Hupaisaa lukea nuorten, juuri intistä päässeiden uhoa siitä miten muka venäläinen pysäytetään jos se pyrkii rajalinjan tälle puolen.
Kyllä totuus on se, että suomalaiset eivät pysty edes jarruttamaan hyökkääjien kulkua jos kulkeakseen ovat. Muistelot heiluvat syvärillä ja kannaksella, raatteentiellä ja kiestingissä mutta pyrkii unohtumaan se, että sotatekniikka ei ole vain kehittynyt vaan se on valovuosien päässä silloisesta museoaseilla paukuttelusta.
Pientä esimakua voi saada jos katseli usa.n hyökkäystä irakiin. Sen kun kertoo vaikkapa kymmenellä niin ollaan lähellä sitä mitä meillä olisi odotettavissa hyökkäyksen alkaessa. Ei sotaa käydä enää metsissä hölkäten, poteroita kaivaen ja asemasotaan rauhoittuen, linjojen yli toisilleen suutaan pieksäen.
Ensin tulisivat ohjukset, hävittäjät, pommittajat, taisteluhelikopterit. Sitten panssaroidut ajoneuvot ja tykistö liittyisivät mukaan. Millekkään näistä ei suomessa voitaisi yhtään mitään.
Lopulta tulisivat piippalakit ajaen busseilla suoraan keskeisiin paikkoihin kenenkään olematta enää heille häiriöksi.
Eduskunta ja muu valtiojohto virkamiehineen luikkisi heti uhan ilmettyä turvallisiin maihin ja ryhtyisivät sieltä käsin kirkumaan kansaa taistelemaan.
Muu kansa rynnistäisi mahdollisuuksien mukaan myös väljempiin oloihin ja paikalle jäisivät ainoastaan vieraisiin ystävällisesti suhtautuvat, muutama hassu rivipunikki sekä liikuntakyvyttömät sairaat.
Jos eu perustuslaki olisi silloin hyväksytty ja eu.lla yhteinen puolustus niin eu komissio kokoontuisi hätäistuntoon ja alkaisi ankarasti riitelemään siitä lähetetäänkö venäjälle paheksuva kirje vai ollaanko lähettämättä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Harva suomalainen inttipoika kuule noin väittää! Kaikki tietää suomen sotapoliittisen tilanteen...
Mutta ei se tilanne niin shuono ole kuin luulet. Suomella on erittäin nykyaikainen aseistus, nimittäin sotilaita on valtava määrä näin pieneen kansaan nähen. Kun suomella ei ole palkka-armeijaa vaan kaikki asevelvolliset saadaan aseeseen sodan sytyttyä, on se jo valtava peloite.
Suomen tämän hetkisestä sota-ajan aseistuksesta ei tiedä etes maamme presidentti. Ahtisaari ehkä hieman.
Suomen pääasiallinen sota-ajan taistelukoneisto on JUURI VENÄJÄLLÄ MAAN ALLA IHAN ITÄRAJAN TUNTUMASSA, KUITENKIN VENÄJÄN PUOLELLA! AIKA HASSUA???
Tanskan taisteluharjoituksissa vuonna 2003 suomi oli erittäin tehokkaasti näyttänyt sota-ajan voimansa.
Suomi voi tälläkin hetkellä tuhota esim. Ison-Britannian paineaalto-pommit niiden varastoihinsa. Paineaalto-pommit jotka räjähtäessään purskauttavat ihmisiltä veret korvista ja silmät päästä 8*8 km alueelta.
INTTIPOJILLE EI KUULE KERROTA YHÄÄN SITÄ MITÄ SUOMEN PUOLUSTUS TOSIASIASSA ON!!
ÄLÄ YHTÄÄN ALIARVIOI SUOMEN KYKYÄ PUOLUSTAA MAATANSA!! NAURETTAVA PELLE OLET!
Mahdollista tulevaa sotaa ei käydä sotilasmäärillä vaan tekniikalla.
Muu osa tekstistäsi ei kaipaa kommentteja eikä korjausta vaan kelpaa sellaisenaan tuonne huuhaa palstalle tai miksei myös vitsiosioon.
kelpaisi myös mielenterveyspalstalle mutta massapostitus on kielletty.
meille on opetettu kuinka rynnäkkökiväärillä ammutaan alas lentokoneita ja helikoptereita. HEKO oikealla 150....olkaa rauhassa kaikki ammutaan alas ja suomi säästyy
Aikoinaan vekaralla noita opetettiin mutta mieleenpainuvin opetus oli se, jos ydinase paukahtaa tienovilla niin pitää mennä poteroon, laittaa sadeviitta kanneksi ja odotella hetkinen. Sitten noustaan ylös kun pahin pölähdys on ohi, putsataan tamineet havunoksilla huiskimalla ja jatketaan sotimista.
vekaralla 70 luvulla opittua.
Mihinkään tule eivätkä mene, jotka makaavat suullaan hiekassa. (vanha korpisoturin sanonta)