REA.

REA on ruotsin kielessä lyhenne sanasta REALISATION, ja tämä puolestaan kääntyy suomen kielelle sanoilla ALE / ALENNUSMYYNTI. Och liksom ni vet, jag har ju bott i Sverige.

Mielestäni amerikkalaiset helluntailaissaarnaajat ovat uskon kauppamiehiä. Heidän Pepsodent-hymynsä, jatkuva rahan kerääminen ja pinnallinen oppinsa ovat uskon alennusmyyntiä, REAlisaatiota.

Pelastuminen vain ei ole halpahintaista. Se ei itseasiassa ole kolehtieuroilla lainkaan saavutettavissa. Se maksettiin Jumalan Pojan kalliilla uhriverellä.

Uskoon tullakseen ja uudestisyntyäkseen Jumalan lapseksi ihmisen EI tarvitse hurmioitua jenkkiläisten supersaarnaajien opeista. Riittää, kun uskoo Raamattuun. Uskovalle ei ole luvattu loisteliaan rikasta, menestyvää ja tervettä elämää. Oppilas ei ole mestariaan parempi. Vainoa, silmille sylkemistä, ruoskintaa, vihaa, kidutusta ja teurastusta on luvassa Jeesuksen seuraajillekin. Ensin henkisessä mielessä, Antikristuksen aikana myös fyysisesti.

Te erehdytte, jos luulette, että uskossa oleminen on jatkuvaa voittokulkua sankariteosta toiseen. Se ei ole. Se on armon kerjäämistä ja saamista. Joka päivä. Sinullekin, menestysteologi, kunhan vain odotat tarpeeksi kauan. "Tiden bryr sig om sig själv" -Jerusalem, Göteborgin helluntailaisten metallibändi-.
12429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!

Jos amerikkalainen huutaja huutaa tuota samaa, ei se asian arvoa laske. Itse kyllä kuuntelen mieluummin puhujaa, joka ei koko ajan huuda hulluna.

Äänestä
  • minä uskoisin puhujaan joka ei huuda hulluja, tyyliin:

    "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!""

    Äänestä

  • En ymmärrä, miten sinä, hellaripalstan ajattelevimpiin kuuluva kirjoittaja, voit nyt olla noin kritiikitön!

    Kyse ei ole huutamisesta. Kyse on sen huudon SISÄLLÖSTÄ. Taannoin joku laittoi tänne linkin, jossa eräs australialainen uskova oli analysoinut mm. RHB :n saarnoja. Lopputulos oli järkyttävä: RHB ylisti suoraan ja selkoenglanniksi Saatanaa saarnojensa lomassa! Ja asian saattaa todeta jokainen olemassaolevilta videonauhoilta. Muistaakseni silloin ei noussut asialle yhtään vastaväittäjää...

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    minä uskoisin puhujaan joka ei huuda hulluja, tyyliin:

    "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!""

    Tuon saman asian kun voi esittää siten, kuin sen tekevät luterilaiset papit sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa: ilman freneettistä kiihkoa. Itse asiasisältö onkin sitten asia erikseen...

    Äänestä

  • kahta herraa.sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava..taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva...ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa luuk 16:13--Tämän kaiken kuulivat fariseukset jotka olivat rahanahneita ja he ivasivat...sillä mikä on ihmisten silmissä korkeata ...se on Jumalan edessä KAUHISTUS...

    KUN NÄETTE HÄVITYKSEN KAUHISTUKSEN SEISOVAN PYHÄLLÄ PAIKALLA?????JNE

    JOKAINEN HUONO PUU HAKATAAN POIS JA HEITETÄÄN TULEEN....

    EI JOKAINEN JOKA SANOO MINULLE HERRA HERRA PÄÄSE TAIVASTEN VALTAKUNTAAN.....VAAN NE JOTKA TEKEVÄT TAIVAALLISEN ISÄNI TAHDON..

    EI KUKAAN TEISTÄ VOI OLLA MINUN OPETUSLAPSENI JOS EI LUOVU KAIKESTA MITÄ HÄNELLÄ ON...

    JOKA EI VIHAA ISÄÄNSÄ JA ÄITIÄNSÄ..LAPSIAAN JA PUOLISOAAN JOPA OMAA ELÄMÄÄNSÄKIN VOI OLLA MINUN OPETUSLAPSENI...

    MUTTA SE PORTTI ON AHDAS JA TIE KAITA JOKA VIE PELASTUKSEEN.JA HARVAT SEN LÖYTÄVÄT...

    PELKÄÄN ETTÄ TE OLETTE SAANEET TOISEN JEESUKSEN..TAI TOISEN EVANKELIUMIN TAI TOISEN HENGEN....(PAAVALI KIRJOITTI)

    EI KAIKETI USKO VOI SINUA PELASTAA ILMAN TEKOJA...

    EI SIIS PELKKÄ SUUN TUNNUSTUS KETÄÄN PELASTA...SE ON VÄÄRÄÄ EVANKELIUMIA...SE HENKI JOKA JOHTAA MAAILMALLISIIN HALUIHIN ON TOINEN HENKI ...(AHNEUS..ELÄMÄN KORSKEUS .YLPEYS..HIMOT.LAHKOT. ERISEURAT.ULKOKULTAISUUS..YM YM)

    KASVAAKO SINUSTA HENGELLISET HEDELMÄT ...KOHTI MAAILMAA VAI TAIVASTA...KUMMAN HEDELMÄN LÄHIMMÄISESI NÄKEE SINUSSA

    Äänestä

liian monet tietämättömät, ja lapset mieleltään, eivät henkisiä ymmärrä, koska eivät pyri kasvamaan siinä, vaan kasvavat maailman mukana ja siihen mukautuvat ja sallivat itselleen ja ympärilleen irstautta ja saastaisuutta, sekä kaikkea vääryyttä ja kieroutta; koska pitävät halpana Jumalan armon, ja luulevat että hänen armonsa sallii tämän kaiken maallisen, vaikka totuus on täysin toinen.

he ovat pilkkaajia, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen, mutta kieltävät vaelluksellaan sen.

siunausta

Äänestä

opetuslapset uskoivat kirjaimellisest sen mitä Jeesus sanoi...ja tekivät sen mukaan

se on oikeaa uskoa...

Äänestä
  • jeesuksella ei ollut yhtään opetuslasta eikä kukaan häntä uskonut.

    Luultavasti koko äpärää ei ollut edes olemassa.

    Sensijaan oli olemassa joukko kirjailijoita jotka synnyttivät aiheesta romaanin, satukirjan johon edelleenkin moni uskoo.l

    Äänestä

me vaan keskustelemme mitä usko on.Asia on aika huvittava siksi koska siitä kristityn vaellus vasta alkaa.Onko todellakin niin, että seurakunnissa ja muussa hengellisessä informaatiossa ei näitä alkeitakaan kuulijalle ymmärrettävästi selvitetä.Tiedämme kyllä kaikki, että pyhityselämästä on olemassa tiettyjä opillisia eroja mutta siitä ei kai aloituksessa ollut kysymys.Olen itse kuunnellut vain muutamaa amerikkalaista saarnajaa ja ainakaan silloin he eivät ole ilmottautuneet saatanan seuraajiksi.Se on tietysti kyseenalainen asia, että tarvitaanko täällä heitä lainkaan.Fiilishän heitä kuunnellessa on aina, että kuulijakunta on vääränlainen,Jumala kuitenkin kai tarkoitti evankeliumin ihmisille.

Äänestä

Kumma ettei tieteen halpismyyjiä ole toitottamassa jupiteria savolaiseksi planetaksi.
Se olisi todellista remonttimyyntiä. Amerikkalaiset ovat jo kauan sitten huomanneet että hengellinen työ ilman dollarin säteilyä on naurettavaa. Missä liikkuu suuret massat rahakkaita ihmisiä, siellä eivät Jumalan lait päde, vaan luottokortit ja käteinen raha.
Miksei Albaniassa sitten onnistuta tekemään hengellistä työtä ja uskon amerikkalaistumista??

Äänestä
  • se että Jumala on niin koomassa että vain varakkaat valkoihoiset pelastuvat.

    Äänestä

mitä yrität saada aikaiseksi viestilläsi, jossa on mielenkiintoisina viittauksina ikäänkuin sattumoisin heitettynä
"amerikkalaiset helluntaisaarnaajat", "kolehtieurot","ei tarvitse hurmioitua jenkkiläisten supersaarnaajien opeista" ja kuin pisteenä iin päällä "te"?

ei täällä suomalaisissa helluntaikirkoissa nykyään juurikaan hurmioiduta. istutaan hissukseen ja kuunnellaan. valitettavasti. amerikkalaisia saarnamiehiä ei ole näkynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Baskeri. kirjoitti:

REA on ruotsin kielessä lyhenne sanasta REALISATION, ja tämä puolestaan kääntyy suomen kielelle sanoilla ALE / ALENNUSMYYNTI. Och liksom ni vet, jag har ju bott i Sverige.

Mielestäni amerikkalaiset helluntailaissaarnaajat ovat uskon kauppamiehiä. Heidän Pepsodent-hymynsä, jatkuva rahan kerääminen ja pinnallinen oppinsa ovat uskon alennusmyyntiä, REAlisaatiota.

Pelastuminen vain ei ole halpahintaista. Se ei itseasiassa ole kolehtieuroilla lainkaan saavutettavissa. Se maksettiin Jumalan Pojan kalliilla uhriverellä.

Uskoon tullakseen ja uudestisyntyäkseen Jumalan lapseksi ihmisen EI tarvitse hurmioitua jenkkiläisten supersaarnaajien opeista. Riittää, kun uskoo Raamattuun. Uskovalle ei ole luvattu loisteliaan rikasta, menestyvää ja tervettä elämää. Oppilas ei ole mestariaan parempi. Vainoa, silmille sylkemistä, ruoskintaa, vihaa, kidutusta ja teurastusta on luvassa Jeesuksen seuraajillekin. Ensin henkisessä mielessä, Antikristuksen aikana myös fyysisesti.

Te erehdytte, jos luulette, että uskossa oleminen on jatkuvaa voittokulkua sankariteosta toiseen. Se ei ole. Se on armon kerjäämistä ja saamista. Joka päivä. Sinullekin, menestysteologi, kunhan vain odotat tarpeeksi kauan. "Tiden bryr sig om sig själv" -Jerusalem, Göteborgin helluntailaisten metallibändi-.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu