Oletteko koskaan ajatelleet sitä, minkä varaan suurin osa meidän naisten käyttöenergiasta perustuu?
Jo moni klassinen satu nostaa esiin ilmiön jonka varaan naiseutemme rakentuu, elämän perustavaa laatua olevana totuutena. Ajatelkaapa vaikka satua Tuhkimosta, Pienestä merenneidosta jne.. Tarinoissa on julman äitipuolen (joka edustaanuoren tytön oidibaaliproblematiikkaa) lisäksi mukana muutama ruma ja ilkeä sisar...
Nuoren naisen on saavuttaakseen elämänsä täyttymys l. uljas prinssi, aina myös voitettava pahaatahtovat sisarukset. On oltava kaunein ja kiltein.
Monesti, täällä keskustelupalstoillakin, olemme keskustelleet siitä, mikä saa meidät naiste kaunistautumaan. Yksissä tuumin, olemme kumonneet väitteet siitä, että teemme niin viehättääksemme miehiä. Yleensä sanomme tekevämme sen itsemme takia. Väittäisin kuitenkin, että suuri osa tekemisistämme perustuu tuohon sisäsyntyiseen sisarkateuteemme.
Sama sisarkateusilmiö näkyy pesänrakennusvietissämme. Mikä muuten saisi meidät ostamaan vuodesta vuoteen uusia verhoja? Mikä saisi meidät patistamaan miehiämme, yhteisen ajankäytön nautinnon sijaan, leikkaamaan nurmikoita, siistimään pensaita, maalaamaan taloa, ostamaan uusia autoja, huonekaluja jne...?
Naisen maailmassa, suurin tekemisen motivaationlähe on halu olla toisia naisia parempi ja tuo halu meissä, syntyy silkasta kateudesta.
Naistenkeskeinen empaatisuutemme ja kykymme yhteisenä rintamana tukea väärinkohdeltua naista perustuu mielestäni samaan ilmiöön. On helppoa tukea heikompaa, koska hänestä ei ole uhaksi omille pyrkimyksillemme. Ennemminkin tukiessammekin kilpailemme siitä, kuka meistä tukee ja kannustaa eniten ja parhaiten.
Naisena eläessä on aina elettävä kahden tulen välissä. Kilpailuvietissämme ja kateudessamme leimaamme 'sisariamme' herkästi leväperäisiksi, huorahtaviksi, vietteleviksi pyrkyreiksi ja koemme moraalisesti oikeutetuksi tuomita sisariemme käytöksen naisen arvoa alentavaksi. Ehkäpä kyse moralisoinnissamme ei olekaan huolestamme naisen arvostusta kohtaan, vaan raadollisemmin ajatellen, nienomaan sisarkateus?
Niin kauan kuin naisen elämää hallitsee sisarkateus on pyrkimys sukupuolten väliseen tasa-arvoon jotain sellaista jota emme voi saavutta.
Eniten naista kahlitsee naisen mieli ja kieli, sisaruus l. toiset naiset.
Jo moni klassinen satu nostaa esiin ilmiön jonka varaan naiseutemme rakentuu, elämän perustavaa laatua olevana totuutena. Ajatelkaapa vaikka satua Tuhkimosta, Pienestä merenneidosta jne.. Tarinoissa on julman äitipuolen (joka edustaanuoren tytön oidibaaliproblematiikkaa) lisäksi mukana muutama ruma ja ilkeä sisar...
Nuoren naisen on saavuttaakseen elämänsä täyttymys l. uljas prinssi, aina myös voitettava pahaatahtovat sisarukset. On oltava kaunein ja kiltein.
Monesti, täällä keskustelupalstoillakin, olemme keskustelleet siitä, mikä saa meidät naiste kaunistautumaan. Yksissä tuumin, olemme kumonneet väitteet siitä, että teemme niin viehättääksemme miehiä. Yleensä sanomme tekevämme sen itsemme takia. Väittäisin kuitenkin, että suuri osa tekemisistämme perustuu tuohon sisäsyntyiseen sisarkateuteemme.
Sama sisarkateusilmiö näkyy pesänrakennusvietissämme. Mikä muuten saisi meidät ostamaan vuodesta vuoteen uusia verhoja? Mikä saisi meidät patistamaan miehiämme, yhteisen ajankäytön nautinnon sijaan, leikkaamaan nurmikoita, siistimään pensaita, maalaamaan taloa, ostamaan uusia autoja, huonekaluja jne...?
Naisen maailmassa, suurin tekemisen motivaationlähe on halu olla toisia naisia parempi ja tuo halu meissä, syntyy silkasta kateudesta.
Naistenkeskeinen empaatisuutemme ja kykymme yhteisenä rintamana tukea väärinkohdeltua naista perustuu mielestäni samaan ilmiöön. On helppoa tukea heikompaa, koska hänestä ei ole uhaksi omille pyrkimyksillemme. Ennemminkin tukiessammekin kilpailemme siitä, kuka meistä tukee ja kannustaa eniten ja parhaiten.
Naisena eläessä on aina elettävä kahden tulen välissä. Kilpailuvietissämme ja kateudessamme leimaamme 'sisariamme' herkästi leväperäisiksi, huorahtaviksi, vietteleviksi pyrkyreiksi ja koemme moraalisesti oikeutetuksi tuomita sisariemme käytöksen naisen arvoa alentavaksi. Ehkäpä kyse moralisoinnissamme ei olekaan huolestamme naisen arvostusta kohtaan, vaan raadollisemmin ajatellen, nienomaan sisarkateus?
Niin kauan kuin naisen elämää hallitsee sisarkateus on pyrkimys sukupuolten väliseen tasa-arvoon jotain sellaista jota emme voi saavutta.
Eniten naista kahlitsee naisen mieli ja kieli, sisaruus l. toiset naiset.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kommenttejanne, rakkaat Sisaret!
*toteaa naama tyynenä ja peruslukemilla*
...niin ja toki veljetkin... *nuolaisee huuliaan*
kerrankin ollaan jostain samaa mieltä, vaikka en muista ollaanko me aina eri mieltä. Olen miettinyt nimenomaan tuota naisten yhteistä rintamaa, kuinka aitoa sellainen toiminta lopultakaan on.. kyllä siinä varmasti on kyse ”paremmista auttajista” enemmän kuin vilpittömästä auttamisen halusta.
Naisen kaunistautumisesta, ehkä se on sekä miehiä että muita naisia varten. Kumpaakaan ei voi kokonaan sulkea pois, mutta jos muita naisia ei olisi kilpailijoina niin mitä sitä suotta tälläisi itseään, kun uhkaa ei ole.
Kateusilmiö on naisilla läsnä aivan joka paikassa, työpaikoilla, sukulaisuussuhteissa, jopa läheisten ystävien kesken. Se on ilman muuta suurin este tasa-arvolle, ei suinkaan miesten vastustus.
Enempiä kehumatta, oli hyvä avaus, ilman hymiöitä.
sinähän sait revittyä aiheesta huiman avauksen, ja ihan asiaa. Vilpittömät onnittelut, ilman hymiöitä ja ilman kateutta.
Naisen kaunistautumisesta, kyllä näkisin sen tarkoituksena olevan viehättää miestä, miehiä. Ihailun kohteena on (olisi) hienoa olla, miksi muuten olisi niin paljon kaikenlaisia kauneuskisoja. Meissä naisissa asuu se pikku flirttailija vaikka olisimme miten viileitä päällepäin.
Tuosta taas en ole ihan samaa mieltä että naisen suurin halu olisi olla toista naista parempi, AINA. Riippuu hiukan kilpailuvietistä, joka taasen on miehillä voimakkaampi kuin naisilla. olen kohdannut monia naisia joille tiimityöskentely on ihan luontaista samoinkuin yhteen hiileen puhaltaminen.
tai kateutta ylipäätään, mustavalkoisesti vain negatiivisena asiana. Kateus on parhaimmillaan energianlähde joka saa meidät ponnistelemaan ja opettelemaan asioita. Oppisimmeko edes kävelemään ilman kateutta?
Kyky ja pyrkimys yhteiseen hyvään ja rakentavuuteen voi myöskin perustua kateuteen joka on valjastettu positiiviseksi voimavaraksi, sisukkuudeksi ja tavoitteellisuudeksi. Älykkäinä elukoina osaamme punnita ryhmäytymisen hyödyt. Pinnistely yhdessä on usein ainut tapa saavuttaa asetettu päämäärä.
Siitä järjestetäänkö missikisoja siksi, että naiset kisaavat keskenään vai siksi, että niillä testataan miesten mieltymyksiä, en ole niinkään varma.
Mielestäni kateudella ja kilpailuvietillä on vähän tekemistä keskenään. Ehkäpä miesten suurempi kilpailuvietti perustuu nimenomaan siihen, että kateutta on vähemmän? Mitataan reilummin... Ajattelen nimittäin niin, että kilpailemaan kykenee vain silloin jos kateus on jollain tavoin hallinnassa.
Myös luovassa tekemisessä, kuvissa, kirjoittamisessa jne... on pakko ennen tuotostensa esiintuontia olla jollain tavoin sovussa rajallisuutensa ja toisten paremmuuden herättämän kateuden kanssa. Koska aina on parempia, aina on koskettavampia, aina on taitavampia jne..
Avauksessani kirjoitin siitä, miten kateus on osa meitä. Se miten kateuttaan käyttä, onkin sitten jo eri juttu.
sisältyy jokaiseen ihmiseen, mutta jakaantuu eri tavoin. Kateus voimavarana on aika lähellä vihaa voimavarana, jota käsittelin tuolla alemmassa avauksessani. Lyhtykestoisena se on hyvästä ja nimenomaan sisarkateus perheissä lasten kesken saa aikaan kehittymistä, mikäli kateus ei saa liian suurta valtaa tunteissamme.
Mielestäni taas kateus aiheuttaa kilpailua, jos kateutta käyttää positiivisena moottorina tuloksena on pyrkimys oman itsen jalostamiseen ja parantamiseen. Mikäli kateutta käyttää negatiivisesti, tuloksena on kateuden kohteen nitistämisenhalu.??
hetkellistä pakokauhua ja ahtaanpaikan kammoa tunsin lukiessani näitä tekstejä. tuollainen akateeminen, tieteellinen tatsi valui kaluksesta sisään hermeettisesti kuin sula ruostumaton teräs. lihat katosivat ja jäljelle jäi käryävä rusto.
kansakoulupohjalta en osaa nousta samoihin tietämisen saloihin. viimeiksi olen kuullut kun tämän laatuista tekstiä on puhuttu, akatemian nykyisen pääjohtajan tohtori-inttäjäisissä.
kateus ei liene naisten yksinoikeus. mulla on muutakin kuin mututietoa asiasta. konkreettista näppituntumaa. ja usein kilpailu on kilpailua, missä on vain voittaja ja häviäjä(t).
monenkohan tulen välissä vai suoraanko tulessako istuu se uljas prinssi, jonka ympärillä toisiaan kadehtivat ruususet, lumikit ja tuhkimot liekkuvat.
"Myös luovassa tekemisessä, kuvissa, kirjoittamisessa jne... on pakko ennen tuotostensa esiintuontia olla jollain tavoin sovussa rajallisuutensa ja toisten paremmuuden herättämän kateuden kanssa. Koska aina on parempia, aina on koskettavampia, aina on taitavampia jne.."
tuossa sitaatissa on sellainen viisaus, ettei sitä tyhmä tajua.
käsittää minunkin mielestäni myös miehenpuolet,ja olen kanssasi samaa mieltä että myös miehet osaavat kadehtimisen jalon taidon.
He kuitenkaan eivät kääri luotejaan niin hyvin pumpuliin kuin naiset.
paras puoli taitaa olla siinä, ettei niitä tarvitse selitellä.
*toteaa hunnutettuna*
ja mun kommenntini syntyvät kymmensormijärjestelmällä. kaksi kijoittaa ja järki huilaa.