.

    enhän minä näitä masokistipiirteitäni ole täällä piilotellut ...
    että oikein tupla-annos ...

    *henkäisee herkästi*

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    enhän minä näitä masokistipiirteitäni ole täällä piilotellut ...
    että oikein tupla-annos ...

    *henkäisee herkästi*

    sovitaan että joko taikis tai minä ehdottaa aihetta, ja otat sen joka on laitettu palstalle ensin. Muista virittää happiviikset ennen kuin tulet palstalle. Öitä myös paahtimosta.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    vaikka tänään sain lääkäriltä määräyksen että vuodelepoa...
    Nyt on pakko mennä hetkeksi pitkäkseen, että vielä huomennakin henki pihisee tai toivon mukaan pihisee huomenna jo vähän vähemmän.

    hullu se on joka puolikuolleena täällä kirjoittelee... vaikka eipä se mitään uutta, se hulluus, meniaan.

    suloisia unia, tai ennemminkin toivomanne kaltaisia teille kaikille.
    *kerää happiviiksensä ja konttii sänkyyn*

    Noin kilttejä tyttösiä ei setäkään ole aikoihin nähnyt. Ja laamari ottaa sitten aika rauhallisesti lähitulevaisuudessa. Ja taikiskis samoin. Ja toimittaja. Ja maanmatonen. Ja muut.

    Sedällä taisi kello kymmenen vartiointikierros jäädä nyt tekemättä.
    Setä kyllä voi olla aika vakuuttunut, että tänään ei ole mitään hävinnyt.

    Äänestä

tässä pitää kohta mennä nukkumaan, tuu nyt kertomaan kaikki....

Äänestä
  • Samplari, ihan mun tapaista myöhästyä omista pippaloista..:(

    Tupareissa tavallaan oon illan kupannut ja ajoin melkein ylinopeutta mehtätaipaleita, samalla rukoillen hirvien pysyvän poissa tieltä..
    Sydän poukkoilee vieläkin, nyt olis paukku paikallaan:DD

    Käyn vähän tutkailemassa tilannetta täällä ja montun ympärillä..:)

    Äänestä

  • merli:) kirjoitti:

    Samplari, ihan mun tapaista myöhästyä omista pippaloista..:(

    kuules liverrin

    jätä noi kuppaiset tuparit heti. ja hirvet ei sun sydäntykytystäs illa yhtään, aja hiljempaa.

    tutkat ei tilannetta ymmärrä montussa, ite pitää paikalla olla.

    Äänestä

  • merli:) kirjoitti:

    Samplari, ihan mun tapaista myöhästyä omista pippaloista..:(

    Tupareissa tavallaan oon illan kupannut ja ajoin melkein ylinopeutta mehtätaipaleita, samalla rukoillen hirvien pysyvän poissa tieltä..
    Sydän poukkoilee vieläkin, nyt olis paukku paikallaan:DD

    Käyn vähän tutkailemassa tilannetta täällä ja montun ympärillä..:)

    hymiöistä on sakkona pari avausta, joiden aiheet määrää kirotut vakkarit

    Äänestä

  • tukkusutija kirjoitti:

    hymiöistä on sakkona pari avausta, joiden aiheet määrää kirotut vakkarit

    joka on enään hereillä?

    Tässä sitä nyt kykitään montun reunalla ja ilman nikkiä...*ottaa siveltimen ja sekoittelee ajatuksissaan värejä paletilla*

    Pakkoavaukset on pieni juttu verrattuna siihen, että toisella on nimi hukassa..*sutii kankaalle muutaman kiukkuisen vedon, katsoo pää kallellaan ja rypistää otsaansa*

    Ja sinäkin siinä vaan hähättelet.Mitäpä jos pukkaan ruutuun joka hemmetin päivä avauksen..siihen asti kunnes omani löytyy...*pyöräyttää kankaalle ilmavan kaaren ja perään toisen..tansittaa värejä hymyillen*

    Kappas vain..joskus tarvitsee pientä tönäisyä herätäkseen.

    Setä on ihan pään puhki miettinyt tuota nikkiongelmaa. Vaan ainoa, mikä sedälle on tullut mieleen on Misukka. Niinkuin Michelin. Pireliinistä tulee mielleen vai Pisukka, muutta sitä ei tähän väliin tohdi edes ehdottaa.

    arvaan sen. vaan kuljen pitkin poikin ihmetellen niin kuin ellen.

    Äänestä

  • merli:) kirjoitti:

    joka on enään hereillä?

    Tässä sitä nyt kykitään montun reunalla ja ilman nikkiä...*ottaa siveltimen ja sekoittelee ajatuksissaan värejä paletilla*

    Pakkoavaukset on pieni juttu verrattuna siihen, että toisella on nimi hukassa..*sutii kankaalle muutaman kiukkuisen vedon, katsoo pää kallellaan ja rypistää otsaansa*

    Ja sinäkin siinä vaan hähättelet.Mitäpä jos pukkaan ruutuun joka hemmetin päivä avauksen..siihen asti kunnes omani löytyy...*pyöräyttää kankaalle ilmavan kaaren ja perään toisen..tansittaa värejä hymyillen*

    Kappas vain..joskus tarvitsee pientä tönäisyä herätäkseen.

    tökkis entteri ennen aikomustaan, kun ma vielä juttuani rustaan.

    rukkas puutuu päivis hemmetin.

    ma noista maalaushommista muuta kuin sen, jonka sudin tänään datsan pintaan. kyljessä luki jotain punaisesta.

    Äänestä

  • Masse setä kirjoitti:

    Setä on ihan pään puhki miettinyt tuota nikkiongelmaa. Vaan ainoa, mikä sedälle on tullut mieleen on Misukka. Niinkuin Michelin. Pireliinistä tulee mielleen vai Pisukka, muutta sitä ei tähän väliin tohdi edes ehdottaa.

    kivoja ehdotuksia sedällä..*nauraa*

    Meillä on muutama ns. "misukka-ukkeli"..joten passaisi sen puoleen, mutta niin topattuna ja kalpeana..pisukka taas, vaikuttaa samoin kuin juokseva vesi..*pinkaisee hetkeksi pois*

    Äänestä

  • tukkusutija kirjoitti:

    tökkis entteri ennen aikomustaan, kun ma vielä juttuani rustaan.

    rukkas puutuu päivis hemmetin.

    ma noista maalaushommista muuta kuin sen, jonka sudin tänään datsan pintaan. kyljessä luki jotain punaisesta.

    tätä pitää vähän miettiä tarkemmin...*pinnistelee*

    Maalata punaisella mökkiä..kö?Käsi väsyä töissä?

    Multa ei suju slangi, vanhempani aikoinaan taisivat senkin taidon.
    Stadissa minäkin opin kävelemään ja matkaa on kertynyt sen jälkeen ikäni verran.
    Punamulta on tutumpi juttu..ja kestää myös hyvin pitkään.

    ei shui slangi multakaa.

    ma en vieläkää osaa aikaajoin kävellä stadissa. mä kerroin siitä mun kummallisissa unissa.

    pääsaija on puhkua suhun aledlaardia, jotta löytyis nikki.

    Äänestä

  • merli:) kirjoitti:

    kivoja ehdotuksia sedällä..*nauraa*

    Meillä on muutama ns. "misukka-ukkeli"..joten passaisi sen puoleen, mutta niin topattuna ja kalpeana..pisukka taas, vaikuttaa samoin kuin juokseva vesi..*pinkaisee hetkeksi pois*

    Eihän me sitten sitä pirelliä...
    Ja misukkakaan sitten ei sovi.
    Voi voi. Pitäisi olla eleganttia, vaa ei antti fanntia.
    Hienoakin passaa, jos ei liikaa mieltä rassaa.
    Vaikeata niin on tämä, jos ei kelpaa auto rämä.

    Esimerkiksi vaikka Snipe. Meinaan autosta Humber Super Snipe Station Vagon.

    Äänestä

  • tukkusutija kirjoitti:

    ei shui slangi multakaa.

    ma en vieläkää osaa aikaajoin kävellä stadissa. mä kerroin siitä mun kummallisissa unissa.

    pääsaija on puhkua suhun aledlaardia, jotta löytyis nikki.

    miten iän karttuessa muistaa lapsuuden juttuja ja paljon selvemmin kuin edellisen viikon tapahtumia.

    Kävin stadissa jokin aika sitten ja kuljeskelin populani kanssa tuttuja katuja erehtymättä.
    Monta muistoa nousi mieleen...iloisia ja haikeita.

    Tutulle kalliolle istuin muistelemaan ja voi jestas..silloin teki todella mieli tupakkaa.Kaupungin äänet valoineen ja varjoineen, tuoksut ja tunnelma.
    Nappasin purkan taskusta ja purkkaa purren, nieleskelin muistot ja haikeat kyyneleet.

    Aavistus nikistä jo on..tai kenties valmiskin.
    Luopumisen tuska tästä entisestä taitaa jarruttaa.
    Perskules, joskus sitä toivois olevansa vahvempaa tekoa ja kaukaa viisas.

    Kiitos sinulle.

    *hiippaa sängynpohjalle odottamaan hiljaista unta*

    Äänestä

  • Masse setä kirjoitti:

    Eihän me sitten sitä pirelliä...
    Ja misukkakaan sitten ei sovi.
    Voi voi. Pitäisi olla eleganttia, vaa ei antti fanntia.
    Hienoakin passaa, jos ei liikaa mieltä rassaa.
    Vaikeata niin on tämä, jos ei kelpaa auto rämä.

    Esimerkiksi vaikka Snipe. Meinaan autosta Humber Super Snipe Station Vagon.

    piensiipiseltä vanhalta farmarilta.Sellaiselta nostalgiajutulta...*muistelee pinnistellen*

    Jotain tämäntapaista ehkä... iso farmari ja vanha sellainen sopisi ainakin.
    Muutes vanhassa vara parempi,pelitys toimivampi ja pelkään oikesti airbaggeja...olkoonkin kilsahinta korkeampi.

    on sedänkin mielestä aika pelottavia. Ei niistä tiedä, millon ne poksahtaa.
    Ja sitten, jos poksahtaa, niin kallista on korjata. Snipe on sedän mielestä ihan hyvä nikki.

    Setä taitaa ottaa kyllä nyt pienet tirsat.

    Äänestä

Avauksesi aiheeksi : Sisarkateus.

Aiheen lähestumistapa vapaa, samoin otsikko.
Tuskaisia hetkiä toivottaen, hitsit kun tekisi mieli laittaa jotain merkkejä tähän loppuun.

Äänestä
  • aihe!

    *VEtää mietintämyssyn päähänsä ja viikset kireälle*

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    aihe!

    ei mitään seksyä, olis liian helppo nakki.

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    ei mitään seksyä, olis liian helppo nakki.

    armas taikis. Sisarkateushan on nimenomaan sitä itseään... odotappa vain avaustani.

    *puree huultaan että ei hymistelisi*

    Äänestä

  • Teillähän täällä mielenkiintoinen kokeilu on meneillään. Oikea nenänvalkaisuviikko ilman hymiöitä. Jotta voisin ymmärtää tuskaanne, minun on ensin astuttava mokkasiineihinne :) Käyks kateeksi, kun voin tehdä näin... D ja vaikka näinkin... ;D. Toi viimeinen menee kyllä jo rääkkäyksen puolelle. Olen pahoillani :(

    Äänestä

  • Angiina kirjoitti:

    Teillähän täällä mielenkiintoinen kokeilu on meneillään. Oikea nenänvalkaisuviikko ilman hymiöitä. Jotta voisin ymmärtää tuskaanne, minun on ensin astuttava mokkasiineihinne :) Käyks kateeksi, kun voin tehdä näin... D ja vaikka näinkin... ;D. Toi viimeinen menee kyllä jo rääkkäyksen puolelle. Olen pahoillani :(

    yön aikana muutettu. Kaikki, jotka tulevat kehuskelemaan hymiöillään vaikka eivät osallistu teemaviikkoon, joutuvat tekemään avauksen. Hmm... aihekin olisi mutta odotetaan nyt jos joku muu ehtisi ensin.

    Sain juuri sanktioavaukseni tehtyä...
    - sitä on hymistelyssä pitelemistä

    *painaa kädet kasvoilleen ja piilottelee humionsa*

    Äänestä

  • Angiina kirjoitti:

    Teillähän täällä mielenkiintoinen kokeilu on meneillään. Oikea nenänvalkaisuviikko ilman hymiöitä. Jotta voisin ymmärtää tuskaanne, minun on ensin astuttava mokkasiineihinne :) Käyks kateeksi, kun voin tehdä näin... D ja vaikka näinkin... ;D. Toi viimeinen menee kyllä jo rääkkäyksen puolelle. Olen pahoillani :(

    montun reunalle hyperventiloimaan...

    *kiristää viikisiään ja koittaa olla tukehtumatta*

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    yön aikana muutettu. Kaikki, jotka tulevat kehuskelemaan hymiöillään vaikka eivät osallistu teemaviikkoon, joutuvat tekemään avauksen. Hmm... aihekin olisi mutta odotetaan nyt jos joku muu ehtisi ensin.

    Angiinan on tehtävä avaus seuraavasta aiheesta:

    Aborginaalius virtuaalimaailmassa. Olemmeko tämän maailman alkuperäiskansa?

    *katselee totisena otsaketta*

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    Angiinan on tehtävä avaus seuraavasta aiheesta:

    Aborginaalius virtuaalimaailmassa. Olemmeko tämän maailman alkuperäiskansa?

    *katselee totisena otsaketta*

    loistava aihe, repiköön Angiina-parka siitä. *yhtä totisena*

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    loistava aihe, repiköön Angiina-parka siitä. *yhtä totisena*

    on tähtitoimittajallakin vielä kirjoitettavanaan tänään uusi juttu?

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    on tähtitoimittajallakin vielä kirjoitettavanaan tänään uusi juttu?

    eiköhän ala hymyt hyytymään itsekullakin tätä menoa. Keksi oikein paha...

    Sulle toiseksi aiheeksi : vanhustenhoito suomessa.

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    eiköhän ala hymyt hyytymään itsekullakin tätä menoa. Keksi oikein paha...

    Sulle toiseksi aiheeksi : vanhustenhoito suomessa.

    luulin jo että se toinen aiheeni uhohtui.
    Vai vanhustenhoito.... olisi ollut edes itsehoito. Olisin voinut kirjoittaa antibioottien armahtavasta sylistä. Sairastan nimittäin jotain halvatan bronkiittia parhaillaan... ja vasta nyt tuntuu siltä, että antibiootti alkaa purra.

    Tosi vanhus olo... *kiristää viiksiään, vääntää hanaa ja alkaa miettiä*

    Äänestä

pidätellä...
Mitäpä jos tehtäisiin tänne sellainen hymiökatsikka?

Kun tulee..tuota täyteen, voisi kipaista päästämään h..ymiöt tuonne montyn pohjalle.

Muuten käy huonosti kun pidättelyt loppuu, täällä hukutaan...ei sontaan vaan hatshii(anteeksi)siis hymiöihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

laamari kirjoitti:

Joka kerran kun tänne montulle tulee on monttu madaltunut. Joko se johtuu siitä, että kuopasta on raahautunut esiin joku ja möyhinyt mullat tai sitten on sinne nakeltu puskanikejä, huolimattoman peittelemättömästi. Taidetaan tässä kylässä luulla, että monttu on kaatopaikan raatokuoppa eikä kalmisto jossa joka raadolle annetaan sille kuuluva arvonsa.

Sen verran on koleaa, että illalla sitä voisi tuikata tuonne montunpohjalle mieltälämmittävän roihun. Kaikki pöytälaatikkokirjailijat voisivat tuoda ne lorunsa ja novellinsa, jotka eivät ylitä kriittisen raadin (seriffin) sensuuria tai herättävät pateettisuudessaan pahennusta tänne montulle tänään. Lukaistaan ne yksissä tuumin läpi ja käytetään sitten lämmittelyyn ja syttypaperiksi. Tiedä häntä millainen roihu kirjallisilla tuotoksilla taas saadaan aikaan ;)))

Iltapäivän aion tässä hämmennellä näissä muuripadoissani maaleja illan sutijaisiin. Kolmen värin pidot: punamultaa, okraa ja tuhkaa-rautaoksidia l. mustaa.

Gallianoa ei ole vielä, tilauksesta huolimatta, paikalliseen kirjakauppaan saapunut. Täytynee turvautua painon panimon tuotteisiin?

Pahimmassa tapauksessa on lähetettävä Pokahonttas vielä iltavilakalla sienimetsään. Tatit on jo mättäiltä poimittu, mutta kärpässienestä, taiten nautittuna, saa soman humalan.

Mummolla oli tapana pyydystää kärpäsiä navetasta kärpässienen ja kerman sekoituksella. Kerran pyydysti sitten kissankin, ja vaihtoi metodiksi kärpäspaperit. Kaipa ne HotShotit syntyvät kärpässienestä, kermasta ja kaffistakin, siis. Kerma ja sieni kun sopivat niin makoisasti yhteen, kuten kaikki kulinarrit hyvin tietävät.

Tuokaahan illalla montulle omiakin eväitä. Sellainen nyyttikestimeiniki. Tavoitteena se, että viet enemmän kuin tuot. Nyytti kainalossa tullaan ja nyytti kainalossa lähdetään. Johan on pitkät pidot! Onneksi ei sentään olla norsuja... kantavat kuulemma yli vuoden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu