Toronto,RHB ym

Onko tämä kenenkään mielestä tervettä:

http://www.kristitynfoorumi.fi/karismaattinenkaaos.htm
28918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Jumala meitä auttakoon! Sanon tämän tietoisena siitä, että olen minäkin joku päivä vielä Jumalan tuomioistuimen edessä sanoistani ja teoistani.

tällä palstalla on ollut nyt kaks tommosta tekstiä ja olen molemmat kopioinut cd.lle koska uskon hyvin vahvasti tämän kaiken olevan suurta eksytystä! Varoittavina kirjoituksina nämä ovat eikä pilkan takia! Jumala loi meidät ihmisiksi, eikä kotkottaviksi kanoiksi, niin kuin tossa tekstissä kerrottiin.
Pyhä Henki ei ikinä tekisi Jeesuksen nimestä pilkan aihetta jopa uskovaisten keskellä. Eikä myöskään Pyhä Henki pistäisi ketään nauramaan Jumalan sanan äärellä!
Jumala kaikkivaltias olkoon tuomarini kun tämän nut sanon. Toi on saatanasta! Saatana pilkkaa Jeesuksen nimeä ja Kuninkuutta uskovien keskellä ja vielä uskovien kanssa!

Olen itsekkin ollut yhen kerran naurukokouksessa ja sanon suoraan, että mua ei naurattanut pätkääkään. Pitäisikö minua naurattaa, kun ulkopuolella olevat ihmiset eivät tunne vapahtajaansa vielä ja sisällä olevat heittäytyvät täysin naurun alaisiksi JUMALANPALVELUKSESSA!

Jos joku osaa auttaa mua ettimään ton kuuluisan toronton kokouksien videoita, niin olisin hyvin kiitollinen! real pleierini ei näytä toimivan!

Kiitos olkoon Jumalan Jeesuksen Kristuksen kautta, että Hän pitää meistä kiinni ja opastaa meitä valvomaan Pyhässä Hengessä ja kaikessa rauhassa ja rakkaudessa ilman vilppiä toisiamme kohtaan. Amen

Äänestä
  • Olen parhaani mukaan yrittänyt täällä nimenomaan varoittaa noista eksytyksistä. En ole mielestäni parjannut ketään, ainakaan tahallani.

    Onneksi on tälläkin palstalla uskovia, jotka luottavat Raamatun Sanaan, eivätkä lähde mukaan kaikenmaailman eksytyksiin.

    Jotkut ovat kyllä valittaneet, että minä olen Jumalaa ja Pyhää Henkeä vastaan, kun olen esim. Benny Hinniä arvostellut.

    Siunausta sinulle :)

    Äänestä

  • SleeplessNight kirjoitti:

    Olen parhaani mukaan yrittänyt täällä nimenomaan varoittaa noista eksytyksistä. En ole mielestäni parjannut ketään, ainakaan tahallani.

    Onneksi on tälläkin palstalla uskovia, jotka luottavat Raamatun Sanaan, eivätkä lähde mukaan kaikenmaailman eksytyksiin.

    Jotkut ovat kyllä valittaneet, että minä olen Jumalaa ja Pyhää Henkeä vastaan, kun olen esim. Benny Hinniä arvostellut.

    Siunausta sinulle :)

    Sinä et voi olla Pyhää Henkeä vastaan, kun teet niin kuin raamattukin kehoittaa: "koetelkaa kaikki henget"!
    Kiitos kun jaat meille tietojasi. Varoituksia meidän olisi parempi osata ottaa vastaankin. Miksi...vaikka siksi mitä Jeesuskin sanoi: Eivät kaikki jotka sanoo Herra Herra näe taivasten valtakuntaa. Mitäs se paha henki sanoikaan...apostolinteoissa? Paavalin minä tunnen ja oliko se Jeesuksen vai kenet se mainitsi...mutta, kuka sinä olet?

    Kaikesta päätellen Herran Henki on päälläsi :)
    Jumala siunatkoon sinua yhä runsain mitoin!

    Äänestä

  • XTale kirjoitti:

    Jumalan sanan tulisi kestää kritiikkiä ja meidän tulisi myös koetella kaikki Jumalan sanalla, ennen kuin me uskotaan mitä Jumalan "suuret" miehet tai naiset opettavat.

    Eikö RHB juuri kokouksissaan kehotakin/ pelottele, olla koettelematta mitä siellä tapahtuu; sanoen että se on Pyhän hengen pilkkaa, jota ei saa anteeksi. Tottakai jokainen ihminen, joka ei ole hänestä kuullut tai on kuullut ja menee hänen kokouksiin, on ensin kriittisellä mielellä ja se on minusta tervettä.Kyllä Jumala ja Hänen sanansa koetuksen kestää. Hän haluaakin, että etsimme vastauksia Häneltä, eikä sokeasti uskota sitä mitä ihmiset opettavat.
    Ei tulisi ottaa vastaan mitään sellaista mitä Jumala ei vahvista ja missä Hän ei ole mukana.

    Tiedän kokemuksesta, olen käynyt kyseisen henkilön kokouksissa ja enkä halua mennä toistamiseen. Olin itse silloin nuori uskossa ja se oli todella hämmentävä ja pelottava kokemus.

    Jumala haluaa että olemme uskollisia Hänelle ja riippuvaisia Hänestä, silloin Hän antaa meille menestyksen.

    Siunausta:)

    Äänestä

  • Hatti kirjoitti:

    tällä ?
    ""Jumala haluaa että olemme uskollisia Hänelle ja riippuvaisia Hänestä, silloin Hän antaa meille menestyksen.""
    Siis minkä menestyksen ?

    Äänestä

  • Ritari009 kirjoitti:

    tällä ?
    ""Jumala haluaa että olemme uskollisia Hänelle ja riippuvaisia Hänestä, silloin Hän antaa meille menestyksen.""
    Siis minkä menestyksen ?

    Mitä itse ymmärsit tai et ymmärtänyt tuolla? Olisi mielenkiintoista tietää mitä ajattelit :).

    Itse tarkoitin sillä lähinnä sitä, että kun me luotetaan Jumalaan ja ollaan uskollisia Hänelle, niin Hän siunaa ja turvaa meidän elämämme.

    Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan, Matt 6:33.

    Jumala tietää kyllä kaikki meidän tarpeemme ja on lahjoittanut meille kaiken mitä me elämiseen ja Jumalisuuteen tarvitaan Kristuksessa,2 Piet 1:3.

    Enkä tarkoita nyt menestystä pelkästään aineellisella vaan kaikella mitä elämiseen kuuluu, Jumala tietää hyvin mitä me tarvitaan.

    Meidän täytyy vain luottaa Häneen, siinä onkin koulua kerrakseen:)

    Äänestä

Jumala on lähettänyt jo,sen suuren eksytyksen,koska imiset ei usko totuutta,eli Raamatun evankeliumia,Hän on antanut suuren valheen,joka kelpaa ihmisille.
Tuossa tekstissä on niin paljon sellaista,mita Raamattu ei sisällä. Ja siitä sen tuntee valheeksi. Ehdottomasti harhaa,koko voimallaan,ihmismielen mukainen ,sensijaan Raamatun evankeliumi ei ole ihmismielenmukainen,vaan se on "hullutusta,niille,jotka eivät usko totuutta Jeesuksessa Kristuksessa!

Äänestä
  • "Jumala on lähettänyt jo,sen suuren eksytyksen"

    Miksi Jumala lähettää eksytystä? Eikö Jumala tahdokaan, että kaikki pelastuisivat?

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    "Jumala on lähettänyt jo,sen suuren eksytyksen"

    Miksi Jumala lähettää eksytystä? Eikö Jumala tahdokaan, että kaikki pelastuisivat?

    kaikki ne, jotka haluavat pelastua.

    on ihmisiä, jotka ovat jo syntyessään kadotuksen lapsia; kuten Juudas, sekä ne fariseukset ja muut ulkokullatut, jotka pilkkasivat Pyhää Henkeä, koska rakastivat enemmän maailmaa, kuin sen luojaa, eivätkä halunneet tuntea totuutta, koska olivat rakastuneet valheeseen.

    siunausta

    Äänestä

  • toret kirjoitti:

    Sitähän se merkitsisi jos Jumala on kerran päättänyt jo ennen henkilön syntymää joutuuko hän kadotukseen vai ei.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Sitähän se merkitsisi jos Jumala on kerran päättänyt jo ennen henkilön syntymää joutuuko hän kadotukseen vai ei.

    vapaatahto on, mutta vain ne voivat valita, jotka kutsutaan. ne saavat kutsun, jotka eivät ole kadotuksen lapsia; mutta kutsun saaneet, voivat hyljätessään kutsun, joutua kadotukseen myös, koska vaikka saivat tuntea totuuden, eivät siitä vaaria ottanut. kukaan ihminen ei voi etukäteen tietää toisista, kuka pelastuu ja kuka ei, koska vain Jumala yksin näkee ja tuntee ihmisen sydämen. jokaisen on luotettava ja uskottava siihen sanomaan, joka on tuotu julki, ja pyrkiä vaeltamaan Herran jalan jäljissä, koska toista tietä ei ole taivaallisen Isän, ja Jumalamme luo.

    luo "kadotuksen lapsia", eli ihmisiä, joille hän ei anna edes pelastumisen mahdollisuutta?

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    luo "kadotuksen lapsia", eli ihmisiä, joille hän ei anna edes pelastumisen mahdollisuutta?

    ???????????????? löytyikö?!,jos ei niin jatka opiskelua.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    ???????????????? löytyikö?!,jos ei niin jatka opiskelua.

    En nyt aio selata läpi tuhatsivuista kirjaa, jos sen kirjan asiantuntijat voivat antaa vastauksen suoraan.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    En nyt aio selata läpi tuhatsivuista kirjaa, jos sen kirjan asiantuntijat voivat antaa vastauksen suoraan.

    Eli teeppä asian eteen sinäkin jotain,kun vastustaakin jaksat.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    luo "kadotuksen lapsia", eli ihmisiä, joille hän ei anna edes pelastumisen mahdollisuutta?

    että erottuisi nisut, akanoista.

    Äänestä

  • toret kirjoitti:

    kaikki ne, jotka haluavat pelastua.

    on ihmisiä, jotka ovat jo syntyessään kadotuksen lapsia; kuten Juudas, sekä ne fariseukset ja muut ulkokullatut, jotka pilkkasivat Pyhää Henkeä, koska rakastivat enemmän maailmaa, kuin sen luojaa, eivätkä halunneet tuntea totuutta, koska olivat rakastuneet valheeseen.

    siunausta

    Kirjoitit:

    "on ihmisiä, jotka ovat jo syntyessään kadotuksen lapsia; kuten Juudas, sekä ne fariseukset ja muut ulkokullatut, jotka pilkkasivat Pyhää Henkeä, koska rakastivat enemmän maailmaa, kuin sen luojaa, eivätkä halunneet tuntea totuutta, koska olivat rakastuneet valheeseen."

    En täysin ymmärtänyt tuota juttua. Siis, onko Jumala määrännyt ennalta sen, että jotkut ihmiset joutuvat helvettiin? Jos he siis jo syntyessään ovat kadotuksen lapsia? Eikö heillä ole vapaata tahtoa?

    Sitten, tuo Juudas-aihe on mietityttänyt minua jo kauan. Hänhän kavalsi Jeesuksen, mutta eikö hän tavallaan tehnyt palveluksen ihmiskunnalle, koska ilman hänen kavallustaan Jeesusta ei olisi ristiinnaulittu?
    Joutuiko Juudas siis kadotukseen, koska hän edesauttoi Jeesuksen kuolemaa?
    Ja eikös Juudas katunut myöhemmin?

    Kiitos jos valaiset hieman :)

    lue raamattua Hengessä, alusta loppuun ja uudestaan, koska Jumalan sanalla on koeteltava kaikki.

    älä pyri miettimällä miettimään, vaan koettele Hengessä ja totuudessa kaikki. uskon että ymmärrät, kunhan vain koettelet sanoman.

    salattua viisautta on hengellisyys, niille jotka eivät Hengestä ole syntyneet. uskon että jos olet todellakin uskova, niin löydät ratkaisun itsekin. mielestäni, olen tuonut tarpeeksi selvästi esille totuutta, jotta sen pieni lapsikin voisi ymmärtää, jos sattuisi kuulemaan.

    siunausta

    Äänestä

  • toret kirjoitti:

    että erottuisi nisut, akanoista.

    Eihän kukaan ole tehnyt mitään pahaa eikä hyvää, ennen kuin he syntyvät, joten kuinka muka voisi erottua silloin, kun Jumala kerta määrää joitain helvettiin, ennen kuin he ovat edes tehneet mitään. Kamala uskonto.

    Äänestä

  • toret kirjoitti:

    lue raamattua Hengessä, alusta loppuun ja uudestaan, koska Jumalan sanalla on koeteltava kaikki.

    älä pyri miettimällä miettimään, vaan koettele Hengessä ja totuudessa kaikki. uskon että ymmärrät, kunhan vain koettelet sanoman.

    salattua viisautta on hengellisyys, niille jotka eivät Hengestä ole syntyneet. uskon että jos olet todellakin uskova, niin löydät ratkaisun itsekin. mielestäni, olen tuonut tarpeeksi selvästi esille totuutta, jotta sen pieni lapsikin voisi ymmärtää, jos sattuisi kuulemaan.

    siunausta

    Et siis toisin sanoen osannut vastata kysyjän kysymykseen...

    Äänestä

Tältä sivustolta löytyy tietoa noista eksytyksistä (ja paljon muustakin):

http://www.kristitynfoorumi.fi

Monet haukkuvat parjaussivustoksi, mutta mielestäni tuolla on kaikki tekstit perusteltu hyvin Raamatulla. En ole ehtinyt kaikkea tuolta lukemaan, mutta ainakin tähän asti lukemani tekstit ovat olleet asiallisia ja Jumalan Sanan mukaisia.

Ps. Onko kukaan lukenut tuota Juhani Aitomaan "Uusi viini juovuttaa"-kirjaa? Mitä mieltä olitte? Kun itseäni kiinnostaisi se lukea.

Äänestä
  • RHB:n kokouksessa. En nauranut, enkä kotkottanut tms. En kokenut mitään sen ihmeellisempää kuin missään muuallakaan, kannattaa ehkä myös tutustua kyseisen miehen kirjoihin. Vaikka niissä on paljon uhoa, niin myös kyllä ihan asiaakin. Suomalaiseen hissutteluun tottuneelle niissä on nielemistä.
    Miettikääpä mitä ajatuksia Lutherista tai vapaista suunnista aikoinaan oli? Kirjoissaan RHB myös hyvin perustelee asioitaan raamatun kautta, kuten Kristityn foorumikin.

    Eihän luterilainen oppi Pyhän Hengen vaikutuksesta hirveäsiti (olen itse luterilainen) tai sen merkityksestä uskonelämään.
    Jenkkiherätyksissä se taas korostuu.
    Miksei sisäinen hyvä olo tai rauha voisi kyyneleiden jälkeen tulla nauruna, enkä tarkoita hillitöntä hekotusta. Suomalainen körttiperinne ja luterilainen vakavuus joutuvat koetukselle ylistysmusiikin edessä. Ei ole kauan aikaa siitä, kun rokki oli paholaisen musiikkia.

    Katsokaapa joskus afrikkalaisia uskovia. Vähän toisenlaista Jumalan palvontaa kuin meillä.
    Luulen, että kaikessa on enemmänkin kulttuurisesta erosta, kuin jostain pahemmasta. Hyvä on tietenkin olla kriittinen. Ja rukoilla.
    Kyllä minäkin vierastan jenkkien tyyliä kerätä uhrilahja tunnin mittaisella ympäripuhumisella. Riittäisi, kun sanoisi, että nyt kerätään uhrilahja siihen ja siihen.

