Kansanedustajat?!

Raivostuttavaa, että kansanedustajien palkat, YM. LUONTAISEDUT ovat niin isot, että ei tavallinen tallaaja edes ymmärrä kunnolla niitä summia!!!!Ja tekin täällä urputatte jatkuvasti joittenkin ulkomaalaisten aiheuttamista menoista. Vikaa on niin sysissä kuin sepissäkin. Ja sitä paitsi ne "kustantamamme" kansandustajat ovat ne järjettömät lait laatineen, joilla otetaan tänne ja elätetään maahanmuuttajia. Voi, voi, kyllä olis korjaamista asioissa. Mutta kai kansa on saanut sellaiset päättäjät kuin se ansaitsee, niinhän sanotaan.
2239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

palkat ja luontoisedut ovat varsin pienet, jos niitä verrataan esim. yritysten johtotehtävissä työskentelevien vastaaviin. Itse asiassa monet kansanedustaja ovat pudonneet todelliseen palkkakuoppaan, kun he ovat vanhoilla päivillään kansanedustajiksi ryhtyneet.

Kannattaa vertailun vuoksi vilkaista, millaisia tuloja esim. yksityislääkäriasemilla työskentelevät lääkärit. Muutenkaan kansanedustajien palkat eivät ole akateemisesti koulutettuihin ja hyvissä asemissa oleviin työntekijäöiden palkkoihin nähden kovinkaan kummoiset.

Äänestä

Kerroppas jotakin uutta, mitä suomen kansa ei vielä tiedä! On tuo palkka aika iso niilä, mutta kyllä sen pitääkin olla kun otetaan huomioon työpäivän pituudet ja työn raskaus. Ei kovin monella motivaatio riitä istumaan istunnoissa jotka kestävät monta tuntia ja sitten vielä pyöritellä paperi hommia loppu päivä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiukkuinen akka, yms. kirjoitti:

Raivostuttavaa, että kansanedustajien palkat, YM. LUONTAISEDUT ovat niin isot, että ei tavallinen tallaaja edes ymmärrä kunnolla niitä summia!!!!Ja tekin täällä urputatte jatkuvasti joittenkin ulkomaalaisten aiheuttamista menoista. Vikaa on niin sysissä kuin sepissäkin. Ja sitä paitsi ne "kustantamamme" kansandustajat ovat ne järjettömät lait laatineen, joilla otetaan tänne ja elätetään maahanmuuttajia. Voi, voi, kyllä olis korjaamista asioissa. Mutta kai kansa on saanut sellaiset päättäjät kuin se ansaitsee, niinhän sanotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu