Aidon ja oikean kristillisyyden perusta ei ole kolmiyhteinen jumala, vaan taivaallinen Isä, Luoja josta kirkastettu ihmisen Poika, Kristus todisti ja samalla Kristus myös todisti, että jokainen joka toteuttaa taivaallisen Isän tahdon on ns. luonnon lapsi ja/tai luojan luoma ja/tai jumalan Lapsi. Eli, ihmisen Pojan sisaria ja veljiä, niin kuin hän(Kristus)eräissä kohdin viittaakin usein. Ja nostaa nämä Luojalle uskolliset melkein samaan asemaan kuin hän itse on/oli kyseisellä hetkellä.
Siis, tämän luomakunnan Luoja, taivaallinen Isä
on jokaisen kristinuskoisen ihmisen Isä myös, jos vain ihminen Hänet isäkseen tunnistaa ja tunnustaa sekä haluaa Häntä Isänä pitää. :)
Luuk. 10:22
Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
Joh. 5:36
Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.