jos kirjoittaa E/L:n paperit, on stipendi isompi, jos ei, se on vastaavasti alempi.
Mutta! Sillä pienemmälläkin jo elää ja maksaa kaikki kulunsa KOKO opintoaikansa ajan ja jopa niin, ettei tarvitse tehdä siivoushommia öisin, kuten hyvinvointimaa Suomessa.
Tämä on totta, sillä olin 18 kk maassa opiskelemassa ja he eivät U.S.A:ssa uskoneet meidän neukkujärjestelmäämme. Työn tekoa opiskelijoilla he ihmettelivät epäillen, mutta osa uskoi, tai ei sittenkään uskonut. Opiskelija opiskelee ja duunari duunaa, on heidän oppinsa.
-
Jos taas tahtoo tunnetumpaan/kalliimpaan yliopistoon, pannaan sitten omaa rahaa mukaan.
Veroihin saa panna kaikki omat opintokustannukset.
Pääsääntöisesti jokainen yo pääsee jatko-opiskeluun. Nyt väitetään, että taso laskee. Miksi mukamas?
Samat luennot, tentit ja kaikki muu. Ainoastaan osaavien määrä kasvaa ja kadulla tulee vastaan entistä useammin akateeminen yksilö, menestyjä.
Kääntäen voitaisiin sanoa, että esim. P.Koreassa tai Albaniassa on paremmin koulutettuja ihmisiä, koska yliopistosta valmistuu vain kourallinen ihmisiä.
No. He ovat kylläkin oppineempia, kuin kansansa sivistymätön massansa, mutta mittaustapa on väärä.
Ja takaisin Jenkkilään:
Yliopistokylät olivat mahtavia, täydellisiä ja huippusiistejä ja suosittuja. Ei ihme, että maailman viisaat tahtovat juuri Jenkkilään. Voi meitä köyhiä ja tyhmiäkin, jotka uskomme Jenkeistä vain pahaa ja ihannoimme Neukkuja ja punaväriä.
tervehtimällä hyvälle tuulelle, Hanna B----t

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoituksellasi ei ole päätä eikä häntää. Mitä kaikkea yrität tekstilläsi sanoa ? Neukku sitä neukku tätä. Voi ei.
Siis täh... Mitä yrität sanoa. Lääkitys ei taida olla aivan kohdillaan...