Vetoomus!

Tällä palstalla puhutaan aika usein sodista.

Sotiemme invalidien hyväksi on aloitettu syyskeräys.

Kun ovellesi ilmestyy henkilö keräyslistan kanssa, muista, että sodissa vammautuneet ihmiset ovat omalla terveydellään ”lunastaneet itsenäisyytemme”.

Nämä sotainvalidit ovat vaikkapa aivovammaisia, näkövammaisia, kuulovammaisia tai esimerkiksi liikuntavammaisia.
Jotkut heistä ovat olleet sodasta lähtien laitoshoidossa. 60 vuotta Kaunialassa. Enimmäkseen kuitenkin kotona tehden työtä vointinsa mukaan.

Olen tehnyt työtä heidän hyväkseen noin kaksikymmentä vuotta. Palkkani ei mene heidän varoistaan. Saan ansioni muulta taholta.

Auttakaa heitä!

Kerääjät ovat enimmäkseen maastopukuisia varusmiehiä. Heillä jokaisella on keräyslupa ja keräyslista, ja kadulla keräysjohtaja.

Keräyslistaan lahjoittaja kirjoittaa nimen ja rahamäärän ja luovuttaa rahan kerääjälle. Kerääjä luovuttaa listan ja rahat samana päivänä keräyskeskukseen. Kerääjiä valvotaan, väärinkäytöksiä ei voi tapahtua.

Kaikkein pieninkin lahjoitus kelpaa.
Keräyskulut ovat enimmillään noin 2% loppusummasta. Kuluilla ostetaan autokuljetusten bensat ja keräysten ilmoitukset.

Suomen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen on keräyksen suojelija.
4450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Antaako hloska rahaa myös entisille ss-miehille? olet puhunut heistä varsin solvaavasti? H Kieltäydytkö hoitamasta heitä? Käpykaartilaisethan saavat nykyisin samat edut kuin muut, joten meneekö keräys myös kommunistimaanpetturien hyväksi? Sellainenhan keräyksen "suojelijakin" on.

Äänestä
  • Eihän käpykaartilaisia edes ole huolittu kirkon hautausmaihin vaikka he ovat kirkollisveronsakkin maksaneet ja heidän joukossa on syvästi uskovaisiakin.
    Samanvertaisuus on kaukana joten avaa silmäs ja soita suutas sitten.

    kirj/ei punainen

    Äänestä

  • sä muuttanut jo Saksaan?? Lähe jo sinne natsikavereitten luo että ne voi vetää sua turpaan ku oot niitten mielestä epäpuhdas ei arjalainen.
    Kerro selkäsaunan jälkee toi itkuvirsi ss-miehistä, ehkä ne ymmärtää.

    Äänestä

  • Osa ss-miehistä on myös sotainvalideja. Heitä koskevat samat edut, kuin Suomen rintamilla haavoittuneilla. Mitään eroa ei ole heidän välillään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ressu kirjoitti:

Tällä palstalla puhutaan aika usein sodista.

Sotiemme invalidien hyväksi on aloitettu syyskeräys.

Kun ovellesi ilmestyy henkilö keräyslistan kanssa, muista, että sodissa vammautuneet ihmiset ovat omalla terveydellään ”lunastaneet itsenäisyytemme”.

Nämä sotainvalidit ovat vaikkapa aivovammaisia, näkövammaisia, kuulovammaisia tai esimerkiksi liikuntavammaisia.
Jotkut heistä ovat olleet sodasta lähtien laitoshoidossa. 60 vuotta Kaunialassa. Enimmäkseen kuitenkin kotona tehden työtä vointinsa mukaan.

Olen tehnyt työtä heidän hyväkseen noin kaksikymmentä vuotta. Palkkani ei mene heidän varoistaan. Saan ansioni muulta taholta.

Auttakaa heitä!

Kerääjät ovat enimmäkseen maastopukuisia varusmiehiä. Heillä jokaisella on keräyslupa ja keräyslista, ja kadulla keräysjohtaja.

Keräyslistaan lahjoittaja kirjoittaa nimen ja rahamäärän ja luovuttaa rahan kerääjälle. Kerääjä luovuttaa listan ja rahat samana päivänä keräyskeskukseen. Kerääjiä valvotaan, väärinkäytöksiä ei voi tapahtua.

Kaikkein pieninkin lahjoitus kelpaa.
Keräyskulut ovat enimmillään noin 2% loppusummasta. Kuluilla ostetaan autokuljetusten bensat ja keräysten ilmoitukset.

Suomen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen on keräyksen suojelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu