Jostain kumman syystä EU:sta odotetaan epärealistisen ylettömiä! Paradoksaalisesti siihen sortuvat nimenomaan kriitikot. Politiikka on aina "likaista", siis siihen kuuluu lehmänkaupat, etujenajo, taktikointi jne. Tämä pätee kunta-, valtio- ja kansainväliselle(esim.YK) tasolle saakka. Ihmiset tuntuu tämän ymmärtävän, paitsi EU-tapauksessa. Kriitikoiden mielestä EU pitäisi olla paratiisimainen utopia kelvatakseen heille. Lisäksi kaikki maailman keksityt ja kuvitellut viat pistetään EU:n tiliin, kuten Englannin perustuslakiäänestyksessä. Tämä tuhoaa kaiken asiallisen keskustelun! Mielestäni kyse on helppoheikkimäisestä ja raukkamaisesta populismista.
Utopistit!
Jossarian
9466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varsin fiksu kannanotto.
Näin utopistina totean, että aspektit kirjoituksessa ovat totta: ihminen on itsensä orja, ja oma napa on maailmankaikkeuden keskus.
Koska näitä napoja kuitenkin on päälle kuusi miljardia tälläkin boltsilla, EU:ssakin 350 miljoonaa, ei liene kovinkaan rangaistavaa vaatia inhimillistä edistymistä. Kaikkialla. Koska Euroopassa olemme tällä historian siipien havinalla maapallon kaapin päällä - ja meillä on vielä "varaa" huutaa ihmisyyden perään - vaatimus vaatimusten hillitsemisestä tai jopa hyydyttämisestä on mielestäni väärä.
Sanovat, että EU:n perustuslakiäänestyksessä ihmiset äänestivät "väärin perustein". Minusta tuntuu, että jengi honasi perustalla olevan yhä mielettömämmäksi siirtyvän maailmanmenon, jolle sanoi viimeisen sanan ja se on ei. Euroopan Unionista oltiin rakentamassa markkinavoimien temmellyskenttää. En usko, että niillä nykyisessä maailmassa menee kovinkaan huonosti muutenkaan. Maailmamme ja maanosamme on valtavasti vauraampi kuin koskaan, mutta päiväkotejamme, kirjastomme, sairaaloitamme ja terveyskeskuksiamme suljetaan jopa Suomen kaltaisessa ääririkkaassa maassa. Rahaa on huikeasti enemmän kuin 1980-luvulla. Elimmekö silloin huonosti, vai oliko elomme kenties onnellisempaa?
On oikein vaatia ylettömiä - silloin voidaan saavuttaa kenties edes kohtuus. Kohtuus olisi vaatia EU:lta suurteollisuuden nuolennan ja "kilpailukyvyn" kiihdyttämisen sijasta jo pikku hiljaa saavuttamamme vaurauden jakamista muillekin kuin suurosakkeenomistajille.
Olen EU:n kannattaja, vieläkin. Tämä johtuu perustuslain kaatamisesta - tai oikeammin viestistä, jonka ihmiset antoivat päättäjille, jotka toivottavasti sen osaavat oikein lukea. On yhä mahdollista, että unioni rakennettaisiin ihmisten, ei teollisuuspohattojen ehdoilla.
Paljon oikein, mutta muistutan, että EU ei ole YK! Ahtisaari erityisesti on sekoittanut asiat. Maailman parannus kuuluu YK:lle, joskin en kiellä EU:n vastuuta toimistaan. Mitä markkinavoimiin tulee, niin EU:han nimenomaan suurimpana markkina-alueena pystyy suitsemaan niitä. Erilliset pienet maat olisivat täysin niiden armoilla.
markkinavoimia pitäisi suitsia? Löytyisikö EU-politiikasta yksi esimerkki missä ja miten näin olisi tehty...
Pääomien on liikuttava vapaasti, tavaroiden, ihmisten ja palveluiden samoin. Se on oikein.
Suomen kohdalla on myöhäistä ja toivotonta pohtia muita vaihtoehtoja. Onko vapaakauppaa Maastricht-EU:n ulkopuolella vai ei?
uusi rauhanturvalaki..
>>Tutkija: Suomen rauhanturvalaki heikentää YK:ta>>
http://www.kaleva.fi/html/JTpage506746.html
pitäisi..
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/30.lokakuu/MARK4298.HTM
>>Demokratia myytävänä
yhtiöiden intressit ovat todellisuudessa vastakkaisia lähes kaikille inhimillisille pyrkimyksille eivätkä palvele loppujen lopuksi kenenkään etua. Yhteiskunnat elävät keisarin uudet vaatteet -illuusiossa: vapaiden markkinoiden ideologian ja globalisaation avulla ihmiskunta on valjastettu rahan tavoitteluun omistautuneiden yhtiöiden orjuuteen. Talousjärjestelmässä mitataan kaiken arvoa yhtiöiden voitoilla, joita nostetaan luonnonvaroja kestämättömästi riistämällä.>>
http://www.helsinki.fi/jarj/rapi/korten.html
Kukaan ei muista enää valtion velkaa, josta puhuttiin päivittäin vielä 10v sitten. Tuolloin oli nimittäin korot korkeammalla. Nyt korot ovat alhaalla eikä kukaan halua ajatella ikäviä asioita. Tätä velkaa ei olla lyhennetty vuosiin. Seuraavan kerran asia nousee tapetille kun korot nousevat.
Julkisen sektorin nettovarallisuus on tietenkin Varat - Velat. Velkoihin täytyy laskea mukaan myös tulevat eläkevastuut. Eläkerahastoissa on vain murto-osa vastuisiin verrattuna. Tämä on seurausta eläkejärjestelmästä, joka suosi suuria ikäluokkia. Oli halvempaa maksaa heitä edeltäneen pienemmän ikäluokan eläkkeet kuin säästää omaa. Ts. eläkesäästötkin on käytetty.
Olisi kiintoisaa tietää Suomen koko julkisen sektorin tämän hetkinen nettovarallisuus. Siinä nähdään kuinka rikas maa tämä oikein onkaan!
Tällä hetkellä suoraa velkaa on käsittääkseni n. 63Mrd€ joka tekee n. 11900 € per suomalainen (~5.3M kansalaista). Tämä kun kerrotaan huoltosuhteella 2.4 niin saadaan n. 28 500 € per työtätekevä suomalainen. Se Suomen nettovarallisuus on tärkeä luku, joka kertoo julkisen sektorimme kokonaisvarallisuuden (oletan, että se on reippaasti negatiivinen). Velkaantuminen on saatava ainakin loppumaan!
EU on yksi niistä harvoista suurista valtakunnista, joka joutuu marttyyrimaisesti kärsimään alamaistensa haukuista. Kaikki pistetään EU:n tiliin. Eivätkö ihmiset käsitä, että EU:n takana on muutakin?
EU on yhä lähempänä paratiisia.
Jos olisin talollinen ja alkutuotannossa, niin kiittäisin luojaa EU:sta! EU:han tukee ja suojelee voimakkaammin kuin mikään yksittäinen valtio pystyisi alkutuotantoa. Eivät kai mm. jenkit ja WTO muuten niin hanakasti hyökkää EU:n tukipolitiikkaa vastaan.
Vaikka en toimikaan alkutuotannossa, kiitän luojaa EU:sta. Yksittäiset valtiot eivät ole koskaan kyenneet turvaamaan elinvoimaamme EU:n lailla.