    Ehkä amerikkkailaiset seurakuntalaiset tarvitsevat enemmän ympäripuhumista???
    No joo, mielestäni syyllistäminen puolin ja toisin on typerää. Jos joku tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, mutta toimii hieman eri tavoin kun mihin on totuttu, heti leimataan paholaisen kätyriksi. Mitenköhän erilaisia painotuksia eri kirkkokunnilla muutenkin on? Kuka on siis paholaisen kätyri?

    Äänestä

mitään tervettä, siinä olen kanssasi samaa mieltä. Kun katkeroitunut veljiinsä vihastunut entinen helluntailainen perustaa "oikeoppiset sivut" on jälki tälläistä rumaa valehtelua ja vääristelyä. Heikkouskoiset menevät lankaan ja uskovat kaiken mitä sivuilla kirjoitetaan. Näin käy kun ei tunne sanaa ja ei viitsi valvoa ja neuvotella Pyhän Hengen kanssa jatkuvasti niinkuin Herramme Jeesus esimerkin meille antoi. No aikanaan nämäkin parjaajat saavat oikeudenmukaisen tuomion tekojensa mukaan Jumalan tuomioistuimen edessä.

Äänestä
  • Kirjoitit:

    "Heikkouskoiset menevät lankaan ja uskovat kaiken mitä sivuilla kirjoitetaan. Näin käy kun ei tunne sanaa ja ei viitsi valvoa ja neuvotella Pyhän Hengen kanssa jatkuvasti niinkuin Herramme Jeesus esimerkin meille antoi."

    Mielestäni juuri ne, jotka juoksevat "suurten Jumalan miesten", kuten Benny Hinnin tai RHB:n, perässä, menevät lankaan ja uskovat Raamatun vastaista julistusta.
    Ja näin käy nimenomaan siksi, kun ei tunneta Sanaa eikä viitsitä rukoilla.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000010598971

    Äänestä

  • SleeplessNight kirjoitti:

    ...miten tuo liittyy aiheeseen? Kyllä tuo George ihan omaa tahtoaan taitaa toteuttaa, onhan Jumala hänellekin vapaan tahdon antanut.

    monta voi huutoa sinulla perinteisen vanhan testamentin mukaan....

    Äänestä

  • SleeplessNight kirjoitti:

    Kirjoitit:

    "Heikkouskoiset menevät lankaan ja uskovat kaiken mitä sivuilla kirjoitetaan. Näin käy kun ei tunne sanaa ja ei viitsi valvoa ja neuvotella Pyhän Hengen kanssa jatkuvasti niinkuin Herramme Jeesus esimerkin meille antoi."

    Mielestäni juuri ne, jotka juoksevat "suurten Jumalan miesten", kuten Benny Hinnin tai RHB:n, perässä, menevät lankaan ja uskovat Raamatun vastaista julistusta.
    Ja näin käy nimenomaan siksi, kun ei tunneta Sanaa eikä viitsitä rukoilla.

    On eri asia, että Pyhä Henki vaikuttaa uskovassa saaden hänet ymmärtämään Sanaa, kuin se että täyttyy Pyhällä Hengellä. Nämä helposti sotketaan. Luterilaisessa kulttuurissa vierastetaan Hengellä täyttymistä, vaikka siitä puhutaan jatkuvasti raamatussa. Alkuseurakunta sai alkunsa, kun ihmiset täyttyivät Hengellä ja puhuivat kielillä. Ihmiset luulivat, että Hengellä täyttyneet olivat humalassa.(Apt.2:1-13).

    Eli kyllä Kristityn Foorumin kirjoittajalta on jotain raamatusta myös jäänyt huomaamatta:)
    Toki on kyseenalaista juosta jonkun ihmisten perässä. Hengen vuodatus tulee monelle eteen, kun he käyvät uskovien kasteella. Luterilaisille tämä on vierasta, koska meidät kastetaan vauvana...
    Missä raamatussa puhutaan lapsikasteesta? Tai rippileireistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SleeplessNight kirjoitti:

Onko tämä kenenkään mielestä tervettä:

http://www.kristitynfoorumi.fi/karismaattinenkaaos.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu