Karpela sairaslomalle sopivasti

Taas ties kuinka monennen kerran tänä vuonna Tanja Karpela jäi sairaslomalle. Aina kun virkatehtävät käyvät missille liian vaikeiksi ja rankoiksi, jostain tulee syy jäädä pois työstä.

Miten kauan Matti Vanhanen sietää tällaista? Voi tietysti olla, että LÄHEISET suhteet Karpelaan estävät Vanhaselta objektiivisen tilanteen arvioinnin.
5209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voi ..ttu mitä paskaa tuo aloittaja kehtaa suoltaa.
Että pahan liikenneonnettomuuden takiako ei saisi jäädä sairauslomalle.

Avaaja on kateellinen umpikokoomuslainen, joka räkyttää kaikesta.

kokoomuslaisille tiedoksi: Suvi Linden oli mitään sanomaton PETTURI, valtion rahojen kavaltaja.

Karpela on saanut kulttuurin ammattilaisilta vuosikymmenen parhaat pisteet kulttuuriministerinä. Repikää kaunaiset kokoomuslaiset siitä.

Äänestä
  • jäljiltä. Hänhän kävi magneettikuvauksissa sairaalassa ja lääkärit totesivat ettei Karpelan päästä löydy mitään. Tähän päätelmään ei tosin olis lääkäreitä tarvinut vaivata.

    Äänestä

Electronic Frontier Finland ry (EFFI) vaatii eduskunnan suurta valiokuntaa puuttumaan uuden tekijänoikeuslain ongelmakohtiin. Valiokunta käsittelee lakiesitystä keskiviikkona 14.9. Esitys jäi viime perjantaina ristiriitaiseen tilaan, kun kirkkomusiikin korvauskäytäntöä koskenut kiista vei kansanedustajien huomion täysistunnossa. - Toisessa tiedotteessaan EFFI kummeksuu laskelmia teletietojen tallennushankkeen kustannuksista.

"Tekijänoikeuslakiin jäivät edelleen kaikki ne ongelmat, joita olemme koettaneet saada korjatuksi koko sen ajan, kun lakia on käsitelty eduskunnassa. Väitteet siitä, että tässä olisi jotenkin punnittu eri intressitahojen etuja ovat suoraan sanottuna - roskaa. Lakiesitys kävelee kuluttajien etujen ylitse monikansallisen sisältöteollisuuden etujen varmistamiseksi," toteaa EFFIn puheenjohtaja Ville Oksanen.

Uusi lainsäädäntö kriminalisoisi kirjojen kimppatilaamisen yliopistoihin ETA-alueen ulkopuolelta, kieltäisi musiikin siirtämisen uusilta formaateilta kuten musiikki-DVD-levyiltä kannettaviin musiikkisoittimiin, ja saattaisi tehdä tietokoneohjelmien ja tietokantojen siirtämisestä netin ylitse luvanvaraista toimintaa. Lisäksi lakiuudistus aiheuttaisi hankaluuksia muun muassa Linux-käyttäjille ja asettaisi epämääräisen kiellon teknisiä suojauksia koskevalle keskustelulle.

"Suuri valiokunta ei tässä vaiheessa tavallisesti tee uusia muutoksia lakiesityksen sisältöön, mutta periaatteessa sillä on siihen oikeus. Nyt valiokunnan on syytä käyttää tätä oikeutta. Tekijänoikeuslain sisältö vaikuttaa tietoyhteiskunnan kehitykseen niin oleellisella tavalla, että lakiesityksen puutteet ja ristiriitaisuudet olisi pakko saada korjattua. Poikkeuksellinen laki oikeuttaa poikkeuksellisen menettelytavan," arvioi EFFIn hallituksen jäsen Vili Lehdonvirta.

Ks. eduskuntakäsittelyn vaiheet ja asiakirjat: HE 28/2004.


--------------------------------------------------------------------------------
EFFI on tyytyväinen, että suomalaiset ovat ryhtyneet vastustamaan teletietojen tallennusvelvollisuutta aktiivisesti. Jo 5 000 suomalaista on käynyt allekirjoittamassa teletietojen tallennusvelvollisuutta vastustavan kansainvälisen verkkoaddressin, mikä on eniten kaikista Euroopan maista suhteutettuna väkilukuun. EFFI kummeksuu ministeri Rajamäen väitettä tallennushankkeen edullisuudesta.

EFFIn puheenjohtaja Ville Oksanen pohtii: "Ilmeisesti Sonera-tapaus ja viranomaisten väärinkäytökset ovat herkistäneet suomalaiset aihepiirille. Aktiivisuutta on vaikea selittää muuten, koska tallennusvelvollisuus on ollut suomalaisessa mediassa esillä vain hyvin vähän."

Jos teletietojen tallennusvelvollisuus menee läpi, verkko-operattorit velvoitetaan pitämään kirjaa kaikkien kansalaisten viestinnästä. Tiedoista ilmenee muun muassa kenelle kansalainen on soittanut, mitä verkkosivuja hän on katsellut ja missä hän liikkuu matkapuhelimen kanssa. Myös ulkomaisilla viranomaisilla on pääsy tietoihin.

EFFI huomauttaa, että kaikki turvallisuusviranomaiset eivät usko hankkeen mielekkyyteen. Esimerkiksi 600 000 eurooppalaisen poliisin EuroCOP-järjestö on sitä mieltä, ettei hanke auta terrorismin vastaisessa taistelussa: ammattirikolliset pystyvät kiertämään esitetyt toimenpiteet ongelmitta, ja kertyvää datamassaa ei ehditä edes analysoida.

Oksanen kommentoi: "Jos hanke maksaa Rajamäen esittämät 10-40 miljoonaa euroa vuodessa, on kyse yhdestä kalleimmista järjestelmistä, mitä Suomen turvallisuusviranomaisilla on käytössään. Kyseisellä rahasummalla palkattaisiin helposti satoja uusia poliiseja vuodessa paikkaamaan kroonista työntekijäpulaa. Haluaisimmekin kysyä ministeri Rajamäeltä, eikö olisi tehokkaampaa käyttää nämä rahat poliisin avoimien virkojen täyttämiseen ja alan palkkatason parantamiseen?"

Äänestä
  • sen jälkeen kun Saulin heivasi on tullut kokoomuslaisilta oven täydeltä. Olisihan hän ollut oiva vaalivaltti, onneksi antoi näille sekoomukselaisille kenkää! Varmasti tuntee kokoomuslaisen kollouden!

    Äänestä

Itse asiassa Sauli on huumediileri-porukoissa.
joten varmaan saulin petiin...
Maksullista... joo maksaahan ne huumeetkin.
vaihka salaa juottas...

Ja Saleta kyllä se onnistuu ilman omantunnon tuskia, sen jälkeen kun oli teloittanut oman vaimonsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälleen kerran kirjoitti:

Taas ties kuinka monennen kerran tänä vuonna Tanja Karpela jäi sairaslomalle. Aina kun virkatehtävät käyvät missille liian vaikeiksi ja rankoiksi, jostain tulee syy jäädä pois työstä.

Miten kauan Matti Vanhanen sietää tällaista? Voi tietysti olla, että LÄHEISET suhteet Karpelaan estävät Vanhaselta objektiivisen tilanteen arvioinnin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu