Lyhyt johdatus Islamiin
Kaikki maailman uskonnot on nimetty joko niiden perustajan tai sen yhteiskunnan ja kansan mukaan, jonka piirissä ne ovat syntyneet. Esimerkiksi kristinusko on saanut nimensä profeettansa Jeesuksen Kristuksen mukaan ja juutalaisuus Juudan heimon mukaan (Juudean maassa), jossa se syntyi. Sama pääte muihin uskontoihin. Mutta Islamin kohdalla asia on toisin.
Tällä uskonnolla on se erityispiirre, että se ei samalla tavoin henkilöidy johonkin persoonaan tai tiettyyn kansaan; sana "Islam" ei kerro sellaisesta suhteesta - sillä se ei kuulu millekään tietylle henkilölle, kansalle tai maalle. Se ei ole ihmisaivojen tuotetta eikä se myöskään rajoitu johonkin tiettyyn yhteiskuntaan kuuluvaksi. Se on yleismaailmallinen uskonto, jonka tarkoitus on synnyttää ja kehittää ihmisessä ISLAMin asennetta ja ominaisuuksia.
Sana Islam on itse asiassa määrättyjen ominaisuuksien nimitys. Se, jolla on nämä ominaisuudet, kuuluu hän sitten mihin rotuun, yhteiskuntaan, maahan tai heimoon tahansa, on muslimi. Koraanin (muslimien Pyhän Kirjan) mukaan on kaikkien kansojen keskuudessa kaikkina aikoina ollut hyviä ja oikeamielisiä ihmisiä, joilla oli nuo ominaisuudet - ja jotka kaikki olivat ja ovat muslimeja.
Mitä Islam tarkoittaa?
Islam on arabiankielinen sana, joka tarkoittaa alistumista ja tottelevaisuutta, eli täydellistä antautumista Jumalan johdatuksen varaan. Jotkut käyttävät sanaa "muhamettilaisuus" sanan Islam sijasta, mutta se väärä nimitys Islamille ja loukkaa syvästi sen henkeä. Islamin sanoma ja johdatus on sama, jonka Jumala on paljastanut kaikille profeetoilleen.
"Sano: "Me uskomme Jumalaan, siihen, mitä on ylhäältä ilmoitettu meille ja mitä on ilmoitettu Aabrahamille, Ismaelille, Iisakille ja Jaakobille sekä (Israelin) sukukunnille, siihen, mitä Mooses, Jeesus ja profeetat ovat saaneet Herraltansa; me emme tee mitään eroatusta heidän välillään, ja Hänen tahtoonsa ja johdatukseensa olemme alistuneet".
(Koraani 3:83)
Se sanoma, joka ilmoitettiin profeetta Muhammedille (SAAS), on Islam sen kaikenkattavassa, täydellisessä ja lopullisessa muodossa. Muhammed (SAAS) on viimeinen profeetta eikä hänen jälkeensä tule Jumalalta enää muuta profeettaa tai lähettilästä. Hänen elämänsä on paras esimerkki meille muslimeille. Hänen välittämänsä sanoma on lopullinen viesti niille, jotka uskovat Jumalaan.
Islam on uskoa ja lakia
Islam uskontona tavataan jakaa kahteen osaan: Yksi osa on usko, johon sisältyy usko Jumalaan, Hänen profeettoihinsa, Hänen kirjoihinsa, enkeleihin, Tuomiopäivään, ja Jumalan sallimukseen (s.o. että kaikki maailmassa tapahtuu Jumalan rajattoman tiedon, tahdon ja mahdin mukaisesti).

Vastaukset 4
Vanhimmat
>>Islamin sanoma ja johdatus on sama, jonka Jumala on paljastanut kaikille profeetoilleen.
No ei varmasti ole. Onhan erot selvästi kenen tahansa luettavissa. Islam poikkeaa kristinuskosta niin paljon, että on sen antiteesi itse asiassa.
Siksihän muslimit tappavat kristittyjä, mistä on tänään tehty monia avauksia.
>>Tällä uskonnolla on se erityispiirre, että se ei samalla tavoin henkilöidy johonkin persoonaan tai tiettyyn kansaan;
Höpöhöpö! Jos ei usko Muhammediin, ei ole muslimi.
Juutalaisuus, kristinusko ja islam tunnustavat saman Jumalan eli kaikkivaltiaaksi ja kaiken luojaksi ymmärretyn Jumalan.
>>Islam poikkeaa kristinuskosta niin paljon, että on sen antiteesi itse asiassa.>>
Toki monet kristityt ymmärtävät islamin kristinuskon antiteesiksi aivan kuten monet juutalaiset ymmärtävät kristinuskon juutalaisuuden antiteesiksi. Mutta useimmat muslimit eivät taida ymmärtää kristinuskoa islamin antiteesiksi eivätkä useimmat kristityt ehkä nykyään ymmärrä juutalaisuutta kristinuskonantiteesiksi.
>>Siksihän muslimit tappavat kristittyjä, mistä on tänään tehty monia avauksia.
Olet varmaan tehnyt monia avauksia. Mutta:
Tiedätkö, minkä suuren uskonnon edustajat ovat menneisyydessä tappaneet ja yhä tappavat eniten kristittyjä?
>>yhä tappavat eniten kristittyjä?
On syytä puhua erikseen nykyajasta ja historiasta.
Vain muslimit käyvät uskonsotia ja jahtaavat kristittyjä, joten siinä lienee vastaus.
"Tiedätkö, minkä suuren uskonnon edustajat ovat menneisyydessä tappaneet ja yhä tappavat eniten kristittyjä?"
Siihen ei tullut vastausta. Mutta opettaahan sekin jotain vastaajan aatemaailmasta ja erityisesti siitä, miten motivoitua ja missä mittakaavassa tapahtuvaa tappamista hän pitää hyväksyttävimpänä. Toisessa vastauksessa opin jotain vastaajan kehityskäsityksistä.
Mielenkiintoista.