ykköseltä Chilen Alliendesta tuleva ohjelma kuvaa hyvin sitä, kuinka jenkit(CIA) tuhoaa maailmalla kansanvallan(DEMOKRATIAN).
Kaikesta näkee, että sana demokratia käsitetään jenkeissä kieroontuneella tavalla.
Tällaisessa imperialistisessa maailmassa kansoilta puuttuu todellinen itsemääräämisoikeus!
Kaikesta näkee, että sana demokratia käsitetään jenkeissä kieroontuneella tavalla.
Tällaisessa imperialistisessa maailmassa kansoilta puuttuu todellinen itsemääräämisoikeus!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Allienden aikaan maailmassa oli todellinen kommunismin uhka. Sitä ei saa unohtaa.
Kommunistimaissa ihmisillä ei ollut mielipidevapautta, puheoikeutta, oikeutta puolustautua oikeudessa, vaaleja, tavaraa, oikeutta hankkia elantoa yrittämällä Kommunistimaat ovat edelleenkin köyhyyden pesiä. Ihmisiä katosi ja kidutettiin mielipiteidensä johdosta.
väität, että Chilessä olisi ollut näin?
Vasta USA:n tuella tehty vallankaappaus toi Chileen Pinochetin kuolemanleirit.
Allende oli kunnon mies ja Pinochet murhanhimoinen CIA:n kätyri!
Enkä puolusta Allienden murhaa tietenkään. Mutta on muistettava, ettei kommunismi ollut voitettu, niinkuin nyt on suurelta osin.
Kommunistit olivat aktiivisia itse valloittamaan ja samaan aikaan kähmimään vallanvaihtoja.
Ei se ollut pohjoismaista sosiaalidemokratiaa suinkaan Etelä-Amerikassa. Pohjois-Amerikka uskoi yksityisomistukseen.
että kommunismi osoittautuisi pätevämmäksi talousjärjestelmäksi, kuin kapitalismi!
Siksi se pyritään "tapppamaan" ennen kuin se kasvaa.
Jos ei suoraa konkreettisesti CIA:n avulla, niin talouspakotteilla.
Maailma on USAlle niin mustavalkoinen, ettei sitä vapaammassa ilmapiirissä kasvanut suomalainen voi ymmärtää!
Olikohan Neuvostoliitto("kommunistimaa" kuten tökerösti nimeät) Minusta se oli sosialistinen valtio. Kävin siellä noin 30 kertaa, koskaan en pelännyt puhumista, tosin politiikka ei nuorta miestä paljon viehättänytkään, eipä oikein vieläkään, kun jotenkin olen aina ollut hallitsijoita vastaan. Ihminen ei tarvitse hallitsijoita. Ei tavallisia neukkujakaan politiikka näyttänyt kiinnostavan. Jos tuo ilmaisun vapaus puuttui? niin olen ymmärtänyt, että se koski ihmisiä, jotka yrittivät muuttaa järjestelmää. Proletariaatin diktatuuri ei sellaista hyväksynyt. Tavallisen ihmisen ei tarvinnut mitään pelätä. Toisin oli Stalinin aikana, mutta siintä en muuta tiedä kuin mitä olen lukenut.
Allende vaikutti vähän lapselliselta, Castron ja chen ihailuineen. Lisäksi idealistien tapaan hän oli tyhmä ja taitamaton arkipäivän valtionjohtamisessa.
voisi ajatella...
Kuitenkin näkisin, että epäonnistumisen suurin syy oli USA:n miljoonien dollarien tukema propaganda ja asevirta.
Propagandan osana oli omistavan luokan(huom. TYÖNANTAJIEN lakkoilu, joka ei sekään pystynyt kaatamaan Alliendea.
Tilanne oli maailmassa UUSI!!!
Muuten; idealismi tarkoittaa sitä, että sinulla on vielä unelmia paremmasta jäljellä, etkä ole vielä kyyninen.
Ei se mielestäni ole tyhmyyttä.
Mielestäni ihminen ilman unelmia ja huumoria on tyhmä ja "pystyynkuollut".
Kommunistimaista oli saatavissa vain virallinen totuus, eikä kaikesta saanut edes puhua.
Mikään ei ollut luotettavaa tietoa eikä tavaraa ollut saatavilla muuta kuin puolueen, sen yhden ja ainoan, herroille omissa liikkeissään.
Kiina on kommunistimaa, mutta amerikkalaiset yritykset käyvät suunnattomasti kauppaa kiinalaisten kanssa. Ei voi puhua talouspakotteista liioin Pohjois-Korean kohdalla, kun USA lahjoittaa ruokaa sinne.
Ei ole pelkoa, että kommunismi osoittautuisi miksikään muuksi kuin kurjistavaksi järjestelmäksi, siitä voit olla varma.
uutistoimisto ei sen sijaan keksi koskaan mitää valheita http://songun-blog.blogspot.com/2005/09/us-imperialist-war-crimes-in-iraq.html eihän huu?
jos nyt pysyttäisiinkin vain kyseessäolevassa aiheessa, eli Chilessä!
Ei viitsisi sotkea tähän mitä tahansa mitä päähän pälkähtää.
Jutellaan "koiranäyttelyistä" eri otsikolla, jookos?
Onko liikaa vaadittu?
Demokratia siis tuhottiin USA:n avulla Chilessä.
CIA auttoi Pinochetin johtaman sotilasjuntan valtaan, vainot alkoivat, ja maassa tapettiin tuhansia viattomia ihmisiä mukaanlukien ulkomaalaisia!
Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka "demokratia" vie "demokratiaa" muihin maihin!!!
Chile on olla tuota ennenkää mikää ihan loisto valtio samallalailla katos väkee ennneki.
ennen Allenda, en tiedä, mutta Allendella oli todelliset demokratia-pyrkimykset, eikä silloin tehnyt murhia muut kuin oikeistolaiset sotilasjoukot yrittäessään saada mellakoita aikaan.
No, eivät oikeistolaiset onnistuneet siinäkään ja niin ottivat Pinochetin ja CIA:n johdolla juntta-konstit käyttöön!