BUU!!!!

moukka

Oletteko buuanneet tai olettteko kuulleet jonkun buuanneen jolelkkin artistille/bändille keikalla?

13

750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keikalla

      Jooo oltiin jonkun tapani kansan keikalla jossain syrjäkylillä savossa. Porkka buuas ja vihelti hurjasti sille. Mää en tuntenut koko artistia, ilmeisesti joku paikallinen peräkammarin poika, ei se kyllä laulaa osannut ja taisi se olla vähän maistissakin.

      • Yritä nyt satusetä/täti keksiä jotain parempia satuja tänne sepiteltäväksi. Tollaset höpötykset ole mistään kotoisin.


      • OK.

        No tuo nyt oli kyllä varmasti ihan keksitty juttu. Paljon olen Tapsan keikoilla ollut ja koskaan en ole kuullut, että hänelle olisi vihelletty. Päinvastoin. Ei liene yhtäkään keikkaa, etteikö hänet lopussa taputettaisi vähintään kaksikertaa takaisin lavalle ( tosin yleensä Tapsa tulee vaan kerran takaisin).

        Tosin viimesyksynä Tapsa-ja Rautavaara konsertissa sattui sellainen juttu,että kun väliaika oli päättynyt ja yleisö oli istunut paikoilleen odottamaan konsertin jatkumista, niin esiintyjät viipyivät. Yleisö sitten alkoi taputtamaan osoittaen, että he ovat jo valmiita ja odottavat Tapsaa ja orkesteria lavalle. Ketään ei kuitenkan kuulunut, jolloin pienen tauon jälkeen yleisö alkoi uudestaan taputtamaan.
        Hetken päästä muusikot saapuivat juosten lavalle, jolloin jostain takarivistä joku porukka vislasi/buuasi heille,(mikä mielestäni oli tyhmää) koska eivät pitäneet siitä, että joutuivat odottamaan. Tapsa tuli heten päästä myös vauhdikkaasti lavalle, mutta kukaan EI vislannut, eikä buuannut hänelle, vaan Tapsa sai kovat ablodit.


      • Tansan kappi
        Justiinax kirjoitti:

        Yritä nyt satusetä/täti keksiä jotain parempia satuja tänne sepiteltäväksi. Tollaset höpötykset ole mistään kotoisin.

        Täältä löytyy faktaa kyseisestä keikasta, jollet muuten usko.
        http://mbnet.fi/b00gie/flash-animaatiot/youare.swf



      • Valvoja
        Justiinax kirjoitti:

        Ei kannata avata tuota linkkiä.

        Jokainen saa avata minkä linkin tahansa, ei sitä kukaan määrää ainakaan juuuustinna


      • humoristi

        Tää oli hieno juttu ja ehkä tottakin. Kyllä naurussa on pitelemistä ho ho hoo.. Jatka samaan tyyliin. Toivoo Täpäni Känsä


      • Valvoja kirjoitti:

        Jokainen saa avata minkä linkin tahansa, ei sitä kukaan määrää ainakaan juuuustinna

        No en määrääkkään, mutta ei KANNATTAIS avata tuota linkkiä. Siinä saattaa nimittäin olla viruksia.
        Jos kiinnostaa, niin avatkaa se mutta ei siinä ollut muuta, kuin sellaisia pallonaamoja, jotka kailotti ,että: "You are idiot, you are idiot..."


      • utelias_

        Kerro lisää! Mitä sitten tapahtui ?


      • joku vaan
        Justiinax kirjoitti:

        No en määrääkkään, mutta ei KANNATTAIS avata tuota linkkiä. Siinä saattaa nimittäin olla viruksia.
        Jos kiinnostaa, niin avatkaa se mutta ei siinä ollut muuta, kuin sellaisia pallonaamoja, jotka kailotti ,että: "You are idiot, you are idiot..."

        Ehkä se oli sulle tarkoitettu, henkilökohtaisesti.
        Viruksista puheenollen ne taitaa olla sun pöksyissäs.


      • joku vaan kirjoitti:

        Ehkä se oli sulle tarkoitettu, henkilökohtaisesti.
        Viruksista puheenollen ne taitaa olla sun pöksyissäs.

        Epäilemättä se oli mulle tarkoitettu...sempä takia muiden ei sitä kannata katsoakkaan.

        No empä mä kyllä pahemmin ole viruksia pöksyistäni löytänyt. Mulla on hyvä virussuodatin ilmeisesti sitten ;)


    • **************

      Buuaaminen ja viheltäminen on moukkamaista. kännikaloilta sellaista käytöstä voi odottaa.

      • varikani

        Joo. Se on ihan ok, että esim. Klabbi buuaa yleisölle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1187
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1183
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      866
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      863
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      767
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      677
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      99
      646
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      636
    9. 78
      581
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      548
    Aihe