Olisiko hyväksi siirtyä syömään raakaa lihaa sen lisäksi, että kirkossa noudatetaan ns. Viisauden sanaa? Nefi kulkee erämaassa vaskisen viisaripallon näyttämää tietä kahdeksan vuotta. He ampuvat riistaa jousipyssyillä ja syövät lihat raakana. "Ja niin suuri Herran siunaus seuurasi meitä, että meidän eläessämme raa'asta lihasta erämaassa meidän vaimomme imettivät runsaasti lapsiaan ja olivat voimakkaita, aivan kuin miehet, ja he alkoivat napisematta kestää vaelluksensa." (1. Nefi 17:2).
Tämä lihan raakana syöminen voisi nykyäänkin olla kirkon jäsenille hyväksi, ainakin niille jotka napisevat siitä, että kirkon tehtävät vievät liiaksi aikaa perheeltä sekä opiskelulta ja muulta itsensä kehittämiseltä.
Tämä lihan raakana syöminen voisi nykyäänkin olla kirkon jäsenille hyväksi, ainakin niille jotka napisevat siitä, että kirkon tehtävät vievät liiaksi aikaa perheeltä sekä opiskelulta ja muulta itsensä kehittämiseltä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mää ole kans ain tykäny tartar pihvist. Tiätyste siin täyty ol raaka haahkamuna pääl.
Turust
Minä pääsin raa-an kalan makuun Tokiossa muutama vuosi sitten. Nyt puhutaan siis oikeasti raa-asta kalasta eikä mistään graavista tai kylmäsavusta. Täysin raa-asta kalasta vasta maistoi lihan varsinaisen maun ja makueron erilaisten kalojen suhteen. Valitettavasti sain melkoisen allergisen reaktion pikkusen vanhentuneesta tonnikalasta. En silti menettänyt himoani japanilaiseen ruokaan.
Graavi on pilalla jos se on ollut suolassa yli 5 minuuttia. Tarkoitan nyt tuoretta lohta, siikaa tai täysin valkealihaisia turskaloja jota japsit etupäässä kai käyttävät. Suomessa ei tonnikalasta oikeasti tiedetä mitään, sitä on kovasti harvoin saatavana tuoreena. Luulisin siitä tulevan erinomainen tartar pihvi, kunhan saa päälleen keväisen haahkan munan.
Muikkuja voi syödä myös tönkkösuolattuina, talvisin kuin varsinaista kalaa ei ole saatavana.
Turust
Haluamatta mitenkään moittia tovereita Turust ja Exmoro, jotka mieluusti syövät lihan ja kalan raakana ihmettelen MK:n henkilöhahmoja, miksi HEKIN söivät kaikki lihat raakana 8 vuotta. Ei koskaan paistia tai lihapullia...
Tulentekotaito ja tulen säilyttäminenhän oli keksitty ja polttopuuta oli. Miksi siis raakaa lihaa - ja vielä huolestuttavampaa: miten he selvisivät kaikesta muusta raa'asta ruuasta nuo 8 vuotta? On siinä ollut vatsavaivoja ja telttakankaiden pauketta. Ei puuroa saati leipää lapsille, ei papuja eikä papusoppaa. Vaikea uskoa, että tuo pallon kanssa haahuileva joukko eli vedellä ja verisellä lihalla. Australian alkupräisväestökin kypsensi ruokansa jo tuohon aikaan, kuten oli kypsentänyt jo muutaman kymmenentuhatta vuotta.
Eräs ystäväni käväisi Grönlannin perukoilla joskus 70-luvulla tutustumassa sikäläiseen elämään. Hänelle tarjottiin erään vieralun yhteydessä lihapullia. Kaveri kävi uudelleen samassa paikassa n. 10v sitten ja vieraili saman perheen luona. Tällä kertaa oli paistia tarjolla ja isäntä valitteli sitä kun ei voitu nyt tarjota lihapullia kun emännän hampaat on mennyt niin huonoon kuntoon :)
keitettyinä. Minäkin syön niitä mieluimmin raakana tai paistettuina. Lättytaikinassa ne ovat muita munia huomattavasti parempia.
Viimeksi kun olin haahkanmunilla joitakin vuosia sitten, helsinkiläinen ystäväni "Kivimies" otti pesän keskeltä munan, iski reilut reiät molempiin päihin ja imaisi, - hetkeksi hän meni haudan vakavaksi. Pienet räpylät tulivat esiin hänen suun pielistään. Urhoollisesti hän mössötti tuon mehukkaan suupalansa huonoilla hampaillaan. Haahkanmunista ei ollut varaa mainita hänelle vielä vuodenkaan kuluttua tapahtumasta.
Kirjoitin joskus tuosta jollekin ruokapalstalle, vastauksessa sanottiin "hyi saatana tappaa tollaiset pitäis". Taidan olla masokisti kun pidän tuota vastausta eräänä parhaista, joita olen saanut.
Toden puhuja saa harvoin kunnollista yösijaa.
Turust
Juutalainen ystäväni kertoi sukupäivällisistä, joilla oli lapsena. Tarjoiltiin keitettyjä kananmunia ja hän istui serkkunsa vieressä. Serkun munassa oli keskenkasvuinen kananpoika, mutta tämä kuuliaiseksi ja kiltiksi kasvatettu lapsi söi sen mukisematta, niin että luut vain rutisivat. Ystäväsi noudatti samaa hyvää periaatetta, eli minkä on lautaselleen ottanut, vaikka kuvannollisestikin, sen myös syö. Terkkuja. Luonnonmukaisempihan haahkanmuna on kuin häkkikanan muna, toivottavasti emolintujen pesintä ei tällaisesta verottamisesta häiriinny. Tässä suhteessa Kalevalassakin mainittu sotka suora lintu eli siis telkkä olisi vielä varmempi. Telkän munitus takasi esivanhemmillemme proteiinia juuri siinä vaiheessa, kun muuten teki tiukkaa, eli talven varastot oli syöty eikä mitään uutta vielä maasta saatu.
Ei näytä tulevan selityksiä sille, miksi erämaassa vaeltaneet eivät kypsentäneet ruokaansa. Smithin aikaan oli jo tulitikut. Smith ei tiennyt, miten ihmiset aikoinaan ennen tulitikkuja olivat saaneet ruokansa kypsennetyksi, varsinkin matkustaessaan. Niinpä hän päätteli, että liha on syöty raakana.
Oman aikansa patenttipillerimainoksista hän huomasi raudan merkityksen ihmisen hyvinvoinnille, niissä puhuttiin "hermovoiman ja veren hankkimisesta". Tietysti tuollainen erämaavaellus kävisi varsinkin naisten hermoille, joten Smith pani henkilöhahmot syömään lihan raakana kertomuksessaan.
Raaka liha muuten pitäisi hampaat kunnossa, sillä kypsästäkin lihasta jää säikeitä hampaiden väliin. Raa'an lihan syöminen olisi yhtä hampaiden harjuuta ja poskilihasjumppaa ja loppupäivä meneekin sitten rattoisasti hammasvälejä hammastikulla puhdistaessa.
- lihan syömisestä ei ole omakohtaisia kokemuksia juuri lainkaan. Lapsena meillä oltiin niin köyhiä, että lihaa annettiin aniharvoin. Vanhemmiten olen ollut kasvissyöjä. Siksi kai tuo kohta Mormonin kirjasta osui silmiin.
Pyörä huutaa: Vippaa tutulle liikaa rahaa.