…sen varalle, jos nyky-Venäjä ei katso olevansa vastuussa Neuvostoliiton sopimuksista eikä katso Leninin lahjoitusten sitä sitovan? Sehän sanoo olevansa ikiaikaisen Venäjän eikä Neuvostoliiton perillinen. Ja Suomen itsenäisyyshän oli Leninin lahja ainakin Urho Kekkosen mukaan.
Keskusta periaateohjelmissa ja tavoitteissa turvallisuuspolitiikasta ei puhuta juuri mitään. En ainakaan minä sellaisia niistä netistä löydä. Eniten aihe on esillä pääministeri Matti Vanhasen puheessa europarlamentaarikko Kyösti Virrankosken 60-vuotispäivillä. Siihen linkki alla. Mutta siinä sanottu on kuitenkin liian epäselvä ohjelmaksi.
Käytännössä maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vetävät suvereenisti presidentti Halonen ja ulkoministeri Tuomioja. Heidän 1960-lukulainen idealisminsa näkyy heidän näkemyksissään, jotka joidenkin mielestä saattavat olla nykymaailmaa ymmärtäviä, mutta tosiasiassa ovat usein kiinni 40-50 vuoden takaisessa ajassa. Johtavalla hallituspuolueella pitäisi olla asiassa muukin kuin myötäilijän rooli. Ja varsinkin presidenttiehdokas Vanhasella pitäisi olla selvä kanta asiassa, joka on presidentin keskeisintä toimialuetta.
Johtajillemme keskusteleminenkin Natosta on kuuma peruna. Heillä ei ole selkeää kantaa edes EU:n turvatakuista. Heidän mukaansa meillä ei ole turvallisuusvajetta. Kaikki muut meitä turvallisemmassakin asemassa olevat maat sen näkevät kohdallaan, ja varautuvat pahan varalta. Venäjä nähdään meillä vain mahdollisuutena, jota se myös on, mutta ei uhkana, jota se on aivan yhtälailla. Siihen luotetaan kuin parhaaseen ystävään ainakin. Onko meillä siihen syytä historiamme valossa? Tuntevatko johtajamme oikein nykyisenkään Venäjän olemuksen?
Max Jakobson uudessa kirjassaan ”Tulevaisuus?” luvussa ”Suomen suhde Venäjään” toteaa mm:
”Kun presidentti Boris Jeltsin vieraili Suomessa virkakautensa alkuvaiheessa vuonna 1992, hän julisti, että ”nyt Suomen ja Venäjän suhteet muuttuvat ja loppuu se teeskentely ja hurskastelu, joka kuului aikaisempiin suhteisiin!”
Me Suomessa aloimme noudattaa hänen hyvää neuvoaan. Keskustelemme edelleen avoimesti sodistamme ja niiden seurauksista, tuskallisistakin tapahtumista peittelemättömästi. Mutta Moskovassa on virallisella taholla palattu teeskentelyyn ja hurskasteluun: talvisota oli vain rajakahakka, jatkosota ei ollut mikään erillissota, vaan Suomi oli Saksan liittolainen; vuoden 1947 rauhansopimus liitti Suomen Hitlerin satelliitteihin; Suomen itsenäisyys oli Leninin lahja – senhän Kekkonenkin oli myöntänyt, jne…
Tällaiset väitteet on peritty Neuvostoliiton ajan virallisesta ”historiasta”, joka ei ole historiaa, vaan alibi, joka todistaa syyllisen syyttömäksi. Paluu autoritaariseen valtajärjestelmään herättää väistämättä henkiin neuvostovallan aikaisia asenteita. Kuvaavaa on sekin, että arkistoja on ruvettu jälleen sulkemaan”. Näin siis Jakobson.
Tässä ei ole mahdollista jatkaa luvun referointia, mutta sen vakuuttavuus vain paranee jatkossa. Jakobsonin mielestä ei kannattaisi teeskennellä, että Venäjä on demokratia tai edes kehittymässä siihen suuntaan.
Toisaalla kirjassaan Jakobson käsittelee laajasti Venäjän historiaa, Neuvostoliiton romahtamista ja sen syitä. ”Ratkaiseva tekijä, joka johti Neuvostoliiton sortumiseen, ei ollut balttien pyrkimykset, vaan Venäjän” sanoo Gorbatshov muistelmissaan, ja Jakobson on samaa mieltä. Jakobson analysoi hyvin Venäjällä tapahtunutta. Siinä on naapureiden kannalta hyvääkin, mutta myös pelottavaa kehitystä. Siihen mm. kuuluvat voimistuvat äänet Venäjän suurvalta-aseman palauttamisesta ja vaatimukset, että kaikki joskus Venäjään kuuluneet alueet on palautettava takaisin Venäjän yhteyteen.
Vanha Venäjä kaikkine vanhoine haluineen on siis palaamassa, ja se meidän tulisi nähdä ja tehdä siitä oikeat johtopäätökset ja ryhdyttävä sen edellyttämiin toimenpiteisiin turvallisuutemme varmistamiseksi. Venäjä tekee kauppaa ja muuta yhteistyötä halukkaasti sellaisen maan kanssa, jonka se tietää olevan niin vahvassa suojassa, että sen suhteen ei kannata muuta havitella. Mm. Turkki ja Kreikka ovat tästä hyviä esimerkkejä.
Jakobson antaa tunnustusta Pro-Karelia-järjestölle, jonka aktiivisen toiminnan tavoitteena ei ole vain niiden alueiden palauttaminen, jotka Suomelta talvi- ja jatkosodissa riistettiin, vaan samalla olisi myös pyyhittävä näyttävästi pois ne myönnytykset, joihin Neuvostoliiton vaatimuksesta jouduimme yhteiskunnassamme alistumaan – alkaen sotasyyllisyys- ja asekätkentätuomioiden peruuttamisesta.
Ei Jakobsonkaan usko ”miekalla piirrettyjen rajojen” muuttamiseen näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa, vaikka ne ovat usein epäoikeudenmukaisia, sillä niitä on niin paljon jo nykyisen EU:n sisälläkin, että niiden muuttamispyrkimykset järkyttäisivät EU:n perusrakenteita. Mutta tulevassa marraskuussa Pro-Karelian masinoimana pidettävän korkeatasoisen kokouksen Jakobson arvioi vihdoin ainakin valaisevan, mitä ”sotasyyllisyys” oikeasti oli.
Minusta johtomme karttaa todellisia aiheita puhuessaan asian sivusta turvallisuuspolitiikasta, jossa sillä ei ole mitään linjaa. Se on velvollisuuksien väistelyä ja vastuun pakoilua. Ja keskustalainen pääministerimme ja presidenttiehdokas ei näytä ainakaan yhtään parempaa esimerkkiä kuin presidenttimme ja ulkoministerimme. Sen sijaan ex-presidenttimme ja ex-pääministerimme ajoittain väläyttelevät järjen valoa tässäkin asiassa.
Keskustalaisella pääministerillä ja presidenttiehdokkaalla pitäisi olla mahdollisuus ja valtakin ottaa johtoonsa tuo tärkeä asia. Keskustalle suorastaan tarjotaan mahdollisuutta profiloitua niin, että kansalaisten enemmistö sen varmasti lukisi sille ansioksi kaksissa tulevissa vaaleissa.
Jos päättäjiemme visioihin Nato ei kerta kaikkiaan mahdu, niin kertoisivat, miten muuten maamme turvataan. Heidän kyllä pitäisi olla sen verran realisteja, että tajuaisivat, että omat puolustusvoimamme ovat siihen riittämättömät. Ja tuleekohan niistä EU:n turvatakuistakaan koskaan mitään? Miksi muiden EU-maiden pitäisi satsata niihin, kun niistä useimmat kuuluvat Natoon ja yli 90 % EU:n kansalaisista on Naton suojassa.
Niin, jos keskusta on edelleen samaa mieltä kuin Kekkonen, että itsenäisyytemme on Leninin lahja, niin siellä ei ole huomattu, että Leninillä ei ole enää vastuullista perillistä, ei ainakaan Venäjällä.
http://www.keskusta.fi/tietopankki/?gid=7&ref_gid=7&action=show_document&action_param=894&Keskusta_Session=7ba3217d04dbd65c03de439ed0129ce0
Keskusta periaateohjelmissa ja tavoitteissa turvallisuuspolitiikasta ei puhuta juuri mitään. En ainakaan minä sellaisia niistä netistä löydä. Eniten aihe on esillä pääministeri Matti Vanhasen puheessa europarlamentaarikko Kyösti Virrankosken 60-vuotispäivillä. Siihen linkki alla. Mutta siinä sanottu on kuitenkin liian epäselvä ohjelmaksi.
Käytännössä maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vetävät suvereenisti presidentti Halonen ja ulkoministeri Tuomioja. Heidän 1960-lukulainen idealisminsa näkyy heidän näkemyksissään, jotka joidenkin mielestä saattavat olla nykymaailmaa ymmärtäviä, mutta tosiasiassa ovat usein kiinni 40-50 vuoden takaisessa ajassa. Johtavalla hallituspuolueella pitäisi olla asiassa muukin kuin myötäilijän rooli. Ja varsinkin presidenttiehdokas Vanhasella pitäisi olla selvä kanta asiassa, joka on presidentin keskeisintä toimialuetta.
Johtajillemme keskusteleminenkin Natosta on kuuma peruna. Heillä ei ole selkeää kantaa edes EU:n turvatakuista. Heidän mukaansa meillä ei ole turvallisuusvajetta. Kaikki muut meitä turvallisemmassakin asemassa olevat maat sen näkevät kohdallaan, ja varautuvat pahan varalta. Venäjä nähdään meillä vain mahdollisuutena, jota se myös on, mutta ei uhkana, jota se on aivan yhtälailla. Siihen luotetaan kuin parhaaseen ystävään ainakin. Onko meillä siihen syytä historiamme valossa? Tuntevatko johtajamme oikein nykyisenkään Venäjän olemuksen?
Max Jakobson uudessa kirjassaan ”Tulevaisuus?” luvussa ”Suomen suhde Venäjään” toteaa mm:
”Kun presidentti Boris Jeltsin vieraili Suomessa virkakautensa alkuvaiheessa vuonna 1992, hän julisti, että ”nyt Suomen ja Venäjän suhteet muuttuvat ja loppuu se teeskentely ja hurskastelu, joka kuului aikaisempiin suhteisiin!”
Me Suomessa aloimme noudattaa hänen hyvää neuvoaan. Keskustelemme edelleen avoimesti sodistamme ja niiden seurauksista, tuskallisistakin tapahtumista peittelemättömästi. Mutta Moskovassa on virallisella taholla palattu teeskentelyyn ja hurskasteluun: talvisota oli vain rajakahakka, jatkosota ei ollut mikään erillissota, vaan Suomi oli Saksan liittolainen; vuoden 1947 rauhansopimus liitti Suomen Hitlerin satelliitteihin; Suomen itsenäisyys oli Leninin lahja – senhän Kekkonenkin oli myöntänyt, jne…
Tällaiset väitteet on peritty Neuvostoliiton ajan virallisesta ”historiasta”, joka ei ole historiaa, vaan alibi, joka todistaa syyllisen syyttömäksi. Paluu autoritaariseen valtajärjestelmään herättää väistämättä henkiin neuvostovallan aikaisia asenteita. Kuvaavaa on sekin, että arkistoja on ruvettu jälleen sulkemaan”. Näin siis Jakobson.
Tässä ei ole mahdollista jatkaa luvun referointia, mutta sen vakuuttavuus vain paranee jatkossa. Jakobsonin mielestä ei kannattaisi teeskennellä, että Venäjä on demokratia tai edes kehittymässä siihen suuntaan.
Toisaalla kirjassaan Jakobson käsittelee laajasti Venäjän historiaa, Neuvostoliiton romahtamista ja sen syitä. ”Ratkaiseva tekijä, joka johti Neuvostoliiton sortumiseen, ei ollut balttien pyrkimykset, vaan Venäjän” sanoo Gorbatshov muistelmissaan, ja Jakobson on samaa mieltä. Jakobson analysoi hyvin Venäjällä tapahtunutta. Siinä on naapureiden kannalta hyvääkin, mutta myös pelottavaa kehitystä. Siihen mm. kuuluvat voimistuvat äänet Venäjän suurvalta-aseman palauttamisesta ja vaatimukset, että kaikki joskus Venäjään kuuluneet alueet on palautettava takaisin Venäjän yhteyteen.
Vanha Venäjä kaikkine vanhoine haluineen on siis palaamassa, ja se meidän tulisi nähdä ja tehdä siitä oikeat johtopäätökset ja ryhdyttävä sen edellyttämiin toimenpiteisiin turvallisuutemme varmistamiseksi. Venäjä tekee kauppaa ja muuta yhteistyötä halukkaasti sellaisen maan kanssa, jonka se tietää olevan niin vahvassa suojassa, että sen suhteen ei kannata muuta havitella. Mm. Turkki ja Kreikka ovat tästä hyviä esimerkkejä.
Jakobson antaa tunnustusta Pro-Karelia-järjestölle, jonka aktiivisen toiminnan tavoitteena ei ole vain niiden alueiden palauttaminen, jotka Suomelta talvi- ja jatkosodissa riistettiin, vaan samalla olisi myös pyyhittävä näyttävästi pois ne myönnytykset, joihin Neuvostoliiton vaatimuksesta jouduimme yhteiskunnassamme alistumaan – alkaen sotasyyllisyys- ja asekätkentätuomioiden peruuttamisesta.
Ei Jakobsonkaan usko ”miekalla piirrettyjen rajojen” muuttamiseen näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa, vaikka ne ovat usein epäoikeudenmukaisia, sillä niitä on niin paljon jo nykyisen EU:n sisälläkin, että niiden muuttamispyrkimykset järkyttäisivät EU:n perusrakenteita. Mutta tulevassa marraskuussa Pro-Karelian masinoimana pidettävän korkeatasoisen kokouksen Jakobson arvioi vihdoin ainakin valaisevan, mitä ”sotasyyllisyys” oikeasti oli.
Minusta johtomme karttaa todellisia aiheita puhuessaan asian sivusta turvallisuuspolitiikasta, jossa sillä ei ole mitään linjaa. Se on velvollisuuksien väistelyä ja vastuun pakoilua. Ja keskustalainen pääministerimme ja presidenttiehdokas ei näytä ainakaan yhtään parempaa esimerkkiä kuin presidenttimme ja ulkoministerimme. Sen sijaan ex-presidenttimme ja ex-pääministerimme ajoittain väläyttelevät järjen valoa tässäkin asiassa.
Keskustalaisella pääministerillä ja presidenttiehdokkaalla pitäisi olla mahdollisuus ja valtakin ottaa johtoonsa tuo tärkeä asia. Keskustalle suorastaan tarjotaan mahdollisuutta profiloitua niin, että kansalaisten enemmistö sen varmasti lukisi sille ansioksi kaksissa tulevissa vaaleissa.
Jos päättäjiemme visioihin Nato ei kerta kaikkiaan mahdu, niin kertoisivat, miten muuten maamme turvataan. Heidän kyllä pitäisi olla sen verran realisteja, että tajuaisivat, että omat puolustusvoimamme ovat siihen riittämättömät. Ja tuleekohan niistä EU:n turvatakuistakaan koskaan mitään? Miksi muiden EU-maiden pitäisi satsata niihin, kun niistä useimmat kuuluvat Natoon ja yli 90 % EU:n kansalaisista on Naton suojassa.
Niin, jos keskusta on edelleen samaa mieltä kuin Kekkonen, että itsenäisyytemme on Leninin lahja, niin siellä ei ole huomattu, että Leninillä ei ole enää vastuullista perillistä, ei ainakaan Venäjällä.
http://www.keskusta.fi/tietopankki/?gid=7&ref_gid=7&action=show_document&action_param=894&Keskusta_Session=7ba3217d04dbd65c03de439ed0129ce0
Vastaukset 48
Vanhimmat
..vai itse mennä sellaiseen maahan jossa tuo ymmärrettäis oikein ?? Ja olis turvallisempi olo itsellä.
Ei meitä minun mielestä kukaan uhkaa jos asiat hoidetaan yhtä hyvin kun tähänkin asti.
...ja ota kantaa siihen, jos katsot omaavasi siihen kompetenssia.
Voinhan minäkin vinoilla: Kyllä kansa vielä joudutaankin tässä maassa vaihtamaan, jos nykyinen ei halua, osaa, pysty pitämään huolta turvallisuudestaan. Tänne tulee silloin se kansa, joka on näyttänyt, miten sellaiselle kansalle käy. Ja sen entisen kansan rippeet sulatetaan siihen uuteen ja vahvempaan kansaan.
..se on varmaa totesin vain tuossa sen mitä kansa on sanonut mielipide kyselyissä ja kansahan tietää niinkuin varmaan sinäkin.
Mitä tulee Kekkoseen joka tuntuu sinulle olevan oikea punainen vaate niin siinä se vasta oikea isänmaan ystävä oli kun ottaa huomioon missä tilanteessa Kekkonen joutui toimimaan.
Minä olen kyllä varma siitä,että jos meillä ei olis ollut Kekkosta puolustamassa meitä niin hukka olis meidät perinyt.
Tämän asian on lähes kaikki myöntäneet ja tukeneet Kekkosta yli puolue rajojen
Kokoomuksesta Kommunisteihin.
Viittasit johonkin vahvempaan voimaan,eikös se joku yrittänyt tulla mutta ei pystynyt kokonaan meitä lannistamaan.
Sanoin jo tuossa edellä,että ei meitä mikään uhkaa jos vain asiat hoidetaan niinkuin Kekkosen aikana hoidettiin enkä usko,että millään asekalistelulla ketään peloteta eihän meillä ole edes öljyä minkä vuoksi tänne joku tulisi.
Tähänkin sopii se viisaus mikä sopii lähes kaikkeen elämassä eli YHTEISPELILLÄ se sujuu.
Se on ainoa voima mihinkä Suomi voi turvautua mutta ei natoon se on nähty mikä sillä on vastassa.
YHTEISTYÖ TERVEISIN !!
...ja kannatan Suomen kansan puhaltavan yhteen hiileen mahdollisimman monessa asiassa, ennen muuta maanpuolustuksessa ja oman turvallisuutensa varmistamisessa, mutta iinä asiassa minulla taitaa olla enemmän kuin sinulla tietoja ja realistista näkemystä mahdollisuuksistamme.
Turha väitellä pitempään, jos kerran olet lukinnut kantasi noin. On vain valitettavaa, että liian moni suomalainen on tehnyt samoin, joko ajastaan jäljessä olevien käsitystensä tai pelkän uskonsa perusteella. Siksi johtajiemme täytyisikin ravistella kansaa hereille ja kulkea heidän edellään, eikä kyyristellä vain sittenkin varsin vähän noista asioista tietävän ja niitä huonosti ymmärtävän kansan takana.
Kekkonen ei ole minulle punainen vaate,´vaikka kieltämättä minua ärsyttävät ne yksisilmäiset näkemykset Kekkosesta, jotka myös perustuvat paljolti tietämättömyyteen ja asioden ymmärtämättömyyteen. Usein kyllä myös puhutaan poliittisista syistä vastoin omaa parempaa tietoakin. Minä olen harrastanut vuosikymmenet historiaa ja lukenut Kekkosestakin niin paljon, että minulla on vahvat perusteet uskoa tietäväni hänestä enemmän kuin useimmilla häntä sokeasti ihailevilla.
Kekkosen presidenttikausi ajoittui minun parhaan miehuuteni aikaan, joten paljon hänestä tiedän jo ihan omin havainnoin. Se täällä esitetty n. 50-sivuinen "kekkostutkielmani" perustui n. kolmeenkymmeneen kirjaan, mutta oli vain pintaraapaisu kekkostietämykseeni. Kekkosen ihailijat eivät tee oikeutta hänelle: Kekkonen oli heidän kuvitelmiaan paljon älykkäämpi, monipuolisempi ja suurempikin mies, hyvässäkin, mutta etenkin vähemmän hyvässä.
matkoilla, kuten lupasit!!!
...enkä ole ilmoittanut olevanikaan. Toissa päivänä sanoin, että parina tulevana päivänä on muita kiireitä, kuten on ollutkin, mutta nyt on taas aikaa. Pitemmällä matkalla olen vasta ensi viikolla.
Eikä ole muuten eväitä kommentoida mitenkään itse asiaa?
Oivan puolesta; Venäjä on Suomen ikiaikainen ystävä, johon aina on voinut luottaa. suomen keskusta vaalii tätä ystävyyttä. Joten säästä Oiva vastaamisen vaiva. Kaikki me sinun mielipiteesi jo tiedämme.
Mutta muut allekirjoittaneen kaltaiset satunnaiset keskustelevat vierailijat. Antakaa hra Korhoselle vastauksia. Juita taikka eitä. Itse olen sitä mieltä, että ystävyys Venäjän kanssa on tärkeä ja väheksymätön asia. Sitä täytyy vaalia. Ystävyys on varmasti yksi maailman tärkeimmistä asioista mutta tosi ystävä ymmärtää muyös muut ystävät eikä ole sairaalloisen mustasukkainen myös muista tovereista.
Keskustan mielipiteistä riippumatta; minä olen sitä mieltä, että myös eurooppalaiset ystävämme liittoineen ovat meitä lähellä. Ehkä jopa lähempänä kuin itänaapurimme, joiden kanssa yhteinen historiamme on ollut lähinnä viha/rakkaus-suhde. Rakkautta kaupan saralla, vihaa Suomen suverenisuuden suhteen.
Keskustalaiset, muistakaa edustavanne Suomen kansaa.
JK. En ole Korhonen nimeltäni enkä edes Hietanen.
Toivotaan nyt, että Niinistö pääsee reilulla erolla Vanhaseen pres.vaalien toiselle kierrokselle. Se pakottaisi istuvan presidentin ottamaan selkeämpiä kantoja tulevaisuuden turvallisuusratkaisuiden suhteen. Pahoin pelkään, että Niinistön voitto Vanhasesta on vain muutamia prosentteja, joten se taktisesti rajoittaa Niinistön mahdollisuutta haastaa Halonen täysillä turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Presidentinvaalit väistämättä vaikuttavat tuleviin hallitusvaihtoihin, joten Niinistön niukka voitto Vanhasesta ja kova, haastava vaalikampanja Halosen suuntaan, voisivat pitää kepun hallitustoiveita hengissä. Jos Niinistö sen sijaan saa runsaasti viiteryhmäänsä enemmän kannatusta vaalien ensimmäisellä kierroksella, antaa se oikeutetun mandaatin haastaa kilpailija. Tällaista ehdokasta joutuvat punamultademaritkin kunnioittamaan.
...ja uskotaankin, että järki tavalla tai toisella vielä tässäkin asiassa voittaa ennen kuin se on myöhäistä.
(Jostain syystä lähettämäni viestit eivät tule näkyville, mutta jospa järjestelmä joskus nämä kaivaa kätköistään ja tuo saitille)
hänen äänensä saavan!
...omasta puolestani, mutta en usko olevani harvinaisuus tässä asiassa. Vaikka olen enemmän "kallellaan" demareihin kuin kokoomukseen, ilman muuta äänestän Niinistöä ensimmäisellä kierroksella. Ja saatanpa äänestää toisellakin, jos tämä rohkeasti tuo esiin asioita, joita minä ja monet muut toivovat "framille".
Käsittääkseni Niinistö saa ensimmäisellä kierroksella omiensa äänet maximissaan (ehkä jopa kokoomuslaiset kärräävät vanhainkotiasukkeja uurnille?). Lisäksi puolueita vieroksuvat ajelehtivat äänestäjät tukevat osaltaan Niinistöä. Näkisin Niinistön kannatuksessa jotain samaa, mitä oli Rehnin vastustuksessa aikoinaan.
Kun Niinistön peruskannatuksen vahvuus selviää ameebalaiselle keskustalle, porvarien veri punnitaan uurnilla.
turha luulo!
...tuo minun ilmaisuni tuosta ylempää, niin tajuaisit, että Antiteesi ei elättele "turhia luuloja", vaan hänellä on varsin oikea käsitys tulevasta.
Toivon ja pidän unelmia yllä, mutta en luulottele. Olen karu inhorealisti. Siksi Matti Vanhasen tulevaisuus näyttää minusta (ja varmaan Matistakin) valoisalta. Matti saa siirtyä sivuun julkisuuden valokeilasta puuhaamaan omiaan.
Kekkonen ei koskaan sanonut,että Suomi sai itsenäisyytesä Leniniltä. Kerroppa,missä hän niin on sanonut. Jos et pysty ketromaan myönnä,että olet valhettelija.Kekkonen itse oli vapaussoturi ja tiesi hyvin,että valkoiset ja jääkärit voittivat Suomelle itsenäisyyden voittamalla punaiset. Etkö sinä tunne historiaa.
…jos satun tietämään kekkosesta sellaista, mitä Sinä et tiedä. On varmaan hyvin paljon muutakin sellaista.
Minä kyllä tunnen Suomen itsenäistymisen vaiheet varsin tarkkaan, kuten myös jääkärien osuuden vapaussodassa, samoin myös Kekkosen osuuden, josta jotain olen kertoillutkin.
Kekkonen puhui Leninin syntymän satavuotisjuhlassa 22.4.1970 Helsingin yliopistolla sankalle kutsuvierasjoukolle, jossa hän totesi mm. että Leninin merkkipäivä on suomalaisille poikkeuksellisen tärkeä. Hän jatkoi:
”Leninin osuuden merkitys Suomen itsenäisyyden historiassa on meillä viime aikoihin saakka historioitsijain ja poliittisten kirjoittajien piirissä suuresti riippunut kirjoittajan ideologisesta asenteesta. Sitä tosiasiaa, että Lenin 31.12.1917 allekirjoitti neuvostohallituksen puolesta Suomen itsenäistymistä koskevan tunnustamisen, ei tietenkään haluta kieltää, mutta teon motiivit on usein asetettu kyseenalaisiksi. Milloin selitetään syyksi neuvostovaltion ulkonainen hätätila, milloin sisäinen sekasorto, t.s. hetken poliittisten olosuhteiden mukanaan tuomat näkökohdat. Tällaisessa taktillisiin spekulaatioihin nojautuvassa kirjoittelussa tarkoituksellisesti sivuutetaan asian perusteellisesti ratkaiseva puoli. Se sisältyy Leninin kansallisuuspolitiikkaan.
Tunnustamalla Suomen itsenäisyyden Lenin kruunasi pitkäaikaisen työnsä Suomen autonomian puolustamisessa ja maan itsenäisyyden tunnustamisen puolesta. Tämä teko oli lisäksi siinä mielessä ratkaisevan tärkeä, että yksikään länsimaa ei katsonut voivansa tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen neuvostohallituksen myönteistä ratkaisua.
On täysin perusteltua todeta, että LENININ KEHITTÄMÄ MARXILAINEN KANSALLISUUSIDEOLOGIA ON OLLUT PERUSKIVENÄ SUOMEN ITSENÄISYYDEN HISTORIASSA ” (suurennos minun).
Kekkosen tulkinnan mukaan Leninin toimintaa itsenäisyyden tunnustamisasiassa ei sanellut pyrkimys edistää vallankumouksen asiaa. Hyppään yli pitkän pätkän Kekkosen puhetta, joka jatkuu näin:
”Lenin ei olisi ollut kommunisti, jollei hän kansallisuuspolitiikkansa pohjalta lähtien olisi ottanut huomioon Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisessa manifestissa vuonna 1848 esittämää näkökohtaa, että kansainvälisen työväenluokan pitäisi pyrkiä yhä laajempaan ja läheisempään yhteistyöhön. Tämä pyrkimys oli luonnollinen, sen me kaikki ainakin periaatteessa tunnustamme.
Se pohjautuu loppujen lopuksi tekniseen kehitykseen. Liikenne, kauppa ja kansainvälinen tiedotus korostavat yhä tehokkaammin kansainvälisen vuorovaikutuksen hyödyllisyyttä. Lenin katsoi, että tämä kehitys oli erityisesti työväen kannalta edullinen. sen vuoksi hän puolsi kansojen lähestymistä ja mahdollisimman suurten taloudellisten yhteisöjen luomista. Lenin siis uskoi, että Venäjän ja Suomen naapurikansat Suomen itsenäistymisen jälkeen paremmin kuin ennen voisivat lähestyä toisiaan ja yhteistyössä hyödyttää toinen toistaan, ei vain talouden vaan myös sivistyksen ja kulttuurin alalla.”
Puhe jatkuu, ja se on jokseenkin kokonaan mm. Max Jakobsonin kirjassa ”Väkivallan vuodet” sivuilla 64-67, mutta eiköhän tämä riitä näytöksi siitä, miten Kekkonen arvioi Suomen saavan olla itsenäisyydestään kiitollinen Leninille. Tänä päivänä ei varmaan kukaan kommunistimmekaan ihan noin muotoilisi puhettaan tuosta asiasta.
Kuriositeettina mainittakoon, että tosin Suomen itsenäisyydestä Kekkonen, silloinen pääministeri, ylisti vielä enemmän Stalinia tämän kuoleman jälkeen pitämässään muistopuheessa 6.3.1953. Haluatko, että laitan siitäkin tekstiä saitille? Löytyy myös tuossa mainitussa Max Jakobsonin kirjassa.
Kekkonen ei kylläkään ollut pääosassa avauksessani, mutta ilmeisesti varsinainen asia on jostain syystä sinulle joko vaikea tai vastenmielinen käsiteltäväksesi.
joka osasi sanoa nevostoliittolaisille juuri ne sanat jotka siihen aikaan kuului sanoa.
Kun olet ollut arabimaissa, ehkä huomasit, että arabi tunkee aivan lähelle, ja katsoo toisen puhuessa hänen kasvojaan tarkasti nähdäkseen jokaisen silmäluomen värähdyksen. Arabit yrittävät lukea ilmeistä mitä toinen OIKEASTI tarkoittaa. Arabeille sanat ovat samaa kuin kirjaimet kalligrafille - niistä tehdään kauniita kokonaisuuksia.
Myös venäläisessä kulttuurissa on samanlaisia piirteitä. Kekkonen osasi kutoa sanoillaan Stalinin ja Leninin teoista ja merkityksestä juuri sellaisen "galligrafisen" kultalankapunoksen, johon ei pystynyt moni neuvostoliittolainenkaan.
Max Jacobson on monikymmenvuotisella urallaan diplomaattina joutunut tekemään samoin - muuten hän ei olisi ollut hyvä diplomaatti.
Kekkonen valtion päämiehenä teki sen mitä hänen oli tehtävä. Hänen hautajaispuheensa ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi historiankirjoihin, pienempien toimijoiden eivät.
...juuri noin, eli
- Arabeille sanat ovat samaa kuin kirjaimet kalligrafille - niistä tehdään kauniita kokonaisuuksia. -
Sanoihan persialainen Omar Khaijamkin, että hän haluaa mieluummin tulla haukutuksi arabiaksi kuin kiitetyksi persiaksi!
Ja samanlaisia piirteitä on myös venäläisessä kulttuurissa, oli hyvin vahvasti myös neuvostokulttuurissa, jossa puheet ja teot eivät koskaan kulkeneet yhtäjalkaa.
Mutta suomalaiselle kulttuurille sellainen on vierasta. Täällä arvostetaan todenpuhumista ja kunnioitetaan suoraselkäisyyttä. Tarvitsiko Kekkosen mennä puhumaan tuollaista, jos (ja ehkä kun) hän ei siihen uskonut! Alentavaa hänelle ja alentavaa meille kaikille. Se oli juuri sitä suomettumista.
Tunnen varsin hyvin Max Jakobsonin tekemisiä ja sanomisia hänen pitkällä diplomaattiurallaan ja jo sitä ennen (mm. kirja "Diplomaattien talvisota" vuodelta 1955) ja myöhemmin EVA:n johtajana antamiensa lausuntojen ja monien kirjojensa perusteella. Niistä mielestäni ei voida vetää yhtäläisyysmerkkejä arabien tai venäläisten enempää kuin Urho Kekkosenkaan moniin sanomisiin ja tekemisiin. Jakobson kyllä arvostaa suuresti Kekkosen älyä, lukeneisuutta ja poliittista taitoa, mutta ei välttämättä sitä, miten ja mihin tarkoituksiin tämä usein noita avujaan käytti.
...
Jos Max Jakobson olisi suoraselkäinen mies, hän suhtautuisi omiin valheisiinsa joita hän diplomaattina joutui eittämättä päivittäin lausumaan, (niin, ...sitähän kutsutaan diplomatiaksi) samalla ankaruudella jota hän näin jälkikäteen Kekkoselta vaatii.
sanot:
”…Mutta suomalaiselle kulttuurille sellainen on vierasta. Täällä arvostetaan todenpuhumista ja kunnioitetaan suoraselkäisyyttä. Tarvitsiko Kekkosen mennä puhumaan tuollaista, jos (ja ehkä kun) hän ei siihen uskonut! Alentavaa hänelle ja alentavaa meille kaikille. Se oli juuri sitä suomettumista…”
Niin…sitä vaaditaan nyt jälkeenpäin Kekkoselta, jonka presidenttikaudesta Alexander Stubb kirjoittaa: ”Presidentti Urho Kekkosen valtakaudella Suomi säilytti itsenäisyytensä ja hyvät suhteet kaikkiin ilmansuuntiin erittäin vaikeissa oloissa…”.
Pari päivää sitten ilmestyneessä Iltalehden kolumnissaan Stubb kirjoittaa lisäksi seuraavaa: ”… Kekkosen saavutukset kruunasi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK), joka merkitsi lopun alkua Neuvostoliitolle ja sen valtapiirille…”
siis,
Stubbinkin mukaan Kekkosen elämäntyötä hallitsi paljon kunnianhimoisempi tavoite kuin pelkkä suomalaisen kulttuurin käytöstavoissa pitäytyminen. Sen vuoksi hän joutui tinkimään suomalaisesta ”suoraselkäisyydestä”. Ovathan monet muutkin kainuulaiset joutuneet luopumaan syntymäseutunsa ankaran miehisyyden käytöksellisistä kulmakivistä muuttaessaan muualle Suomeen. Kainuulainen mies, joka kylästellessään kertoi vaimoltaan terveisiä, katsottiin kulmia kohotellen ja alettiin selän takana kutsua ”ämmien terviisipojaksi”. Sellainen mies oli menettänyt paikkansa oikeiden miesten kastissa.
Kekkonen varmasti tajusi joutuvansa suppea-alaisesti historiaa katsovien taholta ”terviisipoikien” kastiin. Luultavasti hän myös ymmärsi ajan saatossa tapahtuvan historian oikaisuliikkeen lopulta palauttavan hänen kunniansa. Merkkejä tästä on jo näkyvissä. Pari viikkoa sitten Esa Keränen uumoili Suomenmaan artikkelissa Kekkosen salassa pitämiään tavoitteita ETYK:in suhteen. Hän esitti myös todisteita uumoilujensa tueksi. Nyt myös Alexander Stubb on sivunnut asiaa samassa hengessä. Onko historian oikaisuliike Kekkosen suhteen jo alkanut? Joka tapauksessa se tulee päättymään siihen, että Kekkonen nostetaan ansaitsemalleen paikalleen suomalaisten suurmiesten joukkoon – erääksi merkittävimmäksi heistä.
Kekkosesta paskaa kirjoittavat:
Varautukaa siihen, että vielä häpeätte tämänhetkistä tyhmyyttänne ja sokeuttanne Kekkosen suhteen historian pitkässä juoksussa.
Kekkosesta paskaa kirjoittavat:
"...Varautukaa siihen, että vielä häpeätte tämänhetkistä tyhmyyttänne ja sokeuttanne Kekkosen suhteen historian pitkässä juoksussa..."
kaivetaan ylös ja alkaa uusi suomettumisen aika?
Noita yksittäisiä "hallitsijoita" ei tule palvoa sen paremmin elinaikanaan kuin heidän kuolemisensa jälkeen. Historia on jo näyttänyt meille, mitä kansankunnan sisäistä ristiriitaa ja arpia on vieläkin jäljellä juuri Kekkosen ansiosta.
http://www.yle.fi/suuretsuomalaiset/
Vaikka kuinka lapioitte paskaa Kekkosen haudan päälle, hänen maineensa murtautuu sen alta vastustamattomasti ja singahtaa taivaalle kuin raketti.
Siinähän sitten äimistelette nolostuneena kun Kekkosen taivaalta säihkyvä maineen häikäisevä liekki valaisee surkeutenne kaikessa alastomuudessaan.
http://www.uta.fi/~ma54441/urkki.html
...ei anna aihetta kommentoinnilleni, kun huomaan, että olet lukinnut itsesi niin hyvin, että en usko vakuuttavimpienkaan vastatodistelujen pääsevän tajuntaasi.
Tuohon
>> Kekkosesta paskaa kirjoittavat:
Varautukaa siihen, että vielä häpeätte tämänhetkistä tyhmyyttänne ja sokeuttanne Kekkosen suhteen historian pitkässä juoksussa.
Lue, ja mieti olisiko oman mielesi lukkojen suhteen enää mitään tehtävissä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010602191
Jukka Seppinen: Mahdottomasta mahdollinen. Suomen tie Euroopan Unioniin:
HSn kirja-arvostelusta (Unto Hämäläinen):
- - -
Sankareita olivat tavalliset suomalaiset, jotka torjuivat neuvostomyötäilijöiden pyrkimykset.
”Suomen kansan enemmistö osoitti suuntansa jo heti 1990-luvun alussa. Se osoitti halunsa pysyä länsimaisena kansakuntana. Venäläinen tulevaisuus ei sitä kiinnostanut sen enempää nyt kuin autonomian aikana. Suomen EU-ratkaisu on linjassa viimeisen tuhannen vuoden pääsuuntien kanssa.”
Sdp:n Seppinen ruotii moneen kertaan. Paavo Lipposen linjaan hän lienee tyytyväinen, mutta edellinen armon saanut taitaa olla 1950-luvulta.
”Länsimielinen Tannerin aikainen Sdp oli erittäin tärkeä tekijä Suomen selviytymisessä, porvarillisen Suomen rinnalla. Neuvostoliiton nyreä suhtautuminen sosialidemokraatteihin liittyi syvimmillään juuri Tannerin kestävyyteen: hän oli etenemisen este.”
Seppisen näkökulmasta katsottuna ei ole suuri yllätys, että Suomen puolueista parhaan arvosanan saa Kokoomus. Se ei sentään taittunut, vaikka taipuikin puuhastelemaan suhteita Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kanssa ja kaikenlaiseen muuhun turhanaikaiseen ystävyystoimintaan.
Kokoomuksen päästyä hallitukseen 1987 se ryhtyi nopeasti kääntämään linjaansa takaisin länsimieliseksi ja edistämään Suomen liittymistä EU:n jäseneksi. Kokoomus ja keskusta ovat avanneet puoluearkistonsa Seppisen käyttöön, eikä turhaan. Varsinkin Kokoomuksen ahkerointia EU-jäsenyyden puolesta dokumentoidaan tarkasti.
Kokoomuksen kohdalla hän paikkaa historiankirjoituksen aukkoa. Sen historia on huonosti tunnettu, sillä puolueen historiankirjoitushankkeet laahustavat vielä viime vuosisadan alkupuolella.”
...siellä, missä se ensiksi esitettiin. Tässä se:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000010603213
Kepulaisten vastauksethan olivat jo tiedossa: Meillä on hyvä olla, neuvosto... eikun venäjä on meidän turvamme, nevosto...eikun venäjän hävittäjien rajaloukkaukset olivat hupsun hassuja tapahtumia, joille järkevät ihmiset voivat vain iloisesti nauraa, mihin meidän muka pitäisi varautua?, neuvost...eikun venäjän aseet ovat rauhan aseita.
Elikkä ei kepulla ole mitään suunnitelmia mahdollisen venäjän uhkan varalle. Kantti ei kestä sellaisen tekemiseksi - vaikka Venäjälläkin on tasan tarkkaan suunnitelmat suomen kautta tulevan hyökkäyksen torjumiseksi. Eivät ne venäjän poliitikot mitään naiiveja ole. Suomen mahdolliset suunnitelmathan tehdään pöydän alta - eihän asekätkentäänkään lupia kyselty, vaikka virallisesti "kaikki oli hyvin".
Muuten luin tuossa kirjastoossa sanomalehdestä, erään suomalaiskenraalin haastattelun. Siinä oli myös kenraalin CV, missä kyseinen henkilö oli sotakorkean jälkeen käynyt pari vuotta militääriopissa yhdysvalloissa. Mitenköhän yleistä tuo kenraalikunnan kouluttaminen yhdysvalloissa onkaan? Ainakin he pystyvät luomaan suorat suhteet sinne minne pitääkin. Saattaapa olla niin, että sotilaat ovat ennekin olleet kepua kyydissä - suhteet luodaan ja asiat sovitaan suoraan.
Wiljami
...se ylemmän upseeriston kouluttaminen Yhdysvalloissa. Ollut jo kauan. Olihan Gustav Hägglundkin jo majuriaikoinaan siellä koulutuksessa ja on sitten myöhemmin ollut myös opettajana, tosin Harvardin yliopistossa, mutta eiköpähän se turvallisuuspolitiikka hänen opetusaineensa ollut.
Tällä hetkellä lienee valloissa kymmeniä upseerejamme eri kouluissa tai eri tehtävissä, mm. kalustoon ja järjestelmiin tutustumassa. Samoin meillä on vakiomiehitys Naton esikunnassa. Hiljattain sinne meni toiseksi ye-upseeriksi vanhan toimiupseeritoverini hyvin tuntemani poika, everstin arvoinen nykyisin jo hänkin.
Kaikesta muusta tuossa sanomastasi voin sanoa, että samaa mieltä olen.
...ilmeisesti järjestelmä nieli vastaukseni, kun sitä ei näy missään.
Samaa mieltä olen kanssasi kepusta ja sen suunnitelmista, mutta annoin nyt kuitenkin mahdollisuuden kepulaisille esittää muuta, jos sellaista sittenkin on.
Kyllä Yhdysvalloissa ylempää upseeristoamme on koulutettu runsaasti jo kauan, mm. kalusto- ja järjestelmäasioissa, mutta muutenkin. Moni siellä on sotakorkeankin käynyt, mm. jo Gustav Hägglund aikoinaan. Köpi oli kyllä sitten opettajanakin eli proffana Harvardin yliopistossa, mutta kai hänen opetusaineensa turvallisuuspolitiikkaa oli.
Tällä hetkellä tiedän siellä olevan eräitä tuntemianikin upseereita. Minun vanhan toimiupseeritoverini poika, everstin arvoinen jo hänkin, meni hiljattain toiseksi ye-upseeriksi Naton esikuntaan.
iksihän se onkin hupaisaa tuo poliitikkojemme "kuuma peruna"-asenne Natoon, kun hekin hyvin tietävät, että naimisissa ollaan, mutta avioehtoa ei ole.
Miksi teistä kumpikaan ei rekisteröi nikkiään, tai jos se on jo varattu, niin jotakin muuta nikkiä, jotta loppuisi tuo aikaisemminkin esiintynyt kinastelu käyttöoikeudesta? Vai haluatteko, että meillä on hupia sitä seuratessamme? On se toisaalta hieman häiritsevääkin.
(Minä kyllä luulen tietäväni, kumpi on se "oikea" Wiljami. Tietysti hän, joka puhuu niistä kepulaisten erikoislaatuisista alullepanotavoista)
Olen tähän mennessä antanut tässä ketjussa jo 3-4 sellaista vastinetta, jotka eivät tule näkyville. Missä lienee vika. Lieneekö järjestelmä ne nielaissut. Odotan huomiseen, ennen kuin alan vastailla uudestaan niille, joille olen jo vastineeni lähettänyt.
Kyllä tekniikka on ihmeellistä! Nyt ne kaikki ovat näkyvillä, yksi pariinkin kertaan. Tumpelohan varmaan olen näissä asioissa - toki sentään tiedän, miten profiililla kävijät sinne kirjautuvat - mutta en ole tainnut olla syyllinen tähän, kun näköjään myös monen muun viestit ovat pullahtaneet viiveellä näkyviin.
Vaikka oletkin tunkenut niitä aanelosia levyasemaan tai puhelinpistokkeen reikiin, ei järjestelmä niitä nielaise. Tietokonepohjaiselle järjestelmälle kelpaa ainoastaan bittipohjainen informaatio, joka perustuu binäärilukuihin. Järjestelmä on siis pohjimmiltaan yhtä nerokas kuin Sinä, JKK, koskapa bitti voi olla ainoastaan kahdessa tilassa, joko on tai off. Aivan kuin sinä, aina keskustalaisia vastaan riippumatta muista asiaan liittyvistä attribuuteista.
Olen tähän asti ”päivystänyt” koneeni ääressä odottaen, että joku vakavasti otettava keskustalainen tulisi perustellen kertomaan, miksi keskustan ja pääministeri/presidenttiehdokas Vanhasen kanta on noin epäselvä asiaan, jota tärkeämpää kansakunnan ja valtion kannalta ei juuri voi olla. Tai että onko sitä kantaa ollenkaan, ja jos on, niin mikä se on.
Mutta ei näy kenelläkään tarkoittamallani (erästä olen ajatellutkin) siihen riittävän tiedot tai uskallus, joten nyt lähden nukkumaan. Palaan huomenaamulla katsomaan, onko joku saanut rohkeutta sitten, kun tietää minun olevan poissa koneen äärestä ja estynyt välittömästi vastaamaan.
Jos vastineita tulee, yritän kyllä vastata niihin, kuten aina. Mielestäni sellainen kuuluu käytöstapoihin, joihin upseeri ja herrasmies on opetettu ja kouliintunut.
Nyt – hyvää yötä!
Olen huomannut, että JormaKKorhonen on ottanut itselleen suuren vastuun kirjoittamalla jokaiseenn ketjuun, johon on osallistunut viimeisen kommentin. Minä haluan helpottaa hänen tehtäväänsä kirjoittamalla viimeisen kommentin. Tässä se on.
Huomenia, huomasin kirjoituksesi ja ajattelin ottaa kantaa sen minkä varttitunnissa aamukahvin lomassa kerkeän.
”Onko keskustalla suunnitelmaa… …sen varalle, jos nyky-Venäjä ei katso olevansa vastuussa Neuvostoliiton sopimuksista eikä katso Leninin lahjoitusten sitä sitovan? Sehän sanoo olevansa ikiaikaisen Venäjän eikä Neuvostoliiton perillinen. Ja Suomen itsenäisyyshän oli Leninin lahja ainakin Urho Kekkosen mukaan. ”
Ei kai millään puolueella ole suunnitelmaa Venäjän hyökkäyksen varalle. Miksi olisi ? Kokoomuskaan ei pidä Venäjää uhkana:
*******’
”Suomen ja sen lähiympäristön turvallisuus on Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä nyt ja ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa rauhallinen ja vakaa. Suurimmat huolenaiheet liittyvät tänä päivänä Eurooppaa vakavalla tavalla koskeviin uuden tyyppisiin turvallisuusuhkiin, kuten terrorismiin, joukkotuhoaseisiin, ympäristökatastrofeihin sekä mahdollisiin alueellisiin kriiseihin unionin ulkorajojen tuntumassa.” (www.kokoomus.fi, uutinen 30.08.2005 12:00)
*********’
Hyökätäkseen Venäjällä pitäisi olla painava syy siihen. Nähdäkseni asia ei kuitenkaan näin ole. Seuraavassa muutamia hajatelmia, joskaan en ole perehtynyt teemaan syvällisemmin, kuten sinä tahollasi olet tehnyt.
A) Taloudellinen aspekti
Suomella ei ole mitään sellaisia luonnonvaroja, joista Venäjä olisi erityisen kiinnostunut. Se tietää myös, että Sota merkitsisi infrastruktuurin laajamittaista tuhoutumista, joten siltäkään osin se ei hyötyisi Suomen vauraudesta.
B) Historiallinen aspekti
Yhtä vähän Suomen tarvitsee pelätä nykyisiä Neuvostoliiton perillisiä kuin maailman Uusnatseja tai Fasisteja. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen kait lähinnä varmistaakseen Leningradin turvallisuuden akselivaltoja vastaan eikä alistaakseen Suomen osaksi itseään. Länsi ei enää uhkaa Venäjää, joten Venäjällä ei ole tätäkään syytä varmistaa raja-alueensa turvallisuutta Suomen suuntaan.
C) Kansainvälinen aspekti
Venäjä on hyvää vauhtia kehittymässä länsimaiseksi demokratiaksi. Jos se hyökkäisi Suomeen, se samalla astuisi vuosikymmeniä kehityksessä taaksepäin menettämällä maineensa ja uskottavuutensa sekä olemassaolon oikeutuksensa maailman silmissä.
D) Seuraamusaspekti
Jos ajatellaan hypoteettinen tilanne, että Venäjä hyökkäisi Suomeen ja onnistuisi miehittämään maan, se ei voisi missään olosuhteessa hyötyä voitostaan. Suomalaiset ovat eriytyneet omaksi ryhmäkseen pitkälti itsepäisen ja peräänantamattoman luonteensa takia. Venäjän alaisuudessa kansamme olisi mahdoton johdettava ja suomalaiset suorittaisivat niin pitkään ja niin paljon ”terrori-iskuja” miehittäjän valtakoneistoa vastaan, että se jossain vaiheessa palauttaisi Suomen itsenäisyyden.
No tässä nyt muutama nopeasti mieleen tullut seikka, jotka mielestäni puoltavat vahvasti sitä näkemystä, että Venäjä ei todellakaan ole Suomelle uhka. Samaa mieltä on Suomen kansan enemmistö, näin uskallan sanoa. En kuitenkaan väheksy kantaasi asiaan,. Sinulla on omat vahvat argumenttisi ja tiedät asian taustoista paljon enemmän kuin minä.
...sille, joka katselee maailmaa pitemmän elämänkokemuksen ja eräiden muidenkin edellytysten muodostamasta varsin laajasta perspektiivistä, ja joka haluaa myös kokemuksensa ja tietämyksensä valossa mennä hieman näkemäänsä syvemmälle. Silloin näkee monia asioita, jotka jäävät pintaliitäjältä näkemättä.
Ja sellainen ei ole pelkuruutta, vaan vastuullista varautumista pahimpaan, joka sekin on hyvin mahdollinen. Liian usein ne pahimmat ovat yllättäneet niin meidät kuin muut liian huonosti niihin varautuneena.
Kirjoitat hyvin, mutta valitettavasi kaikesta paljastuu asenteesi, jonka takana on enemmän uskoa kuin tietoa, eli väärä varmuus tulevaisuudesta.
Jokaisen esiintuomasi aspektin mm. Max Jakobson kirjoissaan osoittaa virheelliseksi. Ja kyllä ainakin minä luotan enemmän Jakobsonin asiantuntemukseen kuin Sinun, kun en henkilöllisyyttäsi tiedä enkä taustojasi tunne. Eikä Jakobson ole yksin mielipiteineen, vaan monet historioitsijat, politiikan tutkijat ja tavalliset historian ja politiikan harrastajat, kuten minäkin, näemme Venäjän, maailman tilanteen ja myös turvallisuutemme kokolailla toisenlaisena kuin Sinä.
En minäkään silti väheksy näkemyksiäsi, kyllä niissä huiomioon otettavaa ja ajattelemisen aihetta on, ja on ihan hyvä, että tuollaisiakin näkemyksiä esitetään. Mutta silti minä kuitenkin pysyn näkemyksessäni, kun mielestäni on vahvasti perusteita sille, että se olisi sittenkin enemmän todenmukainen.
Kiitos siitä, että esitit eriävät mielipiteesi sivistyneesti!
Enviroment taitaakin olla paljon rohkeampi mies kuin stadilainen JormaKKorhonen. Hän ei pelkää, vaikka asuu Venäjän rajan välittömässä läheisyydessä.
Ei pidä väheksyä kansan luontaista viisautta ja itsesuojeluvaistoa. Tällä hetkellä se ei katso Venäjän olevan uhka itselleen. Sen kanssa on Max Jakobsoninkin elettävä, vaikka kuinka housut tutisisivat.
Kiitos mielipiteistäsi.
Jäin tänään kirjoituksesi innoittamana pohtimaan mielessäni, mitkä olisivat ne olosuhteet, joissa sota Venäjän ja Suomen välillä voisi olla edes teoriassa mahdollinen. Tämä tuli mieleeni:
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen nousi yksittäinen kansankiihottaja Zhirinovski merkittäväksi uhaksi maallemme. Silloin elettiin aikaa, jolloin itänaapurimme oli peruuttamattoman muutoksen kynnyksellä ja ihmisten epävarmuus tulevasta kasvoi valtaviin mittasuhteisiin.
Vaikka Zhirinovski leimattiin monella taholla pelleksi, ei pidä unohtaa, että hänen lännenvastaiset teesinsä upposivat kuin häkä vuosikymmeniä propagandatiedon varassa eläneeseen kansaan. Hän sai presidentinvaaleissa 1991 6,1% äänistä ja parlamenttivaaleissa neljäsosan äänistä, peräti 12,5 miljoonaa ääntä. Mikäli hän olisi tullut valituksi, olisi tilanne ollut äärimmäisen vaarallinen maallemme. Hänen aseinaan oli populismi ja haave suurvallan kunnian ja suuruuden ajan palauttamisesta. Hän mm. kyseenalaisti Suomen itsenäisyyden.
Luojalle kiitos, että tuo kiihottaja oli liian läpinäkyvästi löysäpäinen akateeminen hullu. Jos hänen tilallaan olisi ollut taitava ja uskottava manipuloija, olisi tilanne saattanut olla toinen. Maaperä oli tuolloin otollinen nationalistiselle eheytys- ja laajentumispolitiikalle johtuen itänaapurin käymistilasta vanhojen valtarakenteiden murtuessa. Nyt Venäjän kansa jo tietää muunkin totuuden kuin Neuvostopropagandan suoltamat valheet lähihistoriastaan.
**************
Uhkakuvana on siis se, että Venäjä pyrkisi palauttamaan entiset ’suuruuden aikansa’. Tämä saattaisi tulla kysymykseen, mikäli maa ajautuisi uuteen vakavaan sisäpoliittiseen ja sosiaaliseen kriisiin. Tällöin Suomi saattaisi olla eräs niistä alueista, joita kohtaan Venäjä esittäisi aluevaatimuksia.
Vaikea kuitenkaan uskoa, että Zhirinovski-ilmiön kaltainen vaaratilanne edes tässäkään tapauksessa uusiutuisi, sillä Venäläiset eivät elä enää uutispimennossa.
Mutta tuo esittämäsi rohkeuden arviointi ei säväyttänyt.
...on ihan todellinen; sitähän Max Jakobsonkin - hieman laajemmin Venäjällä tapahtuvaa nähden - pitää melko pelottavana, mutta on myös paljon muita.
Venäjän nykyisellä valta-alueella, eli IVY-maissa tilanne kärjistyy jatkuvasti. Kirgisiasta ja Tadzikistanista yhdysvaltalaiset sotilastukikohdat haluttaisiin Venäjän tahdosta pois, mutta jenkit eivät sielä lähde suosiolla, kun ne ovat heille tärkeitä Afganistanin ja Irakin tilanteen vuoksi. Valko-Venäjän diktatuuri kiristyy, ja tämänpäiväisten lehtitietojenkin mukaan länsi rupeaa taistelemaan sitä vastaan aloittamalla mm. venäjänkieliset päivittäiset sinne suunnatut radiolähetykset. Ukrainan tilanne ei ole vielä ollenkaan vakiintunut. Ja kaikkein arvamattomin sittenkin taitaa olla Venäjä itse.
Vaikka kuinka paljon on sellaisia tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa jopa Venäjän ja Yhdysvaltojen välisen vakavan konfliktin, eikä silloin EU voisi eikä haluaisikaan pysyä siitä puolueettomana. Silloin Suomi on ensimmäisenä suuressa vaarassa joutua Venäjän operaatioiden kohteeksi, kun Baltian mailla on Naton antama suoja.
Voi, voi; maailma on edelleen ihan yhtä paha paikka, kuin se aina on ollut, pahempikin, koska tuhovoimat ovat suuremmat kuin koskaan ennen. Valitettavasti tämä tosiasia saatetaan havaita vasta jälkikäteen niin nyt kuin ennenkin, esim. meillä 66 vuotta sitten.
Jäin tänään kirjoituksesi innoittamana pohtimaan mielessäni, mitkä olisivat ne olosuhteet, joissa sota kaupunginvaltuuston ja kansan välillä voisi olla teoriassa mahdollinen. Tämä tuli mieleeni:
Annelin romahtamisen jälkeen nousi yksittäinen kansankiihottaja Kerimäki merkittäväksi uhaksi kaupungille. Silloin elettiin aikaa, jolloin naispääministeri oli peruuttamattoman muutoksen kynnyksellä ja ihmisten epävarmuus tulevasta kasvoi valtaviin mittasuhteisiin.
Vaikka Kerimäki leimattiin monella taholla pelleksi, ei pidä unohtaa, että hänen järjenvastaiset teesinsä upposivat kuin häkä vuosikymmeniä propagandatiedon varassa eläneeseen kepujoukkoon. Hän sai kuntavaaleissa 19 ääntä ja parlamenttivaaleihin hän ei onneksi osallistunut. Mikäli hän olisi tullut valituksi, olisi tilanne ollut äärimmäisen vaarallinen kaupungillemme. Hänen aseinaan oli populismi ja haave kepun kunnian ja suuruuden ajan palauttamisesta. Hän mm. kyseenalaisti Stadin itsenäisyyden.
Luojalle kiitos, että tuo kiihottaja oli liian läpinäkyvästi löysäpäinen hullu. Jos hänen tilallaan olisi ollut taitava ja uskottava manipuloija, olisi tilanne saattanut olla toinen. Maaperä oli tuolloin otollinen kepulaiselle eheytys- ja laajentumispolitiikalle johtuen kaupungin käymistilasta vanhojen valtarakenteiden murtuessa. Nyt Hesan asukkaat jo tietää muunkin totuuden kuin kepupropagandan suoltamat valheet lähihistoriastaan.
**************
...ja analyyttinen puheenvuoro vaarallisesta mahdollisuudesta, joka onneksi ei toteutunut. Toivottavasti minun näkemykseni ulkoisten uhkien suhteen jäävät myös toteutumatta, mutta kyllä ne monin verroin suurempia ja todellisempia ovat kuin tuo Keriksen muodostama uhka!
rahvaanomaisesti?-- pr.. no olkoon.