Tuli tuossa mieleen, kun kävelin pimeässä... ensin ulkona ja sitten pimeän pyöräsuojan läpi pimeään käytävään ja lopulta perille kotiin, miten ihmiset täyttävät päänsä erilaisilla mielikuvilla ja asioilla pimeässä. Pimeä puolestaan voidaan rinnastaa eri yhteyksissä pahuuteen tai tarkoituksettomuuteen. Tässä mielessä kristilliseltä kannalta joko Saatanaan tai sitten ateisteihin, joiden elämä on tarkoituksetonta. Itse en pelkää pimeää, mutta monet ihmiset pelkäävät kuka mitäkin. Aina ihminen ei itse ole peloistaan tietoinen. Se mikä vielä mietitytti on, että jos kulttuurin kannalta ajatellaan, niin pimeys ja tarkoituksettomuus eivät ole kovin hedelmällisiä. Jokin tarkoitus on pakko olla, vaikkei se tarkoituksen pakollisuus todista, että jokin tarkoitus olisi. Ihmiset eivät vain kestä tarkoituksettomuutta, epävarmuutta, pysty hallitsemaan omia pelkojaan, vaan kietoutuvat ja hukkuvat niihin yksi toisensa jälkeen. Kun sitten koko kulttuuri pyörii tällaisen pelon ympärillä, niin siitä tulee kulttuuriin koodattu käyttäytymismalli ja tätä pelkoa ei enää itseasiassa tunnisteta, vaan toiminta on itsestäänselvää: asiat ovat niinkuin ne ovat piste
Monet fobikot tunnistavat pelkonsa, mutteivät välttämättä pysty nimeämään pelkojensa syitä. Ulkopuolinen ehkä näkee helpommin syyt ja seuraukset. Itse on niin lähellä itseään ja ongelmiaan, ettei omien ongelmien tunnistaminen ja varsinkaan ratkominen ole mitenkään helppo homma. Pimeän pelko on varsin yleinen pelko ja se yleensä myös tunnistetaan. Tähän pelkoon liittyy varsin usein se, että mielikuvitus alkaa tehdä pimeässä tehtäviään ja saattaa kuvitella jonkun hengittävän niskaan pimeässä tai näkee kiiluvia silmiä tms. Itseasiassa kokeissa, joissa kaikki ärsykkeet on koehenkilöltä poistettu (ihminen on pimeässä, hiljaisessa huoneessa), koehenkilöstä riippuen he kestävät joko hyvin lyhyen ajan tai sitten jonkin verran pidempään, mutta osa koehenkilöistä on ärsykkeettömässä tilassa seonneet. Ihminen täyttää pelkotilassa siis mielensä kuvitelluilla asioilla, faktan fiktiolla, vain pysyäkseen selväjärkisenä. Kun itseasiassa se vähäinen selväjärkisyys saattaa kadota samantien. Paradoksaalista, mutta totta?
Monet fobikot tunnistavat pelkonsa, mutteivät välttämättä pysty nimeämään pelkojensa syitä. Ulkopuolinen ehkä näkee helpommin syyt ja seuraukset. Itse on niin lähellä itseään ja ongelmiaan, ettei omien ongelmien tunnistaminen ja varsinkaan ratkominen ole mitenkään helppo homma. Pimeän pelko on varsin yleinen pelko ja se yleensä myös tunnistetaan. Tähän pelkoon liittyy varsin usein se, että mielikuvitus alkaa tehdä pimeässä tehtäviään ja saattaa kuvitella jonkun hengittävän niskaan pimeässä tai näkee kiiluvia silmiä tms. Itseasiassa kokeissa, joissa kaikki ärsykkeet on koehenkilöltä poistettu (ihminen on pimeässä, hiljaisessa huoneessa), koehenkilöstä riippuen he kestävät joko hyvin lyhyen ajan tai sitten jonkin verran pidempään, mutta osa koehenkilöistä on ärsykkeettömässä tilassa seonneet. Ihminen täyttää pelkotilassa siis mielensä kuvitelluilla asioilla, faktan fiktiolla, vain pysyäkseen selväjärkisenä. Kun itseasiassa se vähäinen selväjärkisyys saattaa kadota samantien. Paradoksaalista, mutta totta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pimeys sinänsä ei pelota, vaan se ettei näe mikä siellä vaanii. Pelottavia ovat ihmiset ja pedot.
Huoneessa jossa ovi sulkeutuu tutkijan poistuessa ei pimeässä maatessa pitäisi olla mitään pelottavaa...