ja aloittaa työt!:(
Oltiin junaa odottamassa. Asemalla luki, etteivät junat pysähdy - ilmoitus, joka oli jäänyt yöstä. Ihmiset lähtivät kävelemään aamupimeässä pois - vaikea löytää siihen aikaan kulkuyhteyksiä!.
Juna tuli silti ja pysähtyi, eikä odottanut uudelleen täkaisin juoksevia ihmisiä!
Kuljettaja näki tuon ilmoituksen, muttei välittänyt, kuten muutkin VR:n työntekijät, jotka eivät jaksa aloittaa ajoissa työt, eli heidän olisi täytynyt tuo yön ilmoitus poistaa eikä aiheuttaa sekannusta aamulla varhain!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin H:gin rautatieasemalla on tuhottomasti työläisiä, jotka eivät näytä tekevän mitään. Ainakin oletan heidät työntekijöiksi, miksipä muuten siellä maleksivat. On somaleita, hottentotteja, Buchmanneja, muita manneja, arabineekereitä ja suomalaista lapsityövoimaa. Mikä lienee tuon velton massan toimenkuva?
minkähän takia nämä hottentotit ja muut bushmannit eivät ole töissä?
eihän syy ole ennakkoluuloisuus ja vaarana joutuminen systemaattisen kiuaamisen kohteeksi ihonvärin takia?
kyllä he tekevät mielellään töitä, eikä heitä tarvitse sijoittaa aina paskimpiin hommiin, vaan paskimmat hommat kuuluvat suomalaisille patalaiskoille vätyksille.
murjasit, "kyllä he tekevät mielellään töitä" Näkis vaa et millo.
kiusaamista siis paossa ja sit tämä suomalainen "lapsityövoima", joka lähettyvillä pyörii, lienee myös kotikiusaamista paossa. Voi PERKELE sun juttujas, et varmasti usko itsekkään, jos nuo kiusatut olet nähnyt. Ihmisten kiusaajia ne itse ovat. Oletko kuullut raiskauksista ja ryöstöistä? Mene itse sinne syötille, saat samalla mustaa makkaraa, joka ei taatusti, ole Tapolasta!