Kaikki ihmiset uskoivat kristukseen ja kirkko hallitsi maailmaa, kyseinen aika tunnetaan pimeänä keskiaikana jolloin mm 2/3 ihmisistä kuoli ruttoon ja kaikki lääketiedettä osaavat poltettiin noitina roviolla.
Aikoinaan
M@k3
5297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuli vain mieleen noista armolahja keskusteluista.
Säälittävää !*naur*
että sorrut tuohon :)
Historiallinen tosiasia on että pimeänä keskiaikana juuri kirkko teki Kristukseen uskomisen mahdollisimman vaikeaksi. Ei ainoastaan noitia poltettu vaan myöskin uskovia ja erityisesti niitä uskovia joilla oli armolahjoja. Valtaapitävä katolinen kirkko mm. kielsi kansalta Raamatun jotta se ei olisi voinut lukea mitä Jumala todella sanoo. Kirkon mielestä ihmiset ei kuitenkaan olisi voineet Jumalan sanaa ymmärtää tai olisivat ymmärtäneet väärin!
Suurin osa kirkon messuista ja muista toimituksista pidettiin latinaksi. Ne uskovat jotka salaa käänsivät Raamattua kansankielelle joutuivat ankaran vainon kohteeksi, heitä syytettiin mm. harhaoppisiksi.
Väite että kaikki ihmiset tuolloin uskoivat Kristukseen ei ole tosi. Totta kai tavallinen kansa kirkon auktoriteetin edessä sanoi uskovansa, kastatti lapsensa ja kävi messuissa. Se riitti kirkolle. Samaan aikaan nämä "uskovat" harrastivat juoppoutta ja haureutta - kuten suurin osa katolisesta papistosta - ja noituutta.
Kirkkoa tuskin vaivasi ihmisten noituudet tai lääkintätaidot sun muut sinänsä, ei ainakaan sen vuoksi että olisivat kantaneet huolta evankeliumista ja Kristuksen tahdosta; jos kirkkoa jokin asia vaivasi ja jos he jotain vainosivat, se johtui omasta vallanhalusta ja kirkon auktoriteetin pönkittämisestä, ei rakkaudesta Jumalan totuuteen ja ihmisiin.
Kyse ei ollut uskosta vaan valtapolitiikasta.
Entäs loput 4/5 ketkä olivat tiellä tietämättömillä viidakoissa ynnä muissa paikoissa syömässä toisiaan mm. Tämä on varmaan eikristittyjen ansiota koska mokomat eivät tienneet kristinuskosta mitään.