onko luonnonvaras alla tulevaisuus eu-suomessa

tukkusutija

kyllä on . ja oikein miellettynä loistava menneisyyskin. ja yhteen hiileen puhaltaen saamme kulojen ja kaskien tuhkat silmillemme.

luonnonvarras allojen päällisistä noukin muutaman puhtoisen puolukan emiserkiksi:

eussa tullaan säveltämään ylitystauluja suomalaisesta karjavarasvalmentajain kasvatuksesta. tätä imagoa korostaa villinlännen meininki kuudesti hirtettyine kengitysseppineen.

kultivoituneeseen brysseliläiseen ylistelyyn liittyy myös puistoviinijuotanto poronpurennan sivubisneksenä. sehän alentaa oleellisesti viljelykalojen metsäkuljetuksen floristisia kustannuksia . jättäen viivan alle kansainvälisestikin arvostettua merkkistä tulosta.

ja varsinaisena tulevaisuuden eu-siviona nähdään maanviljelijäin keinosiementäjää yhdistettynä turkistarhamestaajaan. tämä juotantoahaarukka on nyt ja tulevaisuudessa luomusumutuksen erikoistutkintoja . (specialist of nature morto)

entäpäs mahdollisuudet, joita antaa rii(s)ta-asentajain mahdollisuudet golfkenttämatkailun edistämisessä. ja mitä tulevaisuuskuvaa tuokaan posetiivisesti esiin koe-eläin keruutarkastuksen keskittämisen eu-suomeemme.

eli ei mitään huolta juomisesta.
eteenpäin sano mannerheim
amen

13

676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Konsultit kuten sarasvuoristo ottaa niin makeet hillot seminaareistaan...
      Silläkin jo korillisen Valdemaria.

      Luonnonlahjakkuuksille ei tieten ole asiaa tulla soitteleen.
      Tuppukylän ns-näytelmään allekirjoittanut val valittiin
      Notre Damen kellon soittajaksi. Halukkaita olis ollu vaikka kuin.

      Niin että luonnossa se on kusta kuppari tuloo!

      • tukkusutija

        tai tietysti virallisemmin kenraali höpenik.

        vuoristosairauden ovat yleinen tapa, joita hoidetaan valdemarilla, valdemaijalla ja haloolla.

        tietäen lahjakkuutesi södre herren kellojen soittajana, ymmmärrän luonnonlahjattomuuksien halun.

    • tähtitoimittaja ejk

      tuo loppulause juomisesta. Masse setäkin varmaan tykkää.

      Viina- ja luomuvarkaat hirteen!
      Muuten en ymmärtänyt avauksesta mitään, mutta oli se varmaan hyvä.

      • tukkusutija

        on toimittajakoulutus kellahtanut.

        siis avushan on kaikella hepatiittesella tarkuudella ja rivokkuudella laadittu sankoesitelmä taikinaisen antamasta aiheesta.

        ja jos arvon palstakrodoviini ei ymmärrä mitään, pyydän mitä pikimmin kumartumaan jonkun asiansontijan puoleen.

        onneksi tomuttajan ja mussedän yhteinen hartaus suo helpotusta.

    • Simanainen

      Onko mies EU-tirektiiveissä luonnonvara/varas?

      Kunhan tuli mieleen...

      • tukkusutija

        varas, jos ei anna naisellen rahaa, vara kun omaa oksaa sahaa.

        ja nyt koirien kaa metsälenkille. eteläseinä on sudittu. sitten isosikon kaa piainotunnille.

        ps. rontkolli tekee mitä tekkee roikkuen kieles ribauksist.

      • Simanainen
        tukkusutija kirjoitti:

        varas, jos ei anna naisellen rahaa, vara kun omaa oksaa sahaa.

        ja nyt koirien kaa metsälenkille. eteläseinä on sudittu. sitten isosikon kaa piainotunnille.

        ps. rontkolli tekee mitä tekkee roikkuen kieles ribauksist.

        ...pitää vinsen ribautella hissuksii. :)

        Ai, sulla kanssa sutimiset...ois kantsinu jättää eteläpuoli vipaks, kun kato joutuu kovimmille.

        Piainotunneis voisin alkastee antaa sulle private-opetusta...

        *ottaa koiruudet mukaan ja treffaa sudiksen metsäpolulla*

    • taikis

      siitä sitten muodostui, takuuvarmaa tukkista.

      Olis siellä tuolla metsässä puolukka poikineen, vaan taitaa olla niin hapan marja ettei italiaano sitä itkemättä syö.

      Matkailussa, nimenomaan elämysmatkailussa...siinä Suomella olis mahdollisuuksia ja hirvikanta kaipais harvennusta. EUn isokenkäisiä tussareineen vaan joukolla kuskaamaan hirvikärpästen syöteiksi ryteikköihin.

      • JokisenEväs

        on nykypäivän Suomessa muuttunut sellaiseksi hankevetäjien (eu-hankevetäjien) leikkikentäksi.
        Jos jonkun asian ympärille on rakennettu kananlennonmittaisia ideariihiä joitten jatkuvuus ja kannattavuus on sivuseikka, niin se on nimenomaan tuo elämys-ja luontomatkailu.

        Menkääpä vaikka tutustumaan Elma-messujen antiin.
        Messujen tarjonnasta 80% on alle kolme vuotta kestävän projektin tuotosta, eikä idean kantavuuteen ja toiminnan jatkumiseen pitkällä tähtäimellä ole kiinnitetty huomiota pätkän vertaa.

        Hankevetäjät hehkuttavat palkkansa edestä, tasan projektin keston ajan. Ja sitten taas uusi hake vetämään, ettei oma leipä lopu.

        Aika oiva esimerkki, vaikka itse sanonkin, lamaannuttavan eu-suomen ilmiöistä... HUOKS!

      • taikis
        JokisenEväs kirjoitti:

        on projektiluonteista, paljon melua tyhjästä tyyliin. Mutta pienemmät matkailuyrittäjät/yritykset rakentavat kestävämpää jatkumoa hiljaisemmin, käyttäen enemmän omaa rahaansa ja panostaan.

      • JokisenEväs
        taikis kirjoitti:

        on projektiluonteista, paljon melua tyhjästä tyyliin. Mutta pienemmät matkailuyrittäjät/yritykset rakentavat kestävämpää jatkumoa hiljaisemmin, käyttäen enemmän omaa rahaansa ja panostaan.

        pienelle matkailualan yritykselle... Siinä on ala jossa työlleen ei koskaan saa täyttä rahallista korvausta. Motivaationa tekemiseen on yleensä rakkaus luontoon ja luova hulluus, luulen.

      • taikis
        JokisenEväs kirjoitti:

        pienelle matkailualan yritykselle... Siinä on ala jossa työlleen ei koskaan saa täyttä rahallista korvausta. Motivaationa tekemiseen on yleensä rakkaus luontoon ja luova hulluus, luulen.

        perheellä on matkailutila oheispalveluita mm luontoon liittyen ja olen nähnyt läheltä juuri tuon mitä kerroit, luovaa hulluutta ja rakkautta suomeen ja sen luontoon, työtä työn päälle...se on sellainen elämätapa.

    • merli

      on päivän sana.

      Sen minä vaan huomasin jotta puolukoille..vaikka kuinka ylempää määrätään suomalaiset marjaan..ei löydy ostajia.

      Niin se ahkeruus palkitaan ja turhan työn tekemisestä tulee pää kipeäksi.

      Vanha päivän piristys..."Kaksi mummoa meni marjaan, kolmas ei mahtunut."

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe