viisas valinta

Kun ihminen valitsee oikean uskon suosiolla ja ajoissa, niin se tekee ihmisestä säyseän, myös kuuliaisen Luojalle, siis taivaalliselle Isälle.
(Tuosta syystä varmaankin jotkut lapset ovat jo pienestä pitäen viisanpia kuin jotkut toiset)
Tämän myötä myös ihminen oppii luottamaan johonkin ulkopuoliseen tekijään aidosti, jonka seurauksena ihmisestä yleensä ottaen tulee sangen eloisa ja tasapainoinen, toisia ihmisiä sekä kaikkea elämää kunnioittava aikuinen. Ja tietenkin myös hyvä keskustelu kumppani kelle tahansa, asiallista sekä avointa keskustelua kaipaavalle ja arvostavalle hengelliselle vuorovaikuttajalle ja henkisesti sekä uskonnollisesti eheälle ihmiselle.
(Suomessa on kyllä tavattoman huono keskustelu kultttuuri, se johtuu varmaankin kaukaisesta sijainnista maailman metropoleista ja sankan metsämäisestä ympäristöstä, johonka on liian helppo eristäytyä)
Siksi siis myös kannattaa uskoa ja luottaa oikeaan
persoonaan, eli tämän meidän huonosti tuntemamme maailmankaikkeuden Korkeinpaan rauhaa rakastaavaan
Isään, eli Häneen, jonka edessä tulee jokaisen polven kerran notkahtaman. Uskokaa siis jo. :)

Taivaalliseen Isään saa yhteyden rukouksen avulla
jos sen on joskus menettänyt.
Ja se on tuo hyvin kaunis "Isä meidän" rukous.
Joka muuten löytyy Matteuksen evankeliumista uudentestamentin puolelta. :)
28619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tuon viestin luettuani olen todella tyytyväinen etten ole hurahtanut uskoon.

Äänestä
  • En minäkään ole hurahtanut mihinkään. Joten kaiketi on niin, että ihminen on ihminen uskoo tai ei. Ole siis sinäkin.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    En minäkään ole hurahtanut mihinkään. Joten kaiketi on niin, että ihminen on ihminen uskoo tai ei. Ole siis sinäkin.

    Toiset uskoo satuihin ja todistamattomiin höpötyksiin ja näitä sanotaan uskovaisiksi. Taidat kuulua tähän kastiin, vai pystytkö todistamaan että uskollesi löytyy faktaa?

    Äänestä

  • Jukka 45 kirjoitti:

    Toiset uskoo satuihin ja todistamattomiin höpötyksiin ja näitä sanotaan uskovaisiksi. Taidat kuulua tähän kastiin, vai pystytkö todistamaan että uskollesi löytyy faktaa?

    Tarkoitatko ateisteja. Olen samaa mieltä. Mutta en kuulu siihenkään kastiin. Tosiasioihin tietenkin uskoni perustuu, sehän on selvä se! Pystyn toki todistamaan oman olemassa oloni, muttei se ketään hyödytä. Ja olen löytänyt sen aina, jota olen elämäni aikana etsinyt.

    Äänestä

  • Jukka 45 kirjoitti:

    Toiset uskoo satuihin ja todistamattomiin höpötyksiin ja näitä sanotaan uskovaisiksi. Taidat kuulua tähän kastiin, vai pystytkö todistamaan että uskollesi löytyy faktaa?

    Uskoahan voi mihin tahansa..uskottavuuden uskomiisi asioihin,joihin ei löydy mitään todisteita voit kehittää omassa päässäsi haluamsi kaltaiseksi...

    Eli..samalla viivalla jumaluskovaisen kanssa olen jos kelailen tonttujen seksuaalisia taipumuksia totuutena ja niihin uskon ja niistä muille haluan kertoa.

    Tosin jos niistä rupean puhumaan,niin pidettäisiköhän minua "hurahtaneena"...Olisinko vielä samalla viivalla jumaluskovaisten kanssa?

    Se mikä on fakta totuus ja mikä oman mielen totuus..onkin sit jo ihan toinen juttu.

    Äänestä

  • Jos et kerran ole, ja puhut hurahtamisesta, niin millaisia asioita sitten etsitä tästä paikasta?

    Äänestä

  • Jukka 45 kirjoitti:

    Toiset uskoo satuihin ja todistamattomiin höpötyksiin ja näitä sanotaan uskovaisiksi. Taidat kuulua tähän kastiin, vai pystytkö todistamaan että uskollesi löytyy faktaa?

    Pidät siis uskovaisia hurahtaneina? Tiedoksesi: Raamattu eroaa satykirjasta jo siinä olevien viisauksiensakkin perusteella, jotka tulevat Jumalalta. Kaikilla ei ole uskoa, niin se vain mene...!

    Äänestä

  • mie taas kirjoitti:

    Pidät siis uskovaisia hurahtaneina? Tiedoksesi: Raamattu eroaa satykirjasta jo siinä olevien viisauksiensakkin perusteella, jotka tulevat Jumalalta. Kaikilla ei ole uskoa, niin se vain mene...!

    >>Pidät siis uskovaisia hurahtaneina? Tiedoksesi: Raamattu eroaa satykirjasta jo siinä olevien viisauksiensakkin perusteella, jotka tulevat Jumalalta. Kaikilla ei ole uskoa, niin se vain mene...!

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Pidät siis uskovaisia hurahtaneina? Tiedoksesi: Raamattu eroaa satykirjasta jo siinä olevien viisauksiensakkin perusteella, jotka tulevat Jumalalta. Kaikilla ei ole uskoa, niin se vain mene...!

    ...oliko tuo huuli?

    Äänestä

valita sen oikean uskon?

vai onko tämä sitä säyseyttä?
Ole sinä vain vaiti! Ja.
Kirjoittanut: Trubaduuri 8.9.2005 klo 09.17

Pese sinä vaan saippualla suutasi. Koska sinun mielipiteillä ei ole mitään arvoa tässä maailmassa.
Ja viestisi ovat turhaakin turhenpia lapsellisia jaarituksia, suoraan sanottuna jokellusta sekä sekaista mukeltelua. Sinulle ei minulta tämän enepää tekstiä eikä aikaa tule riittämään. Eli, lässyn lässyn suurisuinen ja väärämielinen valehtelija.

>>(Tuosta syystä varmaankin jotkut lapset ovat jo pienestä pitäen viisanpia kuin jotkut toiset)>Tämän myötä myös ihminen oppii luottamaan johonkin ulkopuoliseen tekijään aidosti, jonka seurauksena ihmisestä yleensä ottaen tulee sangen eloisa ja tasapainoinen, toisia ihmisiä sekä kaikkea elämää kunnioittava aikuinen. Ja tietenkin myös hyvä keskustelu kumppani kelle tahansa,

Äänestä
  • Voiskio ilkeilyt mitenkään loppua? Ette eodellakaan tunne toisianne, vai tunnetteko?

    Äänestä

  • taas tässä kirjoitti:

    Voiskio ilkeilyt mitenkään loppua? Ette eodellakaan tunne toisianne, vai tunnetteko?

    >

    Äänestä

  • pienen pieni on niin suuri näkijä. kuten hän on osoittanutkin nuilla monella huuhaa palstalla jossaa hän sekoilee päivittäin. että hän tietää ja tuntee jokaisen kirjoittajan mielentilan erikseen. onhan hän ammattilainen suoraan laitoksesta. heh heh

    moni nyt kuitenkin varmasti ihmettelee. mitä tekemistä näillä sinun ottamilla lainauksilla on ihmisen uskon kanssa. onko niin että sinun uskosi mukaan ihminen ei saa kirjoittaa sinun mielipiteen vastaisia kirjoituksia laisinkaan? heh heh

    näin varmaan moni tulkitseekin ja tietenkin sinun mielipiteen vastaisesti. heh heh

    koska ajattelit viimeksi? heh heh

    Äänestä

  • muita suuremmaksi kirjoitti:

    pienen pieni on niin suuri näkijä. kuten hän on osoittanutkin nuilla monella huuhaa palstalla jossaa hän sekoilee päivittäin. että hän tietää ja tuntee jokaisen kirjoittajan mielentilan erikseen. onhan hän ammattilainen suoraan laitoksesta. heh heh

    moni nyt kuitenkin varmasti ihmettelee. mitä tekemistä näillä sinun ottamilla lainauksilla on ihmisen uskon kanssa. onko niin että sinun uskosi mukaan ihminen ei saa kirjoittaa sinun mielipiteen vastaisia kirjoituksia laisinkaan? heh heh

    näin varmaan moni tulkitseekin ja tietenkin sinun mielipiteen vastaisesti. heh heh

    koska ajattelit viimeksi? heh heh

    >>pienen pieni on niin suuri näkijä. kuten hän on osoittanutkin nuilla monella huuhaa palstalla jossaa hän sekoilee päivittäin.>että hän tietää ja tuntee jokaisen kirjoittajan mielentilan erikseen. onhan hän ammattilainen suoraan laitoksesta. heh heh >moni nyt kuitenkin varmasti ihmettelee. mitä tekemistä näillä sinun ottamilla lainauksilla on ihmisen uskon kanssa.>onko niin että sinun uskosi mukaan ihminen ei saa kirjoittaa sinun mielipiteen vastaisia kirjoituksia laisinkaan? heh heh

    Äänestä

  • taas tässä kirjoitti:

    Voiskio ilkeilyt mitenkään loppua? Ette eodellakaan tunne toisianne, vai tunnetteko?

    ja Truba siitä, että hän vetää herneen nenäänsä kun joku pyrkii keskustelemaan hänen kanssan. Saa kiksejä riidanhaastannasta julkisilla foorumeilla. O tempora, o mores.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>pienen pieni on niin suuri näkijä. kuten hän on osoittanutkin nuilla monella huuhaa palstalla jossaa hän sekoilee päivittäin.>että hän tietää ja tuntee jokaisen kirjoittajan mielentilan erikseen. onhan hän ammattilainen suoraan laitoksesta. heh heh >moni nyt kuitenkin varmasti ihmettelee. mitä tekemistä näillä sinun ottamilla lainauksilla on ihmisen uskon kanssa.>onko niin että sinun uskosi mukaan ihminen ei saa kirjoittaa sinun mielipiteen vastaisia kirjoituksia laisinkaan? heh heh

    Ei nuo olleet ainakaan mistään lasten vitsikirjasta, koska eihän ne tuollaisia vitsejä edes ymmärtäisi, kun itsekkin vähän ihmettelen...hehe...?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >

    joko se oli se huuli?

    Äänestä

Olen samaa mieltä, kiva kun kirjoitit!

Äänestä

Truba, lienet sangen eloisa ja tasapainoinen jos kohta säyseä, mutta polvi välillä notkahtelee. Hengellisenä vuorovaikuttajana lienet Niemenmäen metsämäisessä ympäristössä arvostettu, jos kohta ympärillesi ei ole vielä kaukaisesta sijainnistasi johtuen päässyt kasvamaan kunnollista keskustelukulttuuria.

Äänestä
  • sinähän se tunnet paikkakunnan parhaiten. heh heh

    truba kyllä vaikuttaa teihin kolmen persoonan pelleen verrattuna täysin kokoiseltaan aikuiselta.

    mutta kyllä sinäkin silloin kun olet lääkkeesi ottanut ajoissa. heh heh

    Äänestä

  • tuotakaan mutta kirjoitti:

    sinähän se tunnet paikkakunnan parhaiten. heh heh

    truba kyllä vaikuttaa teihin kolmen persoonan pelleen verrattuna täysin kokoiseltaan aikuiselta.

    mutta kyllä sinäkin silloin kun olet lääkkeesi ottanut ajoissa. heh heh

    mihinkäs sinä olet "persoonallisen niccisi" kadottanut, hehe.., mutta oneksi on sinulla viellä tuota sefun valtaa jota voit käyttää, hehe.. ja olet tainnutkin taasen ottaa käyttöön uusia niccejä, hehe.., mitäs nykyisin tutkit hehe, kannattaisi tutkia vaikka niitä "lintusaarten" rauhoitusaikoja kun "botskeilet" mielikuvituksissasi.. hehe..

    Selittäkää jo tuo huuli, kun en vieläkään ymmärrä koko vitsiä!

    Äänestä

Jos ihmisestä tulee "oikean" uskon valitessaan samanlainen lässyttäjä kuin sinusta niin olen onnellinen, etten ole hairahtunut uskontoihin noin pahasti :))))))))

:) :) :) :) :) :) :) :)

Äänestä
  • Ymmärrän. Kaikki eivät osaa valita oikein. ;)

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Ymmärrän. Kaikki eivät osaa valita oikein. ;)

    Menen mieluummin helvettiin, kuin sinun kanssasi taivaaseen.

    Äänestä

  • Rento Reiska kirjoitti:

    Menen mieluummin helvettiin, kuin sinun kanssasi taivaaseen.

    Ethän edes tunne minua, joten mene minne menet, mutta älä rääy enää. ;)

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Ethän edes tunne minua, joten mene minne menet, mutta älä rääy enää. ;)

    sinusta saa riittävän hyvän kuvan tietääkseen, ettei halua viettää ikuisuutta samassa paikassa, missä sinä olet.

    Äänestä

  • Rento Reiska kirjoitti:

    sinusta saa riittävän hyvän kuvan tietääkseen, ettei halua viettää ikuisuutta samassa paikassa, missä sinä olet.

    En minä ainakaan elämässäni tee valintoja sen mukaan, jota toiset kirjoittavat tai jolta toiset näyttävät tai joita toisien ihmisten henkiset ominaisuudet vaikuttavat olevan tai joissa paikoissa he mahdollisesta tulevat olemaan jossakin vaiheessa sitten joskus. ;)
    Sillä ne perustuu liian heppoisille kriteereille
    , ne valinnat. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Trubaduuri kirjoitti:

Kun ihminen valitsee oikean uskon suosiolla ja ajoissa, niin se tekee ihmisestä säyseän, myös kuuliaisen Luojalle, siis taivaalliselle Isälle.
(Tuosta syystä varmaankin jotkut lapset ovat jo pienestä pitäen viisanpia kuin jotkut toiset)
Tämän myötä myös ihminen oppii luottamaan johonkin ulkopuoliseen tekijään aidosti, jonka seurauksena ihmisestä yleensä ottaen tulee sangen eloisa ja tasapainoinen, toisia ihmisiä sekä kaikkea elämää kunnioittava aikuinen. Ja tietenkin myös hyvä keskustelu kumppani kelle tahansa, asiallista sekä avointa keskustelua kaipaavalle ja arvostavalle hengelliselle vuorovaikuttajalle ja henkisesti sekä uskonnollisesti eheälle ihmiselle.
(Suomessa on kyllä tavattoman huono keskustelu kultttuuri, se johtuu varmaankin kaukaisesta sijainnista maailman metropoleista ja sankan metsämäisestä ympäristöstä, johonka on liian helppo eristäytyä)
Siksi siis myös kannattaa uskoa ja luottaa oikeaan
persoonaan, eli tämän meidän huonosti tuntemamme maailmankaikkeuden Korkeinpaan rauhaa rakastaavaan
Isään, eli Häneen, jonka edessä tulee jokaisen polven kerran notkahtaman. Uskokaa siis jo. :)

Taivaalliseen Isään saa yhteyden rukouksen avulla
jos sen on joskus menettänyt.
Ja se on tuo hyvin kaunis "Isä meidän" rukous.
Joka muuten löytyy Matteuksen evankeliumista uudentestamentin puolelta. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu