Niin miksi? Ei taida olla mitään järkevää selitystä. En ole tähän päivään mennessä tuota vielä keksinyt.
Miten ihmeessä vaaratilanteessa voit luottaa siihen, naisparisi voi turvata selustasi yhtä hyvin kuin miespari.
Miksi järjestyspoliisissa naisia?
7
853
Vastaukset
- Näin funtsin
En ole poliisi, mutta jonkinverran alanviertä tunteva.
Ensinnäkin pampulla ja kaasu-tai tuliaseella tenhutessa ei ole niin väliä, kumpi sukupuoli osaavasti astaloa käyttää.
Toiseksi, olen treenannut montaa lähitaistelulajia pitempäänkin. Oikealla asenteella ottelevaa ja kokenutta naisvastustajaa ei tule missään nimessä aliarvioida aseettomassakaan kamppailussa.
Kolmanneksi on tutkittu, että naispoliisit monissa tapauksissa ehkäisevät pahinta agressiivisuutta ja tilanne saattaa siksi laueta ilman voimankäyttöä. Jos raivopäätä tulee rauhoittelemaan kaksi "äijää", saattaa minäpäs-näytän -mentaliteetti ryöstäytyä valloilleen. Monet haluavat kuitenkin "käyttäytyä" naisen edessä.
Tottahan se tietysti on, että fyysisiltä perusominaisuuksiltaan mies on yleensä vahvempi, enkä kiellä etteikö parimetrisen bodarimiespoliisin fyysinen habitus olisi aika rauhoittava noin niinkuin ulkopuolisen silmin, psykologisestikin. Käsittääkseni naispoliisit ovat kuitenkin erinomaisesti lunastaneet paikkansa sheriffeinä. - Nainen sopii poliisiksi
Järjestyspoliisi lähtee mm. kotihälytyksiin.
Siinä kun ollaan tilanteessa, jossa mies (yleensä) on takonut naiselle järkeä nyrkin ja potkujen voimalla, saattaa miespoliisilla olla vaikeuksia saada kontaktia murjottuun naiseen.
Ja entäs raiskaustapaukset - ehkäpä naispoliisille voisi olla helpompi puhua niistäkin.
Saada tämä kuuntelemaan, saada kertomaan tapahtuneesta. Pelkästään siksi, että automaattisesti olettaa poliisin olevan miehen puolella. Vaikkei olisikaan.
Ja entäs, kun kentällä tulee vastaan itkevä lapsi? Kotoa karannut? Voisiko naisen viettipohjaisista hoivaustaidoista olla lisätukea, vaikka hoivaus mieheltäkin toki onnistuu.
Eli kyllä vain, naista tarvitaan poliisissa. - Heips!
Tässä oma mielipiteeni siitä että kyllä nainen pystyy yhtä hyvin kuin mies puolustamaan pariaan...olen toiminut erilaisissa turvallisuus alan tehtävissä ja totesin olevani jopa kyvykkäämpi hoitamaan tehtäviäni kuin jotkut miehet...Sitä on välillä jopa todennut että miehet perääntyvät tai lähtevät karkuun, kun tilanne vaatisi puuttumista. Eikä juurikaan kukaan mies ole puolustanut minua tarvittaessa. Itse olen itsestäni huolta pitänyt hyökkäyksen kohteeksi joutuessani.En kyllä halua yleistää tätä kaikkiin miehiin, tai turvallisuus alalla toimiviin.
Täytyy sanoa vielä ettei naispoliisi sen paremmin kuin mieskään pysty auttamaan raiskattua ihmistä.Tai väkivallan teon kohteeksi joutunutta. Olisi hyvä jos poliisi saisi annettua naisille kuvan ettei raiskauksen ilmoittaminen poliisille ole niin kurjaa, mutta kun todellisuudessa on todella nöyryyttävää mennä tekemään raiskausilmoitusta.Pystyisipä poliisi muuttamaan sen kuvan itsestään. -> Tämä siis edelliselle kirjoittajalle.- pilkkuhaukka
Terve,
Vinkiksi sinulle (jos haluat päästä joskus esim. esimies/työnjohtotehtäviin) että turvallisuusala on yhdyssana.
Lisäksi palstaa on miellyttävämpi ja helpompi - jo väärinkäsitysten välttämiseksi - lukea kun tekstien oikeinkijoitusasiat ovat kunnossa.
Kiitokset sinänsä ansiokkaasta kirjoituksesta, olen täysin samaa mieltä! - yks.vaan
pilkkuhaukka kirjoitti:
Terve,
Vinkiksi sinulle (jos haluat päästä joskus esim. esimies/työnjohtotehtäviin) että turvallisuusala on yhdyssana.
Lisäksi palstaa on miellyttävämpi ja helpompi - jo väärinkäsitysten välttämiseksi - lukea kun tekstien oikeinkijoitusasiat ovat kunnossa.
Kiitokset sinänsä ansiokkaasta kirjoituksesta, olen täysin samaa mieltä!jos humalaiselle miehelle tulee naispoliisi neuvomaan niin kyllä tilanne huonommaks menee kuin miespoliisin kanssa. mutta kyllä naispoliisit on hyväksi joissain muissa tilanteissa.
- Minähän se
pilkkuhaukka kirjoitti:
Terve,
Vinkiksi sinulle (jos haluat päästä joskus esim. esimies/työnjohtotehtäviin) että turvallisuusala on yhdyssana.
Lisäksi palstaa on miellyttävämpi ja helpompi - jo väärinkäsitysten välttämiseksi - lukea kun tekstien oikeinkijoitusasiat ovat kunnossa.
Kiitokset sinänsä ansiokkaasta kirjoituksesta, olen täysin samaa mieltä!Itseasiassa olen työskennellyt esimiestehtävissä. Nykyisin olen toisenlaisissa kuvioissa luottamustehtävissä...ei kannata viilata pilkkua...kaikkea ei kannata ottaa vakavasti!
Kyllä ne humalaisetkin rauhoituu vaikka nainenkin puikoissa. Riippuu naisesta ja asenteesta joka naisella on. - patu
Minähän se kirjoitti:
Itseasiassa olen työskennellyt esimiestehtävissä. Nykyisin olen toisenlaisissa kuvioissa luottamustehtävissä...ei kannata viilata pilkkua...kaikkea ei kannata ottaa vakavasti!
Kyllä ne humalaisetkin rauhoituu vaikka nainenkin puikoissa. Riippuu naisesta ja asenteesta joka naisella on.ja erityisesti asenteesta mikä sillä 190cm sovinisti miehellä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370