Varsinkin 60- ja 70-luvuilla näki ihmisten marssivan punainen lippu johtotähtenään. Joillakin oli ns. Harppi-Saksan lippu, joillakin taas Neuvostoliiton lippu kädessään kohotettuna ylös. Myöskin iskulauseet ja muut mielenilmaisut olivat kirjoitettu punaiselle pohjalle.
Varsinkin Vappuna punaiset liput,-värit ja aatteet olivat esillä. Näinhän oli vapaussodassakin v.-18, joilloin punaiset liput ja punaiset käsivarsinauhat olivat aatteen ja "moraalin" merkkeinä.
Lipun punaista väriä ei pidä sekoittaa vanhoihin valtio- yms. kaltaisiin lippuihin, kuten maailman vanhinpaan lippuun ,Tanskan lippuun. Niiden historia on kok. muuta.
Mitä edusti sitten jo 1900 luvun alun "punaiset liput" ? Ennustiko nämä liput tulevaa, jo värillään sitä valtavaa verenvuodatusta, ja satojen miljoonien ihmisten massamurhan symbolia?
Punainen aate-punainen vaate, oli kiihokkeena ja katalyyttina valtaviin mullistuksiin ja tunnetun historian ennenenäkemättömiin verenvuodatuksiin ja raakuuksiin, ihmisten massamurhiin, kansojen kansanmurhiin, -pakkosiirtoihin,kaikkien vähäistenkin ihmisoikeuksien polkemisiin, vapauden ja demokratian hävittämiseen,- ateismin ja kommunismin veriseen ylistyslauluun,.... , siis jo kaiken sivistyksen ja kehityksen sekä ennekaikkea moraalin polkemiseen kommunismin verisille alttareille.
Näitäkö aatteellinen Punainen Lippu siis edusti ja symbolisoi?
Tiesikö tavallinen 3 luokkaa kansakoulua käynyt työläinen, tai muuten aattesta hurmioitunut ihminen lipun todellista merkitystä?
Vai oliko suurinosa sittenkin aivopesty uskomaan ns. punaiseen aatteseen kommunismiin, ja sen lupaamaan vapauteen,tasa-arvoon, veljeyteen sekä pian tulevaan maanpäälliseen kommunistiseen Paratiisiin ? Oliko osa ihmisistä mukana vain kostomentaliteetillä, kateudesta, tai muulla joko todellisella- tai tekaistulla syyllä?
Osa varmaankin oli näistä syistä, mutta suuriosa uskoi kai aidosti alkuun utopiaan, ja maanpäälliseen paratiisiin yhtä varmasti ja voimakkaasti, kuin tämänpäivän uskonnollisesti aivopestyt muslimitkin.
Tämä maailman verisin aate on suurimmalta osin poispyyhitty ainakin Euroopasta. Joitakin etäispesäkkeitä on vielä jäljellä, esimerkkinä Pohjois-Korea, ja muutama muu,- mutta jotka ovat pikkuhiljaa siirtymästssä tyranniasta vapaanpiin ja demokraattisenpiin oloihin. Joskin se tällätapaa 'hiipien' vie aikaa, ja moni -liian moni - joutuu kuitenkin kärsimään tämän aatteen lopullisesta kuolinkamppailusta, -ja kuolinkouristuksista.
Tämä palsta on oivana esimerkkinä aatteellisen aivopesun tehokkuudesta, ja vaikeudesta päästä siitä irti - olemaan vapaa ja oma itsensä, niin ajatuksineen, kuin tekoineenkin.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Mun vaaria muilutti väki, jolla oli SINIMUSTAT kravatit, mitähän aatetta ne sianpuolikkaat edustivat?
Oppiko vaarisi ensikäsittelystä, vai pitikö muiluttaa toiseenkin kertaan ?
Nämä sinimustakravattimiehet olivat juuri niitä. jotka estivät Suomenkin joutumisen kommunismin hirveyksien uhreiksi.
Sinulla oli tyhmä vaari, miten sinä itse? Toivottavasti opit vaarisi tyhmyydestä, etkä jatkanut haihattelua kommunistien valhellisen propagandan uhrina.
taisi vaarisi olla silloin nuori kommari, joten muilutus oli vähintä.
että ajatteli. Olis pynyt nöyränä orjana vaan. Semmoisia oli ajat. Oikeisto yrittää taas orjuuttaa työtätekevät ja osin onnistunutkin. Kaikki edut ovat vasemmiston aikaansaamia. Oria oltais, ilman kommunisteja. Näin on näreet!
IKL oli perseestä siinä missä kommaritkin. Molemmat edustavat diktatuuria pahimmillaan. IKL ihaili Hitlerin saksaa ja halusi kansallissosialistisen Suomen. Kommarit ihailivat Stalinin neuvostoliittoa ja halusivat sosialistisen Suomen. Luojan kiitos sille, että Suomesta löytyi riittävästi tarpeellisella maalaisjärjellä siunattuja ihmisiä joiden mielestä demokratia on ainoa toimiva yhteiskuntajärjestelmä. Onneksi Suomalaisten suuri enemmistö tajuaa tämän tänäkin päivänä. Ihmisrodun ilmeisesti suurin ongelma on siinä, että historian opetuksia ei noteerata vaan osa porukkaa elää kuin 2.maailmansotaa ei olisi ollutkaan.
tai et ymmärrä. Kommunismia ei ole ollut missään. Et edes tiedä mitä se on, sehän paljastui kirjoituksestasi. Hieman tietoa sinulle: Kommunisti on ihminen, joka kannattaa sosialistista yhteiskuntajärjestelmää. Kommunismiin en nyt puutu, koska se olisi liian pitkä "tarina". Diktatuuria voi siis olla, vasemmalla tai oikealla, se on totta. Stalin oli diktaattori sekin totta, mutta sosialismi ei tarkoita diktaattorin yksinvaltaa! Stalin otti vallan, kuten Hitlerkin otti. Jos jossakin maassa on henkilöpalvontaa, kuten oli Neuvostoliitossa ei sosialistinen idologia siihen ole syyllinen. Siellä siirryttiin keisarin yksinvallasta sosialismiin, jonka hyödynsi Stalin, ottamalla vallan itselleen. Venäläiset eivät ehtineet vapaudesta nauttia, kun keneralissimus Stalin eli sentään 50-luvulle. Sen jälkeiset johtajatkin, kuka enemmin, kuka vähemmin ovat yrittäneet hallita. Gorbatsov oli ainoa vapaamielinen, mutta menetti siksi asemansa. Näinhän se menee. Joku haluaa aina yksinvaltiaaksi.
Demokratia on ainoa toimiva yhteiskuntajärjestelmä. Kun kerran kommunismi ei ole toiminut missään vaan on aina johtanut siihen, että ko. valtioon on muodostunut diktatuuri diktaattoreineen ja salaisine poliiseineen ja mielipidevankeineen, eikö se kerro jo että demokratia on paras?
rahalla on sellainen voima, että demokratiasta on tullut rahanvalta, olkoon vaikka "kapitaria" mutta demokratia= kansanvalta, tämä ei ole.
Niin kauan kun kukaan ei pysty osoittamaan parempaa järjestelmää lienee demokratia paras.
palataan, jos oletamme, että se oli Suomessa vielä 1990. Tarkoitan ns. pohjoismaista hyvinvointi-valtiota jossa kai oltiin lähellä demokraattista yhteiskuntaa.
onko nyt kyse sosialidemokratiasta vai kansallissosialidemokratiasta?
"Tämä palsta on oivana esimerkkinä aatteellisen aivopesun tehokkuudesta, ja vaikeudesta päästä siitä irti..."
Hyvin sanottu, sinustakin huomaa aatteellisen aivopesun tehokkuuden, ja myös sen, ettei kolme luokkaa kansakoulua oikein riitä näinkin vaikeiden asioiden pohtimiseen.
"...satojen miljoonien ihmisten massamurhan ..."
Koska mahtaa miljardin raja paukahtaa rikki? Luvut eikun suurenee.
Muuten, Suomessa työväenyhdistysten liput olivat alkuaikoina usein sinisiä...
Punalippu on merirosvojen vanha lippu. Tarkoittaa että jos et antaudu (musta pääkallolippu), sinun laivalle heilutetaan punalippua. Tarkoittaa että laivaväkesi tapetaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Flag
http://en.wikipedia.org/wiki/Red_flag
Siis tämä linkki.
No vaikka
http://koti.mbnet.fi/jayjay/tvdome/survivor/suuriseikkailu/kuvat2002/lippu_punainen_clr.gif
Tai
"Punainen lippu:
tarkoittaa että kilpailu (tai harjoitus/aika-ajo) on keskeytetty. Kuljettajien on hidastettava välittömästi. Ohittaminen ei ole sallittua."
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.kolumbus.fi/raviakin/buua/f12005/kuvat/lippupuna.jpg&imgrefurl=http://www.kolumbus.fi/raviakin/buua/f12005/liput2005.html&h=68&w=100&sz=2&tbnid=fTlTiTKJ2zYJ:&tbnh=52&tbnw=77&hl=fi&start=16&prev=/images?q=punainen lippu&svnum=10&hl=fi&lr=&sa=G
"Red Flag (the 414th Combat Training Squadron) conducts war exercises (Red Flags) so that combat aircrews can train in the most realistic simulated war environment possible. Red Flags are not competitions between flying units, nor competitions between pilots."
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.nellis.af.mil/images/Red_Flag_Logo_med.jpg&imgrefurl=http://www.nellis.af.mil/red_flag/&h=329&w=326&sz=20&tbnid=OFo-_i1PcHMJ:&tbnh=114&tbnw=112&hl=fi&start=5&prev=/images?q=red flag&svnum=10&hl=fi&lr=&sa=G
Itavallan valtiolipussa on vieläkin sirppi ja vasara ? Punainen symbolisoi lähes aina vaaraa, joten siinämielessä asia kommunistien kohdalla osuuvaakin osuvanpi.
Musta lippu symbolisoi anarkiaa, joita käyttävät viher-vasemmistolaiset mielenosoituksissaan ja mellakoissaan.
älä sekoita anarkisteja vihreisiin!
selitä kahdella sanalla mikä on anarkisti
: hullu
anarkisti on kommunistin vastakohta