Jeesus totta

JEESUS EI OLE TARUA !

JEESUS, TOTTA VAI TARUA?

"Usko Herraan Jeesukseen, niin Sinä pelastut" (Apt 16:31)

Monet ihmiset kieltäytyvät periaatteellisista syistä lukemasta ja uskomasta Raamattua. (1 Kor 1:18)
Monet ovat nekin jotka todistavat Raamatun sanoman pelastuksesta ja elämää muuttavasta voimasta. Kristityille Raamattu on innoitettu Jumalan sana, (2 Piet 1:21, 2 Tim 3:16) ja Raamattu onkin ilmoitus Jeesuksesta Kristuksesta. Uskovalle Jumalan sana pitää yllä hengellistä elämää. (Matt 4:4)

Jeesus Kristus on Raamatun päähenkilö, jonka ympärille koko Raamattu keskittyy ja rakentuu.
Jeesuksen elämästä on kirjoitettu muuallakin kuin Raamatussa, mutta niukasti.
Jeesus teki suuria tekoja jo ihmiselämänsä aikana, ja Jeesus Kristus oli kuuluisa henkilö. Kuitenkin vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus muutti paljon maailmanhistoriaa. Vasta taivaallisena ylipappina henkensä välityksellä, Hän on tehnyt jatkuvasti työtä samanaikaisesti koko maapallolla ihmisten sielujen pelastukseksi. (Joh 16:7, Hebr 8:1-2, Matt 18:11-13, Luuk 19:10)
Jeesuksen nimissä on tehty paljon hyvää, mutta myös pahaa. Puhtaan Raamatun evankeliumin vastustajia on ollut aina. Kristillisyys sinänsä on rakkauden sanoma joka ei aiheuta väkivaltaa, sillä kristityt rakastavat kaikkia lähimmäisiään. (Matt 10:34, Matt 22:39, 1 Tim 1:5, Gal 5:6,22, 1 Joh 4:8,2) Uskonnollisuus sen sijaan on pahempi asia kuin ateismi. Ateisti ei tee pahaa uskonsa vuoksi tavallisesti, mutta Jeesuksen nimissä, ei kuitenkaan Jeesuksen valtuuksilla, uskonnollisuus on käyttänyt väkivaltaakin maailmanhistorian aikana mm. pyrkimällä pakkokeinoin vaikuttaa ihmisten omantunnon kysymyksiin. Uskonnollisuus on myös saattanut paljon harhaoppia maailmaan. Kaikki harhaoppi pois Raamatun rakastavasta totuudesta on tullut aina pääasiassa uskontojen kautta. Monet järkevät ihmiset karttavat Raamattua ja Jeesusta sen vuoksi etteivät ole saaneet koskaan käsitystä oikeasta kristillisyydestä, ja Jeesuksen rakkaudesta. (Joh 3:16, 1 Joh 4:8,16, 2 Kor 13:11, Ef 3:19)

Jeesus historian kirjoituksissa:

Antiikin aikana eläneet historioitsijat mainitsevat Jeesuksen.
Jeesuksen seuraajia alettiin nimittämään "Kristuslaisiksi", tms. Jeesuksen nimestä "Kristus" (suom. voideltu) johdosta.
Tacitus syytti kertomuksessaan Rooman palosta kristitittyjä. Hän kirjoitti: "Tämä nimi johtuu eräästä Krestuksesta jonka maaherra Pontius Pilatus oli mestauttanut Tiberiuksen ollessa hallitsijana, ja jonka vuoksi turmiollinen taikausko ja muu häpeällinen oli levinnyt Roomassa."

Suetonius kirjoittaa keisari Claudiukesta: "Roomasta karkotti juutalaiset, jotka erään Krestuksen toimesta alinomaa aiheuttivat levottomuutta." (Apt 18:2)

Josefus kirjoitti (n. v. 0090) Jaakobin mestauksesta ja sanoo häntä Kristukseksi nimitetyn Jeesuksen veljeksi.

Juutalaisten perinnäissääntöjen kirjakokoelmassa Talmudissa mainitaan myös Jeesuksen nimi. Jeesus arvosteli uskonnollisia opettajia perinnäissäännöistä jotka olivat ihmiskäskyiksi muutettuja Mooseksen kirjoja ja proofettojen opetuksia.

Jeesuksesta on siis kirjoitettu historian kirjoihin muuallakin kuin Raamatussa!
Vaikka historiankirjoitus on niukka, se kuitenkin todistaa Jeesuksen olemassa olleeksi henkilöksi muidenkin kuin Raamatun kirjoituksien perusteella.

Ihminen joka hylkää Raamatun ja Jeesuksen, ei tiedä mitä tekee.
Jos hän ymmärtäisi, hän innolla tarttuisi Raamattuun, ja nauttisi Jumalan Hengen toimivasta elämää uudistavasta voimasta, ja rakastuisi Jeesukseen Kristukseen, ja Jumalan sanaan.
Jumala antaa ihmiselle ymmärrystä, mutta ihmisellä on vapaa tahto torjua Jumalan Hengen puhuttelu. (Apt 7:51, Matt 13:14-16, 12:31)

Ymmärtävä antaa pelastaa itsensä ikuiseen paratiisimaahan. (Room 10:9-11, Ef 2:8, 1 Piet 1:5, Mark 16:16, Ilm 21:1,4-5)

http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jos jesse koskaan elikään, madot ovat raadon jo syöneet

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7129034 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu