Lahti auttaa Halosta

Halosen kannalta on edullista, että tällaisia marginaali ehdokkaita ilmaantuu, varsinkin oikealta laidalta. Kaikki näiden äänet ovat pois Halosen ainoalta vastaehdokkaalta, eli Niinistöltä. Auttavat Halosen valintaa jo heti ensimmäisellä kierroksella.
4276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Halosen kannalta on edullista, että tällaisia marginaali ehdokkaita ilmaantuu, varsinkin oikealta laidalta. Kaikki näiden äänet ovat pois Halosen ainoalta vastaehdokkaalta, eli Niinistöltä. Auttavat Halosen valintaa jo heti ensimmäisellä kierroksella. "

Lahtihan ei ole vielä saanut riittävää määrää kannattajakortteja, joita on kerätty vasta pari tuhatta kun pitäisi saaada täyteen 20.000 kpl.

Ensinkään en usko täyttä kahtakymmentätuhatta löytyvän Lahden taakse, mutta jos löytyykin niin viekö Lahti ääniä oikealta vai keskeltä? Karjalan palautus on galluppien mukaan ollut suosituinta keskustan kannattajien joukossa. Kielteisimmin Karjalaan suhtautuvat työikäiset aikuiset ja keski-ikäiset. Etenkään palkansaajaväestöä palauttaminen ei innosta. Miehet, yrittäjät, maanviljelijät ja eläkeläiset ovat muita väestöryhmiä hieman suopeampia palauttamisajatukselle (HS/Suomen Gallup 8/2005)

Jos Lahti viralliseksi ehdokkaaksi pääsisikin, niin yhdessä Soinin kanssa hän varmasti veisi ääniä porvaripuolueiden ehdokkaalta ja käytännössä tukisivat Halosta ensimmäisellä kierroksella.

Äänestä

>>Kaikki näiden äänet ovat pois Halosen ainoalta vastaehdokkaalta, eli Niinistöltä.

Äänestä
  • Tuohan vain todistaa, että Suomessa ei Karjala-hihhuleitten Venäjä-vastaisuudella ole poliittista kaikupohjaa oikeistossakaan. Joku perusjärki sentään on tallella poliitiikkojen ylimmässä kerroksessa puoluekannasta riippumatta. Hyvä Niinistö! Et ole aivan kajahtaneimpien kokoomuslaisten tasolla.

    Äänestä

  • todistaa kirjoitti:

    Tuohan vain todistaa, että Suomessa ei Karjala-hihhuleitten Venäjä-vastaisuudella ole poliittista kaikupohjaa oikeistossakaan. Joku perusjärki sentään on tallella poliitiikkojen ylimmässä kerroksessa puoluekannasta riippumatta. Hyvä Niinistö! Et ole aivan kajahtaneimpien kokoomuslaisten tasolla.

    "Tuohan vain todistaa, että Suomessa ei Karjala-hihhuleitten Venäjä-vastaisuudella ole poliittista kaikupohjaa oikeistossakaan."

    Karjalan palauttajat eivät ole venäjänvastaisia. Venäjänvastaisuuttahan ei ole se, että puolustaa karjalaisten oikeuksia ja haluaa vääryydellä ryöstetyt Suomen alueet takaisin. Presidentti Halonenkin sanoi Karjalan menettämisen olleen vääryys ja tästä varmasi kaikki ovat yhtä mieltä.

    Niinistö on puheissaan osoittanut jatkavansa sitä nöyristely ja kyykkylinjaa, mikä yleensä on suomalaisilla poliitikoilla ollut itänaapurisuhteisiin nähden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totinen torvensoittaja kirjoitti:

Halosen kannalta on edullista, että tällaisia marginaali ehdokkaita ilmaantuu, varsinkin oikealta laidalta. Kaikki näiden äänet ovat pois Halosen ainoalta vastaehdokkaalta, eli Niinistöltä. Auttavat Halosen valintaa jo heti ensimmäisellä kierroksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu