Miksi en mene omieni pariin?
Tuossa tuli esille kysymys että miksi olen kirjoitellut niin paljon ateismipalstalla. Miksi en kohdista sanojani enemmän kaltaisilleni?
Syy siihen on, että pidän paljon enemmän selkeästä vastakkaisuudesta, selkeästä oppositio-asenteesta suhteessa ateistiin/agnostikkoon; kuin vastenmielisestä ”hyvä kaveri” suhteesta uskovaiseen tai gnostikkoon, joka kuitenkin vastustaa minua; ja jolta olen tuhannet kerrat saanut kuulla katkeran ”sinä hullu” tai ”joudut helvettiin”. Rehellisyyden nimissä olen pitänyt parempana avointa vihollisuutta; kuin että teeskennellään muka olevamme samanmielisiä, ja sitten puukotetaan selkään, kun olet avannut itsesi.
En pidä sellaisesta että vakuutellaan että tässä ”rakastamme toisiamme”, ja että uskonoppiemme pääartikla on rakkaus, ahimsa, että olemme kuin veljet ja siskot herran kukkarossa, ja juuri kun alat luottaa toiseen ihmiseen; lapaluittesi välissä töröttää metrinen puukko SINÄ HULLU, PELLE, SINÄ JOUDUT HELVETTIIN. Sitähän peijooni juuri odotti, että lasket hetkeksi puolustuksesi.
Parempi olisi heti alusta lähtien tunnustautua vihan, ja tuomion ja helvetin uskonnon seuraajaksi, kun teeskennellä. Ketä varten ”uskovaiset” teeskentelevät, en ymmärrä. Luulevatko he kenties että Jumala on joku puolihölmö idiootti, joka lankeaa lipeviin juttuihin ja teeskenneltyyn hymyyn? Ja antaa anteeksi kaiken? Tai joka ei näe?
Tämä koskee kaikkia uskovaisia noin yleensä; - siis, minulla ei ole hyvää kokemusta uskovaisista. Mutta erityisesti haluan sanoa pari sanaa joogeista; elikkä joogan harjoittajista, jollaiseksi lasken itsenikin.
Ensinnäkin, jooga ei ole valtauskonto. Tie joogaan ei ole niin helppo kuin käsittääkseni on tulo esim. uskovaiseksi kristityksi; jota jo kulttuurimmekin tavallaan odottaa. Kristityksi tuleminen on vastaamista odotuksiin, tai periksi antamista odotuksille. Näin sen näen. Monet joogit ovat olleet aikoinaan kristittyjä, ja usein he ovat saaneet kärsiä näkemystensä, erilaisuutensa tai persoonansa takia. Heissä on ehkä enemmän haavoja, arpia. Joogi on tottunut selvittämään itse, mutta toisaalta joogilla on kovempi tarve löytää porukka johon sopeutua, löytää auktoriteetin hyväksyntä.
Mielestäni joogit, kuuluivatpa he mihin idän suuntaan tahansa, ovat laumahenkisempiä ja auktoriteettihakuisia kuin muut etsijät. Tästä seuraa erinäisiä asioita.
Itselleni, sahaja yoga – jooga merkitsee Sahasrara chakran avautumista, ja Sahasraran kautta aukeavaa suoraa yhteyttä Jumaluuteen. Ja koska olen persoonallisuusmystikko; vakaumukseni on että tämä avautuminen – shaktipat - saavutetaan kumartamalla jo olemassa olevalle valaistuneelle gurulle. Itseni kohdalla voimakkain tällainen kokemus oli Shri Matajin kohtaaminen.
Minulle riitti tämä kokemus; Sahasraran avautuminen.
Koin että olin aika yksin sahaja yogassa; siis minusta tuntui että muut sahaja yogit hakivat sahaja yogasta etupäässä porukkaan kuulumista, ja he saivat turvaa esim. määrättyjen rituaalien toistamisesta. Minä taas koin ritualismin vastenmielisenä ja vieraana, ja haitallisena omalle henkiselle etenemiselle. Myös havaitsemani auktoriteettihakuisuus ärsytti minua suunnattomasti.
Koska olin vapaa, tulin tekemisiin muittenkin joogasuuntien edustajien kanssa; mutta kuten sanottu; minusta joogin kardinaalivirhe on kompastua joko porukkaan, tai auktoriteettihahmoon; joten en löytänyt samanhenkisiä etsijöitä mistään näistä jutuista; osho, astanga, hatha, tm, bhakti, amma, ja mitä näitä nyt on.
USEIN kun olen yrittänyt keskustella jonkun toisen joogamuodon seuraajan kanssa, he ovat pitäneet itsestäänselvyytenä että Shri Mataji on ”väärä guru”; ja keskustelun on pitänyt lähteä tältä tasolta. heidän gurunsa on se oikea, ja muut gurut ovat automaattisesti vääriä. Usein – sanoisinko HÄMMÄSTYTTÄVÄN USEIN, nämä joogit ovat alkaneet pilkata guruani mitä häpäisevimmin sanoin. - Syyttä, koska nähdäkseni heiltä puuttuu tietoa ja kokemusta johon he voisivat perustaa arvostelunsa.
Sitten oma lukunsa on joogit jotka kieltävät ”hengen”. Heille jooga on yhteyttä kehoon; ja tämän yhteyden he saavuttavat sen miljoonin puhisemisin ja puhkumisin, ja venyttelemällä raajojaan loputtomasti jonkinlaisessa urheiluhengessä. Nämä jutut kuten hatha, asanat. Minusta hathajoogan erehdys on siinä juuri, kun se typistää ihmisen pelkäksi kehoksi. Olen huomannut että monet hathajoogit esim. eivät suostu tekemään hengitysharjoituksia, koska se on jo liian ”henkistä”; puhumattakaan sitten jostain tratakasta. (=kynttilään tuijottaminen..)
Olen myös huomannut että joogan harrastajat ovat hämmästyttävät aggressiivisia; ja jos he eivät ole saaneet tahtoaan läpi; esim. saaneet minua kieltämään omat kokemukseni, he eivät epäröi spammata meiliäni täyteen tai hakkeroida sivuja. Usein olen nähnyt hillittömiä ja lapsellisia raivokohtauksia, tyyliin MINÄ OLEN OIKEASSA JA SINÄ VÄÄRÄSSÄ, JA SILLÄ SIPULI!!!! Useat kuvittelevat olevansa superälykkäitä, sun muuta… omaavansa siddhejä ja ylivoimaisia voimia. Tosiasiassa olen nähnyt keskinkertaista älyä, ja egoa ja aggressiota. Varsin tavallinen harha joogien keskuudessa on arrogantti harhaluulo siitä että oma itse on JO SAAVUTTANUT täyden valaistumisen, ja muut repikää siitä huumoria. Siis tällainen idiootti-egon varmuus siitä että jos minä saavutan valaistumisen, se tekee sinun valaistumisesi tyhjäksi. Valaistumisesta ja kokemuksista tehdään usein sellainen nuija mitä k-uskovaiset tekevät raamatusta.
Pitkään pähkäilin yksinäni, ja mietin että mikähän minussa on vikana kun en sopeudu porukkaan. Syytinkin itseäni. Sitten löysin sahaja joogasta kohtalotovereita, ja paras selitys minkä kuulin, oli että osa ihmisistä syntyy oivaltaneena(valaistuneena) ja että kuulun tähän ryhmään; - born realized; ja siksi tie on niin erilainen kuin rivijoogien massataapertelut. Ajattelin että se johtuu karmasta; että sitä on aikaisemmissa elämissä sen verran jo etsinyt ja tehnyt meditaatiota että jo vauvasta saakka lähtökohta oli eri.
Nyt olen miettinyt pitemmälle, ja ajattelen että aikaisemmat elämät ovat paljon keskeisemmässä asemassa kuin kuvittelin. Yhden elämän joogailut ei paljon muuta sielua. Ajattelen nykyisin että nirvikalpa samadhin voi saavuttaa vain henkilö, joka aiemmassa elämässä on ollut tekemisissä jonkun inkarnaation kanssa, suoraan. Joka on etsinyt, ja löytänyt. En usko että kukaan voi yksin löytää Jumalaa; ja en myöskään usko että Jumala vaivautuisi lähestymään ketään ihmistä erityisesti. Valo tulee vain inkarnaatioiden kautta. Ja ihmiskunta voi siinä sitten pilkata, halveksia ja kieltää, kuten sen tapana on.
Samadhi on osalliseksi tulemista inkarnaatiosta.
En pidä joogeista sen vuoksi, että he jättävät sen viimeisen askelen ottamatta; mikä olisi Shri Matajin tunnistaminen Adi Shaktina. He näkevät kyllä, kuka Shri Mataji on, ja silti jättävät ottamasta askelta. Minusta tilanne on henkisessä mielessä sama kuin Blake sanoi Pontius Pilatuksesta. Pilatus näki kuka Jeesus on. Pilatus näki että tämä valo on Jumalasta. Ja siitä huolimatta hän tuomitsi Jeesuksen kuolemaan.
Siksi en pidä joogeista ja uskovaisista. Heidän pahuutensa on – tosin henkisellä tasolla - sata-ja tuhatkertainen verrattuna niihin jotka eivät näe, etsi, kuule. Sillä heidän pahuutensa on tietoista. Ishmael sanoi että Jumaluus antaa heille kaiken, ja he vastaavat tähän suorittamalla henkisen murhan, BRAHMACIDEn; he tappavat Jumalan valon lähimmäisissään tuomitsemalla.
Mitä lähemmäksi Jumaluutta tie vie, sitä kirkkaampi valo: SITÄ MUSTEMMAT VARJOT.
Minusta, jos ihminen haluaa etsiä Jumaluutta, on velvollinen pitämään myös tuosta päämäärästä kiinni löytäessään. Se olisi reilua. Onko se sitten pelko? Mitähän muut ihmiset ajattelevat? Tämä on kyllä ihan hullua? Ja sitten Pietari kieltää herransa ei kolmasti, vaan aina. Niin täällä maan päällä, kuin ikuisuudessa. Kuka luulee että Pietari pelastui?
>> Sen verran ystävä vielä että, ainakaan minä en viitsi heittää esim. ateisti palstalle näitä omia "huuhaa-juttujani" koska en oletakkaan sieltä palstalta saavani asiaan lisä-valaistusta,, ainoastaan tokaisuja "uskis selitys se ja se" tai "Varsinainen hörhöjen hörhö,,TODISTA SANOMASI" ja tähän kohtaan sitten pitäisi lukuja, painoarvoja, videokuvaa siis "koeputkeen laitettu tapaus" heittää peliin.
- Kirjoittanut: Gigul216 15.9.2005 klo 10.59
Tuossa tuli esille kysymys että miksi olen kirjoitellut niin paljon ateismipalstalla. Miksi en kohdista sanojani enemmän kaltaisilleni?
Syy siihen on, että pidän paljon enemmän selkeästä vastakkaisuudesta, selkeästä oppositio-asenteesta suhteessa ateistiin/agnostikkoon; kuin vastenmielisestä ”hyvä kaveri” suhteesta uskovaiseen tai gnostikkoon, joka kuitenkin vastustaa minua; ja jolta olen tuhannet kerrat saanut kuulla katkeran ”sinä hullu” tai ”joudut helvettiin”. Rehellisyyden nimissä olen pitänyt parempana avointa vihollisuutta; kuin että teeskennellään muka olevamme samanmielisiä, ja sitten puukotetaan selkään, kun olet avannut itsesi.
En pidä sellaisesta että vakuutellaan että tässä ”rakastamme toisiamme”, ja että uskonoppiemme pääartikla on rakkaus, ahimsa, että olemme kuin veljet ja siskot herran kukkarossa, ja juuri kun alat luottaa toiseen ihmiseen; lapaluittesi välissä töröttää metrinen puukko SINÄ HULLU, PELLE, SINÄ JOUDUT HELVETTIIN. Sitähän peijooni juuri odotti, että lasket hetkeksi puolustuksesi.
Parempi olisi heti alusta lähtien tunnustautua vihan, ja tuomion ja helvetin uskonnon seuraajaksi, kun teeskennellä. Ketä varten ”uskovaiset” teeskentelevät, en ymmärrä. Luulevatko he kenties että Jumala on joku puolihölmö idiootti, joka lankeaa lipeviin juttuihin ja teeskenneltyyn hymyyn? Ja antaa anteeksi kaiken? Tai joka ei näe?
Tämä koskee kaikkia uskovaisia noin yleensä; - siis, minulla ei ole hyvää kokemusta uskovaisista. Mutta erityisesti haluan sanoa pari sanaa joogeista; elikkä joogan harjoittajista, jollaiseksi lasken itsenikin.
Ensinnäkin, jooga ei ole valtauskonto. Tie joogaan ei ole niin helppo kuin käsittääkseni on tulo esim. uskovaiseksi kristityksi; jota jo kulttuurimmekin tavallaan odottaa. Kristityksi tuleminen on vastaamista odotuksiin, tai periksi antamista odotuksille. Näin sen näen. Monet joogit ovat olleet aikoinaan kristittyjä, ja usein he ovat saaneet kärsiä näkemystensä, erilaisuutensa tai persoonansa takia. Heissä on ehkä enemmän haavoja, arpia. Joogi on tottunut selvittämään itse, mutta toisaalta joogilla on kovempi tarve löytää porukka johon sopeutua, löytää auktoriteetin hyväksyntä.
Mielestäni joogit, kuuluivatpa he mihin idän suuntaan tahansa, ovat laumahenkisempiä ja auktoriteettihakuisia kuin muut etsijät. Tästä seuraa erinäisiä asioita.
Itselleni, sahaja yoga – jooga merkitsee Sahasrara chakran avautumista, ja Sahasraran kautta aukeavaa suoraa yhteyttä Jumaluuteen. Ja koska olen persoonallisuusmystikko; vakaumukseni on että tämä avautuminen – shaktipat - saavutetaan kumartamalla jo olemassa olevalle valaistuneelle gurulle. Itseni kohdalla voimakkain tällainen kokemus oli Shri Matajin kohtaaminen.
Minulle riitti tämä kokemus; Sahasraran avautuminen.
Koin että olin aika yksin sahaja yogassa; siis minusta tuntui että muut sahaja yogit hakivat sahaja yogasta etupäässä porukkaan kuulumista, ja he saivat turvaa esim. määrättyjen rituaalien toistamisesta. Minä taas koin ritualismin vastenmielisenä ja vieraana, ja haitallisena omalle henkiselle etenemiselle. Myös havaitsemani auktoriteettihakuisuus ärsytti minua suunnattomasti.
Koska olin vapaa, tulin tekemisiin muittenkin joogasuuntien edustajien kanssa; mutta kuten sanottu; minusta joogin kardinaalivirhe on kompastua joko porukkaan, tai auktoriteettihahmoon; joten en löytänyt samanhenkisiä etsijöitä mistään näistä jutuista; osho, astanga, hatha, tm, bhakti, amma, ja mitä näitä nyt on.
USEIN kun olen yrittänyt keskustella jonkun toisen joogamuodon seuraajan kanssa, he ovat pitäneet itsestäänselvyytenä että Shri Mataji on ”väärä guru”; ja keskustelun on pitänyt lähteä tältä tasolta. heidän gurunsa on se oikea, ja muut gurut ovat automaattisesti vääriä. Usein – sanoisinko HÄMMÄSTYTTÄVÄN USEIN, nämä joogit ovat alkaneet pilkata guruani mitä häpäisevimmin sanoin. - Syyttä, koska nähdäkseni heiltä puuttuu tietoa ja kokemusta johon he voisivat perustaa arvostelunsa.
Sitten oma lukunsa on joogit jotka kieltävät ”hengen”. Heille jooga on yhteyttä kehoon; ja tämän yhteyden he saavuttavat sen miljoonin puhisemisin ja puhkumisin, ja venyttelemällä raajojaan loputtomasti jonkinlaisessa urheiluhengessä. Nämä jutut kuten hatha, asanat. Minusta hathajoogan erehdys on siinä juuri, kun se typistää ihmisen pelkäksi kehoksi. Olen huomannut että monet hathajoogit esim. eivät suostu tekemään hengitysharjoituksia, koska se on jo liian ”henkistä”; puhumattakaan sitten jostain tratakasta. (=kynttilään tuijottaminen..)
Olen myös huomannut että joogan harrastajat ovat hämmästyttävät aggressiivisia; ja jos he eivät ole saaneet tahtoaan läpi; esim. saaneet minua kieltämään omat kokemukseni, he eivät epäröi spammata meiliäni täyteen tai hakkeroida sivuja. Usein olen nähnyt hillittömiä ja lapsellisia raivokohtauksia, tyyliin MINÄ OLEN OIKEASSA JA SINÄ VÄÄRÄSSÄ, JA SILLÄ SIPULI!!!! Useat kuvittelevat olevansa superälykkäitä, sun muuta… omaavansa siddhejä ja ylivoimaisia voimia. Tosiasiassa olen nähnyt keskinkertaista älyä, ja egoa ja aggressiota. Varsin tavallinen harha joogien keskuudessa on arrogantti harhaluulo siitä että oma itse on JO SAAVUTTANUT täyden valaistumisen, ja muut repikää siitä huumoria. Siis tällainen idiootti-egon varmuus siitä että jos minä saavutan valaistumisen, se tekee sinun valaistumisesi tyhjäksi. Valaistumisesta ja kokemuksista tehdään usein sellainen nuija mitä k-uskovaiset tekevät raamatusta.
Pitkään pähkäilin yksinäni, ja mietin että mikähän minussa on vikana kun en sopeudu porukkaan. Syytinkin itseäni. Sitten löysin sahaja joogasta kohtalotovereita, ja paras selitys minkä kuulin, oli että osa ihmisistä syntyy oivaltaneena(valaistuneena) ja että kuulun tähän ryhmään; - born realized; ja siksi tie on niin erilainen kuin rivijoogien massataapertelut. Ajattelin että se johtuu karmasta; että sitä on aikaisemmissa elämissä sen verran jo etsinyt ja tehnyt meditaatiota että jo vauvasta saakka lähtökohta oli eri.
Nyt olen miettinyt pitemmälle, ja ajattelen että aikaisemmat elämät ovat paljon keskeisemmässä asemassa kuin kuvittelin. Yhden elämän joogailut ei paljon muuta sielua. Ajattelen nykyisin että nirvikalpa samadhin voi saavuttaa vain henkilö, joka aiemmassa elämässä on ollut tekemisissä jonkun inkarnaation kanssa, suoraan. Joka on etsinyt, ja löytänyt. En usko että kukaan voi yksin löytää Jumalaa; ja en myöskään usko että Jumala vaivautuisi lähestymään ketään ihmistä erityisesti. Valo tulee vain inkarnaatioiden kautta. Ja ihmiskunta voi siinä sitten pilkata, halveksia ja kieltää, kuten sen tapana on.
Samadhi on osalliseksi tulemista inkarnaatiosta.
En pidä joogeista sen vuoksi, että he jättävät sen viimeisen askelen ottamatta; mikä olisi Shri Matajin tunnistaminen Adi Shaktina. He näkevät kyllä, kuka Shri Mataji on, ja silti jättävät ottamasta askelta. Minusta tilanne on henkisessä mielessä sama kuin Blake sanoi Pontius Pilatuksesta. Pilatus näki kuka Jeesus on. Pilatus näki että tämä valo on Jumalasta. Ja siitä huolimatta hän tuomitsi Jeesuksen kuolemaan.
Siksi en pidä joogeista ja uskovaisista. Heidän pahuutensa on – tosin henkisellä tasolla - sata-ja tuhatkertainen verrattuna niihin jotka eivät näe, etsi, kuule. Sillä heidän pahuutensa on tietoista. Ishmael sanoi että Jumaluus antaa heille kaiken, ja he vastaavat tähän suorittamalla henkisen murhan, BRAHMACIDEn; he tappavat Jumalan valon lähimmäisissään tuomitsemalla.
Mitä lähemmäksi Jumaluutta tie vie, sitä kirkkaampi valo: SITÄ MUSTEMMAT VARJOT.
Minusta, jos ihminen haluaa etsiä Jumaluutta, on velvollinen pitämään myös tuosta päämäärästä kiinni löytäessään. Se olisi reilua. Onko se sitten pelko? Mitähän muut ihmiset ajattelevat? Tämä on kyllä ihan hullua? Ja sitten Pietari kieltää herransa ei kolmasti, vaan aina. Niin täällä maan päällä, kuin ikuisuudessa. Kuka luulee että Pietari pelastui?
>> Sen verran ystävä vielä että, ainakaan minä en viitsi heittää esim. ateisti palstalle näitä omia "huuhaa-juttujani" koska en oletakkaan sieltä palstalta saavani asiaan lisä-valaistusta,, ainoastaan tokaisuja "uskis selitys se ja se" tai "Varsinainen hörhöjen hörhö,,TODISTA SANOMASI" ja tähän kohtaan sitten pitäisi lukuja, painoarvoja, videokuvaa siis "koeputkeen laitettu tapaus" heittää peliin.
- Kirjoittanut: Gigul216 15.9.2005 klo 10.59
Vastaukset 45
Vanhimmat
Joogeista en tietenkään tiedä hevon sitä enkä tätä.
Mutta sen tiedän, kuten varmaan oikeastaan jokainen ihminen ennemmin tai myöhemmin, miten se koskee kun se ihminen joka on ajatuksineen lähinnä sinua itseäsi yhtäkkiä osoittaakin vakavaa erimielisyyttä jossakin katsomuksellisessa seikassa. Sillä hetkellä molemminpuolinen ärtymys lähtee nousemaan, ja yhtäkkiä saattaa tuntea suunnatonta vihaa. Olenko elätellyt kyytä povellani?
Tai kun luulee että on muka osannut ohjata Oikean Opin Iloihin jotakuta, ja sitten kun on tästä erossa vähän aikaa, niin eikös hän möläytä jotain aivan aivotonta - osoitukseksi siitä että oppi on kaatunut ojaan... - Henk.koht. esim.: olin exälleni vuosia lässyttänyt reinkarnaatiosta ja hän oli jopa kertonut omista muistikuvistaan joita ei ollut kommunisti-isänsä kodissa voinut tietenkään paljastaa kenellekään. Kun erosimme, vähän ajan päästä hän heitti kysymyksen että onko etelässä HELVETTI lähempänä kun siellä on niin paljon myrkyllisiä eläimiäkin. Olin haavi auki... Mikä helvetin helvetti... xD
Läheisen ihmisen kanssa, tai sellaisen joka edustaa suht'koht' samaa katsomusta, sitä voi joutua inhottavaan "90 asteen kulmaan" joka on äärimmäisen turhauttava ja rassaava systeemi. Täysin eri tavalla ajatteleva ihminen on oppositiossa (=180 astetta), ja oppositiossa kaksi ihmistä ei edes edellytä toisiltaan minkään maailman ymmärrystä omaa oppia kohtaan. Jos jonkinlaista kosketuspintaa silti syntyy, se voi tuntua oikein lutuisalta.
Kun ajattelen sinun katsomustasi ja omaani, niin selkein oppositio meillä kahdella varmaankin on juuri tuo persoonan tai Inkarnaation painottaminen. Lienen varmaan jo maininnutkin että minulle on hyvin tärkeää kokea Henki (Jumala) mahdollisimman abstraktisti, joten en edes odota että hän/se kävelisi vastaan jonakin erityisen ihanaisena ihmisenä. (Vaikka katsonkin että sama Ydin löytyy kaikista elävistä olennoista.) Tämä on tietysti vähän hassua sikäli että onhan minulla nämä fiilikset "henkioppaastani", muutamassa elämässäni tapaamastani ihmisestä joka on minulle tavallaan totisinta totta.
Ensimmäinen varsinainen edellisen elämäni muistokin saattaa olla hänen ulkopuolista vaikutustaan minuun, eikä suinkaan mikään itsessäni spontaanisti herännyt kyky yhtäkkiä tietää henkeni muista seikkailuista tämän nykyisen roolin ohella.
Mutta sisälläni kaikuu tuon mystisen sielun X lausahdus... "älä palvo ihmisiä"...
Tunnustan Jumalan jokaisessa elävässä olennossa, ja ehkäpä peräti tunnIstankin joku kaunis päivä. Lähden siitä että tämä Jumala-kaikessa-teoria on minulle perusta miltä ponnistaa. Mutta täältä abstraktion oppositiosta käsin yritän ymmärtää miksi joillekuille persoonat ja konkreettiset ihmiset-joissa-on-Jumala-tietoisena ovat tärkeitä. En väitä että ymmärrän NYT. En tiedä ymmärränkö koskaan.
Mutta siihen en halua langeta, hitto vieköön, että meidän kaikkien pitäisi olla samanlaisia.
>> .. selkein oppositio varmaankin on juuri tuo persoonan tai Inkarnaation painottaminen.. minulle on hyvin tärkeää kokea Henki (Jumala) mahdollisimman abstraktisti, joten en edes odota että hän/se kävelisi vastaan jonakin erityisen ihanaisena ihmisenä.
Mutta jos kävelisi, niin tulisiko sinulle tarve periaatteen takia kieltää tuollainen ihminen, ja alkaa toivotella vain ympäripyöreitä maireuksia "it's good for you", "how nice"?
Minulle oli se "ongelma"/tilanne että minua kohti käveli näitä persoonia kaikenlaisia, ja olin hyvin ihmiskeskeinen. Olin vertailemassa eri ihmisten hyviä ja huonoja puolia; ja etsimässä konkreettia suhdetta. Ei siinä mitään pyrkimystä "ihanaisuuteen" ollut; ennemminkin että olisi jotain, joku... ihminen.
Kaiketi minulle se menee niin syvälle, että mitään olemassaoloa tai maailmaa ei edes ole olemassa paitsi jonkun ihmisen silmien läpi hahmotettuna.
>> Mutta sisälläni kaikuu tuon mystisen sielun X lausahdus... "älä palvo ihmisiä"...
En kyllä allekirjoittaisi että palvoisin; ennemminhän sitä on kriittinen ihmisten suhteen. Sitä on ollut seksuaalisuuden vallassa, ja ihastunut vastakkaiseen sukupuoleen, ja toisaalta ystävystynyt enimmäkseen miesten kanssa; en halua teeskennellä pyhempää kuin olen. Shri Matajin tai Ishmaelin suhteen palvoin Jumalaa heissä, ja itsessäni, koska noissa kohtaamisissa enin tapahtui omassa sisälläni, eli palvoin Jumalaa itsessäni, omassa Sahasrara chakrassa joka vaatii peijakkaasti välitöntä huomiota. matka Ishmaeliin tai Matajiin oli matka omiin chakroihini; omien chakrojeni kautta; ei edes voi sanoa että silmieni tai korvieni kautta; se suhde oli yliaistillinen; enemmänkin pelkkää tuntoa ja tunnistamista chakrojen sisällä.
Ihanaisuus ehkä korkeintaan liittyy seksiin; mutta seksi ei johda mielestäni Jumaluuteen; onpahan vain onnellistuttava tekijä siinä kuin syöminen, nukkuminen tai juominen.
Sinänsä se mitä tapahtuu chakroissa; prana irtoaa, ja pranava liikkuu, tuntuu viileä tuuli, on ABSTRAKTIA. Suhteessa Shri Matajiin tai Ishmaeliin ei tullut näitä normaaleja inhimillisä mustasukkaisuus/omistamis/takertuminen/hylätyksitulemisenpelko-juttuja.
>> Mutta siihen en halua langeta, hitto vieköön, että meidän kaikkien pitäisi olla samanlaisia.
Minusta ihmiset on turhan samanlaisia; klooneja lähes; sovinnaisuudestako se johtuu ettei kukaan uskalla olla itsensä??
Mietin kirjoitustasi eilen, ja huomasin ristiriidan.
Sanoit: >>Tunnustan Jumalan jokaisessa elävässä olennossa, ja ehkäpä peräti tunnIstankin joku kaunis päivä. Lähden siitä että tämä Jumala-kaikessa-teoria on minulle perusta miltä ponnistaa.
Ja perään sanot: >>Mutta siihen en halua langeta, hitto vieköön, että meidän kaikkien pitäisi olla samanlaisia.
Siis, tahdot sanoa että sinusta on piristävää vaihttelua k-uskovaisten ja muiden fanaatikkojen tuomitsevuus. ja siinä näet Jumalan; tässä samuudessa, joka on vaihtelevaa, ja jonka pitää pysyä todisteena Jumalan kaikkiallaolevuudesta.
Mutta jos YKSI ihminen ei ole fanaatikko, vaan rakastaa ja on avoin; niin se on heti VAARALLISTA JA TYLSÄÄ JA MONOTONISTA että kaikki olisi plääh samaa iankaikkista harmaata rakkaus-luovuus-kökköä mitä poikkeusihminen edustaa.
Qadesha, ehkä olen väärässä, mutta minusta tuntuu että panteismisi tarkoittaa ihan sellaista perinteistä erilaisuutta kavahtavaa poroporvarillisuutta. PERSOONALLISUUTTA ei kertakaikkiaan SALLITA. Koska jostain syystä se koetaan ei-hyväksyttäväksi.
Onko se sitten jenginpetturuutta?
Minusta tuntuu että sinun panteismisi tarkoittaa erilaisuuden tuomitsemista. Samaa tuomiota mitä uskikset harrastavat.
Mitä piristävää on samanlaisuudessa? Tuomitsemista harrastavat kaikki (toki minäkin), ja SE on yhtä ja samaa oli mistä hyvänsä uskonnosta tai aatteesta kyse.
Olen esim. aikoinani kirjoitellut Carlos Castanedaa käsittelevällä foorumilla, ja oli aika huvittavaa miten oikein umpicastanedalainen Oikean Uskon Airut suomi muita ja julisti sitä Oikeaa Uskoaan. En nähnyt hänen paatoksessaan mitään eroa verrattuna k-uskovaisten julistuksiin.
En ole päässyt vielä perille asti tämän painteismilaisuuteni kanssa, eli en ole täysin määritellyt kaikkea mahdollista miten siinä asiat nähdään. Ehkä minussa kumminkin on jopa naisellinenkin puoleni, niin että välillä minua alkaa ärsyttää miesmäinen tapa hajottaa kaikki mahdollinen osiin ja teoretisoida teoretisoimisen perään ad infinitum.
Missä kokemus? Ehkäpä sinäkin halua kysyä sitä minulta...
En pysty sanoin kuvailemaan minkä vuoksi koen että kaikessa elämässä on yksi ja sama ydin. Olen välillä arvostanut yli kaiken Yhtä, välillä taas puhun moninaisuuden puolesta. Minulle Jumala on kuin se piste missä viuhkan säleet ovat toisiinsa kiinnitetyt. Sitä kiinnityskohtaa, ydintä, ei voi mielestäni varsinaisesti kutsua persoonalliseksi tai edes persoonaksi, koska sillä ei ole mitään kumppania johon sitä verrata. Viuhkan säleet sensijaan ovat yksilöllisiä, he ovat nämä kaikki lukemattomat elävät olennot.
Myöskin ajattelen että Jumala on kuin valkoinen valo, joka heijastuu lukemattomien värillisten lasien takaa, ja me olemme ne lasit.
Värit tekevät maailmasta mielenkiintoisen. En halua nähdä pelkkää mustaa koko ajan (=uskonnollinen ahdasmielisyys). Toivonkin etten itse maalaa koko ajan mustalla.
Henk.koht. en ole tavannut enkä tuntenut enkä tiedä ketään ihmistä jonka lasi olisi läpinäkyvä, täysin ilman väriä, joka ihminen siis olisi täysin kuin Jumala.
Jeesuksestakaan en oikeastaan uskalla tässä tapauksessa heittää edes teoriaa, sillä hänet on niin ryöstöviljelty ja MYYTY että mistä voi hänestäkään mitään tietää.
Voiko Jumala kuoriutua esiin ihmisestä?
>Kaiketi minulle se menee niin syvälle, että mitään olemassaoloa tai maailmaa ei edes ole olemassa paitsi jonkun ihmisen silmien läpi hahmotettuna.
Maailmaa ei minunkaan mielestäni ole olemassa ellei ole tarkastelijoita. Olemassaolo... siitä en ole niin varma.
Se minkä koen sisälläni, sen "älä palvo ihmisiä", se on sanottu minulle, ei kenellekään muulle. Jos minulla onkin Opettaja syvällä tiedostamattomani uumenissa, jossakin menneissä elämissä ja näin päin pois, hän lienee yksinomaan minua varten ja opetus hänen ja minun välillä on yksilöllistä. Hiiisi - voihan olla että minäkin jollain tavalla opetan häntä omalla jälkeenjääneisyydelläni... Kun olin hänen kanssaan yhdessä pidin häntä lähes jumalanani, ja ei mikään ihme että nyt yksin jäätyäni joudun tarkastelemaan kaikkea tasan päinvastaisesta näkökulmasta, korostamaan tai jopa ylikorostamaan abstraktisuutta ja sitä että Jumala on kaikessa, mutta ei yhtäkuin joku yksittäinen olento.
Minussa on paljon keskeneräisyyttä ja pahimmillani saatan olla hyvin mielistelevä jotta ihmisillä olisi hyvä tahto... Ehkäpä tosiaan sanoisinkin jollekulle "good for you" ja samalla ajattelisin kiusaantuneena että voi itku miten tuo VOI palvoa ihmistä... Ja kuitenkin tässä koko jutussa on nämä minun taustani että MINUN tieni on vähän pakostikin nyt sitä että ketään ei palvota. Elämäni olisi yhtä helvettiä jos minä alkaisin päivät pääksytysten fiilistelemään Opettajallani, varsinkin kun en pysty häntä konkreettisesti esittämään kenellekään. Toisaalta minua jotenkin ällöttää tuo New Age -väki loputtominen kanavointeineen ja henkioppaineen, joten... Yritän heikäläisyyteenkin pitää hajurakoa.
Ja taas toisaalta olen ihminen joka kammoaa kaikenlaista romanttisuutta. Ihmettelinkin sitten tuossa eilen yhtä piirrettyä elokuvaa katsoessani ja jostain kumman syystä itkua nieleskellessäni että mikä tässä on niin kamalaa. Miksi ihminen ei saisi tuntea tunteita? Kuitenkin juuri taannoin eräällä foorumilla olin melkoisen myrtynyt erään keskustelijan valitsemasta tiestä: olla selibaatissa, kova ja kylmä... Tottakai voi olla selibaatissa ja varmasti siinäkin on viehätyksensä, mutta se armottomuus ja riidanhaluisuus... Kova hinta siitä että saa olla mukamas "puhdas".
Vaikka kyllä se on rakkaus joka on puhtautta. Niin täydellistä tunnetta ei olekaan kuin rakkaus, ei mitään niin täyttä asiaa missään, kenelläkään, koskaan etc. ja näin on nääpykät vaikka rakkaus olisikin kirosana...
>> Mitä piristävää on samanlaisuudessa?
Samanlainen voi olla eri tavoilla; esim. luovasti samanlainen; tai sitten voi olla klooninkaltaista samanlaisuutta. Sitten voi olla erilainen samalla tavalla kuin kaikki muutkin sitä yrittävät.
>> Tuomitsemista harrastavat kaikki (toki minäkin), ja SE on yhtä ja samaa oli mistä hyvänsä uskonnosta tai aatteesta kyse.
Huomaan että tuomitsen itseäni; miksi suutun, miksi minulla tunne lainehtii?
>> ..umpicastanedalainen Oikean Uskon Airut suomi muita ja julisti sitä Oikeaa Uskoaan. En nähnyt hänen paatoksessaan mitään eroa verrattuna k-uskovaisten julistuksiin.
Kuulostaa kauhealta ja todelta. Ihminen voi tehdä mistä tahansa fetissin ennakkoluuloilleen.
>> Ehkäpä sinäkin halua kysyä sitä minulta...
Minä olla tässä kahten korvana ja odotta kovin mitä teki meestes enssi rähgäset ja valgeentusek aatoksein lainga.
>> Myöskin ajattelen että Jumala on kuin valkoinen valo, joka heijastuu lukemattomien värillisten lasien takaa, ja me olemme ne lasit.
Ja ah! Mieleen purjehtii Ingresin työ Turkkilainen kylpy; jossa ihminen on redusoitu puhtaan fyysisyyden panteismiksi. Ehkä tämanlainen olisi anti-Auschwitz?
Ingres, The Turkish Bath, 1862:
http://www.mcah.columbia.edu/dbcourses/kiaer/large/Ingres(2)_20C_X01.jpg
>> Värit tekevät maailmasta mielenkiintoisen. En halua nähdä pelkkää mustaa koko ajan (=uskonnollinen ahdasmielisyys). Toivonkin etten itse maalaa koko ajan mustalla.
Ainakin minun on vaikea sietää uskonnollista ahdasmielisyyttä. Kun näkee fundamentalistien (kesto-)raivoavan, niin alkaa tuntea syyllisyyttä omista, luonnollisemmista (hetken)raivon tuntemuksistaan.
>> Henk.koht. en ole tavannut enkä tuntenut enkä tiedä ketään ihmistä jonka lasi olisi läpinäkyvä, täysin ilman väriä, joka ihminen siis olisi täysin kuin Jumala.
TÄHÄN halusinkin päästä. Lueskelin tuossa JW. Snellmannin elämänkertaa ja pääsin kohtaan jossa Juhana matkustaa v. 1840 Tübingeniin, Saksaan ja tutustuu radikaaliteologeihin; Straussiin etupäässä. Germaanisen vapauden inspiroimana Snellman kirjoittaa saksan kielellä HUUMAAVAN KIRJAN, huumaavasta aiheesta: "Idee der Persönlichkeit" - Persoonallisuuden idea, missä hän käsittelee jumalallisen ja inhimillisen immanessia ja transkendenssia! Varsin ajankohtaisia aiheita yhä tänä päivänä; ja varsinkin tässä Jumaluus-palstalla.
>> Voiko Jumala kuoriutua esiin ihmisestä?
Niin, ja miten?
Sitä rakastaa siis...
Rakastan Helsinkiä, rakastan syksyä. Rakastan kun saa olla omassa rauhassa. Rakastan kirjahyllyjäni. Rakastan tätä kämppää. Rakastan keltaisia lehtiä jotka kieppuvat hehkuvina mustaa, märkää asvalttia vasten. Rakastan Töölöä, Hakaniemeä, Punavuorea, Kauppatoria, Töölönlahtea, Kalliota ja Kaivopuiston rantaa.
Rakastan yksinolon hiljaisuutta, ja kun kukaan ei komentele. Rakastan yksinolon puhtautta, kun ei tarvitse kuunnella pilkkaa tai rauhattomuutta. Rakastan, kun ei tarvitse selitellä. Rakastan muita yksinäisiä sieluja; varsinkin kirjailijoita rakastan. Rakastan ihmisiä joilla on herkkyyttä kuulla omia ajatuksiaan, sillä oma ajatus on suloinen.
>> Elämäni olisi yhtä helvettiä jos minä alkaisin päivät pääksytysten fiilistelemään Opettajallani, varsinkin kun en pysty häntä konkreettisesti esittämään kenellekään. Toisaalta minua jotenkin ällöttää tuo New Age -väki loputtominen kanavointeineen ja henkioppaineen, joten...
Kuulostaa vähän vaaralliselta pelolta. Tarkoitat, että koska inhoat newage-väkeä, sinun pitäisi reagoida, ja alkaa järjestelemään omaa elämääsi newage-väen ehdoilla? Sehän kuulostaa mitä psykologian oppikirjoissa on negatiivisesta äitikompleksista!!
Itse koin vaikeaksi puhua Ishmaelista; ja eipä kukaan ole korvaansa letkauttanut; tai kysynyt multa että kuka on Ishmael; vaikka kyse ei ole kanavoidusta mahatmasta, vaan ihmisestä jonka olen tavannut, jonka kanssa olin mäkkärissä, metsässä, vuorilla, jonka kanssa elin elämääni; ja yhä elän yhteydessä häneen, jokainen päivä.
Kyse on Jeesuksesta, veljestäni, jonka jo tunsin kun leikimme kotimme lattialla, ja Maria ja Joosef olivat siinä; äitimme ja isämme. Olin Jeesuksen veli, Jaakob. En muista sitä, mutta arvaan että näin sen täytyi mennä, logiikan mukaan.
Se että menin Qumraniin, ja veljeni tapettiin, ja aloin kiivailla erämaaleirissä pahuutta vastaan apokalyptisessä hengessä, muistanko sen ajan? Teenhän samaa tässä koko ajan.
Pitäisikö kertoa näitä omia höpöjuttuja kenellekään; koska hullunahan ne minua pitää; mutta tiedän sen, ja siitä huomimatta uskon näin, ja nautin siitä, ja se tuntuu oikealta.
Mutta en ole "kanavoinut" muistoja, enkä pyrkinyt muistamaan...
>>.. alkaisin päivät pääksytysten fiilistelemään Opettajallani,
No, mikset ala? Mikset kirjoita kirjaa Opettajastasi, jos hän on sinulle noin tärkeä? Miksi tukahduttaa itsensä omien ja muiden ennakkoluulojen takia?
Yritän istua monella pallilla yhtäaikaa, ja yksi niistä palleista on skeptisyyden ja objektiivisuuden sekoitus, mukana ripaus pessimismiäkin.
Minun on joskus hyvin vaikea uskoa että "tämä tarina on tosi", eli se mikä sisälläni on avautunut tässä vuosien varrella Elämieni Tarinaksi tosiaan olisi todella totta, ihan TOTTA, eikä mitään fantasiaa joka on kutoutunut vain jotta minullakin OLISI Tarina. Tämä siis on pessimismiä.
Skeptisismiä lienee se että haluaisin olla "näytä ja kerro" -ihminen enemmän kuin pelkkä kertoja. Tuhlasin kai omaa itseäni vuosikaudet kertomalla näyistäni niille joilla ei ole lähimainkaan ollut mitään tsänssejä *nähdä* yhtään mitään, koska se ei ole joko sattunut heidän kyvykseen tässä elämässä tällä kertaa, tai jos he jotain näkevätkin niin he sensuroivat sen välittömästi pois mielestään.
Minun on välillä ollut hirveän vaikea uskoa että olisin järin ainutlaatuinen yksilö. En halua uskoa.
No miksen sitten vaan mene newagereiden tykö ja ole onnessani että en olekaan yksin... Jokin siellä mättää. Jokin hurmahenkisyys, ja kaiketi minua pelottaa että HE ovat vain harhojensa vallassa ja mitäs jos olenkin vaan yksi harhainen itsekin... Niin ja sitten tietysti ne tuomiopäivällä paapottajat jotka hekumoivat jo valmiiksi sillä että pääsevät ännännen ulottuvuuden JukuJukumaahan koska osaavat mukamas OLLA oikein ihmisenä. Kenties olen herkempi tuomitsemaan juuri näitä agereita enemmänkin kuin k-uskovaisia, sillä sitä tosiaankin vaatii enemmän siltä porukalta johon on edes joskus tykännyt kuulua itsekin.
Mutta k-uskovaisia on helpompi suomia koska kaikki tajuavat mistä puhutaan kun heistä puhutaan.
Plääh, en minä tiedä olisiko elämäni sen helvetillisempää vaikka vetäisin "edelliset elämät" -virityksen äärimmilleen ja vouhottaisin simmut loistaen jokaikinen päivä Opettajani erinomaisuudesta. Jotenkin rasittavalta se vain tuntuu. Se on asia joka aktivoituu aina välillä, syystä tai toisesta, ja sitten taas kiinnostun välillä jostain muusta. Aikamoista oman navan kaivelua Omista Jutuistaan jollottaminen on.
Ajattelin vielä että ehkäpä en ole tarpeeksi tuonut esille että arvostan molempia saman kokonaisuuden ääripäitä: niin sitä valkoisen valon Henkeä kaiken keskipisteessä kuin myös näitä lukemattomia värejä täällä Hengen äärireunalla, materian "pimeässä" maailmassa.
Ehkei sillä ole niin väliäkään saako joku lasikuorestaan värit hiivattiin niin että sisäinen valkoinen valo häikäisisi kaikki lähistön sameat yksilöt... Ehkä hienoa on jo sekin että lasikuoren eli persoonan yksilölliset värit loistavat kuin ammoisten kirkkojen lasimaalaukset konsanaan; värit säilyvät, mutta päästävät valon läpi...
Ehkei värillä ole väriä, vaan värin laadulla.
Nämä ajatukset ovat pälkähtäneet päähäni vasta tänään. Olen aika kauan mökeltänyt foorumilla jos toisellakin persoonan ja persoonallisena olemisen vajavaisuudesta. Ehkä aivan syyttä suotta.
- Peruskoulussa innostuin lainaamaan koulunkirjastosta pinon pikkuisia kirjasia joissa käsiteltiin kaikki impressionismin mestarit. Ingres taisi olla eräs heistä. Olin vaikuttunut jostakin teoksesta missä oli yksi ainoa alaston nainen; muistaakseni minua viehätti kuvan tarkkuus ja jonkinsorttinen objektiivisuus kai...
Enemmän itseluottamusta! Ja vähemmän itsedramatisointia. Kohtahan takerrut itsesi mitätöinnin ja korottamisen välille kuin "veljemme" Paavali!
New-agereissä minua ei vieraannuta heidän ”hulluutensa”, vaan kaupallisuutensa. Tuotteet, messut, se että ollaan ostamassa ja myymässä.
>> … vaikea uskoa että "tämä tarina on tosi", eli se mikä sisälläni on avautunut tässä vuosien varrella Elämieni Tarinaksi tosiaan olisi todella totta, ihan TOTTA, eikä mitään fantasiaa joka on kutoutunut vain jotta minullakin OLISI Tarina.
Mikähän sitten on sinun tarinasi? Mitä tarkoittaa totta? Ateistit usein leimaavat uskonasiat "saduksi", mikä minusta on loukkaus SATUA kohtaan. Minusta satu on ok. Olisi kiva nähdä uskonto, joka ei perustuisikaan ehdottomiin, absoluuttisiin totuuksiin; vaan olisi ehkä, ehkä...
Minusta tuntuu että koostun tarinoista ja samaistumisista.
Yksi tarina minkä Adi Shakti kertoi, että tulen löytämään sahaja yoginini etelä-Venäjän kaupungista, Volgan tienoilta; ja tämä yogini on lähinnä täydellistä pariani tässä maailmassa. En olisi halunnut välttämättä kuulla tuota tarinaa. Miksi ihmisen pitää tietää?
Toinen on tarina erilaisista saippuakuplista. Havainnollistan saippuakuplatarinaa kuvilla; tässä on ensinnäkin normaalikuplia, Tübingeniläisiä vieläpä - Original Tübingen soap bubbles:
http://home.arcor.de/heike.fotos2004/Bilder/PacoTuebingen0015.jpg
Sitten tässä toisessa, - kuva jonka löysin tänään sattumalta erään Saksalaisen(Itävaltalaisen?) kunnallisvaltuustoon pyrkivän poliitikon kotiseutuhenkisiltä sivuilta. Nämä kuplat ovat shaktipalloja; ja niitä löytää kyllä netistä, yleensä naisten ympärillä kieppumassa; mutta olen nähnyt noita Irakin sotakuvissakin. Ajattelen että ne ovat suojelusenkeleitä; niissä on sisäkkäisiä kuoria, kuin sipulissa tai meduusassa, ja ne näkyvät kamerassa. Ne eivät ole satunnainen optinen heijastuma kameran linssissä:
http://www.preineder.at/pressefotos/dirndl_2004_01_24_1200.JPG
>> Olen aika kauan mökeltänyt foorumilla jos toisellakin persoonan ja persoonallisena olemisen vajavaisuudesta. Ehkä aivan syyttä suotta.
Persoonallisuuden pelko on ehkä niitä yleisimpiä pelkoja mitä rahvaan parissa joutuu huomaamaan. "En kait ole erilainen kuin muut" "Mitä kuvittelet olevasi?"
Freken ja Gandyn kirjoille altistuneena (esmes The Jesus Mysteries) en pitäisi mahdottomana sitäkään että Paavali oli gnostikko jonka jorinat on ymmärretty tasan päin mäntyä sen vuoksi että ihmiset eivät osaa tehdä eroa Jeesus-nimisen miehen ja Kristuksen välillä (tällöin siis Kristus olisi kukatahansa joka yhtyy jumaluuteen itsessään, vrt. Buddha valaistuminen).
Tällöin siis Paavalille olisi ilmestynyt Paavalin Kristus. Tällöin siis Pave mitätöisi kehoaan ja egoaan sen hyväksi että Pave-Kristus eli hänen henkensä se on ainoa mikä merkkaa.
Mutta mene tiedä, en ole kauheasti Pavista lukenut enkä häneen sen kummemmin perehtynyt.
Mitätöinti ja korottaminen... Olen saanut moneen otteeseen sapistaa itse-mitätöimisestä tuolta Magia-foorumilta männävuosina. Arroganssi vain ei oikein istu meikäläiselle, ei ainakaan tietoisesti. Jos meitsissä on jotain korotusta salavihkaa kaikenlaisien erikoisuuksien korostamisella... Niin tottakai mitätöinti aktivoituu tässäkin ja EPÄILEN kokemuksiani tai tulkintojani niistä. Kirottu olkoon mitätöinti. Sen verran olen mitätöintiä vastaan lähtenyt tietoisesti kisaamaan että olen yrittänyt toisinaan ottaa (en ehkä niinkään täällä) netissä esille sitä miten vertailu, mittaaminen ja arvottaminen (egojen välillä) on hyödytöntä. Kukin on sitä mitä on. Tai paremminkin kokisin että kukin on oma prosessinsa, sillä en usko pysyvyyteen.
>New-agereissä minua ei vieraannuta heidän ”hulluutensa”, vaan kaupallisuutensa. Tuotteet, messut, se että ollaan ostamassa ja myymässä.
Se on sairasta. Tuote? Se on jotain mitä voi syödä tai sitten se on taidetta. Mutta olisiko sielun Tie tuote?
>Mikähän sitten on sinun tarinasi? Mitä tarkoittaa totta?
Tarinani on yksinkertaisuudessaan tämä ajatus useista elämistä ennenkuin fyysiseltä tasolta siirrytään jollekin toiselle tasolle. Juuri äsken havaitsin että minullahan on ollut visio jo hyvän aikaa ennenkuin kuulin reinkarnaation mahdollisuudesta lainkaan: joskus ikävuosien 5 - 9 välillä (perustan karkean arvioni siihen että asuin tietyssä paikassa mistä sittemmin muutimme pois) keskellä yötä näin sänkyni vierellä tummiin puetun keski-ikäisen miehen hahmon. En muista enää vaatetusta sen kummemmin, paitsi että reilusti oli kangasta käytetty, mahdollisesti nelikulmainen päähine... Mutta hän piteli kookasta kirjaa ja näytti vihaiselta tai tuomitsevalta. Tuon näkyni aikana muistan ajatelleeni että taidan kuvitella tämän. (Sen aikuinen mieleni ei muutakaan selitystä keksinyt.) - Kumma miten nämä kaikki visiot ovat kaiken aikaa unohtumassa ja lipsumassa päästä, ellei niistä pidä kynsin hampain kiinni. Ehkä päästä löytyy kuitenkin jonkinlainen idioottimainen torjunta vaikka kuinka uskoisi että visiot ovat visioita eivätkä pelkkää mielikuvitusta.
(Tarkoitan visiolla mieluiten hyvin tarkkaa kuvaa asiasta mikä on nyt tai on joskus ollut tai tulee olemaan todellinen paikka, henkilö tai tapahtuma täällä fyysisellä tasollamme, tai miksei tietysti jossain muussakin maailmassa tms. - mutta että kuva siis todellakin on muuta kuin ihmisen mielikuvitusta.)
Niin tai näin, em. hahmo sopii kuin nyrkki silmään siihen mikä myöhemmin on kuoriutunut esiin kokonainen elämä, edellisin elämäni mielestäni, katolisen munkin elämä.
Taidan todellakin jossakin vaiheessa laittaa profiilisivulleni linkin elämäkokoelmaani, vaikka tiedänkin että siitä tulee "sanomista" (=ilkkumista). Siinähän ilkkuvat, olenhan eräiden ihmisten mielestä hyvässä seurassa horinoineni, kuulema kenraali Pattonkin tiesi eläneensä aiemmin, ja taisteelleensa esim. Karthagossa. Napoleon puolestaan uskoi olleensa Aleksanteri Suuri. xD
Mikä ON totta? Näen punaista aina kun joku alentuvasti sanoo että "niin, onhan noi jutut varmaan SINULLE totta..." Mutta kaippa se sitten on suuri myönnytys ei-mihinkään-uskovalta että minä mahdollisesti en ole umpihullu mielikuvineni ja muistumineni.
En kai tuntisi itseäni niin omituiseksi jos olisin ollut jossakin ryhmässä missä nämä asiat ovat arkipäivää, mutta kun joskus parikymppisenä pyörin noissa New Age -tyyppisissä piireissä siellä sattui vastaan porukoita jotka suhtautuivat torjuvasti muistamiseen. Porukan pääjehu kertoi kerran päiväunilta heräänneensä siihen että läsnä oli humanoideja, jotka kysyivät haluaako hän tietää edelliset elämänsä. Ukko sanoi että ei. Ja tästä nyt sitten ilmeisesti oli muodostunut jonkinlainen linja koko hänen ryhmälleen, sillä kun varsin innoissani omista kuvistani menin niistä paapottamaan jollekulle ryhmän jäsenelle, olisin yhtähyvin voinut seinille puhua.
Voi heitä jotka eivät kaltaisiaan löydä. Onneksi nyt on nykyään edes mr. F.
Vaikka en minä kyllä aio koko elämääni pyhittää menneisyydelleni, koska sehän on kaikki todellakin ollut vain senaikuista ARKEA, aivan normaalia elämää. Ei siinä mitään ihmeellistä.
Ja kuitenkin se on. :P
Luulen että minua häiritsee persoona siinä mielessä että se on nilkki. Se voi koska tahansa muuttaa mieltänsä, se voi päättää että nyt loppui rakkaus ja painu helvettiin.
Toisaalta persoonaton olento ei kai koskaan rakastukaan, ei innostu, ei iloitse.
Ihanteeni on pitkään ollut se että voisi olla täysin tyyni, mistään hermostumaton, täydellinen viilipytty ja neutraaliuden linnake.
Ehkä pelkään tunteita, koska minulla on niitä liikaa ja koen että ne jarruttava minua ja kehitystäni.
En tiedä.
Tunteet jarruttavat kyllä sikäli että tulee kiinnyttyä asioihin liikaa. Mutta että persoonako nilkki? Mitäs ne univormupukuiset tappajat sitten on? Luotettavia vai?
>> Freken ja Gandyn kirjoille altistuneena (esmes The Jesus Mysteries) en pitäisi mahdottomana sitäkään että Paavali oli gnostikko jonka jorinat on ymmärretty tasan päin mäntyä sen vuoksi että ihmiset eivät osaa tehdä eroa Jeesus-nimisen miehen ja Kristuksen välillä
Ei, ei Paavali ollut gnostikko, vaan hän oli gnostikkojen, eli kerettiläisten vainoaja. Alussa hän vainosi(tappoi) alkukristittyjä, sitten hän vainosi gnostilaisia.
Tuo harha että Paavali oli gnostikko syntyi jossain 1800-luvun teologiassa; ja mm. Harnack ja Hitler olivat tätä mieltä.
Paavalin jorinoita on vaikea olla ymmärtämättä väärin, kun mies puhuu aika hallitsevasti ja selkeästi UT:ssä. Toki "Kristus" oli Paavalin keksintö; eihän Kristuksella ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa.
Alkaa tuntumaan että ketään ihmistä koko maailmassa ei ole ikinä kiinnostanut Jeesus; niin 100% hurahtaneita sekä kristityt että ateistit etta antikristityt ovat Paavaliin.
Ihmiskunta on jonkinlainen painajainen ilmeisesti; olette kaikki samanlaisia.
Paavali, Paavali, ja vielä kerran Paavali... vapahtajamme ja pelastajamme rakas Paavali. Kaverimme Paavali. Paavalin nimessä Paavali pelastaa.
Voin yhtä mainiosti puhua esim. sammakkolajeista kuin Paavalista: tiedän kummastakin yhtä paljon eli vähän.
Jeesus minua on kovastikin kiinnostanut, mutta kun maailmassa on niin paljon muutakin ja tässä on jo muutama vuosi tullut löpistyä Jeesuksesta niin kaipaan jo jotain muutakin.
>>Syy siihen on, että pidän paljon enemmän selkeästä vastakkaisuudesta, selkeästä oppositio-asenteesta suhteessa ateistiin/agnostikkoon; kuin vastenmielisestä ”hyvä kaveri” suhteesta uskovaiseen tai gnostikkoon, joka kuitenkin vastustaa minua; ja jolta olen tuhannet kerrat saanut kuulla katkeran ”sinä hullu” tai ”joudut helvettiin”. Rehellisyyden nimissä olen pitänyt parempana avointa vihollisuutta; kuin että teeskennellään muka olevamme samanmielisiä, ja sitten puukotetaan selkään, kun olet avannut itsesi. vaan pitävät niitä mielisairautena (toiset onneksi lievänä heh),,eli omilta voi saada pahemmin selkäänsä kuin ymärtämättömiltä (tässä suhteessa) ateisteilta.
>>En pidä sellaisesta että vakuutellaan että tässä ”rakastamme toisiamme”, ja että uskonoppiemme pääartikla on rakkaus, ahimsa, että olemme kuin veljet ja siskot herran kukkarossa, ja juuri kun alat luottaa toiseen ihmiseen; lapaluittesi välissä töröttää metrinen puukko SINÄ HULLU, PELLE, SINÄ JOUDUT HELVETTIIN. Sitähän peijooni juuri odotti, että lasket hetkeksi puolustuksesi.>Parempi olisi heti alusta lähtien tunnustautua vihan, ja tuomion ja helvetin uskonnon seuraajaksi, kun teeskennellä. Ketä varten ”uskovaiset” teeskentelevät, en ymmärrä. Luulevatko he kenties että Jumala on joku puolihölmö idiootti, joka lankeaa lipeviin juttuihin ja teeskenneltyyn hymyyn? Ja antaa anteeksi kaiken? Tai joka ei näe?johtajia esiin tuova ja tästä johtuen konfliktia aikaiseksi saava tilanne.
Opimme toki toisistamme mutta "nojaaminen" toiseen voi aiheuttaa kummankin kaatumisen,,eli kaikki nämä asiat ovat erittäin privaatteja "ajatuselämyksiä" joita emme voi jakaa ja 'laumautumisen' tarvetta on hyvä hillitä näissä asioissa--> koska lopulta "niin on monta ajatusta kuin on miestäkin" ja välttämättä ei avoimuutemme ja rohkeutemme riitä tätä todellisuutta hyväksymään.
>> HE t-i-e-t-ä-v-ä-t mitä puhuvat ja mistä sinä puhut toisin kuin esim. vaikkapa ateistien kanssa jotka eivät voi käsittää ollenkaan henkisiä aspekteja--> vaan pitävät niitä mielisairautena (toiset onneksi lievänä heh),,eli omilta voi saada pahemmin selkäänsä kuin ymärtämättömiltä (tässä suhteessa) ateisteilta.
Haista iso Pee Gigul. Jos Jumalaan uskominen tarkoittaa toisen ihmisen tuomitsemista helvettiin, ja jos uskonnollinen tieto koostuu siitä että "SINÄ JOUDUT HELVETTIIN", niin minä sanon että ateismi on parempi vaihtoehto.
Ehkä ateistit ovat oikeassa?
Mikä oikeus jollain pösilöllä on kammeta itsensä Jumalan veroiseksi ja alkaa julistaa tuomioita??
Sinun mielestä on ihan oK asenne että vain sinä pelastut, ja muut eivät ole edes ihmisiä? Ja sinä Gigulko se tiedät että joudun helvettiin? milloin Jumala on sinulle sanonut tämän????
Miksi tieto Jumalasta on tietoa helvetistä?
Eikö Jumala olekaan rakkaus?
>>Haista iso Pee Gigul. Jos Jumalaan uskominen tarkoittaa toisen ihmisen tuomitsemista helvettiin, ja jos uskonnollinen tieto koostuu siitä että "SINÄ JOUDUT HELVETTIIN", niin minä sanon että ateismi on parempi vaihtoehto. että heidän kanssaan ei voi 'loistaa tiedoillaan' niin kuin "tietämättömien" kanssa,,eli sieltä(omien joukoista) voi tulla tarvittaessa yllättäen takaisin,, esimerkiksi näissä jooga asioissa,,toisin kuin vaikka minulta kun en niihin ole perehtynyt.
Jos Jumala asiassa tarvitsee selittää tuomitsemisista tai sen tarpeettomuudesta,,on kai turha jutustella,,nehän pitäisi tässä vaiheessa olla itseselvyyksiä ja sisäisiä totuuksia niille jotka rakkauteen ja kohti Korkeinta (joka on Rakkaus) pyrkii.
>>Ehkä ateistit ovat oikeassa? kun voidaan todeta yks'kantaa hulluihin väitteisiin(heidän mielestään) että--> "Todista se" tai "Mielikuvitusta ja haihattelu pysykää reaalimaailmassa!",,sama tietysti koskee uskovaa joka voi 'heittää mitä tahansa' ja vedota sitten tieteen ullottuvuuden puutteisiin näissä asioissa,,siis ympäripyöreää mutta räikeää eikä ketään lopultakaan hyödyttävää
kiistelyä -->"Ompas,Eipäs,Ompas,Eipäs j.n,e."
>>Mikä oikeus jollain pösilöllä on kammeta itsensä Jumalan veroiseksi ja alkaa julistaa tuomioita??>Sinun mielestä on ihan oK asenne että vain sinä pelastut, ja muut eivät ole edes ihmisiä? Ja sinä Gigulko se tiedät että joudun helvettiin? milloin Jumala on sinulle sanonut tämän????>Miksi tieto Jumalasta on tietoa helvetistä?>Eikö Jumala olekaan rakkaus?
>> eli sieltä(omien joukoista) voi tulla tarvittaessa yllättäen takaisin,, esimerkiksi näissä jooga asioissa,,toisin kuin vaikka minulta kun en niihin ole perehtynyt.
Niinkö? En ole toistaiseksi pystynyt puhumaan joogasta kuin Ishmaelin, ja parin muun kanssa. Minun on vaikea hyväksyä "etsijöiden" heppoista ajattelua, ja toisaalta hyväuskoisuutta kaikkea rahastusta ja hömppää kohtaan; kun uskovat kristalleihin, maasäteilyyn, muinaisuuden astronautteihin, huijariguruihin sun muuhun joka omasta mielestä vivahtaa enemmän SPAMmille, kuin henkisyydelle. - Toisaalta uskovaiset tuomitsevat kärkkäästi viattomuuden, vilpittömyyden ja avaramielisyyden tuosta noin vaan. He kuvittelevat "tietävänsä".
>>Ehkä ateistit ovat oikeassa?Ompas,Eipäs,Ompas,Eipäs > ei toki kellään ole varaa, tietoa, oikeutta eikä pitäisi olla "munaakaan" sanoa mitään nuista asioista varsinkaan kristittyjen joiden omat kirjoitukset kieltävät tuomitsemisen tyystin ja Kristuksen esimerkki on osoitus suuresta armosta jo sinänsä.
No huh. Niin...
>> - Koitahan rauhoittua ja lue tekstejäni ja jos löydät sieltä yhdenkin virkeen(todellisen/ei omia päätelmiäsi) missä tuomitsen jonkun(henk.koht) hell(me olemme jo kaikki helvetissä veli hyvä!) niin ,,mitä tässä vois luvata,,vaikka mitä.
Se oli oma johtopäätökseni... Ja omaa kyynisyyttä.. Olen alkanut ajatella että Jumalan etsiminen sinänsä on pahuutta. Ihminen ei ehkä saisi tehdä sitä. Ihmisen pitäisi olla siinä missä on; ei toivottomana, vaan tyytyväisenä.
Ja myös omassa etsinnässä tuntuu että on oltava agnostinen ja ateistinen; suhteessä Häneen. Mitä minun usko, tai teot voi liikauttaa Jumalaa mitenkään? Pitäisikö uskoa, jotta olisin "uskossa". ja vaikka NÄKISIN Jumalan kasvoista kasvoihin, niin miksi pitäisi mitenkään reagoida? Kieltää tai myöntää.
>< - Lue juttujani ja päättele siitä mitä minä Korkeimmalla ja Rakkaudella ymmärrän.
Muistan jostain lukeneeni että korkeimmat enkelit vain katsovat. He ovat pelkkää silmää. Olen nähnyt kuvia enkeleistä ja kerubeista joissa enkelien silmät ovat täynnä katsovia silmiä.
Ehkä tarkoitan että pitäisi lakata valitseminen uskon ja epäuskon välillä, ja vain katsoa olevaisuutta päivästä päivään; todistaa se. Se olisi ehkä korkeampi tila suhteessa Jumalaan.
>> Mikäs sinulle tuli?
Niin, - tunne kuohuu. olen luonteeltaní joskus aika psykopaatti... Mielessä pyöri elefantin ajatuksia ettei tässä posliinikaupassa olla, eikä haukku haavaa tee...
>Pääsääntöisesti olisi aina hyvä keskittyä siihen mitä itse touhuaa, kuinka luotettava itse on ja kuinka itse on sanojensa takana ja niiden mittainen.
Emme me voi eikä meillä ole,,ainakaan pitäisi olla intressejä muuhun kuin oman Itsemme kehittämiseen ja avoimeen peliin omalta puoleltamme, se että saa joskus "turpaan että tukka lähtee päästä" on niiden häpeä jotka niin katsovat oikeaksi tehdä,,ainoa arveluttava asia voi olla ja on oma käytöksemme/asenteemme ettei se ole aiheena hyökkäykseen(rakkaudettomuuden tai epäoikeudenmukaisuuden tähden),,siis olemme pitäneet "oman pesän puhtaana" syytöksistä huolimatta.
Tämä on kaiken perusta,,sillä jos rakastamme epäitsekkäästi ja olemme(pyrimme aina) oikeudenmukaisia,,voimme olla varmoja että virheistämme ja epätäydellisyydestä huolimatta olemme "saleteilla" niin ihmisten kuin jumaltenkin edessä.<
Voin yhtyä tähän itsensä kehittämiseen. Itse lähdin tälle foorumille toitottomaan omia ajatuksiani Pyyteettömän Rakkauden Jumalakäsityksestäni. Kontrastin käsityksilleni sain uskovaisten tuomion ja koston Jumalasta. Tällä tavoin olen voinut syventää omaa käsitystäni, kun en aikaisemmin ollut lainkaan ajatellut pahuuden ja saatanan olemassaoloa. Olen nyt joutunut pohtimaan rakkautta myös tästä lähtökohdasta käsin. En minä odottanutkaan, että kukaan yhtyisi täysin ajatuksiini tai käännyttäisin jotakin ajattelemaan samalla tavoin, eikä minua ole häirinnyt se, että minut on tuomittu helvettiin, tai seuraavaan elämään lehmäksi Kalkutan kaduille.
Olen vain saanut itselleni mahdollisuuden laajentaa omaa ajatustani ja käsitystäni Pyyteettömästä rakkaudesta. Jumala - ykseys - ei tee eroa hyvän ja pahan välillä - ja sen tähden hän on RAKKAUS. Rakkaus ei koskaan tee valintoja, ihminen vain on sidottu vapaan valintansa vuoksi kaksinaisuuden maailmaan ja voi tiedostaa hyvän ja pahan olemassaolon. Rakkaus ei erota, mutta valinta erottaa. Rakkaus on myöntymistä rajoituksitta ja ehdoitta. Jumalan rakkaus ei valikoi, sitä ei voi kukaan omia itselleen, vaan se virtaa vapaasti kaikille ja kaikkialle.
>Ja tähän lopuksi voisi sanoa että "Vahva sielu etsii yksinäisyyden uskontoa",,eli vaikka ei voida puhua automaatiosta,,niin syvällisten uskonnolisten kokemusten jakaminen on mahdotonta ja aina (historia sen osoittaa) kun uskovaisia ryhmiä syntyy ja ne klikkiytyy,,seuraa siitä asenteiden ja toiminnan "jäykistyminen" ja pyrokrattinen-->johtajia esiin tuova ja tästä johtuen konfliktia aikaiseksi saava tilanne.<
Siksipä juuri en voi kuulua mihinkään uskontoon enkä ryhmään, koska en voi uskoa, että kukaan toinen voisi ajatella samalla tavoin ja haluan myös itse pysyä avoimena muuttamaan käsityksiäni
siinä, missä näen muutoksen tarvetta ja vahvistamaan ja lujittamaan niitä käsityksiä, joita pidän omana totuutenani.
Otan nämä keskustelut vain itseni kehittämisen kannalta, mutta hyvä jos joku toinenkin saa kirjoituksistani jotain itselleen. Enkä haluakaan paljastaa niitä kaikkia henkilökohtaisia kokemuksiani, jotka minulle todistavat toisenlaisen tietoisuuden ja henkimaailman olemassaolosta. Ei siksi, että minua ei leimattaisi "hulluksi", vaan siksi, että niitä ei osaa sanoiksi pukea.
>>Niinkö? En ole toistaiseksi pystynyt puhumaan joogasta kuin Ishmaelin, ja parin muun kanssa. Minun on vaikea hyväksyä "etsijöiden" heppoista ajattelua, ja toisaalta hyväuskoisuutta kaikkea rahastusta ja hömppää kohtaan; kun uskovat kristalleihin, maasäteilyyn, muinaisuuden astronautteihin, huijariguruihin sun muuhun joka omasta mielestä vivahtaa enemmän SPAMmille, kuin henkisyydelle. - Toisaalta uskovaiset tuomitsevat kärkkäästi viattomuuden, vilpittömyyden ja avaramielisyyden tuosta noin vaan. He kuvittelevat "tietävänsä".>Se oli oma johtopäätökseni... Ja omaa kyynisyyttä.. Olen alkanut ajatella että Jumalan etsiminen sinänsä on pahuutta. Ihminen ei ehkä saisi tehdä sitä. Ihmisen pitäisi olla siinä missä on; ei toivottomana, vaan tyytyväisenä.
Ja myös omassa etsinnässä tuntuu että on oltava agnostinen ja ateistinen; suhteessä Häneen. Mitä minun usko, tai teot voi liikauttaa Jumalaa mitenkään? Pitäisikö uskoa, jotta olisin "uskossa". ja vaikka NÄKISIN Jumalan kasvoista kasvoihin, niin miksi pitäisi mitenkään reagoida? Kieltää tai myöntää.>Ehkä tarkoitan että pitäisi lakata valitseminen uskon ja epäuskon välillä, ja vain katsoa olevaisuutta päivästä päivään; todistaa se. Se olisi ehkä korkeampi tila suhteessa Jumalaan.
>>Otan nämä keskustelut vain itseni kehittämisen kannalta, mutta hyvä jos joku toinenkin saa kirjoituksistani jotain itselleen. Enkä haluakaan paljastaa niitä kaikkia henkilökohtaisia kokemuksiani, jotka minulle todistavat toisenlaisen tietoisuuden ja henkimaailman olemassaolosta. Ei siksi, että minua ei leimattaisi "hulluksi", vaan siksi, että niitä ei osaa sanoiksi pukea. "Onni on se Onnen kätkeköön",,sillä Onnensa toitottaminen yleensä herättää epäonnen paikalle.
>> on kuitenkin hyvä yrittää ymmärtää "veljiä ja siskoja" ja meidän kaikkien erillaisia taustoja ja mahdollisuuksia käsittää ja lähestyä asioita,,pitäisi olla "Kreikkalaisille kreikkalainen ja sillee" näin menee asia (jos sitä on) paremmin perillekkin,,luulisin?
TEORIANI on että ihmiskunta menetti n. v.1955 tienoilla kyvyn kollektiivisuuteen. Siinä vielä viimeiset syvälliset ajattelijat Jung ja Campbell puhuivat uskonnollisesta kokemisesta; suhteessa arkkityyppiin ja monomyyttiin. Että nämä kokemukset olisivat kaikille yhtä, että ihmisyydellä olisi yhteinen pohja.
1950-luvun lopulla tuli Amerikasta purkka ja rock, ja ihmiset alkoivat korostaa yksilöllisyyttään mm. lättähatuilla, ja pulisongeilla. Alettiin ajatella että ihmisyyden yhteistä pohjaa ei ole; motattiin kilpailevia jengejä, punkkareita ja sun muita anarkisteja turpaan.
Alkoi toisaalta maallistumisen, toisaalta uskonnollisen fundamentalismin aika. Purkkaa jauhavat teryleenipukuiset pikaset ja kellohameiset tyttöset tungeksivat Amerikasta saapuneiden saarnaajien teltoille. Mormonit pyöräilivät kylänraiteilla. Hipit nappailivat mitä nappailivat omissa piireissään, ja taistolaiset jupisivat että satua mitä satua mutta eivät nähneet että kommunismi on satua.
Ihmiseen ei enää kukaan uskonut, itseensä. Oltiin rähmällään sekä itä- että länsiliittoutuneiden suuntaan; ja tuo sama rähmälläänolo jatkuu.
Vieläkin kuvitellaan kaiken henkisen tulevan Amerikasta; viimeisin saarnamies; herätys Torontosta tai Teksasista. Uusimmat ouijalaudat Kaliforniasta, ja kiiltävät kristallit Los Angelesista.
Tänä päivänä jokainen ihminen on niin oma valtionsa ja muista erillinen, että mitään yhteyttä muihin ei nähdä. Kokemus Jumaluudestakin on jokaiselle aivan erilainen; niin erilainen että jos puhuisimme siitä toiselle, he luulisivat että olemme hulluja. Elämme kopin takana, lukon takana, ja puhumme nikin takaa.
Miksi 1950-luvun alussa vielä oli ihmisiä, joilla oli nimi, ja olivat todella miettineet itse asioita? Mikä sitten tuli?
Sen jäkeen, tuntuu että tavallinen perusihminen katosi, ja tilalle tuli hyperindividualistinen massaihminen.
Aiemmin "valkoiset" ihmiset kokivat oman kollektiivisuutensa erottamalla itsensä mustista ja muista "väärän värisistä".
Mitään koko lajin yhteisyyttä ei ole koskaan ollutkaan.
Jokainen pikku kuppikunta kokee syvää yhteisyyttä, hetken. Sitten alkaa taas hajoaminen. Yhteinen juttu hapertuu keskeltä, ja reunoilta ihmiset pakenevat kuka minnekin.
Valkoinen ihminen saattaa nykyään tuntea enemmän yhteyttä mustaan ihmiseen kuin toiseen valkoiseen ihmiseen joka ajattelee eri tavoin kuin hän itse.
Aikanaan tulee taas joku katastrofi joka länttää kaikki autuaasti "omintakeisesti" ajattelevat ihmiset yhteen läjään ja kaikesta "yksilöllisestä" joudutaan tinkimään henkiinjäämisen nimissä. Homot joutuvat tekemään lapsia ja kiihkouskovaisen pitääkin yrittää sumplia materialistisen ihmisen kanssa jotenkin ettei heitetä yhteisöstä pellolle hankalana ränkyttäjänä.
En todellakaan kaipaa tuollaista tilannetta, koska olen individualismin yyperhypersuperkannattaja. Vaikka sehän on kyllä sillä tavalla että 6 miljardin ihmisen joukossa yksilöllisyys on harhoista suurin.
Ihmisillä pitää olla fantasia ja uni siitä että he ovat erillisiä ja erilaisia. Muutenhan koko elämässä ei ole mitään pointtia. Kaikessa kaikki pyrkii eroavaisuuksiin, vaikka ihan hienon hienoihinkin poikkeavuuksiin "ihanteellisesta" perusmallista.
Onko tämä "Jumalan" tahto?
>> ...koska olen individualismin yyperhypersuperkannattaja. ...6 miljardin ihmisen joukossa
>>> ..fantasia ja uni siitä että he ovat erillisiä ja erilaisia. Muutenhan koko elämässä ei ole mitään pointtia.
Mites nyt näin? Olet yhtä aikaa panteisti, ja samalla individualisti? Ah...
Itse sitä huomaa itsessään pyrkimyksen olla ihan tavallinen jäbä; ja ehkäpä jossain mielessä olenkin. Nautinnot ovat samat kaikilla; syöminen, nukkuminen ja seksi. Paitsi nykyajan hypersuperindividualisteilla, jotka ryhtyvät anorekteiksi, seksikielteisiksi ja valvovat yönsä ihan vain erottuakseen joukosta.
MINUSTA INDIVIDUALISMI on VÄÄRIN! Ja tässä olin yhtä mieltä guruni SM:n kanssa joka sanoi että "Krishna is mischievious with the individualists." ja silloin sisälläni niksahti, ja päätin olla perustavallinen; ja ymmärsin että individualismin tavoittelu on turhanaikaista hemmoteltujan kakaroiden erikoisuudentavoittelua.
Minusta elämän pointti on paljolti siinä että olemme samaa.
>ja jolla --> "Onni on se Onnen kätkeköön",,sillä Onnensa toitottaminen yleensä herättää epäonnen paikalle.<
Kiitos sanoistasi, joista sain taas itselleni ajatuksen pohdiskella ja syventää käsitystäni, mitä on Onni.
Sillä tämän asian kanssa kyllä olen saanut paljon laiskanläksyjä, kun "entisenä" ihmisenä luulin onnea tunteeksi ja ilmaisin tunteitani "liian avoimesti". Mutta olen oivaltanut nyt, että tunteet tulevat ja menevät, eivätkä jää asumaan. Onnen voi löytää vain omasta sisimmästään, se on mielentila, se on elämäntapa ja onnen valtakunta on ajatuksissa ja tunteissa. Ihminen on sitä, mitä hän ajattelee. Onni on henkinen tila, usko ja luottamus jumalalliseen sisimpänsä voimaan ja jumalalliseen johdatukseen ja Jumalan Pyyteettömään Rakkauteen.
Tuota sivulausetta mietin, >sillä Onnensa toitottaminen yleensä herättää epäonnen paikalle.<
Minulle on kyllä vuosia sitten tästä näytetty unessani ja olen kirjoittanut juuri tämän lauseen päiväkirjaani silloin. Unessani minulle näytettiin, että ylpeys, arvostelu, vastoinkäymiset, kateus ja vahingonilo voivat tuhota onnen tunteen, mutta silloin kyseessä olikin itseni ulkopuolelta saatu onnen tunne, jonka olisi halunnut omistaa ja pitää siitä kiinni.
Onko se niin, että jos antaa toisten huomata, että on tasapainoinen, vahva, itsevarma, iloinen, onnellinen ja säteilee rakkautta, rauhaa ja hyvää tahtoa - vaikka se herättäisi toisissa kateutta, voiko se tuoda epäonnea itselle? Eikö sen pitäisi vetää magneetin tavoin puoleensa vain sitä, mitä itsestään lähettää?
Nyt kun olen löytänyt onnen sisimmästäni, niin luulen, että sitä ei voi häiritä mikään muu, kuin vain omat ajatukset. Ja nehän ne kyllä välillä muistuttavat, että on vielä vajavainen ihminen ja ei voi jäädä paikoilleen, vaan on edelleen opittavaa ja kehittämistä itsessään ja odotettavaa ja toivottavaa elämältään.
Olen mielelläni individualisti, koska siinä on paradoksi. Siis eihän KUKAAN voi olla individualisti... Yksilöllisyys, mitä se on? Harha.
Minua yksilöllisyyden harha on hauskuuttanut lähinnä karun lapsuuden ja sitäkin ankeamman nuoruuden vuoksi. En koskaan päässyt tai joutunut samaistumaan minkään maailman porukoihin, enkä vahingossakaan päässyt olemaan tavallinen. Nykyään voin toki olla tavallinen entinen koulukiusattu ja entinen sitä sun tätä, jos sattuu kiinnostamaan. Kuinka monella tavalla voi olla erilainen nuori? En tiedä. Itse päädyin sellaisiin tapoihin jotka aikanaan muokkautuivat elämänkatsomuksekseni sekä tyyliksi olla ihminen sillä tavalla että välillä en kuulosta kovinkaan naiselliselta aivoituksissani.
Olen saanut rauhassa kuvitella olevani ERILAINEN ihminen.
Käytännössä individualismini on lähinnä vain vieno kaino toive siitä että kukin ihminen saisi olla niinkuin itse tykkää olla. Siksi olen homoemo, lähes kettutyttö, inkkarifani yms. - mutta en erityisemmin mitään kovin kiihkeästi kun ei oikein nappaa äärimmäisyys ja fanatismi. Kaippa homojen puolesta tulee eniten vouhkattua koska seksuaalisuus on tosi herkkä asia ihmisessä ja minua alkaa aina raivostuttaa kun havaitsen joillakuilla tarvetta mennä mestaroimaan toisten ihmisen sisäisyyttä milloin milläkin perusteella. Miksi joku saa puuttua jonkun ihmisen sisäisyyteen? Hoitakoon vain omat asiansa.
Täytyy kai tehdä pesäero hypersuperultrahuhhahhhei-individualisteihin, koska en tunne tarvetta hakemalla hakea jotain äärimmäisyyttä esim. noissa mainitsemissasi asioissa eli nälkäkurkeudessa, nunnuudessa ja pimeän diggariudessa.
Ai niin mikäs minun pitikään olla... ai yyperhypersuper? Hm... Täytyy vielä pohtia sitäkin. Toisaalta hypertavallisuuskin välillä houkuttaa.
>>Onko se niin, että jos antaa toisten huomata, että on tasapainoinen, vahva, itsevarma, iloinen, onnellinen ja säteilee rakkautta, rauhaa ja hyvää tahtoa - vaikka se herättäisi toisissa kateutta, voiko se tuoda epäonnea itselle? Eikö sen pitäisi vetää magneetin tavoin puoleensa vain sitä, mitä itsestään lähettää?
>- Niin sekä/että,,, kateelliset se laittaa lausumaan: "Mistä tuokin onnensa ammentaa, taitaa olla yksinkertainen" ja sydämilliset huomio toisten onnesta saa heidät iloitsemaan.<
Tähän voisin sanoa no problem. Kun olen tutustunut rehellisesti itseeni ja tunnen nyt itsevarmuutta ja koen, että minulla on vahva itsetunto, voin olla missä seurassa tahansa aivan oma itseni. Ei tarvitse miettiä eikä pohtia, mitä toiset minusta ajattelevat, se on aivan heidän oma asiansa. Ystäväni ja läheiseni taas tuntevat minut, ei tarvitse yrittää tehdä mitään vaikutusta. Ammattiroolillani ei myöskään ole mitään vaikutusta vapaa-ajallani eikä ystävieni valinnassa.
>Tämä "onnen kätkeminen" voidaan ymmärtää samalla tavoin tärkeäksi kuin sen ajatuselämyksen (Jumal-suhteen) setvimisen tai yrityksen selittää asia auki turhuuden niille ihmisille jotka eivät ole sitä Itse kokeneet,,se on mahdotonta ja turhaa,,ja he jotka tietävät mistä on kysymys hymyilevät ja nyökkäävät varoen ja ymmärtäen kuinka hienovaraisista ja perustavaalaatuisista asioista tuo toinen on myös päässyt osalliseksi.<
Tässä olen samaa mieltä kanssasi, kun sen "onnen kätkemisen" ymmärtää näin. Ei todellakaan voi toitottaa omista kokemuksista, jotka ovat niin yksityisiä ja henkilökohtaisia ja kuten sanoit hienovaraisia ja perustavanlaatuisia kuin erittäin harvoille ja valituille, eikä edes heille niitä pysty ymmärettävästi selittämään, ei niille edes ole sanoja. Mutta sittenkin joskus tulee kaipuu sitä läheisintä ihmistä, jonka kanssa voisi tällaisistakin asioista puhua ja vaihtaa mielipiteitä ja voisi ehkä minua ja ajatuksiani ymmärtää ilman sanojakin.
>>Mutta sittenkin joskus tulee kaipuu sitä läheisintä ihmistä, jonka kanssa voisi tällaisistakin asioista puhua ja vaihtaa mielipiteitä ja voisi ehkä minua ja ajatuksiani ymmärtää ilman sanojakin.
>> - Voi kuule ystävä,,et todellakaan ole yksin tässäkään asiassa.
>> ai yyperhypersuper? Hm... Täytyy vielä pohtia sitäkin. Toisaalta hypertavallisuuskin välillä houkuttaa.
Täytyy olla sitä mitä on, omista lähtökohdistaan käsin; niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Se tietysti edellyttää henkistä ja aineellista riippumattomuutta. Mun nähdäkseni nykyaikana suurin osa aikuisista on toivottoman riippuvainen työporukasta, kavereista, kelasta, firmasta ja firman imagosta, esimiehistä ja heidän hyväksynnästään; tällaiseksi "japanilaiseksi" meno näyttää menneen; firman kunnia tai harakiri.
Ja vapaat tieteet ja taiteet, humanismi ja sivistys jäivät; tallautuivat vappumarssissa terhakkaana rahisevan hiekan alle...
... joogeista, mutta joogaatko, yltääkö pää polviin?
Joogaan kyllä. En tee hatha joogaa, vaan sahaja joogaa. Jos joku haluaa oppia tämän tekniikan, voin opettaa. Siis sellainen kuin minä, oman polkunsa seuraaja, jota ei ryhmät innosta.
Jay Shri Mataji!
http://www.sahajayogamass.org/images/Mataji.jpg
Moicca ihan jokainen!
Kerron tässä millainen Jumala on. Sinun ei tarvitse uskoa tätä eli kyse ei ole käännyttämisestä mihinkään...minä vain kerron ja sinä voit lukea ja ottaa tästä jotain tai jättää ottamatta, miten haluat!
Jumala on Maapallolla koko ajan...ei siis missään kaukana meistä. Hän on täällä meissä Itsessämme...Jumala on siis jakanut Itseään osiin Maapallolle. Me olemme Osia tästä Valtavasta voimasta jota nyt kutsutaan Jumalaksi. Kuten Raamattukin sanoo: "olemme Jumalan kuvia".
Suuret opettajat Maapallolla ovat tienneet tämän totuuden. Siksi Jeesus opetti: "Tee toiselle se minkä haluat itsellesi tehtävän"..hän ymmärsi että se mitä teet toiselle, palaa sinulle itsellesi! Joissakin opeissa tätä on kutsuttu Karman laiksi. Kaikki mitä annamme palaa meille itsellemme. Oli se positiivista tai negatiivista. Tämä siksi, koska me kaikki olemme varsin syvästi yhteydessä toisiimme. Sinä teet itsellesi sen minkä teet toiselle.
Jos me olemme hiljaa me voimme kuulla Korkeimman äänen...se tulee sisältämme...itse asiassa kaikki viisaus on piilotettuna meihin Itseemme. Jokainen ihminen voi siten luoda henkilökohtaisen kontaktin Kaikkein Korkeimpaan, joka on hänen sisällään. Rukous on puhetta Jumalalle ja meditaatio on Jumalan kuuntelemista.
Elämä on eräänlainen näytelmä.Kun me lähdimme tälle elämän matkalle, kaikki suunniteltiin varsin huolella. Sinä itse sekä sinun oppaasi ja henkiset ohjaajasi suunnittelitte, millainen elämästäsi pitäisi tulla ja mitä opetuksia siinä käydään läpi. Sattuma viittaa vain siihen, mitä tiede ei ymmärrä.
Meidän täytyy ymmärtää että olemme varsin laajoja olentoja...ja ulotumme paljon laajemmalle kuin ensi näkemältä näkyy. Ihminen näkee fyysisillä aisteillaan vain fyysisen todellisuuden. Jotta pääsemme käsiksi henkiseen todellisuuteen, on henkiset elimet avattava. Jokaisessa ihmisessä ovat nämä henkiset elimet nupullaan..ne on vain aktivoitava ja henkinen on edessämme. Joissakin opeissa näitä elimiä kutsutaan chakroiksi.
Ihminen ei syntynyt tänne turhaan. Kaikella on syy. Ja Sinäkin suoritat tietyn suunnitelman täällä nyt. Nykyisenä aikana Maapallolle on tullut paljon sieluja, koska nyt Maapallolla tapahtuu suuria muutoksia. Nämä muutokset tulevat tuomaan Maapallolle toisenlaisen elämän kuin mihin nyt on totuttu. Ja tämä siirrosvaihe on täynnä kaikenlaista mullistusta. Ne ovat vanhan loppu ja uuden alku.
Ei siis hätää. Meillä kaikilla on suojelijamme ja oppaamme. He kulkevat kanssamme joka ainut hetki. Heihin voi myös saada yhteyden, jos opit hiljaisuudessa kuuntelemaan heitä. Ja negatiiviset kokemuksesi ovat usein mennyttä karmaa, jota sinä suoritat pois. Jos olet joskus ennen tätä elämää tehnyt asioita, sinä korjailet niitä nyt. Siksi joskus kokemukset voivat olla yllättäviä. Mutta lopulta sinä itse olet valinnut ne elämääsi ja ne auttavat sinua matkallasi.
Koska elämme nyt muutosaikaa planeetallamme, nämä tässä esiintuomani asiat tietävät monet muutkin planeetallamme olevat sielut. Voit löytää paljon kirjallisuutta näistä aiheista lisää, jos kiinnostaa. Teosofia, parapsykologia, antroposofia, rajatieto, filosofia jne. käsittelee juuri näitä asioita. Ja näin sinun on helpompi elää ja kulkea matkaasi, kun tiedät mistä tässä elämän leikissä on kyse!
Älä hätkähdä voimakkaitakaan tapahtumia, joita planeetallamme nyt on. On aina niin, että kun henkisempi aika on tulossa esiin, poltetaan karmaa paljon pois. Siksi monia varsin räikeitä tapahtumia tapahtuu nyt...mutta kaiken takana on suunnitelma, joka vie planeettamme korkeammalle kokemisen tasolle. Luota johdatukseen ja keskity löytämään sisältäsi se oikea ja hyvä olo. Näin sinäkin tuot Valoa tänne ja se on paras apu tälle ratkaisevalla ajallemme.
Hyvää matkaa sisarukseni!
Rakkaudella : Veljesi ajassa ; )
Tämähän, mitä kirjoitit on olevaisen kuvailua. Swedenborg kirjoitteli vastaavaa; kuvaili enkelihierarkioiden järjestystä, sun muuta.
William Blake luki Swedenborgia ensin ilahtuneena, mutta lopulta tajusi tulleensa petetyksi, ja kiinnostui enemmän demoneista; ja sanoi että Swedenborgin enkelit ovat hänen demoneitaan ja hänen enkelinsä Swedenborgin demoneita.
Kaikki tuo kaunis kuvailu on totta; mutta toisinpäin; ylösalaisessa merkityksessä.
Ajattelin tätä jo äsken, kun väitit että elämme mullistusten keskellä, ja sanoin siihen että elämme pysähdyksessä.
En nyt lukenut koko juttuasi (eihän se minulle ollutkaan), mutta äkkäsin tuon:
>On aina niin, että kun henkisempi aika on tulossa esiin, poltetaan karmaa paljon pois. Siksi monia varsin räikeitä tapahtumia tapahtuu nyt...mutta kaiken takana on suunnitelma, joka vie planeettamme korkeammalle kokemisen tasolle.
TÄTÄ minä olen New Agessa ihmettellyt kaikkein eniten, että miksi luullaan koittavan jonkin aivan ihmeellisen uuden henkisen aikakauden jolloin kaikilla on oikein ihanaa ja kivaa keskenään??? Millä perusteella?
Minkä takia kaikissa opeissa ja lahkoissa aina korostetaan että Lopun Aika on juuri nyt? On tietysti positiivista että muutoksesta ei kaikkialla enää puhuta totaalisena maailmanloppuna, mutta kumminkin se hurmostila jossa uskotaan Ratkaisevaan Muutokseen Juuri Nyt on kovin kovin tuttu hysteerisen ihmiskunnan keskuudesta, ainakin länsimaisesta kulttuurista, jo aiemmilta ajoilta. Eivätkös ne vuoden 1000 tuloakin odottaneet sillä mielellä että NYT KAIKKI MUUTTUU: Jeesus tulee jne.
Räikeitä asioita on tapahtunut vuosituhansien ajan. En pidä mahdottomana edes sitä että jonkinlainen aiempi kulttuuri on tuhoutunut esim. ydinsodan myötä jo esihistorian hämärissä.
Energisempi eli "henkisempi" aika koittaa aina noin parintuhannen vuoden välein, kun Maan akseli piirtää presessioympyräänsä ja kevätpäiväntasauspiste siirtyy eläinradalla johonkin toiseen merkkiin. Tällöin ihmisissä kollektiivisesti tai vähemmän kollektiivisesti tulee julki jonkinlainen uusi tapa tiedostaa psyyken mysteerioita... Meillä on ollut tämä Kalojen aikakausi tässä riesanamme jo jokusen aikaa, mutta valitettavasti katson sitä kestävän vielä ainakin 200 v ajan. Sitä ennen oli Oinas ja sitä ennen Härkä, jne.
Tapahtuuko juuri näinä vuosisatoina joita tässä nyt elellään jotakin aivan helkkarin ratkaisevaa, sitä minun on pirun vaikea uskoa. Ja hyvin paljon minua ärsyttää se että sitä vaaditaan uskomaan tietyillä tahoilla, aivan kuin ihmisen kehitystaso olisi jotenkin kytköksissä siihen uskooko hän kulloinkin vouhotuksen alaisena olevaan seikkaan...
Jos kuulostan aggressiiviselta, se johtuu siitä että olen niin kyllästynyt tähän juttuun ja haluaisin viimein jotenkin selvittää välit sen kanssa ja ottaa esille sen yksinkertaisen mahdollisuuden että mitään ei välttämättä tapahdukaan. EN sen takia että olen ymmärtämätön juntti ja umpimaterialisti, vaan sen takia että mielestäni henkistä kehitystä tapahtuu koko ajan ja karmaa tapahtuu koko ajan. Ei siihen tarvita välttämättä mitä erityistä kauhukokemusta massoille, jossa "hyvät" saavat hoilata hoosiannaa tai lennähtää ulottuvuuteen X, ja pölvästit "pahat" sitten potkitaan johonkin sivummalle kitumaan keskenään.
Mille ihmeen korkeammalle tasolle planeettamme täytyy päästä? Onko newagereista fyysisen tason elämä jotenkin vastenmielistä ja saastaista että sitä pitäisi päästä karkuun?
Esitän em. kysymyksen hyvin tietoisena omista elämään kohdistuvista traumoistani. En siis katso tätä asiaa täysin ulkopuolelta, vaan osittain osallisena eli jonkinsorttisena ex-newagerina (miksei nykyisenäkin, riippuu miltä kantilta katsoo!)
Vastauksia kysymyksiisi ystävä!
"Miksi luullaan koittavan jonkin aivan ihmeellisen uuden henkisen aikakauden jolloin kaikilla on oikein ihanaa ja kivaa keskenään??? Millä perusteella?"
Ihanaa ja kivaa voi olla tässäkin ajassa (ja jos elämä on oikein oivallettu näin myös on). Ihana ja kiva ei ole ajasta riippuvainen. Se on jotakin joka on ihmisen sisällä. Uusi aikakausi taas..sen vain kuuluu tulla! Se on ihan yhtä normaalia kuin se että kuuseen tulee käpy.
"Minkä takia kaikissa opeissa ja lahkoissa aina korostetaan että Lopun Aika on juuri nyt?"
On tiettyjä aikoja kehityksessä, jolloin tapahtuu muutoksia enemmän kuin toisena aikana. Tämäkin on yhtä normaalia kuin se, että joskus maa järisee ja sitten voikin mennä satoja vuosia, ettei niin tapahdu.
"En pidä mahdottomana edes sitä että jonkinlainen aiempi kulttuuri on tuhoutunut esim. ydinsodan myötä jo esihistorian hämärissä."
Tällaisia on tapahtunut, tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Eli mitään hallitsematonta uutta ei ole tapahtumassa. Se mitä tapahtuu kuuluu luonnolliseen planetaariseen kehitykseen. Planeetta on tietyssä iässsä ja siinä iässä on omanlaisensa tapahtumat.
"..haluaisin viimein jotenkin selvittää välit sen kanssa ja ottaa esille sen yksinkertaisen mahdollisuuden että mitään ei välttämättä tapahdukaan."
Tapahtumat ovat jo alkaneet..ja jos sinä hiljennyt itseesi tunnet ne. Ei ainoastaan meidän planeettamme muutu, vaan myös me muutumme. Se että kyseenalaistat asioita on hyvä asia. Kaikki mitä vastaanottaa kannaattaa tutkia itselleen. Usko siis sitä, minkä löydät itsestäsi. Kaikki tieto nyt tapahtuvasta on sinussa itsessäsi.
"...mielestäni henkistä kehitystä ja karmaa tapahtuu koko ajan."
Näin onkin. Se mitä nyt tapahtuu kuitenkin poikkeaa monella tavalla aikaisemmasta. Kyse on lähinnä siitä, että ihmisen on muuttuttava, mikäli hän aikoo olla kykeneväinen elämään tällä planeetalla. Tämä muutos on sekä fyysinen että henkinen. Siksi meitä muutetaan kestämään uuden ajan vaatimukset.
"Mille ihmeen korkeammalle tasolle planeettamme täytyy päästä?"
Elämässä on erilaisia vaiheita. Aivan kuten kasvi kokee erilaiset kasvun vaiheet kukintoon asti, niin myös tekee planeettamme. Se mitä nyt tapahtuu on siis yhtä luonnollista kuin kukan puhkeaminen kukkaan. Ei siinä ole pitämistä tai täytymistä. Se vain tapahtuu koska elämä on sellaista.
"Onko newagereista fyysisen tason elämä jotenkin vastenmielistä ja saastaista että sitä pitäisi päästä karkuun?"
Fyysisen tason elämä on välttämätöntä elämälle. Sitä karkuun juokseminen on turhaa. Ihminen on monessa tasossa samaan aikaan. Nyt on kysymys vain fyysisen tason muutoksista. Ei sitä tarvitse paeta minnekään.
"..hyvät" saavat hoilata hoosiannaa tai lennähtää ulottuvuuteen X, ja pölvästit "pahat" sitten potkitaan johonkin sivummalle kitumaan keskenään."
Aivan kaikki Maapallolla olevat kokevat nämä muutokset täysin katsomatta siihen, miten olet elänyt. Kukaan ei joudu kitumaan missään sivummalla mitään. Minkäänlaista turhaa kitumista ei ole olemassakaan. Ja itse asiassa kaikki kokee juuri sen minkä on valinnutkin kokevansa.
Maapallolla on tapahtunut paljon asioita...myös sellaista mistä ihmiskunta on vähemmän tietoinen. Maapallolla on ollut myös korkeita kulttuureita ja itse asiassa se, mitä Maa nyt kokee ei ole ollenkaan uutta. Sellaista on tapahtunut aiemminkin.
Energiat jotka nyt liikkuvat planeetallamme saavat aikaan varsin monenlaisia reaktioita. Yksilöstä riippuen ne voivat aiheuttaa normaalia syvempää masennusta, tarkoituksettomuuden tunnetta, fyysisiä kipuja, aggressioita ja tyhjyyden tunnetta. Nämä johtuvat siitä, että ne muutokset, joita fyysiselle ruumiillemme nyt tehdään, ovat vaativia. Kuitenkin me jokainen halusimme kokea tämän ajan. Siksi olemme tässä.
Rakkaudella: LightMan
Teoreettisella tasolla minua ei häiritsisi muutos parempaan, se vain miksi minusta tuollainen äkillinen hypähdys on epäoikeudenmukainen johtuu siitä että keskuudessamme on kumminkin sieluja jotka eivät ole vielä ehtineet kehittyä kovin pitkälle.
Eräät newagelaiset tuntuvat kovin painottavan sitä k-uskovaisten tuomiopäivää muistuttavaa skenaariota että tapahtuu jonkinlainen mustavalkoinen jaottelu jossa hyvät jotain ja pahat jotain muuta. Millä perusteella joku sielu olisi paha siksi että hän ei syystä tai toisesta ole EHTINYT kehittyä siihen pisteeseen että hän alkaa tuntea vastuuta, haluaa rakastaa muutakin kuin lähiomaisiaan jne.?
Ja sitten nämä jotka itse pitävät itseään hyvänä... Ehkä minä olen pessimisti, mutta eivät he niin kauhean hyviltä vaikuta. Kuka on ansainnut elämisen tasolla jota on oikein taivaalliseksi ylistetty? Vai ovatko nuo taivas/helvetti-maanikot vain innostuneet liikaa, eivätkä ymmärrä että karma ei katoa mihinkään, eikä kehitys ja puurtaminen lopu vaikka koko Maalle tulisi hyppäys ylemmälle portaalle...?
Omahyväisyys pelottaa minua, ja liiallinen intoilu ärsyttää. Ei tässä kai muusta kyse... Niin no, tietysti se vähän aina ihmetyttää kun joku alkaa maalailla tulevia ja sitten kun haluaa tietää että mikä on se alkuperäinen TAHO joka jossakin tämän ilmoituksen muutoksista antoi, niin sitten se vastaus siitä tahosta ei koskaan miellytä minua. Joko se on liian epämääräinen ("näin se nyt vaan on") tai sitten jotenkin satumainen (Suuri Valkoinen Veljeskunta, vaan minä kun en ole kumminkaan veli vaan sisar...)
tulevasta:
Tulevaisuuteen keskittymisen sijasta kannattaa keskittyä tähän päivään. Jos ihminen hoitaa itsensä ja elämänsä niin, että itsellä on se oikea ja hyvä olo, on kaikki siinä. Tulevaisuus hoitaa kyllä itsensä, kunhan ihminen vain hoitaa Itsensä.
Kaikki on läsnä tässä hetkessä ja kaikki voi tapahtua juuri tässä ja nyt. Mitään tulevaa ei tarvita, koska sitä ei ole olemassakaan. Miksi siis tehdä ennustuksia tulevasta, jota ei ole olemassakaan. Tämä hetki menee ohi, jos katse on tulevaisuudessa.
Mitä tulee elämiseen taivaallisella tasolla, on jokainen ansainnut sen. Tämä paratiisi ei ole missään kaukana tulevaisuudessa tai toisella tasolla. Se on sisällämme ja jokainen pääsee sinne itsensä kautta.
sydämellä: LightMan
Kommenttisi kimmoitti minut ajattelemaan entistä enemmän valitsemallani tavalla: tuntuu kurjalta ajatella että porukat jaettaisiin kahtia jotenkin epäkelpoihin ja kelpoihin, kun kerran asia jota kohden tässä ollaan menossa kuuluu tasapuolisesti kaikille eläville olennoille.
Pitäisikö jotakuta rangaista siitä että hän ei vaan kykene näkemään sitä mikä jollekulle on melkeinpä "käden ulottuvilla"... Jos menisin peruskouluun ja ilmoittaisin että nyt tulee tupenrapinat kaikille jotka eivät ole yläasteelle asti ehtineet, niin pöljähän minä olisin, koska ei kai ala-asteelainen voi yhtäkkiä muuttua yläasteelaiseksi. (En minä tiedä onko siellä koulussa vielä jotain asteita nykyään, mutta meitsin aikaan oli erikseen 1-6 ja 7-9.)
Elikä en kykene ajattelemaan että nyt heti kohta tulisi jonkinlainen tuomiopäivä ja sielujen lajittelu... Tai jos tulee niin sen on oltava jotain ihan muuta kuin omahyväisyyteensä tukahtumaisillaan olevat "oikeaoppineet" kuvittelevat (jotta voivat olettaa pääsevänsä itse etuoikeutettujen porukoihin).
Lajittelusta:
Kukaan muu ei lajittele ketään minnekään kuin sielu itse. Ja yleensä sielu menee sinne minne valitsee menevänsä.
"Pitäisikö jotakuta rangaista siitä että hän ei vaan kykene näkemään sitä mikä jollekulle on melkeinpä "käden ulottuvilla""
Rangaistuksia ei ole olemassa, on vain sielujen vapaata valintaa. Seurauksia on, koska on myös syitä. Sielu valitsee vapaasti ja jokaisesta valinnasta syntyy aina jonkinlainen seuraus.
Etuoikeutetut:
Kaikki ovat etuoikeutettuja. Jokainen sielu on vapaa ja jokaisella sielulla on vapaus valita mitä tahansa.
With smile: LightMan ; )
Minusta näytti siltä, että olet sahaja aika pahasti hukassa. Miksi ihmeessä kirjoittelisit tuohon sävyyn ja syyttelisit ihmisiä milloin mistäkin jos olisit "syntynyt valmiina"? Egosi taitaa pauhata aika ylikierroksilla. Mutta älä hätäile, minä olen ollut ihan samassa tilanteessa. Sitten huomasin, ettei minussa ole mitään ihmeellistä, eikä mitään ylevää, kunhan vain miellytin itseäni ja egoani. Jooga olikin minulle valtava egotrippi.
Jumala on jokseenkin tarpeeton käsite, kun pääsee eroon egon hirmuvallasta.