Ilta-Sanomien uutispäätoimittaja Hannu Savola luonnehtii uutta oikeusministeriä:
"Kansainvälisissä asioissa Luhtasen kerrotaan olevan täysi nolla: hän ei puhu kieliä, hän pelkää ulkomaisia vieraita, hän karttaa kansainvälisiä kokouksia. Telia Soneran ruotsalainen johto ja ruotsalainen vastuuministeri ovat ihmetelleet, miksi Suomen valtio-omistajan edustaja välttelee heitä."
Missäs vaiheessa ne SDP:n uuden puheenjohtajan ja mahdollisesti tulevan pääministerin enklanninkielen opinnot ovat? :)
Eikös SDP:n pitänyt olla kansaivälinen europuolue, jonka edustajat ovat eurooppalaisilla ja koko maailman poliittisilla areenoilla kuin kotonaan?
Tällaisen puolueen kannattajat sitten pitävät keskustaa impivaaralaisena puolueena. Uskomatonta.
Kansainvälinen kykypuolue?
3
189
Vastaukset
SDP ei liene sen kummemmin kuin muutkaan mikään europuolue. Kyllä kotimaan asiat ovat myös ja toisinaan ennen kaikkea tärkeät. SDP suhtautuu kuitenkin puolueena myönteisesti EU-yhteistyöhön ja muuhunkin kansainvälistymiseen, kun Keskusta on aina ollut enemmän vastahankaan. Keskustan impivaaralaisuus näkyy kansainvälisen politiikan sisällössä, ei kielitaitokysymyksissä. Voi ihan hyvin ajatella, että muusta maailmasta eritäytynyneessä Pohjois-Koreassa on hyvä kielitaito. Ei se paljon auta, jos on päätetty eristäytyä kuten Keskustakin on pyrkinyt tekemään.
Heinäluoma ei liene ihan kielimiehiä. Osa poliitikoista osaa hyvin kieliä kuten Paula Lehtomäki, osa ei kuten Anneli Jäätteenmäki ja aikoinaan Ahti Karjalainen, joka sentään oli pääministeri ja haaveili presidentinkin tontista.
Valitettavasti nämä kieliasiat ovat meidän suomalaisten rasitteena. Eikä meillä ole oikein ollut uskallusta käyttää omaakaan kieltään. Jos Telia-Soneran tilaisuuksissa puhuttaisiin ruotsin sijasta suomea, ruotsalainen puoli voisi olla silloin se, joka välttelee kokouksia ja tapaamisia. Suomalaiset ovat tässä kanssakäymisessä alistuneet ruotsinkielen käyttöön, jota vain vähemmistö Suomessa puhuu äidinkielenään.
Venäläiset ja muut slaavilaiset kansat käyttävät ilmeisesti paljon edelleen omaa äidinkieltään kansainvälisissä tilanteissa. Suomessa tiheään vierailleiden korkean tason kiinalaisten kanssa myös puheet vielä pitkään tulkattiin puolin ja toisin. Ranskalaiset eivät tunnetusti suostu puhumaan ja ymmärtämään oikein muuta kuin ranskaa. Meillä Suomessa lähdetään siitä, että äidinkielemme kansainvälisissä yhteyksissä on englanti ja pohjoismaisissa ruotsi.
Suomalaisten kielitaito on kohentunut vauhdilla, mutta on toisaalta ymmärrettävää, että jotkut vanhemman polven poliitikot kuten Luhtanen ovat huonoja kielissä, kun niitä ei nuorempana niin usein tarvinnut eikä niissä siten päässyt harjaantumaan.- Kikka - 65
Esimerkiksi tämänaamuinen haastattelu jouduttiin keskeyttämään tämän toisen kielineron kanssa,jos ei osaa kieliä niin ei osaa,moukkamaiseen käytökseen tuo tuskin antaa oikeutta.
- homer simpson
Millä tavalla tämä liittyy keskustan politiikkaan?
Itsellä ei tule tästä muuta mieleen kuin se että kepu on jo nostanut kädet pystyyn tulevien (eduskuntavaalien) suhteen ja kiihkeimmätkin kepun kannattajat odottavat jo uutta aikaa ja uutta sinipunahallitusta heinäluoman johdolla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454